Tammikuun parhaat

Tammikuu alkaa pikkuhiljaa tulla päätökseen, ja siirrytään kohti helmikuuta ja toivottavasti entistä valoisampia ja aurinkoisempia päiviä. Tammikuussa on saatu nauttia ihanan talvisista ja lumisista säistä täällä etelässäkin, mutta vähän kun vielä saataisiin lisäksi auringonpaistetta, niin ehkäpä energiatasotkin alkaisivat pikku hiljaa nousta. 

Vaikka vielä ei eletä aivan tammikuun viimeistä päivää, päätin silti jo vähän alkaa paketoida mennyttä kuukautta ja samalla vuoden 2019 alkua. Mitkä olivat parhaita juttuja tässä kuussa? Ainakin nämä:

Ulkomaalainen sarja: This Is Us

Tammikuussa Nelosella alkoi pyöriä Yhdysvaltain katsotuin draamasarja This Is Us. En ollut koskaan aiemmin kuullut sarjasta, mutta alkuvuodesta sitä mainostettiin paljon mediassa, joten sarja onnistui kiinnittämään huomioni. Päätin katsoa ensimmäisen jakson ihan vain silkasta uteliaisuudesta, ilman sen kummempia odotuksia. Ja nyt voin todellakin ymmärtää sarjan suosion! Tykkään sitä ihan älyttömän paljon. Sarja on todella lämminhenkinen, sympaattinen, moniulotteinen ja ihanaa vastapainoa kaikelle tosi-tv -hömpälle. Sarja seuraa kolmilapsisen perheen elämää sekä nykyhetkessä että menneessä. Kerronta on sujuvaa ja asioita paljastetaan pikku hiljaa lisää ja lisää. Kaikki henkilöhahmot ovat aivan erilaisia keskenään ja kukin kamppailee erilaisten ongelmien kanssa. Sarjaa esitetään torstaisin kaksi jaksoa putkeen, ja vaikka usein meinaa jo alkaa vähän väsyttämään kello kymmenen jälkeen, on sarja silti vienyt niin mukanaan, että olen aina katsonut nuo molemmat jaksot putkeen torstaisin telkkarista. Lämmin suositus kyseiselle sarjalle siis täältä! 

img_9214.jpg

Kotimainen sarja: Tuhkimotarinoita

Tuhkimotarinoita ei ole sarjana lainkaan uusi, mutta minulle se on uusi tuttavuus. Taisin löytää sen Ylen etusivun kautta, ja päädyin katsomaan sarjaa Yle Areenasta. Aivan ihana ja elämänmakuinen, koskettava sarja, johon olen jäänyt koukkuun! Jokaisessa jaksossa tavataan yksi suomalainen nainen, jolla on tavalla tai toisella rankka tausta takanaan. Sarjassa naiset kertovat elämäntarinansa ja pääsevät myös hemmoteltaviksi. Stylisti Outi Broux järjestää osallistujille muuttumisleikin, ja viikon aikana on tiedossa myös kaikkea muuta kivaa, kunkin osallistujan persoonan mukaan räätälöityä ohjelmaa. Yleensä myös päähenkilön läheiset ovat mukana ohjelmassa kertomassa henkilön elämäntarinaa ja tukemassa tätä muutoksessa. Kaikkein kiinnostavinta on kuulla erilaisia ihmiskohtaloita ja nähdä sarjan päähenkilöiden upea kasvutarina. Yle Areenassa myös nähtävissä ”Mitä kuuluu nyt?” -jaksoja, joissa päähenkilöitä haastatellaan vuoden-parin päästä itse jakson kuvaamisesta. Suosikkijaksoni on tähän mennessä ollut ainoasta miespäähenkilöstä, Timosta, kertova jakso. En lähes koskaan itke katsoessani telkkaria tai elokuvia, mutta tätä jaksoa katsoessani myös minunkin silmäni kostuivat. Timo on kolmen lapsen isä, joka menetti yllättäen vaimonsa Marin syövälle. Timo osoittaa vääräksi sen väitteen, etteikö suomalainen mies osaisi puhua tunteistaan tai itkeä. Timon lapset ovat myös aivan ihania ja tukevat ja tsemppaavat isäänsä eteenpäin elämässä. Sarja näyttää, että todella vaikeistakin asioista voi päästä elämässä eteenpäin. Onneksi minulla on tätä sarjaa vielä monta jaksoa katsomatta, kun olen tällainen myöhäisherännäinen sarjan suhteen 🙂 

Kirja: Kimmo Takanen – Murra tunnelukkosi

Moni varmaan tuntee Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirjan, joka on ollut huippumenestys. Se pohjautuu skeematerapiaan ja sen avulla voi selvittää, mitä lapsuuden aikaisia tunnelukkoja itsellä on. Luin tuon kirjan jo vuosia sitten ja tykkäsin siitä todella paljon ja koin sen hyödylliseksi. Nyt olen tutustunut äänikirjana kirjan jatko-osaan Murra tunnelukkosi. Se syventää aihetta entisestään ja antaa myös hyviä työkaluja ja harjoituksia omien tunnelukkojen kanssa työskentelyyn. Kirjassa on paljon erilaisia tehtäviä, ja myös nettisivuilta tunnelukkosi.fi löytyy lisätehtäviä ja siellä voi muun muassa tehdä tunnelukkotestin. Mikäli psykologia ja oman itsensä ja omien tunnelukkojen kehittäminen ja työstäminen kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tutustumaan näihin kirjoihin ja niihin liittyviin tehtäviin.

img_9212.jpg

Blogipostaus: Uusi Muusa – Vahvista parasympaattista hermostoa

Olen blogissani kirjoitellut uupumuksestani, ja kävin myös syksyllä Trendi-lehden Facebook-livessä juttelemassa asiasta. Moni uupunut, masentunut, ahdistunut, burn outin kokenut (ja moni muukin) tietää, miltä tuntuu, kun kroppa käy ylikierroksilla. Tällöin kroppa on jatkuvassa ”taistele tai pakene” -hälytystilassa. Ja tuosta tilasta voi olla vaikeaa päästä eroon ja rentoutua, vaikka stressaava/ahdistava tilanne olisi jo ohi. Eeva Kolu kirjoitti Uusi Muusa -sivustollaan erittäin oivan tekstin siitä, miten voimme vahvistaa parasympaattista hermostoamme, joka auttaa meitä rentoutumaan ja lepäämään. Eeva listasi monia keinoja, joita jo itse käytänkin, mutta myös monia uusia, joita aion ehdottomasti kokeilla. Näistä vinkeistä on nimittäin hyötyä ihan kaikille ja kaikissa elämäntilanteissa oleville – meidän kaikkien olisi nykymaailmassa syytä opetella rentoutumaan ja rauhoittumaan, jo ennen kuin uupumus iskee. Kokeiluun menee ainakin vuu-hengitys (josta Eeva on myös kirjoitanut erillisen postauksen) sekä Eevan näyttämät asennot, jotka ovatkin jo osittain tuttuja joogasta. Suosittelen lämpimästi tätä postausta!

Ilmiö: Aurinko

Tammikuussa on ollut jonkin verran aurinkoisia päiviä, ja miten hyvältä se onkaan tuntunut! Auringossa kimmaltava lumi on muuten yksi kauneimmista asioista, joita on olemassa. Valitettavasti aurinkoiset päivät ovat vain vielä toistaiseksi pääasiallisesti osuneet niin, että olen ollut töissä ja joutunut lähinnä ihailemaan auringonpaistetta ikkunaruudun läpi. Toivotaan siis rutkasti lisää aurinkoisia päiviä helmikuulle, ja mieluiten viikonlopuille!

Löytö: Podcastit

Toinen asia, jonka suhteen olen myös ”vähän” myöhäisherännäinen, on podcastit. Nekin olen löytänyt vasta aivan vastikään, ja olenkin nyt tammikuussa kuunnellut niitä paljon. Podcastit ovat käteviä esimerksiksi siivouksen lomassa tai lenkillä. Olen kuunnellut tähän mennessä ainakin Nonsense-, Himocast-, No Filter- ja Unelma-podcasteja. Nyt kun olen löytänyt podcastit, niin minulla on kokonainen uusi maailma tutkittavana, näitähän on nimittäin olemassa jo vaikka miten paljon. Muutamia sellaisiakin podcasteja on jo tullut vastaan, jotka eivät ihan vetäneet mukaansa. Koska olen vielä ihan untivikko podien saralla, saa heittää vinkkejä kuuntelemisen arvoisista podeista! 🙂 

img_9213.jpg

Tammikuu on ollut mukavan rauhallinen, letkeä ja sopivasti tylsäkin kiireisen loppuvuoden vastapainoksi. Helmikuu olkoon jo vähän tapahtumarikkaampi, sellaisella sopivalla tavalla.

Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3

-Netta

Kommentit (7)
  1. Olipa paljon samoja, mitä olisin itse listannut! Oon niin rakastunut This is usiin, se on niin hyvä 🙂 Aloin juuri lukemaan uudestaan Murra tunnelukkosi-kirjaa, joka löytyi muuton yhteydessä. Pitää kyllä seuraavaksi ottaa käsittelyyn jatko-osa. Oon myös löytänyt podcastit vasta nyt ja oon ihan koukussa mm. Himocastiin 😀 Ja aurinko, sitä lisää <3

    1. Joo se on vaan niiiin hyvä! <3 Nykyään odottaa jo alkuviikosta, että ois torstai ja pääsis taas katsomaan sitä. 😀 Varsinkin, kun telkkarista ei oo nyt alkuvuodesta tullut muutoin oikeastaan yhtään mitään. 

      Toi Murra tunnelukkosi on mun mielestä vielä parempi kuin se alkuperäisteos, koska tässä on käytännön harjoituksia ja jotenkin muutenkin käytännönläheisempi. Aion nyt oikeasti kokeilla noita eri harjoituksia, koska uskon että ne on hyödyllisiä. 🙂

      Hahah, Himocast on kyllä hyvä 🙂 Ja tykkään kun heillä on molemmilla sellaiset tosi ”kuuntelijaystävälliset” äänet joita on miellyttävää kuunnella! 🙂 

      1. Torstai on mun viikon kohokohta myös 😀 onneksi tulee kaksi jaksoa putkeen. 

        Harjoitukset kuulostaa hyviltä ja haluan ehdottomasti kokeilla kans niitä!

        Juu se on muuten totta, että sitä on miellyttävä kuunnella 🙂 

  2. Podcastit ovat kyllä mahtava juttu! Listasitkin jo hyvin omia suosikkejani, ja voisin vielä lisätä tuohon Julia Thurénin Kaikki rahasta ja Afterworkin.

    Itse kuuntelen podcasteja yleenä nukkumaan mennessä, eli laitan jakson pyörimään ikään kuin iltasaduksi. Hyvällä tuurilla saatan nukahtaa jo kuunnellessa, mutta usein vasta sen jälkeen. Parhaiten tähän toimivat noin puolen tunnin jaksot 🙂

    1. Joo mä oon nyt ihan innoissani kun ”löysin” ne! 🙂 Täytyy tutustua myös noihin suosittelemiisi podeihin!

      Mä oon kuunnellut aiemmin äänikirjaa tuollalailla ”iltasatuna”, mutta podcastit kyllä toimisi siihen hyvin myös. Samoin ne sopii hyvin kun käyttää koiraa iltalenkillä, kun lenkki on yleensä suht lyhyt, niin kirjaa ei ehtisi kuunnella paljoakaan, mutta podcastista ehtii vähintää  puolet tai jopa koko jakson. 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *