Mistä on suomalainen pääsiäinen tehty?

WP_20150403_002.jpg

Ajatus suomalaisen pääsiäisen olemuksesta putkahti mieleeni erästä aihetta käsittelevää opetusvideota katsoessani. Mietteliääksi veti se, millaisista aineksista tämä pääsiäismämmi onkaan sekoitettu.

Ohjelmassa esiteltiin pikakelauksella kummallisuus toisensa jälkeen, kuvina. Tuon jo mainitsemani mämmin – lähikuva – lisäksi ruudulle sinkoutui ristille ripustettu Jeesus, muniva pupu, virvonvarvon, noidat ja kaiken nielevät pohjanmaan roviot…Kun tähän ynnätään itäistä perinnettä edustavat pashat, paastot ja yöpalvelukset, joihin salmilaissyntyinen isäni vielä lisäsi yön, jona nuoriso sai tehdä puolittain luvan kanssa koiruuksia naapurustolleen, ei mämmi enää kaipaa sokeria eikä kermalirausta.

Ajatus koiruuksien yöstä ja talojen väliin viritetyistä pirunviuluista jäi muuten kutkuttamaan pikkutytön mieltä.

Tuossa sekoituksessa on kantasuomalaisellekin sulateltavaa. Tarkoituksena oli kuitenkin esitellä pohjoista pääsiäisenviettoa maahanmuuttajille.

Siinä kyllä voodoo ja muu pakanallisena pitämämme taikausko hälveni, kun liekkien takaa ilmestyi verissään ristillä – ilmeisesti esteettisistä syistä vinolla ristillä – roikkuva Jeesus. Tilannetta ei helpottanut se, että videon selostus eteni niin vauhdikkaasti, etteivät edes suomea äidinkielenään puhuvat saaneet siitä selvää.

Pääsimme kuitenkin niin pitkälle, että kielikerholaisemme taisivat suurin piirtein ymmärtää, että mahdollisesti oven taakse ilmestyvät maalatut olennot eivät ole liikkeellä pahat mielessään.

Luokaton opetusvideo pisti miettimään omaakin pääsiäisenviettoa. Lisämausteensa sille tuo lapsuus kahden kulttuurin, karjalaisen ja länsisuomalaisen, ja kahden uskonnon, luterilaisen ja kreikkalaiskatolisen, välissä. Uskonto ei näkynyt koskaan kovin voimakkaasti lapsuudenperheeni arjessa, mutta aiheutti näkymättömänä sitäkin enemmän ristiriitoja.

Vielä 70-luvulla ortodoksit, jotka olivat suurimmaksi osaksi Karjalan evakoita, olivat ja halusivat pysytellä mahdollisimman näkymättöminä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Jälkikäteen voi miettiä, millaisia paineita ja millaista surua ja kaipuuta se ehkä aiheutti vaikkapa oman isäni elämään.

Mitä minä siis odotan lähestyvältä pääsiäiseltä?

Yksinkertainen vastaus: lomaa, jonka aikana ehdin tehdä omiani eli lukea, kirjoittaa, ratsastaa, ulkoilla, iltapäiväsaunoa, katsoa lemppariohjelmia…Mieluummin pashaa kuin mämmiä, mieluusti ei lihaa mutta jos, niin lammasta, ehkä yöpalvelus, josta olen säännöllisen epäsäännöllisesti etsinyt syvempää sanomaa, mutta löytänyt lähinnä esteettisiä elämyksiä ja lämminhenkisyyttä.

Sekin on paljon, luterilaisista palveluksista saamiini kokemuksiin verrattuna.

Mitä vielä? Kohtuusiisti koti, kukka pöydällä, pari viinipulloa, koristelematon nippu pajunoksia uuninpäällä, ehkä jokin konsertti ja/tai elokuvakäynti…

Näistä, vaikkapa näistä on minun pääsiäiseni tehty.

Hyvää päättyvää palmusunnuntaita kaikille!

kulttuuri suosittelen ajattelin-tanaan sisustus

Kekkonen Kekkonen Kekkonen…

lyijykynä.jpg

Vilkaisen kahvilan ovesta tullutta miestä. Ilmiselvä Kekkonen. Hiukseton, paksusankaiset rillit. Jykevä, kuin kivestä veistetty pään muoto. Mutta kun mies avaa suunsa puhuakseen kaverilleen, silmänpilke ja savolainen puheenparsi paljastavat hänet. Feikki.

Ovesta tulee toinen Kekkonen, pikaisesti silmäiltynä. Rillit, hiusten vähyys. Tarkemmin tarkastellessani huomaan, että kasvot ovat pyöreät, lasit liian ohutsankaiset, ikää liian vähän, hiuksia renkaana pään ympärillä…vain päälaki on paljas. Feikimpi.

Tarvittaisiin vielä ainakin kolmas havinnoitava, että voisi tehdä johtopäätöksiä. Pieni otos silti.

Koska kolmatta Kekkoseksi Kekkosen paikalle pyrkivää ei tule, annan itselleni luvan mielikuvitella.

Mielikuvitellaanpa, että minä olen elokuvaohjaaja – nyt kun ammattikunta on niin tapetilla – ja teen leffaa Kekkosesta. Millä perusteilla valitsisin pääosan esittäjän?

Ikä, ja siinä olisi heti ongelma. Vaikka Kekkonen on ajaton hahmo, hänellekin on suotava nuoruus, keski-ikä ja vanhuus. Pitäisi siis olla useita Kekkosia, tai sitten elokuvan aikajanan pitäisi olla lyhyt.

Puhetapa.

Ei savvoo, hiljaa eikä kovvoo.

Järkälemäinen pää.

Ei silmänpilkettä, vaan poraava, terävä katse.

Täyskalju ja pokamalli ovat järjestettävissä.

Kekkosen maineen tuntien elokuvassa pitäisi olla muitakin naisia kuin Sylvi, jonka rooliin ei voisi valita ketään muuta kuin Seela Sellan. Muidenkin naisten pitäisi olla hivenen kokeneempia, niin naisina kuin näyttelijöinäkin. Niin olivat Kekkosenkin naiset. Enkä sitä paitsi voi tietää, millainen olisin ohjaajana ja millaisia piirteitä minusta pulpahtaisi esille.

Nyt kun olen saanut olla hetken ohjaajana, vuorossa on yhteiskunnallinen pohdintajakso.

Minun ikäluokalleni ja minua edeltäneillekin Kekkonen on Kekkonen, olipa hänestä valtiomiehenä ja ihmisenä mitä mieltä hyvänsä.

Suomen presidentti on Kekkonen ja hänet valitaan virkaansa kuuden vuoden välein.

Tuo vitsintynkä ja hokema Kekkonen Kekkonen Kekkonen… Kun minä ja suomalaiset ikätoverini kuulemme sen, tiedämme heti mistä on kyse.

Mutta kuinka on kansakunnan kollektiivisen muistin laita?

kulttuuri leffat-ja-sarjat hopsoa ajattelin-tanaan