Valmistumisesta ja opiskelusta
Kirjoitin jo kesäkuussa viettäneeni valmistujaisjuhlia. Nyt seuraa ”paljastus” – en ollut ihan virallisesti valmis vielä silloin. Juhlapäivää valittaessa luulin kyllä, että olisin, mutta yliopisto on niin hirveän jähmeä laitos, etten tajunnut tällaisten asioiden tapahtuvan hiiiitaaaasti. Koska vaikka olinkin palauttanut graduni jo aikoja sitten, täytyi tietysti odottaa, että se arvosteltaisiin ja arvosana ilmestyisi rekisteriin. Sen jälkeen piti vielä pyytää tiettyjen opintojen sitomista kokonaisuuksiksi, ja kun tämä oli tehty, piti täyttää e-lomake valmistumista varten. Näissä kaikissa asioissa tietysti kesti oma aikansa, mutta sittenkin, kun kaikki nämä kommervenkit olivat jo takana, odoteltiin asiaa joka tuntuu ihan kivikautiselta – todistuksia allerkirjoittavat henkilöt olivat viettämässä pitkää kesälomaansa ja sain odotella, että he suvaitsevat tulla allekirjoittamaan todistukseni. No, VIHDOIN tällä viikolla sain todistuksen käteeni, jee! Nyt voin sitten huudella pitkin kyliä olevani maisterin papereilla varustettu tyttö.
Eipä tuo toisaalta mitään haittaa, että juhlia vietettiin jo kesäkuussa – asuimme silloin tarpeeksi isossa asunnossa, jotta pystyin pitämään juhlat kotona, ja olinhan jo silloin tehnyt kaikki pakolliset opinnot ja gradukin oli jo ollut palautettuna hyvän tovin. Ja onneksi juhlin, sillä todistuksen hakeminen yliopiston toimistolta oli varsin korutonta. Nykyään kun (ilmeisesti säästösyistä) ei mitään publiikkeja enää ole, vaan todistus haettiin toimistosta vuoronumerolla, jossa virkailija sen ojensi ja kohteliaasti tiskin takaa onnitteli. Siinä sitä sitten vähän hämmentyneenä todistus kädessä sai todeta, että tässä se nyt sitten oli.
Valmistumiseen liittyy monenlaisia tunteita. Tavallaan en ole edes täysin vielä ymmärtänyt, että se kaikki on nyt ohi. Ei enää tenttejä, esseitä, kotitehtäviä, harjoitteluja, kandeja, tutkielmia, gradua.. Kaikki se tuntui välillä valtavan työläältä, kun kävi koko opiskeluajan myös töissä tienatakseen rahaa vuokraan ja muuhun elämiseen. Tavallaan tuntuu aivan ihanalta ja helpottavalta, mutta kyllä ilmassa on kaihoakin. Taakse jäävät nyt lopullisesti opiskelijabileet (keskellä viikkoakin), lounaat opiskelijakavereiden kanssa, juorutuokiot kaikista höperöistä professoreista ja luennoitsijoista, aamuluentojen skippaaminen ja opiskelijahaalareiden käyttäminen vappuna. Opiskelija-ajasta voisi kai sanoa, että se oli yhtä aikaa kamalaa ja ihanaa. Ja voi luoja, miten hauskaa se myös välillä olikaan!
Kauhulla olen lukenut uudistuksista, joita opiskelijoiden toimeentuloon ja tukiin on viime aikoina tehty. Juuri yhtenä päivänä totesin, että olen erittäin onnekas, että ehdin suorittaa opinnot loppuun ilman, että kyseiset uudistukset olisivat vaikuttaneet elämääni. Koska olin itse opiskelija monen monta vuotta, tulen aina olemaan opiskelijoiden puolella enkä voi mitenkään ymmärtää sitä, että tulevaisuuden veronmaksajilta viedään etuja pois. Näen asian niin, että tukien leikkaaminen pakottaa vain käymään entistä enemmän töissä ja lykkää siten valmistumista. Kävin itsekin koko opiskelija-ajan töissä usen kerran viikossa enkä olisi mitenkään pärjännyt pelkkien tukien varassa, mutta jos tuet olisivat olleet pienemmät, olisin käynyt töissä vielä enemmän, enkä varmaan olisi valmistunut vieläkään. Pistää vihaksi tuollainen lyhytnäköisyys, mutta minkäs teet. Itselläni on suunnitelmissa mahdollisesti opiskella joskus tulevaisuudessa jotain lisää, mutta sekin on tehny hankalaksi siten, että joutuisin hakemaan opintoihin jostain pikkukiintiöstä, koska olen jo kertaalleen opiskellut.
Mahdolliset seuraavat opinnot eivät kuitenkaan ole ajankohtainen asia juuri nyt, vaan aion kyllä ainakin hetken aikaa nauttia siitä, että opiskeleminen on nyt takanapäin ja vapaa-ajalla saa hyvällä omatunnolla lukea muutakin kuin tenttikirjoja, tehdä tietokoneella muutakin kuin gradua ja viikonloppuisin saa vain hölläillä. Mutta, never say never.
Kuvat on otettu juhlapäivänäni kesäkuussa. Sain ihania kukkia, lahjoja ja oli vain niin kivaa. Mulla oli Tiger of Swedenin mekko ja vähän pörröinen tukka (näköjään). Nyt kun paperit on oikeasti kourassa, aion juhlia vielä vähän menemällä sukulaisten kanssa syömään, nuo juhlat kun olivat vain kavereille. Kyllähän sitä nyt vähän lisää juhlia pitää, kun jotain aihetta on.
-Netta
Lue myös:
