Ratkaisu vaateongelmiin – vaatelainaamo Vaatepuu

* Yhteistyössä vaatelainaamo Vaatepuun kanssa.  

Olen kirjoitellut blogissani paljon mietteitäni kuluttamiseen ja pikamuotiin liittyen. Uskon, että en todellakaan ole ainoa, joka nykypäivänä miettii oman kuluttamisensa hiilijalanjälkeä ja kestävyyttä – ja ihan muutenkin sen järkevyyttä, esimerkiksi taloudellisesta näkökulmasta. Myös mediassa on viime aikoina yhä enemmän tuotu esiin sitä, miten huonoksi pikamuoti ja halvalla yhdeksi sesongiksi tuotetut vaatteet ovatkaan ympäristölle.

Samaan aikaan kun olen pyrkinyt muuttamaan omaa ostokäyttäytymistäni ja todennut, että en varsinaisesti pahemmin tarvitse mitään uutta, kuiskii kuitenkin pääkopassani edelleen pieni vaihtelunhalu. Vaikka pyrinkin tekemään ekologisia ja kestäviä valintoja arjessani, en silti haluaisi pukeutua koko loppuelämääni samaan mustaan mekkoon ja neuletakkiin, vaikka ne olisivatkin ihan käytännöllinen ja toimiva asu. Olen kuitenkin pohjimmiltani esteetikko, jolle myös pukeutuminen on  yksi keino tuoda omaa sisäistä maailmaani ja persoonaani näkyväksi. Tästä kaikesta on seurannut oikeastaan aikamoinen päänsisäinen dilemma.

En haluaisi ostaa pikamuotia ja osallistua sillä tavoin osaltani maapallon tuhoamiseen, mutta minulla ei myöskään useinkaan ole varaa satsata ihan kauheasti rahaa kalliimpiin, kestävämmin ja eettisemmin tuotettuihin vaatemerkkeihin. Ja silti esimerkiksi juhlakutsun saapuessa saatan tuskailla, kun mikään vanhoista mekoistani ei sovi pukukoodiin tai tilaisuuden luonteeseen. Kirpputoreilta saattaa toki joskus löytyä jotain tilanteeseen sopivaa, mutta ei kuitenkaan aina. Ja vaikka kyse ei olisikaan mistään juhlatilaisuudessa, niin kyllä ihan siinä tavallisessa arjessakin aina aika ajoin mielellään kokee vaihtelua asurintamalla ja leikkii uudenlaisilla asuyhdistelmillä.

Juuri kun pyörittelin näitä mietteitä päässäni, heitti Facebook odottamattani eteeni vastauksen. Ehkäpä se osaa nykyään jo lukea ajatuksiakin? Satuin nimittäin törmäämään vaatelainaamo Vaatepuun sivuun, ja sitä silmäillessäni totesin mielessäni, että tässä se on! Vastaus juuri siihen kysymykseen, jota olen jo pidemmän aikaa pallotellut mielessäni. Sen sijaan, että ostaisin uusia vaatteita, voinkin lainata ne! Miten nerokasta, ja miten tätä päivää – ja tulevaisuutta. Miten täydellinen tapa saada sitä kaipaamaani pientä vaihtelua huomattavasti ekologisemmin, kestävämmin ja hauskemmin kuin ostamalla. Olin heti aivan innoissani tästä uudesta löydöstäni, jopa niin innoissani, että päätin ottaa itse yhteyttä yrityksen omistajaan Soile-Mariaan (tämän postauksen kuvissa), koska totesin tämän homman vain olevan sellainen, josta haluan ehdottomasti kertoa blogissanikin, sillä olen ihan varma, että tämä kiinnostaa minun kanssani samalla tavalla ajattelevia, fiksuja lukijoitanikin.

Sovimme Soile-Marian kanssa tapaamisen Vaatepuun Helsingin Kruununhaassa sijaitsevalle toimipisteelle, ja meillä oli todella mielenkiintoinen ja pitkä keskustelu. Totesin, että haluan ehdottomasti kertoa vaatelainaamopalvelusta blogissani, ja onnekseni ihanalla Soile-Marialla ei ollut mitään tätä vastaan – päin vastoin. Sovimmekin, että minä saan bloginäkyvyyttä vastaan käyttööni Vaatepuun puolen vuoden jäsenyyden, ja saan kirjoittaa täysin rehellisesti kokemuksistani tänne blogiin. Aivan huippua, olen super innoissani tästä yhteistyöstä!

Mikä on Vaatepuu?

Soile-Maria avasi Vaatepuun ensimmäisen lainaamon Järvenpäähän vuonna 2014, kun hän oli ensin itse herännyt omaan vaateongelmaansa – vaatekaapissa kävi koko ajan vaatteiden trafiikkia sisään ja ulos. Hän halusi lähteä kehittämään vaatelainaamokonseptia, ja niin syntyi Vaatepuu. Sittemmin Vaatepuu on saanut lainaamot myös Turusta, Tampereelta ja Helsingistä. Se onkin tällä hetkellä Suomen ainoa vaatelainaamoketju – yksittäisiä vaatelainaamoita löytyy kyllä jokunen muukin. Se, että Vaatepuu-lainaamoita on useita, mahdollistaa vaatevalikoiman kierrättämisen eri liikkeiden välillä ja näin myös yksittäisen liikkeen valikoimassa tapahtuu säännöllisesti valikoiman vaihtelua, jota asiakkaat luonnollisestikin kaipaavat. Tällä voidaan myös vaikuttaa siihen, ettei valikoimaa tarvitse koko ajan uudistaa ostamalla hirveää volyymia uutta – se kun ei sopisi Vaatepuun ideologiaan.

Vaatelainaamo Vaatepuun valikoimassa on paljon aikaa ja käyttöä kestäviä laadukkaita ja ajattomia suomalaisia ja pohjoismaisia merkkejä. Valikoimasta löytyy muun muassa Ivana Helsinki, Katri Niskanen, Uhana Design, R/H, Lumoan, Nouki, Andiata, Arela ja R-Collection – eli ihania merkkejä, joista itse tykkään hurjasti, mutta joita en yleensä meinaa raaskia hankkia omaan vaatekaappiini. Valikoimassa on tällä hetkellä yhteensä noin 4000 tuotetta, ja tuotteita tosiaan kierrätetään eri liikkeiden välillä. Valikoimassa on kaikenlaisia vaatteita ja asusteita – paitoja, housuja, tunikoita, neuleita, juhlamekkoja, kenkiä, laukkuja, takkeja, koruja..

Vaatelainaamon asiakaskunta koostuu kaikenlaisista naisista. On perheenäitejä, jotka palaavat työelämään ja kaipaavat neuvoja ja vinkkejä oman tyylin löytämiseen. On bisnesnaisia, joilla on paljon edustustehtäviä ja palavereita töissä ja jotka tarvitsevat siksi viikoittain jotain uutta päällepantavaa. On vaatteiden rakastajia, jotka tulevat putiikkiin fiilistelemään, sovittelemaan erilaisia tyylejä ja poimivat joka viikko mukaansa täysin erilaisen lookin. On maailmanparantajia, joille tärkein syy jäsenyyteen on nimenomaan ekologiset arvot. On esiintyjiä, jotka tarvitsevat näyttäviä vaatekappaleita työhönsä. On heitä, jotka ensin lainaavat vain yhden juhlamekon juhlatilaisuuteen, mutta päättävätkin kokeilla puolen vuoden jäsenyyttä. On heitä, joilla jäsenyys on ollut käytössä ihan Vaatepuun perustamisesta lähtien ja myymälän henkilökunta ja muut asiakkaat ovat jo muodostuneet kavereiksi. On yhtä monta tarinaa kuin lainaajaakin.

Vaatelainaamo palveleekin siis aivan kaikenlaisia naisia, ja monelle tärkeä asia on myös lainaamon yhteisö. Sen muodostavat yhdessä sekä liikkeen henkilökunta että asiakkaat. Vieraillessani liikkeessä siellä olikin todella välitön tunnelma! Eri ikäiset ja näköiset naiset kokeilivat erilaisia vaatteita ja tulivat ulos sovituskopeistaan liikkeen puolelle esittelemään vaatteiden istuvuutta. Asua mietittiin yhdessä, ja sitten sovitettiin lisää. Soile-Maria kertoikin, että Järvenpään liikkeessä on käytössä yhteissovituskoppi, joka on ollut todella suosittu. Hän muistuttaa, että toki myös ihan omassa rauhassaankin saa aina sovittaa, mutta Vaatepuun ”omaksi jutuksi” on kuitenkin muodostunut mielipiteiden kysyminen muilta ja ylipäätään välitön tunnelma.

Vaatepuun slogan kuuluu ”Kaupunkilaisten yhteinen vaatekaappi”. Mielestäni se on ihana ajatus! Miksi kaikkien ihanien juttujen pitäisi olla juuri minun omassa henkilökohtaisessa vaatekaapissani (tai vastaavasti täysin ulottumattomissani), jos voinkin sen sijaan jakaa mahtavan ja vaihtuvan valikoiman muiden kaupunkilaisten kanssa? Yhteisessä isossa vaatekaapissa on paljon enemmän valinnanvaraa kuin omassa kaapissani tulee koskaan olemaan. Näin saan vaihtelua, uusia asukokonaisuuksia ja tyylivinkkejä muilta. Ja tärkeä pointti on sekin, että voin nimenomaan lainata sellaisia juttuja, joita on helppoa yhdistellä omasta vaatekaapistani jo löytyvien perusvaatteiden kanssa. Lisäksi tulen todennäköisesti kokeilleeksi paljon sellaisiakin vaatteita, joita en harkitsevana ja säästeliääni kuluttajana uskaltaisi ostaa omaksi, mutta joita voin varsin hyvin kokeilla viikon tai parin ajan – ja ehkä löytääkin uuden suosikin.

Miten itse lainaaminen sitten toimii?

Vaatepuussa on tarjolla kolme erilaista ja eri hintaista jäsenyyttä, joiden jokaisen kesto on puoli vuotta. Lisäksi toki myös yksittäisiä vaatteita, kuten juhlamekkoja, voi lainata myös kertamaksulla vain yksittäiseksi kerraksi. Kerron eri jäsenyyksistä tarkemmin juttusarjan seuraavassa postauksessa, jossa myös teen itse ensimmäiset lainani Vaatepuusta. Palataan siihen ensi viikolla!

Millaisia ajatuksia vaatelainaamo herättää teissä? Voisitko kuvitella itse käyttäväsi vastaavaa palvelua?

-Netta

Lue myös:

Vaatelainaamosta lainaaminen – miten se toimii?

Rehellisiä kokemuksia vaatelainaamo Vaatepuun jäsenyydestä

Vaatelainaamo sai kokeilemaan vihreää

Kauneus Vastuullisuus Päivän tyyli Trendit

Elämäni kodit, osa 2

Muistatteko, kun vähän aikaa sitten aloitin ”Elämäni kodit”- postaussarjan, jossa kerron kaikista kodeista, joissa olen elämäni aikana asunut? Postaussarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä. Nyt on aika jatkaa kodeista, joissa asuin muutettuani omilleni vanhempieni luota.

Kallio 1/2, Helsinki

Muutin tähän kotiin siis suoraan vanhempieni luota, yhdessä silloisen poikaystäväni kanssa. Asunnon koko taisi olla muistaakseni 34 neliömetriä ja se sijaitsi Neljännellä linjalla Kalliossa. Ikkunasta näkyi Kallion paloasema ja kirkko. Ja myös niiden molempien äänet kantautuivat säännöllisesti ikkunoista sisään. Meidän kanssamme asuntoon muuttivat vähän ex tempore kaksi kissaa ,joiden piti oikeastaan ensin olla meillä vain jonkin aikaa hoidossa, mutta niiden omistaja ei pystynytkään pitämään niistä huolta, joten Viivi ja Wagner sitten vain jäivät meille.

(Tähän asuntoon muuttaessani ollaan eletty vielä kivikautta, koska olen ottanut siitä kuvia digikameralla ja teettänyt ne valokuva-albumiin.)

Oli todella jännittävää muuttaa omaan kotiin, pois vanhempien huomista. Otin ilon irti sisustamisesta. Minulla oli tuolloin kunnon retrovaihe ja keräilin kaikkea punaista ja vanhaa. Asunnon yksi selkein teemaväri olikin juuri punainen – sitä näkyi niin pientavaroissa, tekstiileissä kuin huonekaluissakin. Asunto oli yksiö, ja sänky oli jaettu omaksi sopekseen kirjahyllyllä. Lisäksi asunnossa oli kylpyhuone sekä hyvin pieni keittokomero, jonka yksi seinä oli lasia. Suurin osa huonekaluista oli hankittu Ikeasta, kuten nyt opiskelijoilla yleensä. Sain muuton aikaan käyttööni lapsilisiäni ja vakuutuksestani kertyneitä rahoja, joilla ostin huonekaluja, kuten sohvan ja ruokapöydän tuolit. Punaisen tv-tason ostin myöhemmin veronpalautuksillani.

En tajunnut sitä tuolloin, mutta asunto oli oikeastaan harvinaisenkin valoisa keskusta-asunnoksi, koska se sijaitsi muistaakseni neljännessä tai viidennessä kerroksessa eikä suoraan tien toisella puolella ollut asuntoja. Lisäksi asunnossa oli isot, koko kämpän levyiset ikkunat.

Viihdyin tosi hyvin Kalliossa. Kaikki tuntui olevan yhtäkkiä niin lähellä! Lohjalla kotini läheltä lähti korkeintaan kerran tunnissa bussi keskustaan, nyt pääsin kaikkialle kävellen tai pyörällä ja ratikoita kulki jatkuvasti. Kirjasto ja ruokakaupat olivat aivan vieressä, enkä voinut lakata ihastelemasta palveluiden läheisyyttä. Ajattelin, etten koskaan muuta pois Kalliosta!

Noin vuoden asumisen jälkeen kuitenkin elämä kolmessakymmenessä neliössä kahden ihmisen ja kahden kissan kesken alkoi tuntua hieman ahtaalta, mutta apu löytyikin ihan yllättävän läheltä.

Kallio 2/2, Helsinki

Satuimme nimittäin tuntemaan seinänaapurimme, jotka kertoivat etsivänsä uutta asuntoa. Otimme yhteyttä heidän vuokranantajaansa ja kerroimme, että olemme kiinnostuneita heidän asunnostaan. Se oli noin 45 m2 kokoinen keittiö + olohuone + alkovi -yhdistelmä. Kävi tuuri, ja saimme asunnon. Muuttomatkaa oli siis asuntojen ovien välillä ehkä metri tai pari.

Uusi asunto tuntui paljon tilavammalta, ja jotenkin ”aikuismaisemmalta” kuin pienempi yksiö. Keittiö oli oma huoneensa, mikä tuntui luksukselta. Olin edelleen retrotyylin kannalla, ja hankin muun muassa kirkkaanpunaisen kirjahyllyn. Myös Muumit näkyivät sisustuksessa paljon.

(Tästä asunnosta en löytänyt mitään muita kuvia kuin tämän, josss poseeraan Muumi-julisteen edessä Wagnerin kanssa).

Asunnossa oli ikivanha, pienehkö vessa ja siellä ikivanha istuma-amme. Mutta koska rakastin kylpemistä, ahtauduin ammeeseen ja luin siellä usein kirjaa.

Asunto oli peruskuntoinen ja nykyään, asuttuani monenlaisissa asunnoissa, sanoisin että varmaan jopa aika huonokuntoinen. Mutta silloin se todellakin tuntui ihan huippuhyvältä asunnolta ja viihdyin siellä hyvin.

Kruununhaka 1/2, Helsinki

Muutin yksin yksiöön Helsingin Kruununhakaan. Asuntonäytöllä oli järkyttävä määrä ihmisiä katsomassa kämppää, koska asunto oli poikkeuksellisen edullinen ottaen huomioon asuntomarkkinat ja kyseisen asunnon sijainnin. Asunnon koko oli 21 m2 ja hinta 500 euroa, sisältäen veden. Se oli halpa silloin, mutta nykyään se olisi jo niin halpa, ettei tuollaisia diilejä ole varmaan enää saatavissakaan. Kävi todellinen mäihä ja kaikista hakijoista juuri minä satuin saamaan tuon asunnon. Voi sitä riemun määrää, kun kuulin asiasta!

Asuntoa ei oltu remontoitu vuosiin, ja sen kyllä näki. Olin silti iloinen, että sain muuttuneessa elämäntilanteessa nopeasti ensimmäisen asunnon, jota olin käynyt katsomassa, ja vielä niin mahtavalta paikalta, aivan läheltä yliopistoa ja keskustaa. Asunnossa oli pieni eteinen, todella minikokoinen vessa, kapea pitkulainen keittiö ja pieni huone. Asunnon erikoisuus oli ehdottomasti se, että suihkukaappi sijaitsi tuon pitkulaisen kettiön perällä 😀 Samalla kun joku laittoi ruokaa, saatoit siis itse suihkutella vieressä. Suihkukaapin vieressä sijaitsi pesukoneen paikka. Huoltomies kertoi, että taloyhtiön asunnoissa ei ollut aikoinaan ollut suihkuja, ja niitä oli sitten jälkikäteen lisäilty asuntoihin mitä mielenkiintoisimmin virityksin.

Jännä yksityiskohta oli myös se, että ikkunanpokat olivat sisäpuolelta kirkkaankeltaiset. Ei ihan se henkilökohtainen lempivärini. Vaatekaappi oli ikivanha, eikä siinä ollut yhtään tankoa. Lattiassa oli muovimatto, joka ei  myöskään ollut suosikkini.

(Tästäkään asunnosta en löytänyt mitään kunnon kuvia! Tässä näkyy keltaiset ikkunanpokat, vähän punaista joka edelleen kulki sisustuksessa mukana sekä Viivi, joka tuhosi rairuohon).

Mutta päätin sisustaa asunnosta kodikkaan ja tehdä siitä niin hyvän kuin mahdollista. Hankin mattoja peittämään muovimattoa, verhot viemään huomiota pois keltaisista ikkunanpokista sekä levitettävän Ikean Hemnes -sohvasängyn, jossa oli myös alhaalla 3 säilytyslaatikkoa. Se toimi kaikkein parhaiten miniasunnossa ja toi sinne tilan tuntua.

Tykkäsin todella paljon asunnon sijainnista, sillä satuin olemaan töissä samalla kadulla (lähestulkoon vastapäätä) ja kaikki yliopiston rakennuksetkin olivat aivan vieressä, joten pääsin luennoille tosi nopeasti ja vaikka välissä kotiin ottamaan päiväunet, jos siltä tuntui. Alakerrassani oli leipomo ja heti tien toisella puolella K-kauppa. Välillä huomasin, etten ollut poistunut Kruununhaasta aikapäiviin minnekään. Olin joka päivä kotiin tullessa jotenkin todella kiitollinen siitä, että sain asua niin ihanalla alueella.

Vaikka asuntoni ei ollutkaan se hienoin mahdollinen, oli se kuitenkin mielestäni kodikas ja kiva. Minun näköiseni. Vähän pieni, varsinkin kun kanssani asui aluksi sekä Viivi että Wagner, ja ne välillä tappelivat. Myöhemmin Wagner menehtyi täysin yllättäen syynynnäiseen sairauteen, ja me jäimme Viivn kanssa kaksin.

Aloin kuitenkin jossain vaiheessa olla koko ajan kipeänä. Olin noin vuoden ajan joka päivä pienessä kuumeessa. Kävin kaikenlaisissa testeissä lääkärissä, mutta niistä ei ilmennyt mitään. Lääkäri kysyi, olisiko mahdollista, että kotonani olisi hometta. Rupesin pohtimaan, että keittiön perälle kyhätty suihkukaappi ei ehkä ole se paras ja turvallisin mahdollinen ratkaisu. Isäni tuli luokseni tutkimaan ja pohtimaan asiaa ja oli sitä mieltä, että minun kannattaisi varmasti muuttaa pois, koska ilmanvaihtoa ei oltu varmistettu mitenkään ja suihku tuntui myös jossain vaiheessa vuotaneen vettä lattialle. Niinpä päätin alkaa etsimään uutta asuntoa ja visiittini tässä asunnossa jäi kahden vuoden mittaiseksi.

Kruununhaka 2/2, Helsinki

Olin varma, että joudun muuttamaan pois rakkaaksi käyneestä Krunasta, mutta kuin ihmeen kaupalla sain aivan ihanan asunnon samaisesta kaupunginosasta. Asunto oli 24 m2 kokoinen läpitalon kämppä, jossa oli erillinen pieni keittiöhuone (sinne mahtui jopa ruokapöytäkin!) sekä huone, jossa oli tosi kätevä makuuparvi. Asunto tuntuikin huomattavasti neliöitään suuremmalta.

(Älypuhelimet ovat selvästi tässä vaiheessa jo yleistyneet samoin kuin ylipäätään kuvaaminen, koska tästä kodista löytyi jo enemmänkin kuvia.Rakastin tuota eteisen tapettia, se oli aivan ihana!)

(Keittiön yksi seinä oli maalattu liitutaulumaalilla ja kirjoittelin siihen aina erilaisia mietelauseita ja tsemppiviestejä.)

Aluksi ajatus parvesta tuntui vähän ei-niin-mieluisalta, mutta käytössä parvi osoittautui oikeastaan yllättävän kivaksi ja toihan se asuntoon huomattavasti tilaakin. Parvi oli myös tosi kivan näköisesti ja järkevästi rakennettu, ja asunto ylipäätään oli hyväkuntoinen ja siisti. Lattiat olivat parkettia muovimaton sijaan, ja keittiössä oli paljon avohyllyjä, jotta kauniit astiat pääsivät esille. Tämä olikin ehdottomasti parhaimmassa kunnossa oleva vuokra-asunto, jossa olin siihen mennessä asunut.

Taloyhtiössä oli tehty jokin aika sitten putkiremontti, ja jopa vessa oli kerrankin hieno ja moderni. Se oli tosin pieni, eikä sinne mahtunut pyykinpesukonetta. Onneksi alakerrassa oli maksuton pyykkitupa, josta löytyi sekä pyykinpesukone että kuivausrumpu. Oli oikeastaan aika kätevääkin, kun pyykit sai siellä kuiviksi eikä tarvinnut tukkia koko kotia pyykinkuivaustelineellä. Muistaakseni en edes omistanut sellaista koko sinä aikana, kun asuin tässä asunnossa.

Sisustuksesta alkoi tässä vaiheessa tippua punainen pois, ja värimaailma oli aika vaalea. Sohva, kirjahylly, matto, keittiön pöytä ja tuolit sekä eteisen lipasto olivat kaikki valkoisia. Ainoa isompi punainen yksityiskohta oli tässä vaiheessa enää tv-taso. Kaikki huonekalut olivat edelleen Ikeasta, siis oikeastaan ihan kaikki. Ainoastaan pientavaraa oli muualtakin.

Edelleen rakastin Kruununhakaa aivan valtaisasti ja tunsin läikehtivää iloa joka kerta, kun tulin kotiin – tunsinhan itseni etuoikeutetuksi, että sain asua näin ihanalla alueella. Jossain vaiheessa kuvioihin astui kuitenkin mieheni, joka alkoi viettää hyvin paljon aikaa minun luonani ja minä myös hänen luonaan, ja tuumimme jossain vaiheessa, että olisi järkevintä lyödä hynttyyt yhteen. Niinpä aikani myös tässä asunnossa jäi kahden vuoden mittaiseksi.

**

Postaussarjan viimeisessä osassa esittelen kolme viimeisintä kotia, joissa olen asunut. Tai yksi niistä onkin nykyinen kotimme. 🙂

-Netta

Koti Sisustus Oma elämä