Olen vähän hukannut pohtaustahtini, enkä tunnu ihan saavan siitä kiinni. Aiemmin pyrkimykseni oli kirjoittaa blogia noin kolme kertaa viikossa, mutta tahti on kyllä viime aikoina hieman tuosta harventunut. Kesällä päätin ihan tarkoituksella ottaa blogin kanssa rennommin, ja sittemmin onkin ollut vähän vaikeuksia saada tuosta aiemmasta tahdista enää kiinni.

Ajatukset ovat hieman takunneet, arki vaatii veronsa ja jotenkin en vain ole saanut itsestäni puserrettua blogipostausta kolmesti viikossa. Ja ajattelen, että se on ihan fine. On järkevämpää kirjoittaa silloin kun on asiaa ja ylipäätään jaksamista, sen sijaan että suoltaisi jotain turhia täytepostauksia. Toisaalta halua kirjoittaa kyllä olisi kovastikin, mutta jotenkin tämä arki vaan vie mukanaan ja täytyy sanoa, että kokopäivätyön ja elämän muiden juttujen päälle kirjoittamiselle ei jää niin paljon aikaa kuin haluaisin ja tarvitsisin. Se on vähän sääli, mutta näillä mennään nyt.

Blogissa tuntuu viime aikoina olleen hirveästi erinäisiä ”kuulumispostauksia” tai ajatuksenvirtaa, mutta olkoon. Aina ei synny maailmaa mullistavia oivalluksia tai syvällisiä pohdintoja, vaikka niillekin on ehdottomasti paikkansa. Mutta ehkä paikkansa löytyy myös vähän kepeämmällä otteella syntyneille kirjoituksille.

Kesästä lähtien ihmissuhteet ovat olleet ihan erityisen paljon mielessäni. Se, kuinka paljon niihin liittyy erilaisia odotuksia, toiveita, vaatimuksia ja sanoittamattomia oletuksia. Se, miten jotkut tärkeät ja läheisetkin ihmissuhteet voivat olla todella vaikeita. Toisaalta mielessä on ollut sekin, ettei mikään ihmissuhde tai sen jatkuminen ole itsestään selvää, vaan jokaisen suhteen tilaa tulee punnita aina siitä käsin, antaako vai ottaako ihmissuhde enemmän. Olen ollut näiden kaikkien mietteiden kanssa aika syvissäkin vesissä ja ne ovat vieneet jotenkin aika paljonkin energiaani.

Toisaalta näistä aiheista on ollut tosi mielenkiintoista keskustella ystävien ja puolison kanssa, ja koen että minulla on monenkin ihmisen kanssa ollut todella henkeviä ja kasvattavia keskusteluja aiheen tiimoilta. Olen sisäistänyt sen, että on olemassa asioita ja suhteita, joiden kanssa tulen kipuilemaan varmasti lopun elämääni, mutta entistä vahvemmin on itsessäni vahvistunut myös se, että en halua antaa haastaville ihmissuhteille sitä valtaa, että ne syövät kaiken ilon elämästäni.

Yksi syy esimerkiksi tämän blogin hitaampaan päivittymistahtiin ja muuhun aikaansaamattomuuteeni on ollut se, että ajatukseni jäävät helposti kiertämään kehää näissä hankalissa ihmissuhteissa, ja se syö todella paljon energiaa ja voimia itsestä, eikä oikein mitään tahdo saada aikaan. Siksi olen päättänyt, että haluan ihan tietoisesti nyt ottaa henkistä ja fyysistä etäisyyttä tällaisista ihmissuhteista, ja pyrin ennen kaikkea kohdistamaan aikani ja energiani ihmisiin, jotka kohtelevat minua arvostavasti ja kunnioittavasti, levittävät ympärilleen positiivista energiaa ja joiden seurassa tunnen oloni hyväksi. Tietysti tällaiset asiat ovat joskus helpommin sanottu kuin tehty, mutta opettelen näitä asioita pikku hiljaa ja joka ikinen päivä.

Kuten jo kirjoittelinkin aiemmin, niin lisäksi on itsessäni vahvistunut yhä enemmän se ajatus, että elämään täytyisi tietoisesti lisätä ja suorastaan haalia kaikkea kivaa ja hauskaa. Kaikkea, mikä tuo itselle hyvää oloa, iloa, onnea ja hyviä fiiliksiä. Tämä oravanpyörä kyllä syö meidät kaikki elävältä, jos annamme sen tehdä niin. Iloiset ja hauskat asiat eivät useinkaan tipahda taivaalta syliimme, vaan niitä täytyy tietoisesti itse haalia, buukata ja varailla kalenteriin. Mutta yleensä se on sen arvoista. Myös ystävien seuraan kannattaa ihan tietoisesti hakeutua, ja myös arkisin. Yleensä kaikki parhaat hetket ja muistot syntyvät juurikin ystävien seurassa! Onneksi itselläni on nyt loppuvuodelle tiedossa kaikkea mukavaa: on parikin teatteriesitystä, keilailua, tyttöjeniltaa, konserttia, dinneriä ystävien kanssa, pikkujouluja sun muuta.

Koen, että vaikka olen viime aikoina uinut ajatuksineni hieman syvissä vesissä ja vaikka tunneskaalaan on mahtunut negatiivisia tunteita, ovat erilaiset haasteet toisaalta jälleen kasvattaneet minua ihmisenä. Ja lisäksi ne ovat kasvattaneet joitain ihmissuhteita ihan uusiin suuntiin. Rehelliset ja avoimet keskustelut vaikeistakin asioista toimivat usein kuin liimana, joka liittää ihmisiä yhteen. Näin koen itsekin tapahtuneen ja se on mielestäni osoitus siitä, että kaikista ikävistäkin asioista yleensä versoaa myös jotain odottamatonta hyvää.

Sellaisia sunnuntain mietteitä tänne kuuluu tänään. Ei ehkä varsinaisesti mitään uutta, mistä en olisi jo blogissa kertaalleen kirjoittanut, mutta tällä hetkellä nämä asiat ovat vahvasti mielessä. Sen sijaan tuo alussa mainitsemani blogin postaustahti ei siis varsinaisesti aiheuta itsessäni mitään stressiä, enemmänkin vain harmittaa ettei ole ollut aikaa ja jaksamista kirjoittaa blogia niin usein kuin haluaisin. Mutta kirjoitan sen minkä ehdin ja kykenen. 🙂

Ihanaa iltaa sinne ihan jokaiselle <3

-Netta