Rupi Kaur – home body

Rupi Kaur on kanadalainen kirjoittaja, joka on ponnahtanut ymmärtääkseni Instagramin kautta julkisuuteen runojensa kanssa, joista home body on hänen kolmas sekä samalla uusin teoksensa. Tuntuu, että moni ikäiseni nainen on joskus kuullut tai perehtynyt Kaurin teoksiin – tai ainakin kuullut tämän niin kutsutuista ”tumblr-runoistaan”, joita näkyy välillä somessa olevan esillä. Aikaisemmat kokoelmat ovat ilmestyneet myös suomennettuina, mutta olen itse tykästynyt näihin ihan alkuperäiskielellä – sen verran yksinkertaisia, että heikommallakin kielitaidolla pärjää pitkälle.

Olen hänen aiemmat runokokoelmansa lukenut viime vuoden puolella. Ensimmäisestä ihan pidin, toisesta en niinkään. the sun and her flowers -kokoelman jäljiltä olin aika pettynyt ja sen jälkeen jäin vähän odottelemaan, mitä mieltä olen seuraavasta runokokoelmasta. Tuleeko edes sellaista? Paraneeko se vai onko kyseessä samaa tavaraa uusissa kansissa? Ilokseni sekä osittain pelokseni, viime vuoden vaihteessa runoilijan kolmas kokoelma näki päivänvalon.

Home Body

Rupi Kaur – home body

Andrews McMeel Publishing 2020, 192s

Kaurin runoja on vähätelty, niille on naurettu ja toisaalta, ne ovat yksiä tämän hetken suositumpia maailmassa. Ne jakavat mielipiteitä, ne koskettavat ja toisaalta kyllästyttävät. Ymmärrän jokaisen kannan, mutta koen niiden olevan silti helposti lähestyttäviä lyriikan osalta. Nautin välillä runoja lukiessa tietystä arvoituksellisuudesta, mutta joskus liiallinen kielikuvien määrä ja turha vaikeaselkoisuus on liikaa. Tykkään Kaurin runoista siinä mielessä, kuin jotkut pitävät aivot narikkaan -televisiosarjoista: niitä voi kuluttaa ja nauttia, pohtimatta turhaan syyllisyyttä niiden ”korkeakirjallisuusmattomuudesta” (huom: inhoan siis sitä, miten joskus kirjallisuutta ja taidetta ylipäätänsä arvotetaan niiden korkeakulttuurisuusarvon kannalta, mihin myös Kaurin runojen kritiikki osittain osuu. Kirjoja, kuten muutakin taidetta, voi myös nauttia ilman tarkoitusta muuttaa maailmaa tai kokea elitististä ylemmyydentunnetta). Ne ovat helposti aukeavia, niihin on pieni kynnys tarttua eikä sitoutuvuus kirjan pituuden suhteen ole suuri – täydellistä arki-iltaselaamista siis. Toki yksinkertaisuus toimii myös kritiikkinä, mutta aloittelevalle lyriikan lukijalle nämä kokoelmat voivat olla nautittavia lukukokemuksia.

Tosin, kritiikkiä Kaurin teokselle kyllä löytyy.

Kertauksena: Kaur on intialaissyntyinen kanadalaistunut pakolainen, joka kirjoittaa kärsimästään rasismista, väkivallasta, surusta ja naiseudesta. Paikoitellen aiheet ovat erinomaisia ja liikutunkin paikoitellen hänen kokoelmiin palatessani siitä, miten riipiviä osa hänen runoistaan voivatkaan olla. Mutta. Koen kuitenkin, että kolme kokoelmaa julkaisseena aiheet ovat jo nähty. home body on jo kolmas runokokoelma, joka ratsastaa edelleen samoilla teemoilla, kuin milk and honey. Goodreadsin arvosteluissa joku oli osuvasti kuvaillut, miten Kaur on kirjoittanut ”saman kokoelman kolme kertaa”. Olen tästä valitettavasti samaa mieltä.

Runojen kirjoittaminen on puhdistavaa, terapeuttista ja pääasiassa myös taidelaji. Kuitenkin, kun maalissa alkaa olla pikku hiljaa melkein 700 sivua kirjoitettua tekstiä, voisiko levyä välillä niin sanotusti vaihtaa? home body on täsmälleen samoja runoja, uusiin asuihin muodostettuna. Löysin kokoelmasta vain kourallisen uudelta tuntuvaa, mutta suurimmaksi osaksi teos on kuin kahden edellisen kokoelman referaatti. Tulee mieleen rahastuksen teema: Kaur on nuorten naisten suosiossa ja myy miljoonapainoksia, joten paine kirjoittaa uutta tekstiä kustantajalle on varmasti suuri. Tässä valossa lukijalle välittyy osittain myös aika teennäinen kuva.

Huomaan jälleen pohtivani syitäni,

miksi oikein palaan kirjoittajan teksteihin kerta toisensa jälkeen, jos en niitä kerran arvosta tämän enempää ja oikeasti nauti niistä? Jos en oikeastaan lukemastani ole ihan kauhean vakuuttunut ja niputan sen vähän niin sanotun hömpän piikkiin (hömpässä ei siis mitään vikaa, lähinnä itsessäni, kun en siitä nauti). Olen tullut siihen lopputulokseen, että Kaurin teokset ovat kuitenkin kaltaiselleni nuorelle milleniaalinaiselle ennen kaikkea samaistuttavia. Löydän itseni niiden sivuilta, tunnen Kaurin omakohtaisen kivun ja jään pohtimaan asioita niin kutsutun terapeuttisen suhtautumisen kautta. Ja minä pidän niistä sen takia. Koen, että voin pitää jostain asioista, vaikka löytäisin niistä loputtomiin saakka kritisoitavaa. Ja toivoisin, että Kaur keksisi jotain uutta kirjoitettavaa – eikä ratsastaisi muiden tarinoilla ja kirjoittaisi niistä kirjoja (home bodyssa oli isästä, edellisissä teoksissa äidistä jne). Koen, että Kaur osaa kuitenkin kirjoittaa, kyse on vain aiheisiin jämähtämisestä. Kolmen kokoelman jälkeen fiilikseksi jää teennäisyys eikä katharsis.

Minulla on työn alla perehtyä myös muihin tämän vuosikymmenen runoilijoihin, kuin Kauriin tulevaisuudessa. Haluan lukea myös jotain vähän enemmän marginaalissa olevaa, pienemmällä äänellä kirjoittavaa runoilijaa. Kansainvälistä, nykypäivästä kertovaa ja mielellään naisen kuvausta ympäröivästä yhteiskunnastamme. Jos tiedät jotain sellaista, ole kiltti ja kerro minulle. Kaipaan kotimaisen lyriikan ohelle jotain kertomusta maailmasta.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *