En naureskele vanhoille Instagram-kuvilleni
Blogimaailmassa on viime viikkoina pyörinyt paljon postauksia, joissa vertaillaan vanhoja ja nykyisiä Instagram-kuvia. Mielestäni idea on tosi kiva, mutta en ihan täysin saa kiinni siitä, miksi vanhoille kuville pitää ikään kuin naureskella, irvailla ja vähän nolostellakin niitä. Niin kuin ne vanhat kuvat olisivat potenssiin miljoona niitä nykyisiä kuvia huonompia. Olikin tosi virkistävää lukea Sarandran postaus, jossa hän myös totesi, että hänestä vanhojen kuvien selaaminen herättää lähinnä nostalgisia fiiliksiä, ja kuinka välillä harmittaakin se, että ennen Instagram oli "aitojen" kuvien paikka, yrittämättä liikaa olla jotain.
Itselläni on tosi samanlaisia ajatuksia. Ensinnäkin, en koe, että omat kuvani olisivat muuttuneet vuosien saatossa niiiin paljon. En tiedä saisinko aikaan sellaista ennen ja jälkeen -postausta kuin jossain blogeissa, koska kuvieni tasossa ei ole tapahtunut kovinkaan kummoista kasvutarinaa. Olen jämähtänyt edelleen sinne vuoteen 2013, ja siellä taidan pysyäkin. Mutta en olekaan ammattivalokuvaaja tai muu mediatyöläinen. En edes halua pyrkiä rakentamaan Instagram-brändiäni vaan esitellä ihan oikeaa elämääni. Minulle Instagram on kyllä aina ollut kauniiden kuvien ja hetkien paikka, enkä ole koskaan kuvannut sinne likapyykkejä tai tiskivuorta. Mutta siellä on kuitenkin aina ollut myös sitä ihan tavallista arkea: kuva muuttolaatikoista, kadulta löytyneestä yksinäisestä pehmolelusta ja Tigerista ostamistani koulutarvikkeista. Varmaankin juuri sellaisia kuvia, joille voisi nyt julkisesti naureskella. Mutta en aio tehdä sitä. Minulle Instagram on kuin julkinen valokuva-albumini, jossa olevat kuvat ovat oman aikansa edustajia ja kertovat myös minun tarinaani. Niihin liittyy muistoja, niin iloisia kuin surullisiakin. Osa asioista näkyy kuvissa ja osan muistan vain minä itse kuvia katsoessani.
Tietysti minunkin Insta-kuvieni tyyli on vähän muuttunut ajan saatossa. Kuvatekstien kieli on vaihtunut pääosin englannista suomeksi, selfiet ovat vähentyneet, kaikenlaiset kehykset ja lisäefektit ovat jääneet pois, samoin kuin kollaasit aika pitkälti. Mutta nuokin tyylit olivat oman aikansa edustajia ja nyt vain on valloilla vähän minimalistisempi linja.
Sarandra teki kivan postauksen omista Instagram-muistoistaan vuosien varrelta ja minäkin päätin tehdä samoin, vähän omalla tyylilläni vain. Instagram kertoo paljonkin elämästäni ja minusta on ihanaa katsella sieltä aina välillä vanhoja kuvia, koska muuten olisin jo unohtanut monia asioita. Tässä tulee joitain ihan sattumanvaraisesti valittuja kuvia ja muistoja vuosien 2013-2016 varrelta:
2013:
Ylempi kuva on ihan ensimmäinen Instagram-kuvani. Olisinkohan tyyliin samana päivänä liittynyt Instaan? Olin juuri ostanut Iphone 4S:n ja olin ihan innoissani, kun pääsisin vihdoin hankkimaan kaikkia sovelluksia. Tuo oli myös ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kertani Kumpulan maauimalassa. Huomioi, kuinka vähän tykkäyksiä tässä vaihessa vielä oli! Kuvanlaatu on vielä tosi suttuinen, koska puhelimen kamera ei ollut nykyisen iPhone 7S:ni tasolla.
Tässä on tyylinäyte, jossa yhdistyvät sekä kollaasi, kehykset että jokin ihme filtteri. Kollaaseille ei oikeastaan nykyään ole tarvetta siksi, että Instagramissa on käytössä nyt se monikuvatoiminto. Kollasissa on siis kuvia järjestämästäni tyttöjenillasta. Meitä oli iso määrä tyttöjä ahtautuneena 21 m2 asuntooni Liisankadulla. Muistan vieläkin, miten mukava ilta tuo olikaan <3 Edellisestä kuvasta on mennyt vasta pari kuukautta, mutta tykkääjien määrä on jo kasvanut huimasti.
Kuva on minun ja ystäväni Prahan-reissulta. Reissu oli aivan super hauska ja ikimuistoinen. Olimme Bruno Marsin isolla areenakeikalla, mutta meidän molempien käsilaukut myös varastettiin tuolla matkalla. Ilman Icloudia tätä kuvaa ei siis olisi enää käytössäni, koska myös puhelimemme pöllittiin laukkujen mukana. Tässäkin kuvassa on vielä kehykset käytössä, mutta jossain vaiheessa ne sitten jäivät pois kuvista.
Muutin vuoden 2013 loppupuolella Liisankadulta Meritullinkadulle, mutta pysyin silti Kruununhaan rajojen sisäpuolella. Tuo asunto oli todella söpö! Vaikka se oli vain 24 m2 kokoinen, oli se silti läpitalon asunto ja parvi loi myös tilan tuntua. Viihdyin asunnossa ja muutenkin Kruununhaassa todella hyvin.
2014:
Nuo ajat olivat kuitenkin henkilökohtaisessa elämässäni myös todella raskaita ja vaikeita. Tuohon aikaan oli vielä tapana lisäillä Instagramiin myös mietelauseita ja kuten olenkin jo blogissa useaan otteeseen kertonut, olen ihminen, joka saa tsemppiä ja voimaa viisaista lauseista. Tämä muka-hassu-lause kätkee taaksensa isoja murheita, mutta lisäksi tässä myös haaveillaan omasta koirasta, mikä oli iso haaveeni yli 20 vuotta. Ja yritetään tietysti tsempata itseä optimismiin ja näkemään positiivisia asioita.
Kävimme opiskelukaverini/ystäväni kanssa pari kertaa "opintomatkalla" Ruotsissa ja kerran toimme tuliaisiksi nämä Maria Montazami -viinipullot (toisella kerralla Marian roseeta). Metsästimme niitä ainakin parista Systembolagetista, kunnes ne sitten vihdoin löytyivät. Muistan, miten hauskaa meillä oli näitä ostaessa (ja koko reissulla ylipäätään).
Ikävien aikojen keskellä myös 6 tytön reissu Kroatian Splitiin oli aivan älyttömän piristävä juttu. Reissu oli ehdottomasti paras tähän mennessä tekemistäni matkoista (joita onkin muuten yllättävän vähän ylipäätään). Meillä oli vain niin kivaa! En ollut koskaan ennen ollut aikuisiällä tuollaisella ns "rantalomalla", ja lämpimässä merivedessä uiminen oli mielestäni mahtavinta aikoihin. Vietimme samalla kolmen tytön 25-vuotissynttäreitä ja juhlittua tulikin ja paljon. Tätä reissua muistellessa tulee aina väkisin leveä hymy huulille, niin paljon tuolla sattui ja tapahtui!
Saman kaverin kanssa, jonka kanssa meillä oli tapana Tukhlman-reissut, kävimme myös kahtena vuonna Hangossa. Ensimmäisenä vuonna olimme yötä ja toisella kertaa päiväreissulla, tämä kuva on jälkimmäiseltä vuodelta. Aamulla ilma oli hyvä ja ehdimme olla rannallakin, mutta iltapäivällä sää muuttui surkeaksi ja jouduimme odotella junaa ties kuinka monta tuntia kahvilassa norkoillen.
Osallistuimme opiskelukaveriystäväni kanssa myös ainejärjestön vuosijuhliin. Ostin mekon Facebook-kirppiksen kautta 15 eurolla ja ystäväni kampaaja-äiti laittoi hiuksemme. Oli ihanaa laittautua kunnolla ja tuntea itsensä prinsessaksi.
Koska noina vuosina oli kaikkia ikäviä ja hankalia juttuja meneillään, musta tuli myös jouluvihaaja. Joulu kuvasti asioita, joita mulla ei ollut. Joulu oli se juhla, joka sai mut tuntemaan itseni surkeaksi ja yksinäiseksi. Siksi postasin tämän vanhan kuvan itsestäni, koska tuntemukseni joulua kohtaan olivat tismalleen samat kuin tuossa valokuvassa.
2015:
Onneksi iloisiakin juttuja tapahtui koko ajan ja yksi niistä oli se, kun vihdoin valmistuin humanististen tieteiden kandidaatiksi. Kävimme opiskelukaverini kanssa juhlistamassa sitä juuston ja skumpan merkeissä Brasserie Kämpissä (koska halusimme todellakin juhlavat puitteet), ja myöhemmin järjestin yhdistetyt 25-v ja kandibileet vielä kavereille.
Mun Instassa on myös aina ollut hirveästi kuvia eläimistä, koska ne on mulle niin rakkaita. Tässä kuvassa on mun lapsuudenkodissa asunut kissani Kultu <3
Kesällä 2015 muutimme miehen kanssa yhteiseen kotiin Töölöön, noin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Se asunto oli aivan unelma ja tulen aina muistelemaan lämmöllä niin asuntoa kuin kaikkia siellä vietettyjä ihania iltoja ystävien ja perheen kesken.
Tässä taas on lisää eläimiä; ystäväni kaksi koiraa, joita mulla (ja sittemmin meillä) oli tapana hoitaa, ennen kuin hankittiin sitten oma koira. Itseasiassa päätös hankkia juuri kleinspitz syntyi siitä, että kuvassa näkyvä Muru-koira on nimenomaan kleinspitz ja etenkin mies ihastui rotuun tosi paljon.
Elokuussa 2015 lähdettiin automatkalle Ahvenanmaalle ja Tukholman seudulle. Oli tosi hyvät ilmat ja ihania majoituskohteita, erittäin onnistunut reissu siis. Mulla on opintojen takia erityinen suhde Ruotsiin ja ruotsinkielisiin alueisiin ja haluan käydä siellä aina säännöllisin väliajoin.
Syksyllä 2015 olimme häissä Liettuassa. Häät olivat tosi persoonalliset ja olikin erittäin mielenkiintoista päästä näkemään liettulaista hääperinnettä, joka oli todella erilainen suomalaisiin perinteisiin nähden. Tälläkin reissulla sää suosi. Olimme aluksi yhden yön Vilnassa ja sen jälkeen kaksi yötä Pohjois-Liettualaisessa pikkukylässä.
Syyskuussa 2015 rakas Kultu-kissa siirtyi vehreämmille metsästysmaille 16 vuoden iässä. Olo oli haikea, koska se oli ollut osa elämääni niin pitkään ja olin jo muutenkin menettänyt paljon entisestä elämästäni. Toisaalta Kultu oli myös jo vanha ja huonokuntoinen, joten se sai nyt ansaitsemansa rauhan <3
Avoliitto, aika ja oma ihana koti tekivät minusta taas jouluihmisen. Jouluna 2015 päätettiin hankkia meidän molempien ensimmäinen ikioma joulukuusi, ja noudettiinkin se ihan meidän talon vieressä olleelta kuusimyyjältä. Se oli niin ihana ja hyväntuoksuinen, että muistan miten en olisi halunnut luopua siitä vielä loppiaisen aikaankaan. Vannoin, että hankimme seuraavana vuonnakin kuusen, vaan emmepäs hankkineetkaan, kun olimme liian kiireisiä ja stressissä töistä, ja siksi se lopulta vain jäi. Toistaiseksi tuo kuvan kuusi on siis ainoa ikioma kuusi, mikä meillä on koskaan ollut, mutta eiköhän niitä taas vuosien saatossa tule lisää.
2016:
Tammikuussa 2016 ystäväni synnytti poikavauvan ja menin katsomaan heitä sairaalaan. Kukaan ystäväni ei ollut vielä tuohon mennessä saanut lasta ja muistan, miten jännittävää sairaalaan meno olikaan. Vauva tuntui niin pieneltä ja hauraalta, että pelkäsin pitää häntä sylissä. Vähän myöhemmin ystäväni pyysi minua vauvansa kummiksi ja olin todella otettu! Emme olleet tunteneet kovinkaan montaa vuotta, ja nyt hän pyytämällä minua kummiksi halusi varmistaa, että olen hänen lapsensa elämässä aina. Se tuntui todella isolta kunniatehtävältä ja otin sen tietysti vastaan ilolla, ylpeydellä ja liikutuksella.
Vappupäivänä 2016 meille saapui oma "vauva", eli Frida-kleinspitz. Olin aivan täpinöissäni lähtiessämme hakemaan Fridaa Tampereelta, enkä voinut uskoa, että vuosien odotus päättyy nyt ja saan vihdoin oman koiran. Frida oli alusta lähtien tosi reipas, rohkea ja ihmisrakas. Fridan ollessa pentu osallistuimme Puppyparadeen ja meitä haastateltiin asian tiimoilta Hesariinkin (ja videolle!).
Heinäkuussa 2016 meistä tuli myös kesäpaikan omistajia, kun ostimme itsellemme 100 vuotta vanhan mökin. Tämäkin oli pitkäaikainen haave, joka toteutuikin sitten paljon nopeammin ja aikaisemmin kuin osasin odottaa. Mutta koska elämä oli päättänyt alkaa välillä heitellä eteen iloisia asioita, niin annoin sen heitellä ja päätin olla vastustamatta sitä, mikä tapahtuu. Vuosi 2016 olikin kaiken kaikkiaan tosi positiivinen vuosi, jolloin tapahtui hirveästi iloisia asioita (tajusin sen kunnolla vasta nyt kun katselin näitä kuvia).
Omassa mökissä ilahdutti erityisesti puutarha, ja olinkin aivan haltioissani kaikesta siitä sadosta, jota saimme mökkimme kasvimaalta.
--
Sanoisin, että Instagram-kuvani ovat ehkä ajan saatossa vähän muuttuneet, mutta tavallaan olen edelleen ihan samoilla linjoilla kuin alussakin. Kuvaan edelleen asioita, joita näen ja koen. Kuvat voivat myös heijastella kyseisen hetken fiiliksiä. Tämänkin postauksen kuvat kertovat jo aika paljon minusta: tykkään eläimistä, matkustelusta, ruuasta, juomasta, hassuista höpsötyksistä, mietelauseista ja sisustamisesta. Ja vaikka nämä kuvat olisivat kuinka "noloja" tahansa, aion pitää ne Instassa ikuisesti hamaan tappiin saakka, jotta jälkipolvet voivat sitten puolestaan naureskella minulle. Itsehän en naureskele, vaan hymyilen vienosti muistellessani kaikkia niitä juttuja, joita näistä kuvista tulee mieleen.
Tykkäyksistä täytyy näköjään erityisesti kiittää Juttaa, Hendeä ja Nelliä :D Tukijoukot on hyvä olla kunnossa. Postauksesta tuli aika pitkä, innostuin itse omista kuvistani niin paljon, etten osannut karsia.
Ihanaa tiistaita ruudun sille puolen!<3
-Netta
Seuraa blogia:
Kommentit
Tää oli aivan ihana! <3 Niin kauniita ja varmasti jotkut myös kiperiä muistoja.
Voi kiitos Sarandra!<3 Oli kyllä kivaa itsekin pitää pieni muisteluhetki :)
Nämä muistelupostaukset ovat paljon mielenkiintoisempaa ja mukavampaa luettavaa, kuin ne vanhoille kuville naureskeluun keskittyvät! :) ❤
Voi kiitos, ihanasti sanottu! Mä mietin tätä tehdessä, et kiinnostaakohan tällaiset henkilökohtaiset muistohöpinät huonolaatuisilla kuvilla varustettuina ketään, mutta ihanaa kuulla, että kiinnosti :)
Kommentoi