Salaliitto Johnny Deppiä vastaan?

Jos olet seurannut Depp-Heard-keissiä melko vähän, voi sinulta olla jäänyt kuulematta, että Johnny Depp ei ole vain väittänyt Amber Heardin olleen väkivaltainen häntä kohtaan. Sen lisäksi Depp on esittänyt, että Heard suunnitteli koko heidän suhteensa ajan salaliittoa hänen päänsä menoksi. Tähän vuosia rakennettuun juoneen osallistui myös useita muita tahoja. Se, mitä 21.5.2016 tapahtui oli vain laukaiseva tekijä, joka aloitti salaliiton julkisen vaiheen.

Painetaanpa siis foliohatut syvälle päähän ja katsotaan lähemmin, mitä Depp vuorostaan on sanonut tapahtuneen toukokuussa 2016.

Deppin versio tapahtumista

Depp sanoo olleensa vesiselvä tullessaan hakemaan asunnolta tavaroita ja ilmoittamaan Heardille hakevansa avioeroa. Hän pyysi turvamiehiään jäämään vartioon asunnon oven taakse siltä varalta, että Heard kävisi väkivaltaiseksi.

Kun hän meni asunnon yläkertaan hakemaan tavaroitaan, kuuli hän Heardin puhuvan pilkaten ystävänsä iO Tillett Wrightin kanssa kakkagatesta. Depphän siis tosiaan uskoo, että Heard tai joku tämän ystävistä kakkasi heidän sänkyynsä kostoksi, huolimatta siitä, kuinka absurdi ja epälooginen väite on. Depp meni alas ja otti puhelimen, sanoen Wrightille, että tämä saa pitää Heardin. Sitten hän heitti puhelimen kevyesti sohvalle ja lähti kohti keittiötä.

Tuolloin Heardin ystävä Rocky Pennington tuli huoneeseen ja alkoi huutaa kovaan ääneen, että jätä Heard rauhaan. Depp on päätellyt, että Pennington oli ollut piilossa eteisen kaapissa, odottamassa vain sopivaa hetkeä. Hänen mukaansa Pennington ei voinut tulla yleisavaimella asuntoon, koska hänen turvamiehensä olivat oven ulkopuolella vahdissa. Turvamiehistä yksi (Jerry Judge) kuoli syöpään ennen oikeudenkäyntejä, mutta toinen, Sean Bett, on myöntänyt, että itse asiassa he poistuivat kyllä joksikin aikaa pois ovelta vartijoiden tiloihin.

Penningtonin tullessa huoneeseen Heard huusi Deppiä lopettamaan lyömisen. Turvamiehet tulivat asuntoon, jolloin molemmat naiset alkoivat tekoitkeä ja väittivät Deppin käyneen Heardin kimppuun. Depp kävi tämän jälkeen toisessa asunnoista ja pyysi siellä ollutta Elizabeth Marzia poistumaan, ennen kuin lähti itse pois turvamiestensä kanssa. Hän väittää, että Heard ystävineen lavasti sotkun asuntoon ja soitti sitten poliisit paikalle.

Salaliiton motiivi?

Deppin mukaan Heard ystävineen siis lavasti koko jutun, kuten oli lavastanut kaikki todisteet väkivallasta vuodesta 2012 lähtien. Salaliittoon kuului myös monia muita ihmisiä, jotka ovat suostuneet valehtelemaan oikeudessa Heardin puolesta. Mitään todisteita (kuten esim. viestejä tai rahansiirtoja) tällaisesta monimutkaisesta juonesta Depp ei kuitenkaan ole koskaan esittänyt, eikä selventänyt, mikä todistajien motivaationa on.

Heardin kutsumat todistajat Rocky Pennington, Joshua Drew, iO Tillett Wright ja Whitney Henriquez olivat kaikki nauttineet Deppin avokätisyydestä, asuen ilmaiseksi tämän omistamissa asunnoissa. Heille ollut paljon kannattavampaa pitää yllä hyvää suhdetta Deppiin, sillä Heard ei ole koskaan ollut erityisen iso stara. Aquaman jatko-osineen ovat olleet hänen ensimmäiset elokuvansa isolle studiolle ja prinsessa Meran rooli ainoa, jossa hänen palkkansa on noussut miljoonaan dollariin. Depp taas tienasi 2000- ja 2010-luvuilla satoja miljoonia. Oikeudenkäyntien aikana on käynyt selväksi, että jos työskentelet hänelle ja/tai olet hänelle lojaali, rahan tuloa ei voi estää. Sen lisäksi, että turvamiehet ja kiinteistönhoitajat nostavat erittäin hyvää liksaa, on Depp myös tunnettu anteliaisuudestaan. Ystävälleen Isaac Baruchille Depp kustantaa asumisen ja antoi rahalahjoina 200 000 dollaria; toista ystäväänsä, Bruce Witkiniä, Depp auttoi perustamaan oman levy-yhtiön ja rahoitti sitä vaikkei se menestynyt taloudellisesti.

Meikkitaiteilija Melanie Inglessis ja acting coach Kristina Sexton taas työskentelevät molemmat viihdealalla ja ovat vaarantaneet uransa todistamalla. Jokainen Heardin ’puolesta’ todistanut on myös saanut osansa somemyllytyksestä ja Deppin fanien harrastamasta maalittamisesta. Leimautuminen osaksi Team Heardia ei tuo kenellekään hyvää julkisuutta.

Jos taas lojaalius ja ystävyys ovat saaneet heidät mukaan salaliittoon, on mainittava, että itse asiassa kaikki tässä mainitut todistajat (sisko Whitney Henriquezia lukuunottamatta) ovat sanoneet, etteivät ole enää säännöllisesti yhteydessä Heardiin (jos ollenkaan). Todistajista ainakin Inglessis todisti vain oikeuden määräyksen alaisena. Silti hänen todistajanlausuntonsa tukee sitä, että Heard koki suhteessa väkivaltaa.

Mustelmia voi feikata meikillä, muttei peittää?

Silloin kuin joku ulkopuolinen näki Heardilla mustelman, Depp sanoo tämän joko valehtelevan koska on mukana salaliitossa tai sitten mustelma oli tehty meikillä. Tämä ei Deppin mukaan kuitenkaan toimi toiseen suuntaan, eli oikeita mustelmia ei saa meikillä piiloon. Tämän asianajajat ovatkin kovistelleet Heardia siitä, miksei tällä näy julkisissa tilaisuuksissa ja paparazzi-kuvissa mustelmia.

Todellisuudessa meikillä saa kyllä peitettyä melkeinpä mitä tahansa. Hakutermi ”Cover up bruises with make-up” tuo Youtubessa esiin kymmeniä ja taas kymmeniä videoita. Ks. esim. tämä video, jolla tubettaja meikkaa sisarensa erittäin tumman mustan silmän täysin piiloon ennen perhekuvien ottamista.

Todistajat, jotka väittävät nähneensä Heardin meikittä

Useampi Deppin kutsuma todistaja väittää kohdanneensa Heardin meikittömänä ja mustelmattomana toukokuun pahoinpitelyn jälkeen. Näihin kuuluvat Deppin kaveri Isaac Baruch, Eastern Columbia Buildingin henkilökunnan jäsenet Alejandro Romero ja Trinity Esparza, ja Deppin työntekijät, siivooja Hilda Vargas ja stailisti Samantha McMillen.

Heardin tulot riippuvat isolta osin hänen ulkonäöstään ja täydellisyyden illuusiosta, joten on erittäin loogista, että hän ei halua tulla nähdyksi meikittä asuntonsa ulkopuolella. Hän kyllä usein tavoittelee luonnollista lookia, mutta kuten moni Lilyn blogien lukija varmasti tietää, voi natural look itse asiassa vaatia jopa enemmän tuotteita kuin juhlameikki. Heard sanoo laittavansa aina vähintään meikkivoidetta lähtiessään kotoaan ja jopa Deppin yksityisellä saarella käytti aina sävytettyä aurinkorasvaa.

Kukaan mustelmattomuudesta todistanut ei kuulunut Heardin lähipiiriin. He kohtasivat tämän todennäköisesti siis vain silloin, kun tällä oli meikkiä. Romeron ja Esparzan tapauksessa he myös yliarvioivat ajan, minkä viettivät Heardin seurassa (tämä pystyttiin tarkistamaan valvontakameroista). On myös erittäin hankalaa arvioida silmämääräisesti, onko toisella ihmisellä meikkiä vai ei. Se on vielä hankalampaa, jos et itse edes ole koskaan käyttänyt meikkiä, kuten suurin osa miehistä. Todistajat sanoivatkin, että he perustivat mielipiteensä meikittömyydestä vain omaan silmämääräiseen arvioonsa.

Deppin asianajaja painostaa todistajaa

Englannin oikeudenkäynnin aikana Deppin tiimi saatiin kiinni erittäin törkeästä teosta, nimittäin todistajan painostamisesta. Kyseessä oli sisustussuunnittelija Laura Divenere, joka työskenteli Heardille ja Deppille näiden avioliiton aikana. Deppin haastettua Heardin oikeuteen vuonna 2019, tämän asianajaja/neuvonantaja Adam Waldman lähetti Divenerelle seuraavan viestin:

Waldman sanoo siis, että voi todistaa Diveneren olevan mukana salaliitossa. Jos tämä ei suostu antamaan lausuntoa, niin he pakottavat tämän todistamaan oikeuden määräyksellä. Divenere koki painostuksen erittäin stressaavaksi, sillä Waldman uhkaili myös, että häntä syytettäisiin väärän valan antamisesta, jos hän ei suostuisi todistamaan Heardia vastaan (mitään logiikkaahan tuossa ei ole, mutta Waldman oli uskottava ja Divenereä pelotti).

Divenere suostui siis allekirjoittamaan Waldmanin kirjoittaman lausunnon. Lausunnossa Divenere vakuuttaa, että vietti paljon aikaa Heardin kanssa toukokuun lopussa eikä nähnyt mitään väkivaltaan viittaavaa, kuten ei myöskään koskaan aikaisemminkaan. Hän oli myös kerran todistanut Heardin huutavan assistentilleen Kate Jamesille puhelimessa. James oli valittanut hänelle Heardin kohtelevan häntä huonosti.

Heard oli myöhemmin yhteydessä Divenereen, ja nauhoitti heidän käymänsä keskustelun salaa. Keskustelun voit kuunnella täältä.

Diveneren mukaan Waldman on ”the biggest asshole under the Sun” eikä jättänyt häntä rauhaan. Hän johdatteli häntä antamaan yllä olevan lausunnon niin, ettei se periaattessa ole valetta, mutta jättää oleellisia asioita pois. Hän esim. kysyi, näkikö tämä Heardin ihan mustelmilla (’Did you see her all black and blue?’) toukokuun lopussa 2016. Divenere tietenkin vastasi, ettei nähnyt. Hän kylläkin näki Heardin kasvoilla turvotusta ja punoitusta, mutta oletti sen johtuvan vain siitä, että tämä oli itkenyt.

Kun Waldman kysyi, onko Divenere koskaan todistanut Heardin huutavan Kate Jamesille, oli tämän vastattava myöntävästi. Waldman oli vain jättänyt lausunnosta pois sen, että Diveneren mukaan huutaminen johtui siitä, että James oli oikeasti mokannut pahasti ja että kyse oli yhdestä ainoasta kerrasta. Divenere ei ole sitä mieltä, että Heard käyttäytyi Jamesia kohtaan huonosti, vaan tämä oli väärässä työssä ja epävakaa (ilmeisesti tällä oli esim. taipumus soitella hänelle humalassa). Diveneren mukaan James sai potkut syystä, ja uskoo, että tämä antoi erittäin negatiivisen todistajanlausunnon Heardia vastaan kostaakseen.

Divenere pyytää Heardilta anteeksi ja kuulostaa todella ahdistuneelta tilanteesta. Hän tiesi parin suhteen olleen erittäin epävakaa, ja uskoo Heardin puhuvan pahoinpitelyistä totta, mutta että tämä oli erittäin hyvä piilottamaan sen muilta kuin ihan lähipiiriltään.

Tapaus nousi julkisuuteen jo maaliskuussa 2020, ennen ensimmäistä oikeudenkäyntiä, sillä Waldman vuoti Diveneren antaman todistajanlausunnon juorusivustolle. Waldman myöhemmin poistettiin tuomarin vaatimuksesta Depp v Heard-keissistä juurikin siksi, että hän oli vuotanut luottamuksellisia asiakirjoja medialle.

Divenere ymmärrettävästi koki julkisuuden erittäin ahdistavaksi. Englannin oikeudenkäynnissä hän vahvisti, että oli kokenut, että Waldman oli painostanut hänet antamaan todistajanlausunnon.

Mutta poliisien mukaan rikosta ei tapahtunut?

Depp on myös nostanut esiin sen, että paikalla käyneet poliisit eivät todenneet rikoksen tapahtuneen. Tämä on totta, mutta poliisit myös todistivat, että Heard oli itkuinen ja punainen naamaltaan. Kukaan seurueesta ei halunnut puhua poliiseille tai tehdä rikosilmoitusta. Poliisit jättivät Heardille yhteystietonsa, jos hän muuttaisi mieltään myöhemmin (ja kesäkuussa, Deppin aloitettua häntä vastaan julkisen mustamaalauskampanjan, hän lopulta tekikin rikosilmoituksen).

Vain yksi poliiseista (Melissa Saenz) sanoi nähneensä Heardin lähempää. Hänen mukaansa Heard näytti samanlaiselta, kuin 21.5.2016 otetussa valokuvassa (ks. edellinen postaus), eikä itse nähnyt tällä mitään vammaa. Hän myös sanoi, että asunnossa ei ollut sotkua tai lasinsiruja, kun he kävelivät sen läpi pikaisesti tarkastamassa, ettei kukaan piileskellyt siellä. Hänen partiokumppaninsa, Tyler Hadden, ei taas osaa sanoa suuntaan tai toiseen koska oikeudenkäynteihin mennessä tapahtuneesta oli jo useampi vuosi.

Poliisien havaintojen arviointia vaikeuttaa se, että he eivät kirjoittaneet raporttia. Ensimmäinen poliisipartio vietti paikalla vain n. 15 min, ja kuten edellisessä postauksessa jo totesimme, pari tuntia myöhemmin saapunut toinen poliisipartio ei edes käynyt asunnossa sisällä ja antoi asian olla, koska kaikki vaikutti olevan kunnossa. Mistään perusteellisesta poliisitutkimuksesta ei siis ole kyse.

Lisäksi olisi erittäin epätodennäköistä, että poliisit tässä vaiheessa ilmoittaisivat, että itse asiassa heidän tunteensa oli, että paikalla oli tapahtunut rikos. Sen raportoimatta jättäminen olisi nimittäin melkoinen virkavirhe.

Jos Heard oli tekemässä huijausta, olisi hänen myös ehdottomasti kannattanut tehdä rikosilmoitus heti. Poliisien soittaminen paikalle ei muuten ole ollenkaan loogista. Salaliiton puolesta ei puhu myöskään se, että poliisit soitti paikalle iO Tillett Wright New Yorkista eikä Los Angelesista.

Heard ei käyttäydy kuin uhri?

Deppin mielestä Heardin käytös ei myöskään ole uhrin käytöstä. Sen sijaan, että Heard olisi vain piileskellyt kotonaan itkemässä, hän meni seuraavana päivänä ystävänsä Amanda de Cadenet’n syntymäpäiville ja vielä poseerasi kuvassa tämän kanssa! Heard myös kävi Rocky Penningtonin kojulla kirpputorilla, missä tämä myi omatekemiään koruja, ja ystävykset ottivat myös selfien yhdessä. Todellisuudessahan mitään käyttäytymismallia, mistä ’oikeat’ uhrit voitaisiin erottaa ei ole, ja itse asiassa uhrit yrittävät usein normalisoida tilanteen jatkamalla elämäänsä mahdollisimman tavallisesti. Valitettavasti moni ei tätä kuitenkaan tiedä, ja tästä syystä myös Suomessa esim. tällaiset tuomiot ovat mahdollisia.

Depp myös väittää, että Eastern Columbia Buildingin hissien valvontakameraan olisi tallentunut nauha, jolla Whitney-sisko teeskentelee lyövänsä Heardia ja sitten molemmat nauravat. Depp otti tallenteet rakennuksen valvontakamerasta itselleen heti kun Heard haki avioeroa ja lähestymiskieltoa. Jostain syystä tämä kyseinen pätkä ei ole koskaan päätynyt lakimiesten käsiin.

Lähteet:

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta

Viimeinen pahoinpitely

Kuva Heardista pahoinpitelyä seuraavana päivänä, 22.5.2016.

21.5.2016

Heardin synttärijuhlien jälkeen hän ja Depp eivät nähneet toisiaan kuukauteen. Lauantaina 21.5.2016 Heard suostui, että Depp tulisi hakemaan tavaroita heidän yhteisestä asunnostaan ja keskustelemaan.

Heard luuli, että he olisivat puhuneet suhteestaan tai Deppin edellisenä päivänä kuolleesta äidistä. Hän yllättyikin siis suuresti, kun tämä alkoi taas vaahdota aiheesta kakka sängyssä, sanoen keskustelleensa asiantuntijoiden kanssa sen DNA-jäljityksestä. Tässä vaiheessa kannattaa jälleen muistaa, että Depp käytti tuolloin paljon päihteitä, jotka ilmeisesti tosiaan värittivät hänen todellisuudentajuaan. Heard alkoi pelätä, joten hän tekstasi naapurissa asuvalle Rocky Penningtonille, voisiko tämä tulla käymään.

Depp syytti sängyn sotkemisesta erityisesti iO Tillett Wrightia, joten Heard päätti soittaa tälle jotta asia voitaisiin selvittää. Hän laittoi Wrightin kaiuttimelle, ja Depp alkoi raivota tälle. Kun Depp hetken päästä meni käymään yläkerrassa, Wright kehotti Heardia poistumaan asunnosta, koska tilanne näytti eskaloituvan. Ennen kuin Heard ehti reagoida, Depp ryntäsi takaisin alas ja nappasi puhelimen, huutaen lisää solvauksia Wrightille. Sitten hän heitti iPhonen kovaa päin sohvalla istuvaa Heardia, osuen tämän oikean silmän alueelle.

Heard alkoi itkeä. Depp repi tämän hiuksista kiinni pitäen ylös sohvalta. Heard huusi (edelleen puhelimen toisessa päässä olevalle) Wrightille, että soita hätänumeroon. Wright oli New Yorkissa, ja yritti soittaa ensiksi Rocky Penningtonille, sillä tiesi tällä olevan mahdollisuus päästä nopeiten paikalle. Sitten hän soitti hätänumeroon.

Depp löi Heardia ja retuutti tätä ympäri huonetta. Hän pääsi pakoon, kun Deppin huomio herpaantui Penningtonin tullessa yleisavaimella asuntoon. Pennington oli huomannut Heardin viestin ja kuultuaan asunnosta huutoa, oli käynyt hakemassa hallussaan olevan yleisavaimen. Hänen tullessaan asuntoon Heard ja Depp seisoivat huoneen eri puolilla. Heard pyysi häneltä apua, ja seuraavaksi Depp yrittikin taas päästä hänen kimppuunsa. Pennington kuitenkin ehti heidän väliinsä. Depp töni häntä, mutta kohdisti sitten aggressionsa kämpän tavaroihin ja huutamiseen. Nyt myös Deppin turvamiehet kiirehtivät paikalle, pyytäen että tämä lopettaisi.

Seuraavaksi Depp meni toiseen asunnoista (jota pidettiin varastona/työtilana), jossa kohtasi Penningtonin kihlatun, Josh Drew’n, ja ystävän, Elizabeth Marzin. Marz sanoi todistajanlausunnossaan, että Depp oli selkeästi päihtynyt ja erittäin aggressiivinen. Hän kiljui Marzille ja Drew’lle, että haluaa nämä v*ttuun asunnostaan. Pelästynyt Marz poistui heti, mutta Drew keräsi mukaansa joitain tavaroitaan. Depp seurasi häntä, jatkuvasti solvaten ja uhitellen. Hän myös rikkoi tavaroita asunnossa ja asuntojen ulkopuolisella käytävällä.

Drew haki Penningtonin ja Heardin, ja yhdessä Marzin kanssa he lukittautuivat Penningtonin ja Drew’n asuntoon. Depp päätti vihdoin lähteä turvamiehineen (alla oleva video on tallenne rakennuksen hissistä Deppin poistuessa).

Poliisien havainnot

Wrightin hälyttämän poliisipartion tulo kesti noin 45 minuuttia. Tiedon kulku hätäkeskuksesta New Yorkin poliisille ja sieltä Los Angelesiin oli suhteellisen hidasta, varsinkin kun Wright ei ollut halunnut paljastaa Heardin ja Deppin nimiä. Julkisuusmyllyä pelkäävä Heard ehti soittaa asianajajalleen, joka neuvoi häntä olemaan antamatta poliisille lausuntoa ja antoi hänelle hyvän avioeroasianajajan yhteystiedot.

Kun poliisipartio saapui asunnolle, Heard oli itkuinen ja kasvoiltaan punoittava, muttei suostunut kertomaan mitään eikä halunnut tehdä rikosilmoitusta. Partio jätti tälle käyntikortin, jonka numeroon Heard voisi soittaa, jos muuttaisi mieltään. He kävelivät myös nopeasti Deppin ja Heardin asunnon läpi Drew’n opastamana varmistaakseen, ettei tekijä ollut siellä enää. Poliisien viettämä aika kohteessa oli vain n. 15 min. He merkitsivät lokiinsa riidan olleen vain verbaalinen ja että eivät havainneet merkkejä rikoksesta. Yksityiskohtaisempaa raporttia partio ei kirjoittanut.

Pari tuntia myöhemmin paikalle saapui vielä toinen partio, koska tapauksesta oltiin kirjattu kaksi ilmoitusta. Sen lisäksi, että paniikissa ollut Wright oli yrittänyt saada NYPD:n kautta yhteyden LAPD:n, oli hän ehtinyt soittaa myös ystävälleen Los Angelesiin ja pyytänyt tätä myös soittamaan LAPD:lle. Poliisit olivat tietoisia, että heitä edeltävä partio oli luultavasti jo hoitanut homman, mutta heidän oli kuitenkin pakko tulla tarkistamaan asia. He keskustelivat ovella lyhyesti Drew’n kanssa. Koska kaikki näytti olevan kunnossa eikä kukaan vaikuttanut haluavan puhua, lähtivät he pois jo muutaman minuutin kuluttua, käymättä edes asunnossa kunnolla sisällä.

Heard aloittaa avioeroprosessin

Rocky Pennington ja Josh Drew ottivat useita kuvia Deppin rikkomista esineistä ja Heardin silmän alueen vammasta. Toisin kuin Depp yritti Yhdysvaltain oikeudessa vihjata, hänen asiantuntijatodistajansa ei löytänyt kuvista jälkiä manipuloinnista, vaan ainoastaan, että ne on alunperin tallennettu iPhonen Photos-appiin – eli siis siihen paikkaan, mihin iPhonet oletusarvoisesti tallentavat kaikki niillä otetut kuvat, ja jossa muokkausmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Heardin saamasta mustelmasta on myös kuva seuraavalta viikolta, kun hän haki oikeudessa lähestymiskieltoa. Muutoin hän pyrki aina peittämään mustelman meikillä ja aurinkolaseilla.

Pennington, Marz, Wright ja Drew ovat todistaneet niin avioero- ja lähestymiskieltoprosesseissa kuin molemmissa oikeudenkäynneissä. Heidän kertomuksensa on pysynyt vuosien mittaan samana. Myös Deppin ystävä Isaac Baruch on todistanut, että hän näki rakennuksen käytävällä ison viinitahran ja rikkinäisen valon tullessaan myöhemmin kotiin viereiseen kattohuoneistoon.

Heard aloitti avioeroprosessin valmistelun jo samana iltana, ja päätti myös hakea lähestymiskieltoa. Hän ilmoitti asiasta vanhemmilleen ja läheisimmille ystävilleen tekstiviestitse, ja kertoi myös, mitä oli tapahtunut. Seuraavana päivänä hän myös vaihdatti asunnon lukot.

Lähteet:

  • Englannin ja Walesin korkeimman oikeuden tuomio, Depp v NGN & Wootton (kappaleet 481-550)
Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta