Tapahtumarikas viikko takana

Tämä viikko on kiitänyt ohi kuin idän pikajuna. Vaikka kaikki viikot tuntuvat menevän ohi nopeasti, on tämä viikko kyllä ollut ihan erityisen vikkelä. Ehkäpä se johtuu siitä, että tähän viikkoon mahtui todella paljon monenlaista ohjelmaa.

Tällä viikolla mulla oli viimeinen työpäivä ennen uuteen työpaikkaan siirtymistä, joka muuten tapahtuukin heti huomenna. Täällä ollaan vähän jännän äärellä, vaikkakin ehdottomasti hyvillä fiiliksillä siirtymässä uuteen työhön. Lisäksi viikkoon mahtui treffit kahden kaverin kanssa, sukulaisten vierailu, kevään ihastelua ja Inspiration Blog Awards -tapahtuma.

Lisäksi torstaina mulla oli vapaapäivä, johon sisältyi kaksikin kivaa juttua: Alpron järjestämä kasvipohjaisten jäätelöiden lanseeraustilaisuus sekä Kevätmessut. Alpron tilaisuus järjestettiin Koffin puistossa sijaitsevassa Southpark-ravintolassa, jonka tyylikäs miljöö oli koristeltu kauniisti ja ihanan keväisesti. Sääkin oli kaunis ja lämmin, joten oli täydellinen päivä niin jäätelöiden maisteluun kuin Kevätmessuilla pyörimiseenkin.

dsc_4649.jpgdsc_4651.jpgimg_7328.jpg

Alpro lanseerasi kolme jäätelömakua – vaniljan, hasselpähkinä-suklaan sekä kookoksen. En ole itse tainnut aiemmin syödä vegaanista jäätelöä, joten vertailupohjaa mulla ei ole, mutta ainakin nämä jäätelöt olivat todella hyviä eivätkä häviä millään tapaa kermapohjaisille jäätelöille. Omaksi suosikikseni nousi mauista vanilja, joka oli oikeasti sellaisen aidon vaniljan makuinen, erittäin maukas.

Keksin montakin syytä, miksi tykätä näistä jäätelöistä. Enkä todellakaan siksi, että olisi jotenkin ”pakko”, vaan ihan aidosti. Kasvipohjaiset tuotteet ovat nimittäin aina ekologisempia kuin sellaiset, joiden valmistuksessa tarvitaan maitoa (eli lehmiä). Ja lisäksi nämä jäätelöt oli pakattu pahvipurkkeihin, eli tällainen muovikriitikko tykkää kovasti! Monet jäätelöpurkithan nimittäin ovat muovisia, kuten Valion Aino-jäätelöissä ja Carte D’or -jäätelöissä. Ehdottomasti siis kiitos Alprolle, että olette valinneet pakata jäätelön purkkiin, jonka voi kierrättää pahvinkeräykseen.

Kolmas syy, miksi Alpron jätskit tulevat itselleni juuri sopivaan saumaan on se, että minulla todettiin talvella laktoosi-intoleranssi, eivätkä tavallisesta kermasta valmistetut jäätelöt siis sovi vatsalleni. Nämäpä puolestaan sopivat, joten ympäristön lisäksi myös oma vatsani kiittää näistä jäätelöistä.

img_7307.jpgimg_7309.jpgimg_7321.jpgimg_7310.jpgimg_7327.jpg

Tilaisuuden huippukohtia oli tietenkin se, että pääsi tapaamaan muita bloggaajia ja sometyyppejä. Olin erityisen onnellinen, kun sain tutustua Tyhjä Ajatus -Sarandaan, jonka kanssa on tullut paljon vaihdettua kommentteja ja viestejä täällä somessa, mutta emme olleet aiemmin vielä tavanneet livenä. Sarandra on kyllä juuri niin ihana tyyppi, kuin minkälaisen kuvan hänen bloginsa välittää!

img_7331.jpgdsc_4642.jpg

Ihanan jäätelöaamun jälkeen jatkoin tosiaan matkaani Kevätmessuille, jossa sain paljon hyviä vinkkejä mökkikautta varten. Kirjoittelen messuista vielä myöhemmin lisää.

Tänään sen sijaan on vietetty tosi rauhallista kotipäivää, ainoastaan lounaalla kävimme tuossa lähistöllä. Olemme vain katselleet televisiota, loikoilleet ja pesseet pyykkiä. Viikonloput ovat nykyään yhä useammin varattu kotoilua varten, ja se on kyllä ihanaa. Kun arkena juoksee välillä pää kolmantena jalkana, on viikonloppuisin välillä kivaa ottaa tosi iisisti. Itsekin haluan nyt ihan tarkoituksellakin ladata akkuja ensi viikkoa varten, koska uusi työ tulee varmasti aluksi viemään vähän tavallista enemmän energiaa.

Ihanaa sunnuntain jatkoa ja uutta alkavaa viikkoa kaikille! <3

-Netta

Ps. Postauksen kuvat minusta otti Saranda Dedolli.

Seuraathan jo somessa?

Instagram

Facebook

Bloglovin

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *