Sairaalavisiitillä

Disclaimer: jos et kestä kuvailua verestä/muista eritteistä, älä lue. 

Kolmelta iltapäivällä tuli eilen soitto sairaalasta. Meinasin saada paskahalvauksen, sillä en tiennyt että vaimolle soitetaan joka tapauksessa leikkauksen jälkeen huolimatta siitä, miten leikkaus on mennyt. (Olin itse enemmän linjalla ”no news is good news”, joten kuullessani että soitto tuli sairaalasta, ehdin jo varautua pahimpaan.) 

Leikkaus oli kuitenkin mennyt hyvin. Menin illalla visiitille ja päädyin ensin väärälle osastolle; Ykkösmies oli leikkauksen jälkeen rullattu teho-osastolle tarkkailuun. 

Vihdoin sitten aikani yksin sairaalan kolkkoja käytäviä haahuiltuani löysin oikean osaston. Ensi töikseni sain kuulla, että joudun odottamaan sillä olivat ”siivoamassa Ykkösmiestä”, koska tämä oli juuri oksentanut. 

Eeeuuuggghhh. 

Olen vissiin asiasta aiemminkin maininnut, mutta minulla on siis oksennuskammo; jopa niin että jos ollaan yhdessä viihteellä ja Ykkösmies on selkeästi humalassa, en mene edes samaan sänkyyn nukkumaan koska pelkään että se saattaa oksentaa. 

Pääsin vihdoin sitten huoneeseen. Ei siellä onneksi ainakaan oksennus haissut. Pälyilin luppasilmäistä Ykkösmiestä huolestuneena; oksettaakohan sitä vieläkin? Kamalan hauraalta ja vanhalta se näytti kytkettynä monitoriin; tippa kädessä, kurkun poikki iso laastari ja joku letku joka näytti huolehtivan haavan verenpoistosta. Oli kuulemma oksentanutkin verta.

Viivyin osastolla ehkä maksimissaan kymmenen minuuttia. Ykkösmies oli väsynyt, kurkku oli turvoksissa ja puhe kuulosti puuroiselta. Silmät eivät tahtoneet pysyä auki. Sanoin, että haluat varmaan nukkua ja pakenin. 

”Kiitos että tulit käymään. Rakastan sinua.” 

Minun olisi ehkä pitänyt mennä luokseen, halata, antaa suukko. Mutta en pystynyt. En pystynyt edes menemään lähelle, niin paljon minua ällötti kaikki; huoneen kliinisyys, koneitten piippaus, se veriletku, oksentamisen uhka. Vilkutin pikaiset heipat ovelta ja kiirehdin ulos, kauas pois steriilistä sairaalamaailmasta, heikolta näyttävästä ja potentiaalisesti pahoinvoivasta Ykkösmiehestä. 

Kymmenen pistettä maailman parhaalle vaimolle. 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

Uniapnealeikkauksen aattona

Huomenna viuhuu kirurginveitsi ja Ykkösmies pääsee leikkauspöydälle nukkumaan muutamaksi tunniksi. Operaatio ei kuulemma jännitä häntä lainkaan; odottaa sitä jopa innolla toivoen pääsevänsä eroon kroonisesta väsymyksestään. Ehkä jopa salaa toivoo että se seksuaalinen krooninen väsymys parannetaan samalla veitsen viuhautuksella. Sitä ainakin minä toivon.

Minua jännittää. Mitä jos jotain menee pieleen? Mitä jos Ykkösmies ei enää herääkään nukutuksesta? Mitenköhän operaatiosta toipuminen menee?

Leikkauksen aikana suoritetaan kolme eri toimenpidettä: UPPP (uvulopalatofaryngoplastia), jossa ilmeisesti alaleukaa siirretään eteenpäin; lisäksi kielen paikkaa siirretään, ja *jotain kudosta* ilmeisesti jossain nielun tienoilla stimuloidaan laserilla kudoksen koventamiseksi ja näinollen kuorsauksen estämiseksi. (Referoin mitä Ykkösmies minulle kertoi – siksi voi olla että terminologia on hakusessa tai jopa olen ymmärtänyt täysin väärin; mutta oletan että jotain tämänsuuntaista tehdään.)

Kuulostaa aika hardcorelta näin maallikon korviin. Olen jopa käsittänyt, että kielen siirtoa varten Ykkösmieheltä kirjaimellisesti viilletään kurkku auki. Toivottavasti olen käsittänyt väärin. 

leikkaussali.jpg

Kuva täältä.

Olen suunnitellut Ykkösmiehelle hemmotteluillan. Töistä päästyäni pistän saunan lämpiämään. Valitaan yhdessä hyvä elokuva. Tilataan pizzat kaikilla mahdollisilla täytteillä ja käperrytään sohvalle leuat jauhaen katsomaan leffaa. Ykkösmies ei tietenkään saa syödä huomenna mitään ennen leikkausta, joka tapahtuu vasta puoliltapäivin; joten poikkeamme tavallisesta ruokavaliostamme ja tankkaamme hänet täyteen.

Leikkauksen jälkeenkään ei varmaan ihan heti mitään pepperonipizzoja mussuteta. Eikä kyllä käydä saunassakaan.

Ykkösmiestä ei siis jännitä; mutta viime viikonloppuna hän mainitsi minulle, että jos jotain tapahtuu, hänen henkivakuutuksensa on sen verran riittoisa, ettei ainakaan taloa tarvitse myydä. Että siltä osin minun tulevaisuuteni on taloudellisesti turvattu.

Aika laiha lohtu. Mieluummin asun vaikka pahvilaatikossa kuin ilman Ykkösmiestä. 

***

Edit 12-06-2014: Leikkaus on onnistuneesti ohi ja mies heräämössä. Tästä päättelin että ainakin toistaiseksi yhä hengissä. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Terveys