Arvosta arkea

On ollut olo, että haluaisin kirjoittaa, mutta en ole ollut ihan varma, mistä kirjoittasin. Ei ole ollut mitään ihan selkeää aihetta, johon tarttua. Elämässäni ei ole oikestaan juuri nyt tapahtunut mitään. Kun joku kysyy minulta, ”mitä kuuluu?”, en oikein tiedä mitä vastata. En voi varsinaisesti sanoa, että tosi hyvää, sillä kuten olen kirjoittanut, on alkuvuosi ollut minulle aika raskas. Mutta samaan aikaan enää ei ole lainkaan niin raskasta, kuin jossain vaiheessa. Alkaa jo helpottaa. Hymy alkaa taas eksyä kasvoille. Ilmassa on jo lupaus ja toive keväästä.

Se, että elämä on nyt ollut rauhallista ja ajoittain jopa tylsää, on oikeastaan suuri etuoikeus. Kun on jokus aiemmin elämässään elänyt räjähdysherkkää aikakautta jatkuvasti peläten, koska seuraavaksi rysähtää ja missä, on oikeastaan todella onnellista ja etuoikeutettua saada sanoa, että mitään sen kummempaa ei ole juuri nyt tapahtunut ja että elämä on ollut ihan tasaisen tavallista. Tasaisen tavallinen on juuri sitä, mistä ihminen erikoistilanteissa kaikista eniten haaveilee. Silloin kun makaa sairaalan sängyssä tai toipuu vereslihalla maailman kamalimmasta erosta luullen ettei koskaan pääse siitä yli, kun on menettänyt aivan liikaa tai elänyt erikoisolosuhteissa kuukausia. Silloin sitä haaveilee vain ja ainoastaan siitä, että saisi vain elää sitä ihan normaalia, tavallista tavallisempaa elämää. Jos vain saisi käydä töissä ja tulla kotiin töiden jälkeen laittamaan ruokaa. Katsella telkkarista lempisarjaa ja mennä nukkumaan toisen viereen. Antaa iltasuukon ja kaivautua lämpimän peiton alle omassa, lämpimässä sängyssä ilman kipuja ja särkyjä, ilman sen kummempia murheita.

Tietysti meillä ihmisillä on taipumus haaveilla siitä, että elämässä tapahtuisi jatkuvasti mahtavia ja hienoja uusia asioita. Että olisi pientä muutosta ja kehitystä koko ajan. Se on varmasti osittain sisäsyntyistä meissä useimmissa. Mutta olisi tärkeää myös osata pysähtyä ja nauttia siitä ihanan tavallisesta ja tasaisesta elämästä. Koska sekin on meillä vain lainassa. Koska tahansa voi tulla se tilanne, että tavallinen arki onkin muisto vain. Siksi haluankin arvostaa omaa tavallista arkeani enemmän. Opetella omaksumaan elämänasenteen, jossa ”tavallinen” on ihan riittävästi. Tavallinen on hyvää. Arki on kivaa.

Ja onhan se sitä ehdottomasti jo nyt, mutta ympäröivä maailma on vain jotenkin opettanut minut ajattelemaan, että ”mitä kuuluu” -kysymykseen pitäisi olla aina jotain mahtavaa vastattavaa. Vähintäänkin uusi työ, uusi koti, tuleva maailmanympärysmatka tai maraton-projekti… Vaikka oikeasti, ei pidä eikä tarvitse. Kysymykseen aivan erinomainen vastaus on, että kuuluu ihan tavallista arkea. Tavallisen hyvää ja onnellista arkea, sellaista joista jotkut ihmiset juuri tälläkin hetkellä haaveilevat.

-Netta

Lue myös:

Aika on arvokkain valuuttamme

Vaikeuksista ja vahvuudesta

Helpot ja vaikeat ihmiset

Kommentit (2)
  1. ”Mitä kuuluu?” -kysymys on aina niin vaikea vastattava. Yleensä sanon vain epämääräisesti ihan hyvää tai ei mitään erityistä, mikä on usein totta, mutta ei kuitenkaan käytännössä kerro mitään. Enkä oikein edes osaa vastata tähän muuta, koska harvoin kuuluu mitään ”erityistä” tai ainakaan sellaista, mistä osaisin alkaa puhua. Tiedän, että monet pitävät tätä varmasti mukavana kohteliaisuutena ja huomiona, mutta itse tunnen oloni aina jotenkin vaikeaksi tämän kysymyksen kanssa, kun en osaa vastata siihen mitään sisällöllistä.

    Kauniisti kirjoitettu. <3

    1. Tuo on kyllä niin totta! Mäkin vastaan yleensä ”ihan hyvää” ja sitten perään jonkun nopean heiton, kuten ”on ollut vähän flunssaa / töissä on ollut kiirettä” tms, kun en oikein keksi mitään muutakaan enkä edes tiedä mitä kuuluisi vastata, jos ei ole mitään niin ihmeellistä kerrottavaa. Ja ehkä Suomeenkin on rantautumassa vähän sellainen jenkkikulttuuri, ettei tuohon kysymykseen edes kuulukaan vastata kuin ”hyvää” ja that’s it. Toki ei läheisimpien ihmisten kesken, mutta ainakin vähän vieraampien kanssa. Ehkä tuo kysymys muutenkin on paljon helpompi juurikin oikeasti läheisten ihmisten kanssa, mutta vähän vieraampien kanssa siitä voi tulla jopa vähän kiusaantunut olo.

      Ja kiitos paljon! <3 Tämä oli tällaista tajunnanvirtaa joka syntyi hetkessä, mutta tykkään julkaista myös tällaisia tekstejä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *