Uutta kylppärissä ja rentoutumista

Täällä kylvetään auringossa ja sitä nyt toivotaan entistä enemmän sillä tässä eräänä päivänä taloni katolle asennettiin aurinkopaneelit. Huimat kaksitoista kappaletta!

Opettelen nyt uudenlaisia arjentapoja ja hyödyntämään sähköä kuluttavat laitteet aina aurinkoisena hetkenä. Näin etätyöpäivinä tiskit ja pyykit ovat pyörineet seuranani pitäen kotoisaa hurinaa.

Useimmiten asuminen yksin talossa on vaan mukavaa mutta haluan rehellisesti kertoa myös siitä miten kaipaan toisinaan toista aikuista jakamaan arjen. Erityisesti ne iloiset hetket, kun vaikka aurinko laskee lämmittäen kotia ja värjää sisätilan hennon vaaleanpunaiseksi. Tai kun syksyn ja talven harmaus muuntautuu vehreäksi. Puut synnyttävät uusia silmuja tuonen uuden vaiheen. Tai sen hetken kun pihani puut ovat kukista valkoisenaan. Pidän todella paljon kaiken uuden laittamisesta ja rakentamisesta, niistä onnistumisista haluaisin kertoa. Viime viikolla asensin uuden kaapistot kylpyhuoneeseen ja sain lisää tilaa sille kaikelle kosmetiikalle mitä omistan.

Sitten on niitä päiviä, kun olen innoissani kaikesta tästä mitä olen saanut aikaiseksi. Illan tullen kierrän pihan ympäri, lasken itselleni kylpyveden ja mietin miten onnekas olen pienestä perheestäni. Juuri tästä talosta ja kotini helposta sijainnista. Eikä minulta mitään puutu.

Koti Sisustus

Kaali-kurkkusalaatti kesäpöytään

Erilaiset salaatit ovat suosikkejani ja arjessa syön aina jotakin vihreää. Puhtaat maut ja simppelit ruoka-ainekset ovat muutenkin itselleni tärkeitä sillä visuaalisena ihmisenä syön myös silmilläni. Koen, että monipuolinen ravinto, prosessoimaton ruoka tekee keholle ihmeitä ja näin varmasti onkin mikäli vähänkin paneutuu ruoka-aineisiin ja mitä elintarvikkeet tekevät kehollemme. Suosittelenkin katsomaan Netflixistä What The Health -dokumentin jossa perehdytään ruokavalion ja sairauksien yhteyksiä. Superkiinnostava ja ajatuksia herättelevä!

Palataan vielä salaatteihin. Mieleni teki kovin jotain kaalisalaattia ja teinkin maittavan kaali-kurkkusalaatin, joka sopii hyvin vaikkapa grilliruokien kylkeen. Itse lisäsin annokseeni rapuja ja miten tämä kombo sopikaan täydellisesti yhteen. Raikas ja vaivaton, vähän erilainen salaatti olkaa hyvä:

Kaali-kurkkusalaatti

Ainekset (2 annosta)

10 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Raasta puolikas kaali ja puolikas kurkku. Lisää joukkoon yksi murskattu valkosipulin kynsi. Hienonna, tilli, ruohosipuli tai kevätsipulia. Purista sekaan puolikkaan sitruunanmehu. Lisää purkki kermaviiliä ja mausta mustapippurilla. Sekoittele ja tarjoile!

Koti Ruoka ja juoma