Jouluinen leffa- ja sarjavinkki

Leffa- ja sarjavinkit tulevat aina tarpeeseen, ja ehkäpä ihan erityisesti joulun aikaan, kun lähes kaikilla on aikaa ottaa rennosti tv:n äärellä (ja mieluusti myös jotain teemaan sopivaa katsellen). Blogini luetuin postaus juuri nyt lieneekin muutama vuosi sitten kirjoittamani ”Joululeffoista parhaimmat”.  -teksti. Myös viime vuonna kirjoittamani ”Kaksi uutta jouluelokuvaa: Täydellinen joulu & Last Christmas”-teksti on ollut tässä kuussa tosi suosittu.

Koska moni on varmaan jo nähnyt sataan kertaan Love Actuallyn, The Holidayn ja Yksin kotona -leffat, päätin vinkata yhdestä joululeffasta ja yhdestä sarjasta, jotka ovat itselleni uusia tuttavuuksia ja jotka on tullut katsottua tämän vuoden joulukuussa.

Happiest Season

Tämä kyseinen leffa tuli vastaan Applen leffapalvelussa, kun etsimme miehen kanssa jotain yhteistä katseltavaa ja minä kovasti halusin katsoa jonkin joululeffan. Koska olemme tosiaan suurimman osan joululeffoista jo moneen kertaan nähneet, ja tämä on täysin tuore tapaus (tänä vuonna ilmestynyt), päätimme tarttua siihen. Odotukset eivät olleet mitkään super valtaisat, koska joululeffoista monet ovat tunnetusti täysin hömppää. Mutta tämä yllätti kyllä positiivisesti!

Elokuva kertoo naisparista Harperista (Mackenzie Davis) ja Abbystä (Kristen Stewart), joka lähtee joulun viettoon Harperin vanhempien luokse. Perillä käy ilmi, että Harper on salannut vanhemmiltaan suhteensa Abbyyn ja he joutuvat esittämään olevansa kämppiksiä. Tämä aiheuttaa toki monenlaisia ongelmia, ja lopulta salaisuuksia paljastuu olevan muillakin.

Leffa oli lämminhenkinen ja siitä löytyi jopa syvällisempääkin sanomaa. Mielestäni siis joululeffat-genressä (joka tosiaan usein on aika kuraa) tämä oli positiivinen yllättäjä. Jopa mieheni totesi tämän olleen hyvä pläjäys, ja hän on se kriittisempi osapuoli mitä (joulu)leffoihin tulee.

Jouluksi kotiin

Blogissa on tainnut jo usein käydä ilmi, että rakastan ruotsalaisia sarjoja – mutta rakastan kyllä myös norjalaisia! Mikä iloinen yllätys olikaan, kun satuin löytämään Netflixistä norjalaisen JOULUSARJAN! Jouluksi kotiin -sarjan ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu viime vuonna ja tänä vuonna sarjasta julkaistiin toinen kausi. Itse löysin sarjan vasta aivan hetki sitten ja minulla on vielä ensimmäisen kauden katsominen kesken. Molemmissa tuotantokausissa on kuusi jaksoa ja jaksot ovat noin puolen tunnin pituisia, eli tämän ehtii hyvin katsella vaikka juurikin joululoman aikana.

Sarja kertoo kolmikymppisestä Johannesta, josta tuntuu että ympärillä kaikki muut seurustelevat ja ovat perheellisiä. Joulu lähenee ja yksinäisyys kalvaa. Perhekin vaatii selitystä sille, miksi Johanne on sinkku. Niinpä hän joulukuun alussa möläyttää suvun kokoontumisessa, että hänellä olisi poikaystävä – vaikka todellisuudessa näin ei ole. Perhe vaatii Johannea tuomaan poikaystävän mukaan joulupöytään. Alkaakin pikainen poikaystävän metsästys, mikä arvatenkin ei ole helppoa.

Tykkään pohjoismaisissa sarjoissa siitä, että ne ovat melko ”jalat maassa” -tyylisiä ja sopivan realistisia. Tässä sarjassa ihanaa on myös kuvauslokaatio – joku suloinen lumen peittämä pienehkö kaupunki, joka muistuttaa vähän vanhaa Porvoota.

Vaikka sarja on minulla vielä kesken, uskallan jo nyt suositella sitä, koska tykkään siitä tosi kovasti. Miten kivaa onkaan, että on vielä monta jaksoa jäljellä joululomankin ajaksi! <3

-Netta

Lue myös:

16 x leffavinkki

9 x Netflix-sarjavinkki

13 x äänikirjavinkki

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen

Viimeistään tämä vuosi sen opetti: tärkeintä elämässä ovat läheiset

Tämä vuosi on varmasti opettanut meistä itse kullekin paljon. Sekä itsestämme että elämästä. Siitä, mikä meille on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Olemme olleet jo pian vuoden ajan enemmän ja vähemmän poikkeusoloissa, joissa elämästämme on karsittu melkein kaikki ylimääräinen ja paljosta ollaan luovuttu.

Itse olen oppinut itsestäni ainakin tämän: voin tarvittaessa luopua harrastuksista ja kulttuuritapahtumista. Voin luopua juhlimisesta ja ravintolaillallisista. Voi luopua ulkomaanmatkoista ja asioiden pidemmälle suunnittelemisesta. Voin luopua toimistolla työskentelemisestä ja kaupungilla pyörimisestä. Voi luopua julkisten kulkuvälineiden käyttämisestä ja monesta muustakin asiasta.(Jos kerran pakko on).

Mutta se mistä EN voi luopua, on läheisten ihmisten seura ja yhteydenpito heihin. Niin paljosta elämässä voi tarpeen tullen luopua ja jopa todeta, että hyvin pärjää ilmankin, mutta ilman yhteyttä toisiin ihmisiin elämässä ei ole ainakaan omasta mielestäni mitään järkeä. Tämä vuosi on riisunut elämästä kaiken turhan, ja vain tärkeimmät ja oleellisimmat asiat ovat jääneet jäljelle. Ja siellä kaiken ytimessä ovat ne rakkaat ja läheiset ihmiset, jotka ovat tehneet tästäkin vuodesta elämisen arvoista.

Ja ei pidä ymmärtää väärin – olenhan minä totta kai tietyllä tapaa niistä ihmiskontakteistakin tänä vuonna luopunut, niin kuin varmaan suurin osa meistä. Etenkin kevään ”lockdownin” aikana ihmiskontaktit olivat kyllä minimissä. Mutta koska sisäinen tarve yhteydenpitoon läheisten kanssa on suuri, keksittiin keväälläkin luovia ratkaisuja: tavattiin ystäviä ulkona kävelylenkillä turvavälien kanssa, pidettiin afterworkit Teamsissa ja soiteltiin videopuheluita, joissa toisinaan pelailtiinkin jotain. Kesä ja vapaammat rajoitukset tuntuivat olevan eristyneen kevään jälkeen yhtä juhlaa, koska ystäviä sai taas vapaammin nähdä. Yksi lämpimimmistä muistoistani koko tältä vuodelta on helteinen juhannus omalla mökillä ystävien kanssa.

Syksyllä rajoitukset ovat taas kiristyneet kiristymistään, ja ankealtahan se on tuntunut. Tuntuu niin pahalta, että rakkaiden ihmisten näkemistä varjostaa pelko ja syyllisyyskin. Mutta silti olemme nyt syksyllä jonkin verran nähneet ihmisiä, mutta näkeminen on muuttanut siinä mielessä muotoaan, että ihmisiä tulee nykyään tavattua kodeissa kyläillen. Voisikin puhua kyläilyn uudesta tulemisesta! Se ei ehkä nimittäin ainakaan täällä pk-seudulla ole ollut meidän ikäpolvellemme se kaikkein yleisin tapa viettää aikaa, vaan usein ystäviä on nähty kahvilla tai syömässä, mutta nyt olemme korona-ajan myötä löytäneet kyläilyn uudella tapaa. Miten mahtavalta se aina tuntuukaan, kun on kalenterissa edes se yksi merkintä, jossa lukee jonkun tulevan kylään! Ja itsekin olemme tänä syksynä jonkin verran kyläilleet, ja se on ollut niiiin ihanaa vaihtelua tähän muutoin niin itseään toistavaan etätyöarkeen.

Vaikka ihmisiä on tullut nähtyä tänä vuonna paljon vähemmän kuin ennen, niin toisaalta ne kerrat kun ollaan tavattu, ovat olleet todella merkityksellisiä. Ne ovat olleet niitä tämän vuoden juhlahetkiä, jotka saavat sydämen lämpimäksi. Ne ovat niitä kuluneen vuoden parhaita hetkiä, joita muistelen lämmöllä kaiken tämän sekasorron keskellä. Juhannus mökillä, mökkireissu kaverin mökille ystävien kesken, mökkivieraiden kyläilyt kesällä, rapujuhlat, iltamat ystävien kotona…  Ihan vain se tavallinen oleminen, kuulumisten vaihtaminen, toisen ihmisen seura. Jos mitään muuta hyvää ei tästä vuodesta ole käteen jäänyt, niin ne hetket ainakin. Ja kun ne hetket ovat olleet vähän harvinaisempia, on niissä pyrkinyt olemaan entistä enemmän läsnä ja arvostamaan niitä hetkiä toden teolla.

Jos tämä vuosi olisi pitänyt viettää sellaisessa eristyksessä, että ei olisi saanut tai voinut pitää yhteyttä ihmisiin millään muotoa, ei tässä olisi ollut mitään järkeä. Siinä mielessä olemme nykyaikana onnekkaita, että netin kautta yhteydenpito sujuu niin sulavasti ja nopeasti. Tällainen koronavuosi olisi näyttänyt vielä kovin erilaiselta vielä 30 vuotta sitten, kun yhteyttä ei olisi voinut pitää lainkaan näin sulavasti ja helposti. Kiitos siis internet, Skype, Whatsapp, Teams, Instagram ja mitä näitä nyt on! Ja kiitos ihmiset elämässäni, että teitte tästäkin vuodesta elämisen arvoisen <3 Loppuviimeiseksi en paljon muuta tarvitse, kuin teidät.

-Netta

Suhteet Ystävät ja perhe Ajattelin tänään Syvällistä