Vaikeuksista ja vahvuudesta
Englantilainen sananlasku kuuluu: ”A smooth sea never made a skilled sailor.” Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa, että tyyni meri ei koskaan ole tehnyt kenestäkään taitavaa purjehtijaa.
Niin totta, joka sana. Ja niin katkeransuloista. Myrskyt ovat kamalia ja pelottavia, mutta omalla tavallaan niitäkin tarvitaan.
Tämä koko alkuvuosi on ollut minulle henkisesti rankkaa aikaa. Ehkä se on välittynyt rivien välistä täällä blogissakin, tai ehkä ei. Mitään vakavaa ei ulkoisesti ole tapahtunut, mutta päänsisäisessä maailmassani on myrskynnyt senkin edestä. On kuin minut olisi heitetty syvään tervatynnyriin ja olisin räpiköinyt epätoivoisesti päästäksesi pinnalle ja pysyäkseni siellä. Ja vielä päästäkseni pois koko pirun tynnyristä.
Vaikeat ajat ovat jännä juttu. Niiden ollessa päällä ne tuntuvat niin helvetin raskailta ja vääriltä. Sitä vain kyselee, että miksi taas minä. Mitä tein ansaitakseni tämänkin paskan? Mutta sitten kun asiat alkavat olla jo parempaan päin ja akuutein vaihe ohi, voi niissä useimmiten, oikeastaan lähes aina, nähdä asioiden merkityksen. Ja se jos mikä tekee vaikeuksista niin katkeransuloisia. Ne ovat syvältä ja nimensä mukaisesti vaikeita, mutta usein ne ovat myös olennainen tienviitta johonkin uuteen ja avain muutokseen. Joskus juuri niiden kaikkein vaikeimpien vaiheiden kautta uskallamme viimeinkin muuttaa asioita, tai elämä saattaa suorastaan pakottaakin meidät tekemään sen.
Vaikeudet laittavat meidän polvilleen, riisuvat aseemme ja pakottavat meidät luopumaan vanhoista tavoistamme ja ajatusmalleistamme ja kohtaamaan ne kaikkein vaikeimmatkin tunteemme ja pelkomme. Ne pakottavat ottamaan uuden suunnan ja uuden tavan toimia.
Kaikki elämäni hirveimmät ja vaikeimmat ajat ovat aina opettaneet jotain ihan valtavan tärkeää ja vieneet uuteen suuntaan. En tietenkään ole tajunnut sitä siinä hetkessä, enkä tietenkään ole sitä mieltä, että olisin kaikkia niitä juttuja kohdalleni ansainnut tai että haluaisin elää nuo ajat uudelleen, mutta pystyn silti jälkiviisaana näkemään, mikä ”tarkoitus” tai merkitys noilla tapahtumilla on ollut. En väitä, että ne olisivat olleet ”kohtaloni”, koska en edes tiedä uskonko kohtaloon. Mutta sen tiedän, että sitten kun vaikeuksista selviää, niistä todellakin nousee ylös vahvempana. Ehkäpä suomalainen vastine tuolle tämän postauksen alussa olevalle englantilaiselle lainaukselle olisikin ”se mikä ei tapa, vahvistaa”. Jokainen meistä on sen joskus kuullut, vaikka se onkin niin kliseistä, on siinä iso totuuden siemen.
Alan olla nyt siinä vaiheessa, että pysyn jo tervatynnyrissäni pinnalla. Ja nyt aion vielä kammeta itseni sieltä ylös. Voin suoraan sanoa, että vaikeaa on ollut. Mutta silti, jo nyt, voin nähdä, miksi minun oli tiputtava tynnyrin pohjalle. Koska tiettyjen asioiden ja omien tapojeni oli viimeinkin muututtava. Oli jälleen aika kasvaa ihmisenä. Elämä päättää välillä puolestamme, koska sen aika on. Kivaa se ei useinkaan ole, mutta luultavasti välttämätöntä.
Olen joskus lukenut myös sitaatin, joka kuuluu: ”I’ve never met a strong person with an easy past”. En väitä, etteivätkö he, joilla ei ole ollut erityisiä vaikeuksia elämässään, voisi olla vahvoja. Mutta ehkä kaikkein vahvimpia tapaamiani ihmisiä ovat kuitenkin he, jotka ovat joutuneet kokemaan monenlaisia asioita ja käsitelleet ne ja jatkaneet sitten elämää eteenpäin.
Mahtuipa tähän yhteen postaukseen monta lainausta. No, joskus näinkin. Ihanaa iltaa ruudun sille puolen <3
-Netta
Lue myös: