Emmi kirjoitti viime viikolla hauskan postauksen siitä, mitä kuuluu vähän joka kantilta ja koska tällä hetkellä pää lyö aivan tyhjää, käytän tilaisuuden hyväksi ja kopioin idean!

Mitä oikeasti kuuluu?

Parempaa. Isän siunaustilaisuus sekä uurnanlasku on takanapäin ja nyt tuntuu jollain tapaa astetta kevyemmältä. Asian käsittely jatkuu vielä varmasti monellakin tapaa, mutta tuntuu helpottavalta että nuo konkreettiset ja raskaat tapahtumat ovat nyt historiaa.

Kotona puolestaan ollaan viime päivät tehty freesausta ja maalattu meidän asunnon katto vihdoin valkoiseksi. Kämpän katto on ollut tähän saakka alkuperäisessä kunnossa, joka tarkoitti punaruskeaa paneelikattoa – yäk. Ja vitsi että voi olla innoissaan tästä muutoksesta, jo ennestään valoisa asunto on triplasti valoisampi nyt!

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Työnhakua. Kun jäin äitiyslomalle, olin ollut silloisessa työpaikassani yhteen putkeen kahdeksan vuotta ja tuon ajan määräaikaisilla työsopimuksilla. Laskeskelin että vuosien aikana on kaappiin kertynyt kuusitoista määräaikaista työsopimusta. Täytyy vain todeta, että ne joilla on vakituinen työsuhde ja näin ollen saavat palata työhönsä äitiysloman tai hoitovapaan jälkeen, ovat todella onnekkaita. Tavallaan en yhtään ihmettele sitä, että osa naisista tosissaan miettii uskaltaako harkita perheen perustamista sikäli mikäli saavat pelätä työkuvioiden puolesta.

Parisuhde/perhe/ystävät?

Vaikka viime päivät on olleet maalinhajuisia, flunssaisia ja uhmaisia, on meillä ollut kotona tosi hyvä fiilis. Gia sanoo tällä hetkellä lähes kaikkeen ”JOO!” ja se on ihan parasta! ”Haluatko lähetä äitin kanssa Ikeaan?” ”JOO!” ”Haluatko kiertää rauhassa koko Ikean?” ”JOO!”. Vihdoin tässä taloudessa on mun lisäksi toinen henkilö joka jaksaa koluta sen tavaratalon rauhassa läpi, ilman hoputtamista 😀

Ja sitten on ne ystävät, jotka ymmärtää, tukee ja kuuntelee, vaikka välillä tuntuu etten pidä ollenkaan tarpeeksi yhteyttä. Se on se tämä muka niin kiireinen arki, mikä vie välillä mennessään. Mutta onneksi ei nähtyjen kertojen määrä vaan se laatu<3

Matkat?

Varattiin hetki sitten aika extempore lennot Kreikkaan ja lähdetään jo ylihuomenna. Tuntuu siltä,että matka tulee nyt enemmän kuin tarpeeseen näiden rankkojen viime viikkojen jälkeen. Aurinko, lämpö ja maisemanvaihdos tekee nyt niin hyvää. Lisäksi lähdetään toukokuun lopulla ystäväperheen kanssa Ranskaan, sitäkin odotan jo niin paljon!

Harrastukset/hyvinvointi?

Päätin alkuvuodesta että käytän salikorttiani vähintään kahdesti viikossa ja lupaus on pitänyt. Tuntuu silti ettei se sellainen liikuntakärpänen ole päässyt vielä puraisemaan, mutta odotukset on korkealla tulevien aurinkoisten kevätpäivien ansiosta. Sain myös synttärilahjaksi treenien aloituksen TFW:lle ja nyt pitäisi vain valita ajankohta, koska aloitan. Jännää!

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten inspiroi tietysti kevät ja valo, tämän uuden katon värin lisäksi. Tarkoitus olisi myös uudistaa makkarin ilmettä ja laittaa tapetit maalin sijaan. Pääsen siis tapettikaupoille inspiroitumaan!

Vähiten inspiroi nämä jatkuvat flunssat koko lähipiirissä.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Hesen juustoa, kreikkalaista jugurttia, kahvia kauramaidolla ja La Torrefazionen aamiaisia.

Temppareita – tietty.

Iltaisin luen äidiltä lainattua Piiat -kirjaa. Se on elokuvana ihana, kirjana vielä ihanampi.

Mitä odotan?

Tällä hetkellä edessä siintävää matkaa ja sitä, että asunnon pintaremppa on valmis ja voidaan nauttia työn tuloksista. Odotan myös kuivia, hiekattomia katuja, sitä että voi kulkea paljain säärin ja kevään ensimmäistä jäätelöä.

Tänään päästiin vihdoin Silmätautien Lastenyksikköön tarkastamaan Gian silmien tilanne. Viime viikkojen aikana on tuntunut että karsastusta on ollut entistä enemmän, mutta toisaalta en tiedä onko pelkkä huoli ja stressi saanut kuvittelemaan niin. Onneksi tutkimus oli vihdoin tänään ja nyt ollaan aiempaa viisaampia. Huojentuneita, mutta vähän myös huolissaan.

”Niin te epäilette lapsellanne karsastusta?” oli lääkärin ensimmäiset sanat kun pääsimme huoneeseen ja istuimme alas. ”Ei me mitään epäillä, vaan Gian silmät karsastaa” totesin, sillä ihan vähän nyppi se aloitus. Meillä on satoja kuvia joista se käy ilmi, olen lapsen kanssa päivittäin ja sen näki myös neuvolalääkäri.

Gia jännitti tutkimista suunnattomasti ja heti kun lääkäri tuli lähelle erikoisen näköisen laitteen kanssa, alkoi poru. Pientä itketti niin kovasti, että lopulta jouduttiin pitämään kolmen ihmisen voimin lasta aloillaan, että lääkäri näki mitä piti. Siinä oli lähellä myös ettei äiti ratkennut itkemään, niin pahalta tuntui itkusta tärisevän lapsen vartalo sylissä. Karsastusta tutkittiin muutamin erilaisin kokein ja lopuksi laitettiin laajentavia silmätippoja ja silmien mahdollinen taittovika sekä huono näkö suljettiin pois. Odotusajan Gia leikki osaston leikkihuoneessa, eikä olisi millään malttanut lähteä leikkikeittiön lieden äärestä 😀

Summa summarum, silmien rakenteessa eikä näössä ole mitään vikaa. Karsastusta on satunnaisesti ulospäin ja mitä todennäköisimmin se on vain ominaisuus. Karsastusta esiintyy vain kauan katsoessa, eikä lääkärin mukaan lainkaan silloin kun lapsi katsoo lähelle. Mitä sille sitten voi tehdä? Ei mitään, paitsi seurata tilannetta ja käydä vuoden päästä uudessa tarkastuksessa. Karsastus harvoin poistuu ja lääkärin mukaan se saattaa vain vahvistua iän myötä. Mikäli sitä esiintyy puolet valveillaoloajasta, harkitaan leikkausta ennen kouluikää. Tämä siksi, ettei siitä aiheutuisi sosiaalisia ongelmia.

Ja se miksi mä olen yhtäaikaa huojentunut että huolissani, johtuu juuri siitä. Ihanaa ja helpottavaa ettei Gialla ole mitään rakenteellista vikaa tai heikkoa näköä, mutta sydäntä puristaa ajatuskin siitä että mun pientä tyttöä kiusattaisiin joskus sen vuoksi että silmät karsastaa. Sen ajatuksen hirveyden, että omaa lasta kiusattaisiin voi varmasti tuntea jokainen vanhempi. Iloitsen kuitenkin nyt siitä, ettei mistään vakavasta ole kyse ja yritän olla miettimättä mitä vuosien päästä saattaa tapahtua. Sillä onhan se niin, että etukäteen murehtiminen on ehkä typerintä ikinä.