Lastenhuoneen sisustus: pojan huone

1B837D90-1AAE-4C4F-9D3D-F2B943D73B46.jpeg

 

Muistan kuin eilisen, kun aurinkoisena kevätpäivänä pieni poikani syntyi tähän maailmaan. En todellakaan voi käsittää, että siitä on ensi keväänä 11-vuotta aikaa!

Poikani on kaveripiireissä pidetty sympaattinen herrasmies, joka mielellään lukee tänä päivänä Aku Ankkaa, pelaa pelejä, käy keulimassa pyörällään tuolla kylän raitilla ja hänellä on sama kengänkoko kuin minulla. En käsitä mihin nämä vuodet ovat menneet, sillä tuntuu, että vasta hetki sitten asensin pienen 1-vuotiaan päähän pehmokypärää hänen opetellessa kävelemään. Ajankulun nopeus varmasti vahvistuu, kun lapset kasvaa ihan silmissä.

Lastenhuoneet ovat talossani melko pienet. Sinne mahtuu kuitenkin kaikki tarpeellinen ja ihan mielellään poikani huoneessaan oleskelee. Säkkituoli oli kuvaushetkellä kulkeutunut olohuoneen puolelle, mutta se on yleensä tässä huoneessa.

Työpöydäksi keksin laittaa Lundian avohyllyn, johon tilasin työpöytätason. Vuodevaatteet ja päiväpeitto on H&M Home:n valikoimasta. Valaisimet Clas Ohlsonilta, koristetyynyt pääosin HAY:n tuolin kera. Seinät on maalattu tikkurilan Piazza -sävyllä ja yläosa seinistä on jätetty valkoiseksi, tämä ratkaisu tekee tilasta korkeamman tuntuisen.

E163C1B2-F530-4EC1-A441-15334468D1E8.jpegDFDAEFD7-A6AF-4FDC-88C9-BBAB29E7BAC7.jpeg

Pidän paljon huoneen värimaailmasta ja se sointuu hyvin koko talon sisustukseen. Tästä pääsette muuten katsomaan pojan huoneen hänen toisessa kodissaan, toki sekin tänä päivänä vähän päivittynyt. Tästä pääsee vielä aiempaan postaukseen, jossa hurmaava taideteokseni. ;)

Seuraava projekti onkin sitten tyttäreni huone, paljon on ideoita jo valmiiksi takataskussa.

 

Perhe Sisustus Lasten tyyli