Olen mitä postaan, tai ehkä en?
Postasin Instagramiin kuvan kauniista kukkakimpusta samana päivänä, kun olin itkenyt silmäni punaiseksi riideltyäni perheenjäseneni kanssa. Kuvasin Snapchattiin videota hupsuttelevasta koirastani, vaikka tunsin itseni äärimmäisen stressaantuneeksi. Kirjoitin blogiini sisustamisesta, vaikka mieltäni painoivat raha-asiat. Tai ehkäpä ei vaikka, vaan juuri siksi.
Todella usein sekä blogimaailmaa että muutakin somea syytetään siitä, että se on täynnä kiiltokuvamaista pintaa. Toinen toistaan kauniimpia kuvia, siloiteltua todellisuutta ja utopistista elämää. Missä viipyvät tosielämän murheet, pyykit, laskut, perheriidat, parisuhdeongelmat, sairaudet ja muut, kysytään. Itsekin olen joskus kirjoittanut siitä, etten pidä blogeista, joissa ei ole yhtään mitään aitoa ja joista puuttuu se ”oikea elämä”.
Rupesin kuitenkin miettimään asiaa eri kantilta jokin aika sitten. Olin melko allapäin, oikeastaan hyvinkin alamaissa. Silti asiasta ei tiennyt oikeastaan pahemmin kukaan muu, kuin mieheni ja lähin ystäväni. Kukaan, joka esimerkiksi seuraa somekanaviani, ei olisi voinut mistään arvata, mitä ”kulissien” takana tapahtuu. Postasinhan fiiliksestäni huolimatta Instagramiin kuvan mieheltäni saamasta ystävänpäivän kukkakimpusta. Ja esittelin Snapissa uusia Muumi-lakanoita, ja Facebookissakin taisin vaihtaa taustakuvaksi kuvan mökistämme. Ja näillä teoilla syyllistyin varmasti itsekin siihen ”oikean elämän” häivyttämiseen. Mutta, onko se loppupeleissä väärin? Tarvitseeko somessa edes näyttää sitä ihan oikeaa omaa elämää?
Oikea oma elämähan on kuitenkin tässä ja nyt, eikä se koskaan täysin voi olla ruudun toisella puolella. Totta kai on erittäin hyvä näyttää olevansa ihminen ja jakaa elämästään myös niitä inhimillisempiä palasia, mutta niitä kaikkein syvimpiä tuntojaan ei ehkä edes kannata jakaa someen, koska on aina olemassa riski, että joku ajattelematon ihminen käyttääkin jakamaasi tietoa väärin. Ja ennen kaikkea ajattelen itse näin: kun omassa elämässä on jo meneillään tarpeeksi kurjuutta ja rumuutta, voi tehdä mielelle hyvää, kun jakaakin eteenpäin jotain kaunista. Silloin kiinnittää huomiota niihin kauniisiin ja hyviin asioihin, joita ympärillä myös on.
Pysähdyin olemaan kiitollinen siitä, että minulla on mies, joka tuo minulle kukkia. Minulla on vihdoin kauan toivomani oma koira ja oma mökki. Vaikka elämässä olisi ikäviä asioita meneillään, ei niiden jakaminen someen välttämättä tee niistä vähemmän vaikeita tai tuo mitään muutakaan hyvää. Ne eivät tee sen enempää niiden jakajaa kuin niiden katsojaakaan iloiseksi. Ei ole väärin viljellä kauniita ja turhamaisia asioita ympärilleen juuri silloin, kun elämässä on meneillään paljon muunlaisia, kuin kauniita asioita.
Ehkäpä tässäkin asiassa pitää löytää balanssi. Jaa sitä mitä itse haluat, milloin haluat. Sitä, mikä saa sinut voimaan paremmin. Haluaisin kai sanoa, että vaikka joku jakaisi joka ikinen päivä kuvia kauniista kukkapuskista, ei se kerro mitään siitä, mitä hänen elämässään oikeasti tapahtuisi. Joskus vain kukkapuskien jakaminen voi olla se asia, joka saa jaksamaan eteenpäin tai näkemään edes jotain hyvää kaiken pahan keskellä. Toki joskus myös murheen jakaminen helpottaa, mutta ehkäpä murheen jakaminen rakkaan ihmisen kanssa kahden kesken helpottaa kaikista eniten.
Toivon teille murhevapaata ja kaunista päivää. Jakakaa kukkapuskia, tai mitä ikinä haluattekaan jakaa <3
-Netta
Lue myös: