Kuulumisia juuri nyt

Hyvää pitkäperjantain iltaa ruudun sille puolen <3

Täällä ollaan (tarpeeseen tulleella) pääsiäislomalla, joten nyt on taas pitkästä aikaa kunnolla aikaa syventyä blogin pariin. Olemme perinteiseen tapaan mökillämme viettämässä pääsiäistä, mutta huomenna ajelemme täältä ensin viemään koiran hoitoon ja sitten Holiday Club Saimaalle,  jossa vietämme yhden yön. Sieltä palaamme vielä mökille takaisinkin. Täällä meidän mökillä on ihan poikkeuksellisen talvista ollakseen pääsiäinen – lunta on paljon ja ilmakin on ollut melko kolea ja enimmäkseen pilvinen tänään. Teimme kuitenkin jonkin verran pihatöitä – asensimme paikoilleen uuden kompostin ja täytimme sitä, ja minä tein kunnon teholeikkauksen yhteen omenapuuhun. Lisäksi olemme toki saunoneet, kuunnelleet radiota (se kuuluu oleellisesti mökkeilyyn, koska täällä ei ole telkkaria) ja nukkuneet päiväunet. Oikein onnistunut lomapäivä siis!

Muutoin elämään kuuluu aika tavallista. Toki maailantilanne vetää mieltä vähän matalaksi, mutta alkujärkytyksen jälkeen oma elämä on kuitenkin jatkanut kulkuaan normaalisti, ja olen myös itse rajoittanut omaa uutisten katsomistani, sillä liika tieto saa minut vain ahdistuneeksi, eikä liika huolehtiminen auta tässä tilanteessa mitään tai ketään. Toki katson uutiset pari kertaa päivässä, mutta aina luotettavista lähteistä (YLE/HS) ja vältän kaikkia sivustoja, jotka repivät aiheesta klikkiotsikkoja.

Omassa elämässä on melko hektistä ja vähän kuormittavaakin muutamien tekijöiden takia, ja yhä vain sitä etsii sellaista sopivaa balanssia vähän kaiken suhteen. On kyllä vähän kurjaa, kun aikaa ja energiaa ei meinaa riittää niille kivoille ja hauskoille jutuille, joille sitä toivoisi riittävän. Esimerkiksi tämä blogi ja kirjoittaminen ylipäänsä ovat asioita, joille toivoisin liikenevän enemmän aikaa. Haave oman kirjakin kirjoittamisesta elää yhä, mutta nykytilanteessa sellaiselle projektille ei todellakaan löytyisi aikaa.

Nämä asiat eivät usein kuitenkaan ole itsestä kiinni, ja muutoksen saaminen tilanteeseen on haastavaa. Sitä sitten ikään kuin vain turtuu elämään ikuisessa kiireessä ja siitä tulee huomaamatta se ”normaali” itselle. Tiedostan kyllä itsekin sen, että tätä jaksaa aikansa, mutta jossain vaiheessa voi tulla tarve isompaan muutokseen. Mutta päivä kerrallaan tässäkin asiassa.

Olemme jo aloittaneet kesälomasuunnitelmien hiomisen. Meillä on tänä vuonna koko heinäkuu lomaa, mikä on kyllä ihan huippua. En ole tainnut vielä koskaan aiemmin saanut ajoitettua lomaa niin, ettei osa siitä menisi myös elokuulle. Meillä on suunnitelmissa luonnollisestikin paljon mökkeilyä, mutta myös jonkin verran muutakin ohjelmaa. Menemme Pohjanmaalle Raaheen sukuloimaan, ja matkalla päätimme tällä kertaa yöpyä pari yötä Vaasassa. Vaasa on meille kummallekin oikeastaan täysin tuntematon kaupunki, joten kiva päästä tutustumaan paikkaan. Raahesta käsin haluaisin käydä päiväretkellä Oulussa, sillä myöskään siellä en ole aikuisiällä koskaan käynyt, mutta tiedän sen olevan kiva kaupunki. Myöhemmin heinäkuussa lähdemme ystäväpariskunnan kanssa pienelle ”roadtripille”, ja silloin suuntana ovat Hanko, Kasnäs ja Naantali. Päiväretkiä tulee varmasti myös tehtyä lomalla useampia, itseäni kiinnostaisivat ainakin Mathildedahl, Tammisaari ja Hamina. Kesä, tule jo!

Ehdinpä muuten jo sairastaa koronan toiseen kertaa. Ensimmäisen kerran sairastin sen elokuussa, ja nyt toinen kerta tuli sitten noin 8 kk ensimmäisen sairastamisen jälkeen. Jännä kyllä, tällä toisella kerralla tauti oli vielä rajumpi kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin oireet olivat lieviä. Nyt sairastuimme miehen kanssa molemmat, ja meille kummallekin nousi yli 38 asteen kuume ja sen lisäksi kärsimme päänsärystä, väsymyksestä ja lihaskivuista. Oireet kestivät molemmilla noin viisi päivää, mutta edelleen ainakin minulla on kyllä väsymystä ja sitä kuuluisaa ”aivosumua”. Mutta pikkuhiljaa tuntuisi helpottavan tämäkin.

Toivottavasti te olette pysyneet terveinä ja voineet hyvin. Toivottelen täältä hyvää pääsiäisen jatkoa <3

-Netta 

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään

Päiviä, jotka jäävät historiankirjoihin

Torstaiaamuna herään kello kymmeneltä herätyskellon soittoon – olen talvilomalla ja meillä on tarkoitus lähteä Tampereelle pariksi yöksi lomailemaan miehen kerran. Kömmin ylös sängystä ja avaan makuuhuoneen pariovet. Olohuoneessa mies istuu tv:n edessä lattialla katse naulautuneena ruutuun. Ruudulla vilkkuu teksti ”Venäjä on hyökännyt Ukrainaan”. Sauli Niinistö pitää puhetta. Pala nousee kurkkuuni ja olen niin järkyttynyt, että sen sijaan että jäisin katsomaan uutisia, menen suoraa päätä vessaan tekemään aamutoimia, koska tarvitsen hetken aikaa sulatella asiaa.

Edellisessä blogitekstissäni tammikuun lopussa kirjoitin: ”On menty päivä kerrallaan, sillä tiedolla mitä on ollut. Ollaan oltu eräänlaisessa selviytymismoodissa jo kaksi vuotta. Tunnen kyllä itsessäni, miten se uuvuttaa ja painaa harteilla. En ole ollut paineen alla vain pandemiatilanteen takia, vaan myös eräällä toisella elämänalueella. Siksi viime vuodet ovat olleet aika raskaita. Niistä on puuttunut liikaa iloa, hauskuutta, rentoutta ja hilpeyttä.

Vähänpä tiesin silloin – kaksi vuotta pandemiaa oli vasta alkusoittoa. Ihan toisenlaiset ongelmat olivat jo kulman takana. Sota on jo sanana ja käsitteenä niin hirveä, että kurkkua alkaa kuristaa sen ajatteleminenkin. Ja nyt eletään oikeasti tilannetta, jossa valtio, joka on myös meidän rajanaapurimme, on hyökännyt brutaalisti toisen rajanaapurinsa kimppuun. Se vetää täysin sanattomaksi. Se ahdistaa, pelottaa, surettaa, inhottaa, kuvottaa ja saa vuoroin sisukseni kauhun valtaan ja välillä täysin lamaantuneeksi. Kukaan ei tiedä kauanko tämä tilanne kestää, mihin kaikkeen se voi eskaloitua ja mihin se voi johtaa.

Torstaina, kun avasin silmäni sängyssäni, en vielä tiennyt, että tuo olisi päivä jolloin maailma muuttui pysyvästi. Vielä keskiviikkona olin opetellut nauttimaan lomailusta. Käynyt kylpylässä ja hieronnassa ja postannut sieltä kuvan Instagramiin. Kirjoitin kuvan kuvatekstissä, että hemmottelu tuli tarpeeseen, koska koronassa, työelämässä, läheisen ihmisen vakavassa sairastumisessa ja tärkeän ihmisen menettämisessä on viimeisen parin vuoden aikana ollut kestämistä. Mutta nyt nuokin ajatukset tuntuvat kaukaisilta. Asiat ovat jälleen erilaisessa perspektiivissä.

Torstaina lähdimme Tampereelle, mutta kauan odotetun reissun tunnelma oli tietysti muuttunut ihan toiseksi, kuin olimme alunperin kuvitelleet. Ja se on tietysti tässä hetkessä pieni murhe. Ajatukseni ja kaikki sympatiani ovat ukrainalaisten luona. En osaa kuin kuvitella sitä kauhua, jota kokee joutuessaan jättämään kaiken ja pakenemaan omasta kodistaan ja maastaan. Jättämään miespuoliset sukulaisensa taistelemaan henkensä uhalla.

Vaikuttaa siltä, että jokainen sukupolvi joutuu kokemaan omat kamaluutensa. Vaikka niin monessa asiassa onkin menty hyvällä tapaa eteenpäin ja maailma on muuttunut, niin pahuudesta ei silti olla päästy eroon. Se tuntuu totta kai musertavalta. Että maailmassa on olemassa sellaista järjetöntä pahuutta, joka saa aikaan näin kamalia asioita ja vieläpä tahallaan.

Nyt ei voi kai kuin elää päivän kerrallaan. Toivoa parasta. Muistaa hengittää. On tärkeää tehdä muutakin, kuin lukea uutisia. Nähdä ihmisiä ja puhua ääneen peloista ja tunteista. Liikkua, syödä ja nukkua tarpeeksi – pitää huolta itsestään. Omien mahdollisuuksien mukaan voi myös lahjoittaa rahaa järjestöille, jotka toimivat Ukrainassa. Me miehen kanssa lahjoitimme Punaiselle Ristille, se kävi helposti. Haastan kaikki muutkin kykenevät mukaan <3

Lopetan blogitekstini Edu Kettusen Tavallinen Päivä -biisin sanoihin. Olen kuunnellut tätä kappaletta paljon viimeisen parin vuoden aikana, ja tämä sama toive on mielessäni vahvana jälleen tänäänkin.

Voi, kunpa huomenna ois ihan tavallinen päivä,

jonkun tuulisen syyskuun tiistai kenties.

Ja ruuhkassa istuisi vain muuan mies,

ihan tavallisen työpäivän alla.

Ja sil ois mielessään vaan ne ihan tavalliset murheet,

särkevä selkä ja saapuva talvi.

Ja se ois ihan fine, vähän väsynyt vain, kun sil ois ollut kaikenlaista.

Voi kun huomenna ois, ihan tavallinen päivä.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta