Miten stressin väheneminen näkyy elämässäni?
Kirjoittelin tällä viikolla siitä, kuinka luovuin ”paperilla hyvästä” (akateemisesta), mutta todella stressaavasta työstäni. Nyt kun työn lopettamisesta on jokunen kuukausi aikaa, voin jo katsoa taaksepäin ja arvioida eroa silloisen ja nykyisen olotilani välillä. Huomaan itse nimittäin valtavan muutoksen itsessäni. Tuntuu, kuin olisin saanut sen entisen itseni takaisin. Oikeastaan pitkän kesäloman jälkeen tunnen oloni paremmaksi kuin aikoihin, valmistuinhan kesällä myös maisteriksi ja sain siten usean vuoden opiskelurupeaman pakettiin. Taakse jäi samalla myös opiskelusta stressaaminen. Tällaista rennon kepeää olotilaa en ole kokenut vuosikausiin, ja voi luoja kuinka tätä olikaan ikävä! Listasin suurimpia muutoksia, jota olen itse huomannut viime aikoina:
Jaksaminen:
Yksi iso ero on sellaisessa yleisessä jaksamisessa. Viime lukuvuonna nukuin todella usein päiväunia. Enkä mitään lyhyitä 15 minuutin power napeja, vaan tunnin-kahden unet. Se syö viikosta aika paljon tunteja. Lisäksi menin yöunillekin joka päivä viimeistään kello 23 aikoihin. Nykytilanteessa en nuku päiväunia kuin harvakseltaan, enkä silloinkaan stressin tai uupumuksen takia, vaan ihan vain rakkaudesta päiväuniin, heh. Omasta mielestäni tätäkin suurempi muutos on se, että minun tekee taas iltaisin mieli valvoa pidempään. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta olen siis aina ollut vähän yökyöpeli, ja saan esimerkiksi luovuutta vaativia juttuja tehtyä kaikista parhaiten nimenomaan ilta- ja yöaikaan. Nykyään valvon jälleen mielelläni pidempään vaikkapa blogia kirjoitellen tai lempisarjaa katsellen. Viime lukuvuonna sellaista ei tainnut tapahtua kertaakaan, en olisi edes voinut kuvitella kukkuvani klo 23 jälkeen valkeilla kirjoittamassa blogia. Nyt viimeistään olen oikeastaan tajunnut myös sen, että itselleni kaikista luontaisin päivärytmi olisikin valvoa hieman myöhempään ja samoin herätä vähän myöhemmin. Harmi vaan, ettei tätä yhteiskuntaa ole suunniteltu sen rytmin mukaan..
Sosialisoiminen:
Yksi eniten viime vuonna harmittaineista asioista oli se, että stressin ja kiireiden vuoksi en jaksanut tai ehtinyt nähdä ystäviäni yhtään niin paljon kuin olisin halunnut tai mihin olen tottunut. No, ymmärtäähän sen, että aika oli kortilla jo senkin takia, että tuli nukuttua niin usein päiväunia. Mutta lisäksi en ollut kovin innostunut mistään ja usein jäin mielummin kotiin, kuin että olisin lähtenyt kaupungille näkemään ystävää. Toisaalta työt valuivat jatkuvasti kotiin ja tuntui, ettei aikaakaan oikein jäänyt millekään kivalle, kun oli niin paljon töitä vielä ennen nukkumaanmenoa. No, tässä on myös tapahtunut iso muutos. Olen nyt tavannut ystäviäni viikoittain, niin arkena kuin viikonloppuisinkin. Lamppu syttyi päässäni yhtenä päivänä, kun olin vielä työpäivän jälkeenkin iltamyöhään ystävien kanssa syömässä – viime vuonna en olisi koskaan jaksanut tehdä sitä!
Harrastukset:
Viime vuonna en todellakaan harrastanut mitään. En käynyt yhtäkään kertaa kuntosalilla tai huolehtinut kunnostani mitenkään muuten kuin koiralenkkien avulla. En olisi voinut kuvitellakaan aloittavani uutta harrastusta, koska energiavarastoni olivat niin tyhjät. Tänä syksynä olen aloittanut yin joogan (se on ihanaa!) ja tällä viikolla alkaa vihdoin myös valokuvauskurssi. Lisäksi vanhalle harrastukselleni bloggaamiselle on löytynyt ihan uudella tavalla aikaa ja ennen kaikkea inspiraatiota. Kun aivot eivät ole jatkuvassa uupumustilassa, alkaa ideoita pulputa aivan uudella tavalla. Niinhän sitä sanotaan, että luova prosessi vaatii tilaa ympärilleen, ja sen voin allekirjoittaa itsekin. Tuntuu, että vasta nyt olen päässyt kunnolla bloggaamisen makuun ja yhden teksin kirjoitettuani keksin aina aasinsillan uuteen aiheeseen. Tekstini syntyvät nopeasti ja vaivattomasti, ilman mitään turhaa yrittämisen makua. Olen myös ihan uudella tavalla innostunut lukemaan ja kommentoimaan muiden bloggaajien tekstejä.
Elämänilo:
Viime vuonna tunsin olevani kuin varjo itsestäni. Tylsä, takakireä, koko ajan jotenkin jäässä ja jäykkä kuin heinäseiväs. Stressi tuntui saavan minut kuin jonkinlaiseen kokovartalokipsiin. En jaksanut innostua oikein mistään ja ollessani vaikkapa juhlissa mietin usein vain sitä, koska voisin lähteä kotiin, koska väsytti ja töitäkin oli tekemättä. En jaksanut sosialisoida ja uusiin ihmisiin tutustuminen tuntui raskaalta, small talkin harjoittaminen tuntemattomien kanssaihmisten kanssa suorastaan painajaiselta. Esimerkiksi tämän vuoden ja viime vuoden rapujuhlissa oma mielialani oli aivan erilainen – nyt pystyin keskittymään kyseiseen hetkeen ja siihen, että pidän hauskaa muiden kanssa. Ylipäätään koen olevani nyt rennompi ja paremmalla tuulella kuin viime vuonna. Nauran ja innostun enemmän. Ajattelen elämästä ja tulevaisuudesta positiivisemmin.
Kaikki nämä muutokset ovat olleet niin merkittäviä ja huomattavissa sekä itselleni että läheisilleni, etten todellakaan ole katunut sitä, että päätin jättää työni. Päinvastoin, ajattelen nyt, että olisin ollut idiootti jos olisin jatkanut. Elämä tuntuu nyt paremmalta kuin aikoihin, ja toivon että tämä hyvä buugi jatkuu pitkään.
-Netta
Lue myös: