kuluneen viikon kuulumisia

Hei vain blogi ja tyypit siellä ruudun toisella puolen – edelliskerrasta onkin vierähtänyt hetki. Ehkäpä murran jään (ja tyhjän paperin kammon) kevyesti kuulumisia kertoilemalla! Pieniä palasia ja ajatuksia kuluneelta viikolta, siis:

Viime viikonloppuna juhlittiin vanhan opiskelijajärjestöni aktiivien kesken perinteisen akateemisen pöytäjuhlan merkeissä. Neljän vuoden välein järjestettävä juhla oli mitä parhain syy tälläytyä kerrankin ihan kunnolla: istuin tunnin kampaajalla ja toisen meikattavana, minkä jälkeen hyvä kun tunnistin itseäni peilistä. Illallisosuuden ruoan, juoman ja laulun jälkeen siirryttiin jatkoille, missä muutama tunti hujahti tanssilattialla big bandin soittaessa kunnon hittiputkea. Ei hullumpi ilta!

Toimistolla sain alkuviikosta uuden kollegan, ja työviikko hujahti kuin siivillä yhdessä perehtyen ja aiemmin välillä yksinäisenkin puurtamisen sijaan tekemisistä jatkuvasti jutellen. Viikon toinen iso ilonaihe toimistolla on ollut kahvihuoneen uusi, taukohyggeilyyn inspiroiva sisustus (onnea on olla töissä sisustusalan firmassa!). Nojatuolin nurkkaan, takkatulen – olkoonkin feikki sellainen –  ääreen on ihana pysähtyä hetkeksi, ja tunnelmavalaistusta tilasta takaisin toimiston puolelle palatessa tuntuu kuin astuisi eri maailmaan.

Lukuinspis on nostanut hetken tauon jälkeen päätään. Viimeisimpänä ahmaisin muutamassa päivässä päivässä Jill Santopolon Kun sanat eivät riitä. Luin aiemmin syksyllä saman kirjailijan pari vuotta vanhemman kirjan Valo jonka kadotimme, jossa oli niin hyvät kuin huonommat puolensa. Tästä uudemmasta teoksesta sen sijaan tykkäsin varauksetta! Tarina vain parani loppua kohden enkä olisi tahtonut sen loppuvan lainkaan. Samalla flow’lla aloittelen nyt Gail Honeymanin kehuttua Eleanorille kuuluu hyvää -kirjaa, josta kirjoitan varmasti myöhemmin enemmän.

Viikko sitten ennen ensilunta 

Tänään lähdin töistä vähän aiemmin ruokakaupan pahimpien ruuhkien karttamiseksi. Perjantain kunniaksi kannoin Prismasta kotiin spesiaaliherkkuja: ainekset piparjuuri-lohileipiin ja lemppariini tonnikala-feta-tomaattipiiraaseen. Superhelpoilla ja nopeilla lohileivillä taltutin pahimman nälän ennen kuin ryhdyin leivontahommiin. Nyt piiraskin on jo ehtinyt uunista vetäytymään ja  jääkaapin perukoilla sopivaa hetkeä odotellut Kungfu Girl -valkkari korkattu, eli ei muuta kuin viikonlopun viettoon!

Perjantaiherkut viikon takaa: Pasilan Triplan Signor Smith -raflaa suosittelen etenkin oluen ystäville.

Puheenaiheet Oma elämä Kirjat

hyvän arkipäivän palasia

Aikainen aamu. 5 AM Clubin kannattajat ja monet muut aikaisen herätyksen nimeen vannovat hehkuttavat  monivaiheista aamurutiiniaan, mutta omalla kohdallani aamujen parasta ajankäyttöä on suunnata suoraan töihin. Parhaina aamuina heräilen vaivatta ennen kuutta ja ehdin toimistolle jo seitsemäksi. Muut aloittelevat työpäiväänsä aikaisintaan kahdeksalta ja useimmat vasta juuri ennen yhdeksää, joten saan kahlata illan aikana kertyneet meilit läpi kaikessa rauhassa vain kahvikuppi kaverinani. Senkin jälkeen ehdin kahlata leijonanosan to do -listaani ennen toimiston arkihyörinän käynnistymistä. Olen töissä tehokkaimmillani ja keskittymiskykyisin aamupäivällä, ja hyvissä ajoin ennen neljää kotiuduttuani jatkan samalla vedolla vielä kotihommien tai harrastusten parissa!

Luurivapaa työpäivä. Huomasin kesällä, että työpäivä rullaa vailla turhia keskeytyksiä ja muutenkin paremmalla flow’lla, kun puhelimen jättää päivän ajaksi takin taskuun tai kassin pohjalle. Poissa silmistä, poissa mielestä -logiikan suhteen psyykeni on selkeästi taaperon tasolla: En kaipaa taskussa majailevaa puhelinta, mutta pöydällä olevan luurin kyllä nappaan refleksinomaisesti käteen ja löydäni itseni Instagramin syövereistä ennen kuin ehdin someriippuvuutta sanoa. Pidin tänään pitkästä aikaa puhelimettoman päivän, ja niin vain tunnit hujahtivat kuin huomaamatta paremman keskittymisen siivittämänä.

Eväät. Olen päässyt vaivihkaa lipsumaan lupauksestani pysyä pois lounasravintolan notkuvan buffetpöydän ääreltä. Tänä aamuna kuitenkin pakkasin evääksi eilen kokkaamaani porkkanaraasteella ja kirsikkatomaateilla höystettyä makaronilaatikkoa sekä samanmoisen rasiallisen vihersalaattia. Monipuolista, kohtuullista (toisin kuin buffetkäyttäytymiseni) ja puoli-ilmaista! Viime viikkoina olen laajentanut eväsmentaliteettia myös välipalan puolelle, sillä päivittäisten proteiinivanukkaiden sijaan olen kiikuttanut duunipaikalle oman ruisleipäpussin, margariinin ja leivänpäälliset. Silkkaa säästöä, ja nälkäkin pysyy parin ruispalan jälkeen pidempään kurissa!

Iltalenkki. Etenkään näin iltojen hämärryttyä ei tekisi mieli noista sohvan nurkasta enää kerran kotiin päästyään. Joka kerta raikkaan ilman ja kevyen liikunnan tuoma fiilis sekä yli-inhimillisen aikaansaavuuden tunne kuitenkin palkitsee! Tämä toimikoon muistutuksena ennen kaikkea itselleni, sillä Netflixin kutsu on viime viikkoina ollut varsin painokas… Kaamosväsymykseen taipuvaisen syvällä (ja nuutuneella) rintaäänellä tosin mainittakoon, että raikkaan ilman substituuttina piristymisen suhteen toimii hyvin myös kuntosalin kirkas keinovalo.  Tämän ja muita edelleen oikein käyttökelpoisia vinkkejä pimeyden selättämiseen raapustelin muuten pari vuotta sitten tänne.

Riittävä uni. Ei aikaista aamua ilman aikaista nukkumaanmenoa! Tarvitsen kahdeksan tuntia unta – kuten aikuiset keskimäärin, vaikka moni väittääkin olevansa poikkeus tutkittuun sääntöön. Jotta herää kuudelta, unten mailla on oltava siinä kymmeneltä. Jotta puolestaan unen päästä saa kiinni viimeistään kymmeneltä, peiton alla on hyvä olla silmät ja puhelin kiinni puolen maissa.  Ihan pikaisiinkin iltatoimiin kuluu yllättävän paljon aikaa, joten yksinkertaisella matematiikalla hampaiden ja naaman pesut on siis aloitettava jo yhdeksältä. Tähän aikaan vuodesta se ei tosin ole ongelma, sillä monena iltana taistelen lämpimän peiton houkutusta vastaan jo pian kahdeksan jälkeen…

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo