Tampere-vinkit hyggeilijälle ja sisustusintoilijalle

Vielä on tämä päivä pääsiäislomaa jäljellä, ja se kuluu rennoissa merkeissä kotona. Perjantaina sen sijaan lähdimme Lahteen ja launtaina jatkoimme sieltä Tampereelle. Taas tuli todistettua se, että lomailu on lomailua myös kotimaassa ja myös täällä Suomessa on paljon kivaa nähtävää. Kotimaanmatkailussa on paljon hyviä puolia; matka taittuu näppärästi omalla autolla tai bussilla/junalla, ja tällainen matkustustapa on tietysti lentämistä ekologisempaa. Usein matka taittuu myös lentomatkoja nopeammin, ja samalla tulee vietyä rahansa suomalaisille yrittäjille ja työntekijöille. Kotimaanmatkoilla on myös usein mahdollista tavata muissa kaupungeissa asuvia sukulaisia ja tuttavia.

Meillä oli edellisestä Tampereen-reissusta kulunut jo tovi, joten nyt olikin kivaa päästä kaupunkiin uudestaan vierailulle. Tampere on kyllä siitä kiva kaupunki, että keskusta on sopivan tiivis ja kaikki on kävelyetäisyydellä. Kaupungin läpi virtaava Tammerkoski luo kaupunkiin omanlaisensa tunnelman yhdessä punatiilisten rakennuksien kanssa. Tykkään siitä, että Tampereella on paljon vanhoja rakennuksia ja kaupungin historia on siten läsnä joka puolella.

img_3550_1.jpg(Huomatkaa, mitä kevät tekee ihmiselle – olen vihdoin vaihtanut takkia, hahah 😀 )

img_3527.jpg

Me yövyimme yhden yön hotelli Tammerissa, joka on rakennettu 1920-luvulla. Se on Suomen kolmanneksi vanhin toiminnassa oleva hotelli, ja siellä ovat aikoinaan yöpyneet muun muassa Mannerheim ja Juri Gagarin. Hotellissa oli ihanasti säilytetty vanha tunnelma, esimerkiksi sen aamiassali oli todella näyttävä pylväineen, korkeine huoneineen ja kattokruunuineen. Aamiainen oli todella runsas ja varmasti yksi parhaista, joita olemme hotelleissa syöneet. Huoneemme oli ylimmässä kerroksessa ja sieltä oli upeat näkymät puistoon ja Tammerkosken suuntaan, ja olipa meillä pieni tassuammekin, koska olimme sellaista erikseen toivoneet. Oli ihanan rentouttavaa mennä illalla kylpyyn, kun oli koko päivän kävellyt kaupungilla.

img_3572.jpgimg_3575.jpgimg_3579.jpg

Hotellihuoneesta nappasimme Design Tampere -lehtisen, jonka avulla suunnistimme Tallipiha-nimiselle alueelle, jonne olimme jo etukäteen päättäneet mennä. Alueella on ihastuttavia vanhoja rakennuksia, joissa on pienten käsityöläisten ja yksityisyrittäjien erilaisia puoteja. Lisäksi alueella on kahvila ja ainakin kesäaikana myös eläimiä, ja lapsia varten siellä oli myös leikkipuisto. Nyt pääsiäisen kunniaksi alueella oli myös hevosajelua ja ulkona myyntikojuja. Oikein kiva alue, joka varmasti on parhaimmillaan kesällä.

img_3506.jpgimg_3512.jpg

Tampereen tallipihalla sijaitsi myös ihana Tallipihan Suklaapuoti, joka on varmasti jokaisen suklaafanin unelma. Itsehän olen siitä ”hassu”, että en oikeastaan syö lähes lainkaan suklaata. Puoti oli silti myös ihanaa silmänruokaa, ja ostimme sieltä koiranhoitajillemme pienen tuliaisen.

img_3509.jpgimg_3511.jpg

Toinen meidän suosikiksemme muodostunut puoti Tallipihan alueella oli Nooran putiikki, jossa myytiin esimerkiksi ihania sisustustuotteita, koruja, ekologisia siivoustuotteita, palasaippuoita ja kalkkimaaleja. Äitini ostikin täältä mukaansa kalkkimaalia erääseen maalausprojektiin ja minulle tarttui mukaan eräs suloinen pieni pääsiäiskoriste.

img_3513.jpgimg_3515.jpgimg_3516.jpg

Tallipihalla kävimme myös kahvittelemassa Tallipihan kahvilassa, jonka jälkeen suuntasimme Design Tampere -kartan avulla Tampereen keskustan sisustusliikkeisiin. Jo aikaisemmin olen kerran yrittänyt päästä vierailemaan niissä kahden ystäväni kanssa, mutta epäonneksemme ne olivat sunnuntaipäivänä kiinni.

Nyt suuntasimme ensin Aleksis Kiven kadulla sijaitsevaan sisustuskauppa Domdomiin, jonka valikoima oli skandihenkinen ja minimalistinen. Tampereella monet myymälät vaikuttivat hurahtaneen erilaisten siivousaineiden myyntiin, ja myös Domdomista löytyi omansa. Itse löysin Domdomista pitkään etsimäni kullanväriset koukut eteisen seinälle, ja Muoviton maaliskuu -hengessä ostin liikkeestä myös puisen tiskiharjan.

Lähes Domdomin vieressä sijaitsee sisustusliike Kantriina, joka oli todella iso ja sen valikoima oli erittäin monipuolinen. Domdomiin verrattuna Kantriinan tyyli oli runsaampi, valikoimassa oli esimerkiksi Riviera Maisonia ja Le Pere Pelletier -pesuaineita ja -tuoksuja. Lisäksi Kantriina myi paljon erilaisia astioita ja koruja. Tarjolla oli paljon kaikkea ihanaa, mutta tällä kertaa emme ostaneet täältä mitään, vaan tyydyimme ihastelemaan.

Kantriinasta jatkoimme matkaamme Verkarannan alueelle, jossa on paljon pienten käsityöläisten puoteja. Niissä vierailimme myös muutamissa ihastelemassa valikoimaa ja ylipäätään alueen tunnelmaa. Tämän jälkeen jatkoimme matkaamme Hyvän Tuulen Puotiin, jossa olen itse asiassa käynyt jo aiemmin ystävieni kanssa. Siellä myydään sisustustuotteiden lisäksi myös muita lifestyle-tuotteita, kuten luonnonkosmetiikkaa. Muovittoman maaliskuun hengessä päädyinkin ostamaan liikkeestä kotimaisen Carita Cosmetiikan laventeli-suolasaippuan, joka sopii niin vartalolle kuin kasvoillekin.

Illemmalla kävimme ystäviemme kanssa syömässä pikkuisessa Bistro 14 -ravintolassa, joka tarjoili oikein hyvää ruokaa. Siitä jatkoimme iltaa vielä Torni-hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan Moro Sky Bariin drinkeille. Näkymät olivat komeat Tampereen yli, ja onnistuimme saamaan itsellemme istumapaikat, vaikka paikka olikin aika täynnä ja selvästi suosittu.

Seuraavana päivänä nautittuamme ihanan hotelliaamiaisen menimme vielä kahville äitini ja hänen miehensä kanssa. Päädyimme kahvittelemaan Tampereen kylpylän alueella sijaitsevaan kahvila Ansariin, joka vaikutti olevan todella suosittu. Koska vatsamme olivat jo täynnä, tyydyimme vain kuumiin juomiin. Ansarissa oli kuitenkin tarjolla myös todella hyvännäköisiä leivonnaisia ja lounasta, joten paikka sopii myös nälkäisille.

img_3582.jpg

Kahvila Ansarissa oli kaksi erilaista ”salia”, joissa oli molemmissa lasikatot. Toinen sali oli tummasävyinen ja toinen vaaleasävyinen. Paikassa myytiin myös kotiinviemisiksi esimerkiksi käsitöitä, sisustustuotteita ja teetä.

Matkalla takaisin Lahteen päätimme vielä pysähtyä ihailemaan Pälkäneen rauniokirkkoa, jota olemme aikaisemmin ihmetelleet vain autosta käsin. Lämmin kevätaurinko ja pääsiäisloman kiireettömyys houkuttelivat kuitenkin ajamaan tällä kertaa kirkolle asti, ja aikamme ihmettelimmekin tuota upeaa rakennusta.

img_3595_2.jpgimg_3590.jpgimg_3595_2_0.jpg

Oikein mukava pääsiäisreissu siis takana! Sää olisi toki omasta mielestäni saanut olla vieläkin keväisempi (eli vähemmän lunta), mutta kyllä kai nuo kinokset tuosta väkisin kohta sulavat. Ja Tampere, olet kiva! Tulen pian uudelleen 🙂

Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

-Netta

Muita kotimaanmatkailu-juttujani:

Ensimmäinen lomapäivä & Tampere

Pääsiäisen miniloma – Turku

Pääsiäisen miniloma – Pori & Lahti

Kotoisassa Naantalissa

Ihana Ahvenanmaa

Porvoon parhaat

muoti paivan-tyyli suosittelen matkat
Kommentit (13)
  1. Ihailin sun instassa kuvia hotelli Tammerista, tosi upea! Tampere on ihana kaupunki, siellä on tullut paljon vietettyä aikaa <3

    1. Oli kyllä tosi ihana hotelli ja ihan huippuhyvä aamiainen, suosittelen siis ehdottomasti majoittumista siellä! 🙂 Mä tykäistyin tällä reissulla vaan lisää Tampereeseen ja tuli olo, että siellä ei olisi hullumpaa vaikka asuakin 🙂

  2. Ai että! Tätä postausta lukiessa meinasi Tampere-ikävä yllättää. Onneksi sinne on niin helppoa matkustaa junalla, että minilomalle pääsee milloin vain (tai ainakin silloin, kun eläintenhoitajalle sopii). 😀

    1. Joo, eläinten kanssa on se ”ongelma”, että hoitaja täytyy hommata jostain, ennen kuin pääsee itse reissuun. Meillä on onneksi ollut hyvä tuuri ainakin tähän mennessä, ja hoitaja on aina jostain löytynyt 🙂 Ja Tampere on kyllä tosi ihana! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *