TON

P1010244.JPG

P1010261.JPG

P1010247.JPG

P1010253.JPG

Joulujuttujen keskellä haluan esillä uuden tuolini, jonka hankkimista olen miettinyt jo pitkään. Piirsin aikoinaan wieniläistuolin blogini logoon muistuttamaan sen kauneudesta ja siitä lähtien se on hautunut mielessäni.

Ruokapöydän ympärille tulee vielä lisää valkoisia HAY:n tuoleja niin, että niitä on yhteensä nelisen kappaletta. Pöydän päässä kontrastia tuo nyt tuo uusi tuolini, musta Ton-tuoli.

Ruokailutilan tunnelma muuttui kokonaan, kun musta tuoli tuli taloon. Se antaa hyvällä tavalla ryhtiä tilaan. Tykkään tuolin kurveista ja pariisilaishenkisestä tyylistä – ihana meidän minimalistisessa kodissa kaiken vaalean ja virtaviivaisen keskellä.

Tilasin tämän TON-tuolin Formesta ja tuolin valmistaja on tosiaan TON. Ihmiset – minä mukaan lukien – sekoittavat aika usein yritykset Thonet ja TON. TON on Tsekeissä toimiva, aikanaan Michael Thonetin alulle panema tehdas, joka on valmistanut wieniläistuoleja yhtäjaksoisesti yli 150 vuoden ajan. Yhtä kaikki – molemmat ihanat!

/my new chair – isn’t it lovely?!

Koti Sisustus

3.

P1010206.JPG

P1010212.JPG

Hyvää huomenta ja ihanaa joulukuun kolmatta päivää. Täällä Turussa jo odotellaan kovin lunta – sais tulla jo!

24 ideaa jouluun -jutut jatkuvat luonnollisesti. Yritän pitää nämä mahdollisimman lyhkäsinä, jotta ehdin postailemaan muitakin juttuja – nyt on vähän kiirettä pukannut.

Halusin ehdottomasti vinkata noista lautasliinoista, jotka ovat edulliset ja hyvinkin monikäyttöiset. Tykkään aika rennosta meiningistä mitä kattaukseen tulee ja luonnolliset puuvillaiset liinat sopivat täydellisesti rentoon pikkujoulupöytään. Kyseessä ei varsinaisesti ole lautasliina vaan Ikean keittiöpyyhe, maksoivat vaivaiset 50 senttiä kipale ja rohmusin näitä aikoinaan aika kasan. Niitä on Ikeassa edelleen, tsekkasin päivä pari sitten.

/quite cheap napkins for Christmas.

Koti Ruoka ja juoma Sisustus