Tämä vuosi on varmasti opettanut meistä itse kullekin paljon. Sekä itsestämme että elämästä. Siitä, mikä meille on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Olemme olleet jo pian vuoden ajan enemmän ja vähemmän poikkeusoloissa, joissa elämästämme on karsittu melkein kaikki ylimääräinen ja paljosta ollaan luovuttu.

Itse olen oppinut itsestäni ainakin tämän: voin tarvittaessa luopua harrastuksista ja kulttuuritapahtumista. Voin luopua juhlimisesta ja ravintolaillallisista. Voi luopua ulkomaanmatkoista ja asioiden pidemmälle suunnittelemisesta. Voin luopua toimistolla työskentelemisestä ja kaupungilla pyörimisestä. Voi luopua julkisten kulkuvälineiden käyttämisestä ja monesta muustakin asiasta.(Jos kerran pakko on).

Mutta se mistä EN voi luopua, on läheisten ihmisten seura ja yhteydenpito heihin. Niin paljosta elämässä voi tarpeen tullen luopua ja jopa todeta, että hyvin pärjää ilmankin, mutta ilman yhteyttä toisiin ihmisiin elämässä ei ole ainakaan omasta mielestäni mitään järkeä. Tämä vuosi on riisunut elämästä kaiken turhan, ja vain tärkeimmät ja oleellisimmat asiat ovat jääneet jäljelle. Ja siellä kaiken ytimessä ovat ne rakkaat ja läheiset ihmiset, jotka ovat tehneet tästäkin vuodesta elämisen arvoista.

Ja ei pidä ymmärtää väärin – olenhan minä totta kai tietyllä tapaa niistä ihmiskontakteistakin tänä vuonna luopunut, niin kuin varmaan suurin osa meistä. Etenkin kevään ”lockdownin” aikana ihmiskontaktit olivat kyllä minimissä. Mutta koska sisäinen tarve yhteydenpitoon läheisten kanssa on suuri, keksittiin keväälläkin luovia ratkaisuja: tavattiin ystäviä ulkona kävelylenkillä turvavälien kanssa, pidettiin afterworkit Teamsissa ja soiteltiin videopuheluita, joissa toisinaan pelailtiinkin jotain. Kesä ja vapaammat rajoitukset tuntuivat olevan eristyneen kevään jälkeen yhtä juhlaa, koska ystäviä sai taas vapaammin nähdä. Yksi lämpimimmistä muistoistani koko tältä vuodelta on helteinen juhannus omalla mökillä ystävien kanssa.

Syksyllä rajoitukset ovat taas kiristyneet kiristymistään, ja ankealtahan se on tuntunut. Tuntuu niin pahalta, että rakkaiden ihmisten näkemistä varjostaa pelko ja syyllisyyskin. Mutta silti olemme nyt syksyllä jonkin verran nähneet ihmisiä, mutta näkeminen on muuttanut siinä mielessä muotoaan, että ihmisiä tulee nykyään tavattua kodeissa kyläillen. Voisikin puhua kyläilyn uudesta tulemisesta! Se ei ehkä nimittäin ainakaan täällä pk-seudulla ole ollut meidän ikäpolvellemme se kaikkein yleisin tapa viettää aikaa, vaan usein ystäviä on nähty kahvilla tai syömässä, mutta nyt olemme korona-ajan myötä löytäneet kyläilyn uudella tapaa. Miten mahtavalta se aina tuntuukaan, kun on kalenterissa edes se yksi merkintä, jossa lukee jonkun tulevan kylään! Ja itsekin olemme tänä syksynä jonkin verran kyläilleet, ja se on ollut niiiin ihanaa vaihtelua tähän muutoin niin itseään toistavaan etätyöarkeen.

Vaikka ihmisiä on tullut nähtyä tänä vuonna paljon vähemmän kuin ennen, niin toisaalta ne kerrat kun ollaan tavattu, ovat olleet todella merkityksellisiä. Ne ovat olleet niitä tämän vuoden juhlahetkiä, jotka saavat sydämen lämpimäksi. Ne ovat niitä kuluneen vuoden parhaita hetkiä, joita muistelen lämmöllä kaiken tämän sekasorron keskellä. Juhannus mökillä, mökkireissu kaverin mökille ystävien kesken, mökkivieraiden kyläilyt kesällä, rapujuhlat, iltamat ystävien kotona…  Ihan vain se tavallinen oleminen, kuulumisten vaihtaminen, toisen ihmisen seura. Jos mitään muuta hyvää ei tästä vuodesta ole käteen jäänyt, niin ne hetket ainakin. Ja kun ne hetket ovat olleet vähän harvinaisempia, on niissä pyrkinyt olemaan entistä enemmän läsnä ja arvostamaan niitä hetkiä toden teolla.

Jos tämä vuosi olisi pitänyt viettää sellaisessa eristyksessä, että ei olisi saanut tai voinut pitää yhteyttä ihmisiin millään muotoa, ei tässä olisi ollut mitään järkeä. Siinä mielessä olemme nykyaikana onnekkaita, että netin kautta yhteydenpito sujuu niin sulavasti ja nopeasti. Tällainen koronavuosi olisi näyttänyt vielä kovin erilaiselta vielä 30 vuotta sitten, kun yhteyttä ei olisi voinut pitää lainkaan näin sulavasti ja helposti. Kiitos siis internet, Skype, Whatsapp, Teams, Instagram ja mitä näitä nyt on! Ja kiitos ihmiset elämässäni, että teitte tästäkin vuodesta elämisen arvoisen <3 Loppuviimeiseksi en paljon muuta tarvitse, kuin teidät.

-Netta