Ensimmäinen reissu lapsen kanssa jännittää, moni asia mietityttää ja viimeistään lähtöä edeltävänä yönä kaikki mahdolliset kauhuskenaariot vilisee päässä. Näin mulla ainakin! 

Onko kaikki varmasti pakattu? Mitä jos lapsi sairastuu kesken matkan? Miten hän viihtyy lentokoneessa? Jopa luonnonkatastrofien ja terrori-iskujen mahdollisuus multiploituu oman pään sisällä, kun matkassa mukana on ensimmäistä kertaa se kaikkein tärkein. 

Mulla kesti aika kauan päästä sen ajatuksen yli, että voisin tietoisesti viedä pienen lapseni vieraaseen bakteeriympäristöön tuhansien kilometrien päähän kotoa. Tultiin siihen tulokseen, että parempi reissata vasta sitten, kun tietää pystyvänsä nauttimaan siitä lomastakin siinä kaiken stressaamisen ohella. Nyt jälkikäteen sanoisin itselleni, että ei se maailma ole läpeensä paha paikka ja kaikki sujuisi varmasti ihan hyvin. Lisäksi vauvan kanssa matkustaminen olisi ollut itseasiassa paljon helpompaa kuin nykyään tämän ympäristöstään kiinnostuneen hulivilin taaperon kanssa.

Pikkuhiljaa vauvavuoden jälkeen alkoi se jostain äidinvaiston syövereistä puskenut ylivarovaisuus hellittää – palmun kuvat alkoi kiilua silmissä taas pitkästä aikaa. Innostuin koko ajan enemmän ja enemmän siitä mielikuvasta, että V pääsisi leikkimään hiekkarannalle ja tutkimaan erilaisia ympäristöjä. Tähän päivään asti mieleenpainuvimmat jutut reissuilla on olleet V:n näkökulmasta puskissa kiipeilevät kotilot ja kallion reunoilla kipittelevät ravut. Ja esimerkiksi New Yorkissa ne oli ne lukuisat leikkipuistot. Ne on ne pienet jutut, sillä V ei vielä vuosiin edes ymmärrä olevensa niin kaukana kotoa.

Matkustamisenhalu lähteekin vanhemmista ja vanhempien tarpeista. Lapsihan olisi vallan tyytyväinen ihan vaan retkestä takapihan taakse metsikköön. Pointti onkin siinä, että miksi vanhempien täytyisi luopua matkustamisen ilosta lapsen synnyttyä? Oli helpottavaa huomata, että samanlaista se lapsenhoito ja rutiinit on reissussa kuin kotonakin. Lomalla molemmat vanhemmat ovat läsnä ja päästään kokemaan perheenä ikimuistoisia juttuja, vaikka se pikkulapsi ei niitä samalla tavalla tule muistamaankaan. Eipä tule muistamaan myöskään niitä retkiä lähimetsään – silti se retkeily ja puistoilu on kivaa puuhaa, joten miksei matkustaminenkin?

Tietenkin lapsen kanssa reissaaminen on kymmenen kertaa stressaavampaa ja haastavampaa kuin aikuisten kesken. Toisaalta, niin on myös jokapäiväinen arki kotona. Elämä muuttuu lapsentulon myötä paljon, mutta kaikesta ”entiseen elämään” liittyvästä ei tarvitse luopua perheellistymisen myötä – siis jos ei halua. Matkustaminen onnistuu edelleen, kunhan ajattelee kaiken lapsen kannalta järkevästi ja kaikki tapahtuu lapsen ehdoilla. Ei maailma tosin siihenkään kaadu, jos jokin asia unohtuu tai matkalla tulee jokin vastoinkäyminen. Ihan kaikkeen ei voi kuitenkaan varautua ja elämässä ylipäänsä on aina riskejä olemassa. 

Näin jälkiviisaana voisin todeta itselleni, että lopeta se turha stressaaminen. Lapsi aistii hermojen kireyden, joten kaikki menee paremmin, kun omaa tietoisesti mahdollisimman letkeän asenteen. Huolellisella valmistautumisella ja letkeällä asenteella pääsee pitkälle – niistä vastoinkäymisistäkin tulee ajan myötä huvittavia (jos ei huvittavia, niin ainakin mieleenpainuvia) matkatarinoita. Itse en välttämättä ole se letkeyden perikuva siinä vaiheessa, kun on kauhea kiire koneeseen ja kaikki menee vuoronperään pieleen, mutta yritän psyykata itseäni parhaani mukaan ennen reissua. 

Multa ei irronnut nyt mitään kaiken kattavaa ”näin matkustat lapsen kanssa” -opasta, mutta peräänkuulutan positiivista asennetta sekä rohkeutta vaan ottaa ja lähteä. 

Tämän linkin takaa löytyy vanhempi postaus, jossa on konkreettisempia vinkkejä kaupunkilomaan lapsen kanssa. 

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -blogitempausta, jonka järjestäjinä toimivat bloggaajat Travellover ja Vagabonda blogien takana. Ideana on rakentaa matkapostaus instakuvien ympärille kuukauden teeman mukaisesti. Lokakuun IGTT:n teema oli vapaa, joten päätin käsitellä lapsen kanssa matkustelua.

Mut löydät muuten Instagramista nimimerkillä @jennavaltari. Tili on yksityinen, mutta hyväksyn yleisesti ottaen seuraamispyynnöt. 🙂

Niin muuttui blogin nimi ja koko genre yhdeltä istumalta. Mä oon kuitenkin pyöritellyt tätä ajatusta jo aika pitkään. Vanha Enemmän kuin äiti -blogi ei tuntunut omalta enää aikoihin. Rakastan kuvaamista ja kirjoittamista, joten en kuitenkaan lopettanut bloggaamista kokonaan.Sitten mä vain istahdin läppäri sylissä sohvalle ja päätin vihdoin toteuttaa tän. Vanhasta blogista ei ole enää jäljellä kuin matkapostaukset, joita oon kirjoitellut 2017-2018 välillä. Ne on siis tässä uudessa blogissa valmiiksi. Jatkossa keskitynkin puhtaasti matkatarinointiin, tulevien reissujen suunnitteluun ja mitä kaikkea nyt matkailuun liittyykään. Nyt vaan mietin, että miksi en tehnyt tätä jo aiemmin?!

Tiedän että tämä on se mun juttu, koska oon kirjoittanut matkablogia aikaisemminkin (2014-2016), mutta hautasin sen uuden elämäntilanteen aka perheellistymisen myötä. V:n vauvavuosi oli ihana ja ihmeellinen, mutta tietty myös niin erilainen ”entiseen elämään” verrattuna, että tuolloin matkustelu ei vaan ollut päällimmäisenä mielessä. No nyt on tilanne vähän toinen. Kun V:n ensimmäinen reissu ulkomaille koitti viimein toukokuussa 2017 V:n ollessa1,5-vuotias, niin siitä asti ollaan haaveiltu uusista koko perheen seikkailuista maailmalle. Sen ensimmäisen Sardinian reissun jälkeen ollaan käyty perhelomilla tän vuoden alussa New Yorkissa ja viimeisimpänä elo-syyskuun taitteessa Kroatiassa. Näiden väliin on mahtunut myös ”lapsivapaat” matkat Tanskaan ja Puolaan. Tälle vuodelle tulee vielä yksi reissu, joka on viikonloppureissu Saksaan. Ollaan siis todella päästy takaisin matkailun makuun ja oon ihan sairaan innoissani siitä, mitä tulevaisuus vielä tuo tullessaan!

Katsaus mun matkustushistoriaan ja -filosofiaan

Ehkä olisi hyvä kertoa vähän omasta matkustushistoriastani ja siitä, millaisia juttuja täältä tulee löytymään jatkossa. Vanhoista postauksistakin nyt saa jonkin verran osviittaa – mutta tietty tää tulee olemaan vähän erilaista, kun saan ihan luvan kanssa seota täällä matkajutuista.

En lokeroi itseäni mihinkään tiettyyn matkustajatyyppiin, koska mulle kelpaa niin retket luonnonpuistoissa sekä kaupunki- ja rantalomat – ja kaikki siltä väliltä. Joillakin reissuilla on tärkeää saada kunnon puitteet majoitukseen ja mahdollisimmat hyvät lentoajat, toisinaan taas mennään budjetti mahdollisimman tiukilla. Ihan siis tilanteen ja resurssien mukaan. Pääsääntöisesti matkataan perheen kesken, mutta joskus tehdään myös pieniä reissuja miehen kanssa kaksin ja joskus tehdään kummatkin erikseen omia reissujamme. Mulle ei oikeastaan ole niin väliä minne mennään, kunhan mennään. Selailen lentodiilit.fi -sivustoa suunnilleen joka toinen päivä ja innostun jatkuvasti eri kohteista…Matkabloggaajat usein haluaa pitää lukua käydyistä maista, mutta itse en ole pitänyt kirjaa, lista kun elää jatkuvasti. Sillä kuitenkin on hieman eroa blogin sisällön suhteen, että onko maita 20 vai 80 ja tulin nyt sitten listanneeksi jokaisen käydyn maan; tulos on 19. Mitään välilaskuja en luonnollisestikaan laskenut mukaan. Mutta ei siis mikään hurja luku. Käytyjen maiden laskeminen ei kuitenkaan ole mun mielestä kovin relevantti juttu sinänsä, koska useassa maassa oon käynyt monta kertaa.

Voisi ehkä sanoa niin, että en kerää käytyjä maita, vaan kokemuksia. Ei mua haittaa lähteä tasan kuukauden päästä kolmatta kertaa Saksaan, vaikka yhtä hyvin voisi ”ottaa haltuun” jonkun uuden maan. Puolassakin kävin huhtikuussa kolmannen kerran (vieläpä samassa kaupungissa) ja suunnitteilla on ensi keväälle toinen reissu New Yorkiin, vaikka sekin matka voisi suuntautua vaikka minne tahansa muualle. Olisi mun mielestä turhaa jättää esim. ihanat rantalomat Kreikalle ja Espanjalle kuuluville saarille väliin ihan vaan sen takia, että niistä ei kerry uusia maita the listaan. Puhumattakaan keväisestä New Yorkista. 

Mussa ei siis asustele määrätietoista maabongaria, mutta eiköhän niitä maita kerry väkisinkin rakkaudesta matkusteluun. Kokemuksista puhumattakaan!Saan tästä blogista vastapainoa arkeen, äitinä olemiseen ja opiskeluun. Reissutarinoihin uppoutuessani pääsen mielessäni matkustamaan hetkeksi muuallekin kuin tiskikasojen, kurahousujen ja pyykkivuorten maailmaan. Tästä saa myös hyvää vastapainoa opiskelujutuille. Lisäksi mun mielestä on ihanaa päästä näyttämään V:lle maailmaa, hän pääsee tutustumaan jo pienestä pitäen eri kulttuureihin sekä pitämään erilaisuutta ja kulttuurien moninaisuutta normaalina asiana. 

Ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja – tervetuloa kyytiin!