Vähemmän on enemmän, myös vaatteissa
*Kaupallinen yhteistyö Népran kanssa
Olen viime vuosien aikana jalostanut omia ajatuksiani kuluttamisesta kovalla kädellä – kuten moni muukin. Erityisesti olen tuulettanut ajatuksia vaatteiden ja asusteiden suhteen. Sen sijaan, että haluaisin enää omistaa suuren määrän vähän kaikkea, omistan nykyään mieluummin vähemmän ja laadukasta; ajatonta, kestävää ja mieluiten mahdollisimman vastuullista.
Minulla onkin itselleni ”sääntö”, kun olen ostamassa jotain uutta. Pohdin nimittäin aina uuden vaatteen tai asusteen kohdalla vakavasti sitä, uskonko tuotteelle olevan käyttöä vähintään seuraavan viiden vuoden ajaksi. Uskonko, etten kyllästy vaatteeseen, ja tuleeko se myös kestämään kulutusta ja aikaa? Lisäksi pohdin, onko minulla vaatteelle varmasti käyttöä, ja löytyykö kaapistani sellaisia vaatteita, joihin sen voi yhdistää. Jos nämä kaikki kohdat täyttyvät, voi tuote lähteä mukaani kotiin.
Menen myöskin nykyään hyvin harvoin kaupoille pyörimään, enkä käy oikeastaan lainkaan nettikauppojen sivuilla (ellen sitten varta vasten etsi jotain). Näin vältän turhat, hetken mielijohteessa tehdyt heräteostokset, jotka yleensä osoittautuvat vain turhiksi ja jäävät kaapin perukoille pyörimään. Sen sijaan pyrin ostamaan lähinnä todelliseen tarpeeseen – vaikka en väitäkään olevani täydellinen, ja ostan toki toisinaan joskus jotain vain, koska se on kaunista ja ihanaa, mutta silloinkin harkiten ja pitkäaikaiseen käyttöön.
Kun harkitsee ja punnitsee omaa kulutustaan, tulee ostettua harvemmin, mutta toisaalta myös laadukkaampaa ja itselle mieluisampaa. Nykyään olenkin valmis laittamaan vaatteisiin ja asusteisiin kerralla isomman summan rahaa, koska tiedän ostavani uutta melko harvoin ja pitkällä tähtäimellä. Ja kun laittaa ostoksiinsa kerralla hieman enemmän rahaa, tulee vaatteista pidettyä myös parempaa huolta. Halpa rätti tulee helpommin jätettyä lattialle lojumaan, kuin vaate, jota varten on joutunut hetken säästämään rahaa.
Olenkin viime vuosina tutustunut paremmin myös vaatteiden ja kenkien huoltoon ja pesumerkintöihin. Olen opetellut käyttämään kashmirkampaa ja tuulettamaan turhan pesun sijaan. Olen alkanut pesemään joitain vaatteita käsin ja tutustunut pesukoneeni eri pesuohjelmiin. Kun pitää hyvää huolta vaatteistaan, ne kestävät pitkään, jopa niin pitkään että niillä on jälleenmyyntiarvoa, mikäli vaatteesta jostain syystä päättäisi luopua. Tosin, luopumisen halua tai tarvettakaan harvemmin nykyään itselleni tulee, kun kaikki vaatteet kaapissani on tarkkaan valittu ja ne ovat kaikki lempivaatteitani.
Tämän postauksen kuvissa minulla on päällä uudet lempi- ja luottovaatteeni: kotimaisen Népran Juno -paita sekä Yed Joggers -housut, jotka sain yhteistyön tiimoilta käyttööni, ja joihin olen aivan rakastunut.
Népra on kahden suomalaisen naisen perustama eettinen ja ekologinen urheilu- ja vapaa-ajan vaatemerkki, jolle tuotantoketjun vastuullisuus on kunnia-asia. Merkin vaatteet ovat hyvin istuvia ja Pohjoismaisen minimalistisia. Népran ideana on luoda mahdollisimman laadukkaita ja pitkäikäisiä urheiluvaatteita. Valikoimasta löytyy muun muassa urheiluhousuja, -toppeja ja -paitoja, collegevaatteita ja pipoja. Népra kannustaa seuraajiaan miettimään valintojaan ja ostamaan vain tarpeeseen.
Mielestäni nämä ovat aivan mahtavia arvoja, joita toivon yrityksiltä yhä vain lisää – ja jotka itsekin jaan täysin. Olin erittäin ilahtunut huomatessani, että Népra ei viettänyt Black Fridayta, vaan sen sijaan heillä olikin ”Blackout” ja Népran kotisivut olivat kiinni tuon perjantain ajan. Go girls! Mielestäni Népra on myös hyvä esimerkki siitä, että ekologisuus ja vastuullisuus eivät missään nimessä tarkoita, että tyylistä, mukavuudesta tai laadusta pitäisi tinkiä millään tapaa.
Valitsin itselleni Juno-paidan, koska tarvitsin yin jooga -tunneille pitkähihaisen paidan – kyseisillä tunneilla kun ei hikoilla, vaan näin talviaikaan vetoisassa salissa voi tulla jopa hieman viileä. Paita on ihanan mukava ja joustava, ja se on erinomainen myös lenkeille Frida-koiran kanssa.
Yed Joggers -housut ovat rehellisesti sanottuna lähes kasvaneet kiinni minuun, niin kovassa käytössä ne ovat olleet 🙂 Housut ovat mukavat ja ihanan joustavat. Ne ovat rennot, ja malli on hieman väljempi kuin kireissä treenitrikoissa. Tykkään siitä, että housuissa on taskut. Olen käyttänyt näitä lähes joka päivä kotosalla ja koiran kanssa lenkillä, mutta aion käyttää näitäkin myös yin jooga -tunneilla. Nämä yhtä mukavat kuin collegehousut, mutta paljon tyylikkäämmät, ja siksi hiippailen nämä jalassa nykyään myös lähikauppaan.
Ennustankin minulle ja näille vaatteille pitkää ja rakastavaa yhteistä taivalta moniksi vuosiksi eteenpäin. <3 Ja lupaan edesauttaa taipaleen pituutta pitämällä niistä hyvää huolta!
Halusimme Népran kanssa ilahduttaa yhtä seuraajistani arpomalla 50 euron lahjakortin. Voit osallistua arvontaan minun Instagram-tililläni, @nettafrancesca. Onnea arvontaan <3
Olisi myös kiva kuulla, miten teidän ajatuksenne kulutuksesta ovat jalostuneet? Ja mitä tykkäätte uusista Népra-vaatteistani?
-Netta
Lue myös:
Rehellisiä kokemuksia Vaatelainaamo Vaatepuun jäsenyydestä
Onpa kivat treenivaatteet!
Oma vaatefilosofiani on vuosien ajan ollut ”vähemmän on enemmän”. Tämä on jossain välissä johtanut jopa siihen, että omistin hieman liiankin vähän vaatteita suhteessa siihen miten nopeasti ehdin niitä pestä ja huoltaa. Vähentäessä kulutusta vaatekaapin sisällä on kuitenkin laadun määrä lisääntynyt valtavasti ja hutiostosten määrä on hyvin pieni.
Eikö olekin! <3
Erinomaisen hyvä vaatefilosofia. Vaikka tokikin, täytyy tietysti pitää huoli ettei niitä vaatteita ole vain liian vähän. Vaan sillälailla sopivan vähän 🙂 Mulla on niin tuo sama kokemus, että harvemmin kyllä nykyään tulee tehtyä hutiostoksia, ja vaatekaapin sisältö on laadukasta ja kestävää. Ja sellaista, josta tulee itselle hyvä mieli 🙂
Ihana yhteistyöpostaus! <3 Ihana merkki, ihania vaatteita ja ihana sinä!! Näytät niin upealta <3
Nämä ovat kyllä niin mukavia ja käytännöllisiä vaatteita! Kuten sanoinkin, niin omistan varmaan jo suurimman osan koko valikoimasta, enkä edes muista, koska olisin ollut viimeksi edes päivää käyttämättä Neproja. Varsinkin Yed Joggersit ovat päivittäisessä käytössä, enkä varmaan osaisi enää edes elää ilman niitä 😀 Sopivat niin hyvin joka paikkaan ja ennen kaikkea ovat mukavat päällä (ja taskut ovat myös ehdoton juttu!).
Tykkään juuri tästä minimalistisesta ja unisex-pohjaisesta tyylistä. Yleensä vaateostoksilla ongelmaksi muodostuu liika sukupuolijaottelu, enkä tykkää kovin ”naisellisista” vaatteista, mutta unisex-mallejakin on usein hankala löytää. Yed Joggerseissa itselläni on muuten miesten malli, koska tilausta tehdessä naisten mallin haluttu koko oli loppu. Totesin kuitenkin, että nämä ovat itselleni juuri sopivimmat pituuden ja muiden mittojen osalta. Ehdottomasti parhaat omistamani housut! 🙂
Voi kiitos tuhannesti sinä ihana! <3
Ja aivan mahtavaa kuulla, että olet vannoutunut Nepran asiakas! <3 Tämä on tosi hyvää palautetta myös yritykselle itselleen ja varmasti kiinnostaa muita tämän postauksen lukijoitakin, kun minä en ole ainoa joka merkkiä kehuu 🙂 Kiitos siis kun jaoit kokemuksesi!
Mäkin olen aivan rakastunut noihin Yed Joggerseihin. Niitä voi vaan käyttää ihan kaikessa! 😀 Ja tosiaan tosi kätevää kun on taskut. Kuvittelin ennen, että sellaiset collegelökärit on mukavat, mutta nämähän ovat vielä paljon mukavammat, koska näiden kangas on paljon joustavampaa! 🙂
Minimalistinen muotoilu on myös mielestäni plussaa. Itsekin olen joskus ostanut jotain miesten osastolta, jos sieltä on löytynyt sopiva vaate ja koko. Ylipäätään yhä enemmän voitaisin luopua koko ”miesten ja naisten vaatteet” -jaottelusta sikäli mikäli se on mahdollista 🙂