137. Ufohavaintoja Tanskassa 👽

Pakupäiväkirja 137.

Tämä Mariskan biisi on ollut meikäläisen soittoäänenä varmaan siitä saakka kun puhelimet on keksitty. Aina. En ole saanut aikaiseksi kuitenkaan uuteen luuriin vielä ladattua, asiaan on tehtävä muutos! Tuntuu jokatapauksessa oudolta kuunnella tuota kappaletta ja yrittää olla vastaamatta puhelimeen… 📱 Mutta, ensimmäinen aamu Tanskassa! Koko yön satoi kovasti vettä, auton katto rämisi ja sama meininki jatkui aamulla. Luvassa oli selviytymistä tanskalaisessa mutavellissä. Yövyimme Brønsholmissa metsäisellä frisbeegolf-parkkipaikalla. Yö ja aamu olivat kylmiä mutta kroppa alkoi pikkuhiljaa tottua viileämpiin ilmoihin. Viikinki-mood päälle, kerroksellinen vaatteita ylle ja menoksi. Tanskassa on muuten aivan mieletön määrä erilaisia viikinkikyliä. ⚔️

Vain pienen ajomatkan päässä Kvistgårdin teollisuusalueella lojuisi mahdollisesti Matti Suurosen Futuro-talo! Eikä mikä tahansa Futuro, vaan ainutlaatuinen tuplaufo. 🙀🙀 Double trouble… Minulla oli vahva luottamus siihen että Futuro on siellä missä arvelin sen olevan. Kuitenkin lokaation lähestyminen sai taas jännityksen päälle ja sykkeet nousemaan. 🚨 Viime tanskanreissulla oli todella pienestä kiinni ettei lähdetty junalla kyseiseen kaupunkiin etsimään Futuroa, mutta tuolloin alkoi aika käydä vähiin ja pitkän matkan takia homma skippaantui.

”Seuraavasta oikeelle ni siellä sen pitäis olla sit”, totesi kuski. Ja nyt, kaiken vesisateen ja harmauden keskeltä löytyi…

Make it double!! Nyt näette jotakin harvinaista. Tämä Futuro on yksi parhaiten pidetyistä, mutta silti se on yksi vähiten valokuvatuimmista. Lisäksi kyseessä on todellinen kummajainen nimittäin tuplafuturo. 😁 En tiedä miten, miksi ja kuka tämän on rakentanut, mutta kahden futuropalleron väliin on tehty kulkusilta ja metroidmainen putki jota pitkin kulkea joutumatta käymään ulkona laisinkaan. 👌 Nerokas systeemi.

Futuron sisälle on rakennettu toimistotilat ja vaikka Futurot ovat usein ulkopuolelta melko likaisen ja törkyisen näköisiä, tämä Futuro on sisäpuoleltaan todella kaunis, puhtoinen ja täynnä kasveja. Mukava pieni työympäristö avaruusaluksessa! Futurot sijaitsevat nimittäin tanskalaisen firman nimeltä Nordcoll pihamaalla. Yritys ei itse mainitse Futuroista mitään, mutta olettamus on että niitä käytetään toimisto/kokoustiloina. Olen nähnyt kuvia näistä sisältä ja siistiltä näyttää. En sentään lähtenyt firmalta tiedustelemaan että mikä näiden talojen historiikki on, mutta vähän kiinnostaa tuo erikoinen tunnelilisä. 😁

Kun on Futurosta kyse niin kuvia ei voi olla koskaan liikaa. Ufo on kuvattava joka…. Nurkalta?⚪️🤔

Jos Futurot eivät ole entuudestaan tuttuja niin käy kurkkaamassa Pariisin UFO-postaukseni jossa kirjoitin Futuro-talojen historiasta. Nämä ovat suomalaisen Matti Suurosen 60-luvulla suunnittelemia ”hiihtomajoja”. 😁 Tämä oli viides Futuro kokoelmiini. ✔️ Edelliset kuvaamani ovat edelläkin mainittu: Pariisin Futuro, sen lisäksi kolme taloa Suomessa: Kyöstin Futuro, Merimaskun Futuro ja WeeGee-museon Futuro. 👌

Ufolta jatkettiin eteenpäin ja jätettiin auto tanskalaiseen lähiöön josta otettiin lähijuna pääkaupunkiin Kööpenhaminaan. Lippu näytti maksaneen 24 Tanskan kruunua eli täsmällisesti 3,22€.

Nopeahkon junamatkan jälkeen saavuttiin keskustaan. Emme ajatelleet panostaa Kööpenhaminan visiittiin sen enempää, emme pyörineet keskusta-alueella erityisemmin saatika käyneet katsomassa merenneitoa, sillä niin kuin pari kertaa todettu, olemme hengailleet Kööpenhaminassa jo aiemmin. Tuolla reissulla tuli valokuvattua rutkasti ja jos kiinnostaa, vanhat Tanskan postaukset löydät klikkaamalla  tästä🐸 ja tästä🪲.

Kaikenkaikkiaan Kööpenhamina on todella hieno paikka värikkäine taloineen jota suosittelen ehdottomasti matkakohteeksi. 👍👍
Lähdimme Kööpenhaminan keskustaan lähinnä läpikäymään pakolliset otaku- ja nörttikaupat. Köpis on nimittäin pelaajien, mangaihmisten ja muiden sarjakuvasankareiden luvattu maa. 😀 Yläpuolisia Faraos Cigarer kauppoja löytää pitkin keskustaa. Jotkut liikkeet ovat keskittyneet lautapeleihin, jotkut sarjakuviin, jotkut mangoihin ja niin edelleen. Laadukasta mangaa löytyy aivan hirmuinen määrä englanninkielellä. Itselläni lähti matkaan muutama Osamu Tezukan kirja.

Afrika Bambaataan LP tuli ostettua Amsterdamista. 😁 Kyseessä on yksi hip hop -kulttuurin merkittävimpiä vaikuttajia, itse hip hopin kummisetä.

Tällä kertaa ei käyty pällistelemässä merenneitoa, mutta laitan teille tähän edelliseltä reissulta kuvan. 😀 Patsas on kuvanveistäjä Edvard Eriksenin käsialaa ja varmasti se Kööpenhaminan tunnetuin symboli. Jos haluatte huvittaa itseänne, niin käykää katsomassa Wikipediasta tätä merenneitoa koskeva artikkeli, ja katsokaa tuota kuvaa. Koko merenneito on leikattu kuvasta pois ja alla on kuvateksti: ”Tanskan laki ei salli patsaan näyttämistä tekijänoikeussyistä”. Ookoo. 😀👍 Koko Google on kuitenkin täynnä kuvia tuosta patsaasta ja, no, en nyt tiedä rikonko jotakin lakia kun laitoin patsaasta tähän kuvan, mutta siinä se on. 👐👐👐 Kaikessa kauneudessaan sievästi istuskelee. Pieni pronssipatsas on joutunut useasti ilkivallan kohteeksi ja sen pää on jopa sahattu kaksi kertaa irti. 😢 Järkkyä. Merenneidolle on jouduttu jopa valamaan uusi pää, sillä vuoden 1964 päänkatkomisen jälkeen päänuppia ei koskaan löydetty… Jos teillä on oma päänne vielä tallessa, asetelkaa ne foliohatut paikoilleen ja kertokaa… Mikä mahtaa olla merenneidon pään pyyntihinta tällä hetkellä pimeillä taidemarkkinoilla? 🙂 Minulla on plakkarissa vielä kokonaiset kolme postausta liittyen pakureissuumme.. 😉 Loppu lähenee ja loppua kohden tulemme myös vakavoitumaan ja heittäytymään syvällisiksi. 🙏 Huomenna luvassa… Lisää ufobongailua? Voiko se olla edes mahdollista? 🛸 Kyllä vain. Siirrymme Ruotsin puolelle.

Edelliset postaukset löydät kohdasta: Arkisto . 🙂

Kulttuuri Oma elämä Matkat Suosittelen

136. Uutta legotukkaa etsimässä 🧐

Pakupäiväkirja 136.

Päästiin Tanskaan ja meininki alkoi olla hyvinkin tuttua. Saksa – Tanska rajalla oli kaikki Pohjoismaiden liput liehumassa merkkinä siitä että nyt siirryttiin virallisesti Pohjolaan. ❄️ Seuraavaksi puhelimeen pamahti tekstari MOI-mobiililta: ”Moi siellä! Liittymäsi datankäyttö kotimaan hinnalla Pohjolan & Baltian alueella. Pidä hauskaa!”. 😶 Ensimmäisellä huoltoasemalla oli hyvä laaja valikoima kaikenlaisia tuotteita ja matkakaveri sai ensimmäistä kertaa niiiin pitkään kaipaamansa ihan tavallista suodatinkahvia. Vessan hanasta tuli lämmintä vettä.. 🧐 Työntekijät puhuivat sujuvaa englantia, ja vieläpä innoissaan.

Olemme reissun aikana vältelleet liftareita koska isosta koosta huolimatta autossamme on ahdasta. Etuhyttiin mahtuu istumaan kolme ihmistä jos sen tyhjentää tavaroista, ja takaboksissa ei ole turvavöitä joten omasta mielestäni tuo on yksinkertaisesti vaarallista enkä halua ottaa vastuuta kenenkään kallon halkeamisesta. Tanskan ensimmäisellä huoltiksella kuitenkin otimme ensimmäisen fellow-seikkailijan kyytiimme. Tanskalainen nuorimies oli tulossa vanhempiensa luota ja oli matkalla kotiinsa Kööpenhaminaan ja pyysi saada kyytiä seuraavalle huoltoasemalle. Päästin kaverin eteen istumaan ja menin itse auton takaboksiin tekemään ”toimistohommia” ja katkaisemaan mielummin oman kalloni. Elämäntarinat vaihdettiin puolin ja toisin kaveri tiputettiin asemalle ja matka jatkui. 😊 Olimme itsekin matkalla köpikseen mutta tarkoitus oli ensin kääntyä kaikkien legotukkien luvatussa kaupungissa: Billundissa. ✨👲

Kun seudulla pyörimme ajattelimme siis tehdä pyhiinvaelluksen Legolandin pihalle. 🙂 Kalliiden lippujen vuoksi emme todellakaan ajatellut mennä sisälle saakka. Kaikille perheenjäsenilleni terveiset, aika hyvännäköistä legotukkaa olisi ollut tarjolla vai mitä? (Legohiukset ovat omituinen inside-läppä sillä legendojen mukaan äidilläni on joskus ollut legotukka👍). Matkakaveria harmitti ettei päässyt näkemään koko Legolandiaa, mutta lohdutin että voin leikata hänelle omat legohiukset kattilaa apuna käyttäen. 🫰

Pyörähdimme Lego-hotellin sisällä ja itsessään jo pelkästään tuo, ja koko Legolandin piha-alue riittivät täyttämään budjettilegoilijan kiintiön. 👌 Jatkoimme kuitenkin ajelua ja kartalla näkyi ”Legohouse”. Emme tienneet mistä on kyse, joten ajoimme paikalle katsomaan. Selvisi että Legohouse on enemmänkin museon tapainen taidegalleria, jossa toki pääset myös itse rakentamaan ja tekemään Legoista kaikenlaista jos haluat. Kaikille riittää ihmeteltävää, aikuisille ja lapsille.

Matkakaverini oli siis aivan Lego-päissään mutta harmitteli kovia hintoja. Legohouseen maksoi yksi lippu 30€. En kestänyt enää katsoa ison poikalapsen tuskallista kärsimystä. Mamma betalar, totesin ja vingutin pankkikorttiani. Tänne saakka kun oltiin taas tultu.. Melkoista kiertoreittiä. 🙄 (Itseänihän Legot eivät kiinnostaneet tippaakaan!) Vitsi vitsi, paikka vaikutti todella hienolta.

Legohouse oli ihan huippumesta. Minun oli pakko pian kysyä koska paikka menee kiinni, sillä olimme olleet talossa varmaan jo tunnin, mutta emme olleet edenneet edes ensimmäisestä huoneesta mihinkään. 😂😂 Uskon että Legohouse oli meille juuri se oikea paikka, itse Legolandissa taitaa olla enemmänkin huvipuistolaitteita ja muuta vastaavaa. (?)

Tuttuja ysärilegoja bongailtu. 🧐😁

Seinästä bongattu pieni banaani! Tällä installaatiolla viitataan tietysti taiteilija Maurizio Cattelan korkeakulttuurisiin teoksiin joita hän on tehnyt kolme kappaletta ja näistä kaksi on myyty hintaan noin 110 000 euroa. Mies on ostanut hedelmät paikallisesta supermarketista ja teipannut ne seinään. Kolmannesta banaanista pyyntihinta on kavunnut 135 000 euroon. Juttu menee oudommaksi. Performanssitaiteilija David Datuna totesi olevansa nälissään ja pisteli yhden banaanin poskeensa kesken näyttelyn. Ei se mitään, banaani korvattiin uudella ja teos saatiin myytyä ranskalaiselle keräilijälle. Gallerian mukaan teos ei tärveltynyt, sillä ”banaani kuuluukin vaihtaa aika ajoin”. 🫴 …Joidenkin mielestä tämä ehkä hauskaa ja kantaaottavaa huumoria, tai jotain. Itseäni oksettaa että elämme yhteiskunnassa jossa jollakin ihmisellä on ”ylimääräistä” rahaa 120 000 dollaria ja tämä on lopputulos. 🙂 En tiedä. Ehkä huumorini on loppunut. Eipä tässä maailmassa jaksa enää oikein yllättyä mistään.

Legohouse oli todellinen hyvän mielen paikka jossa kaikenikäiset ihmiset rakentelivat Legoja täydessä transsissa ja työntekijöilläkin oli hirmuinen virne naamalla. 😄😄 Myös pääsiäistunnelmaa oli havaittavissa. 🐥

Monessa legokaupassa tuli käytyä mutta mitään ei lähtenyt matkaan. Olin monta kertaa todella lähellä ostaa paketin jossa on kaksi pientä auringonkukkaa. 🌻🌻 Ehkäpä jätän asian muhimaan ja ostan tuon sitten Suomesta. Legokukat ovat tietysti hauska uusi juttu ja itselleni hyviä, sillä en ole osoittanut suuria viherpeukalon merkkejä mitä tulee oikeisiin kasveihin. Toisaalta taas, en pidä erityisemmin minkään uuden materian ostamisesta ja oma asuntokin on aina vuosi vuodelta mennyt minimalistisempaan suuntaan. Sen vuoksi punnitsen tälläisiä ”pieniäkin” sisustusostoksia hyvin tarkkaan 😀 (jos kyse ei ole kierrätystavarasta).

Tuttu lapsuudesta. ❤️❤️

Peli/harrastetililleni kirjoitin ja julkaisin legoreissusta paremmin, ja niin kuin tuolla totesin: historiaosasto teki itseeni suurimman vaikutuksen. 👍 Hämärässä kellariosastossa oli nähtävillä vanhoja ensimmäisiä Legoja, jolloin muovia ei näissä härveleissä vielä käytetty. Olenhan todellinen nostalginen retropää, ja kaikki oli niin totaalisen retroa että meinasin saada halvauksen. Mitä retroleluihin tulee, itse keräilen 90-luvun Kinder-lelusettejä. (Ainoa järkevä syy olla Facebookissa: Kinder-ryhmä). 🐣

Legon historia on todella mielenkiintoinen ja mahtava uratarina. Palikat kehitti puusepän poika Godtfred Kirk Christiansen juurikin Tanskan Billundissa johon Legoland ja Legohouse on pystytetty. Legon tarinaan liittyy monet ylä- ja alamäet sotineen ja tulipaloineen päivineen. Billundin kylässä on olemassa vielä rakennuksia joissa Legoja on väännetty ja suunniteltu. Nippelitieto: Lego tulee tanskan kielen sanoista ”leg godt” = leiki hyvin. 🤹

Nähtävillä oli kaikki vanhat tutut ysärilegot aina uusimpiin tuotoksiin, suureen Porscheen ja Harry Potter -kokoelmiin saakka. Jos ikinä löytäisin mistään tuon ysäriajan UFO-setin, varmasti ostaisin pois. 😱 Moni kommentoi kuvaani että heillä oli tuo oikeanpuolinen ötökkä👆.. Omasta huushollistamme löytyi juurikin tuo toinen, lentävälautanen (yleensä moneen osaan pilkottuna, en tiedä oliko tuo koskaan kokonaan kasattuna)… 🛸

Legopalikan patentti. 😁 Käytössä oleva kiinnitysjärjestelmä patentoitiin vuonna 1958.

Eikä siinä vielä kaikki. 🤹 Poislähtiessä porttien vierellä oli ehta ja aito Lego-kone joka valmisti ja syöksi punaisia legopalikoita kiduksistaan. Jokainen vierailija sai uunituoreet koneesta tulleet pussit ja kuusi legopalikkaa. 🧱 Tämän lisäksi jokaiselle vierailijalle arvotaan ikioma ohje paksuun muovikorttiin painatettuna. Tuota ohjetta kun seuraa voi rakentaa oman uniikin versionsa näistä kuudesta legopalikasta. 😄 On nimittäin olemassa 915,103,765 eri vaihtoehtoa jonka näillä kuudella palikalla voi rakentaa. Kyllä, joku matemaatikko oli tehnyt tästä vaadittavat laskutoimitukset. Ohjekorttien jakelu loppuu siis vasta sitten, kun Legohousessa on vieraillut yhteensä tuo määrä kävijöitä ja näin ollen kaikki uniikit rakennusohjeet on jaettu. Superhauska idea.

Billundista ajeltiin ohi Odensen. Ilmeisesti tämä kaupunki ei kuitenkaan liity Odens-nuuskaan mitenkään. Tuttavallisemmin denssi on alkuperäisesti Ruotsista. Odenssista on kuitenkin kotoisin kaikkien tuntema satusetä H.C. Andersen. Tuolta läpi Roskilden kohti pohjoista Tanskaa. Kaikki tietävät Roskilden nimeltä, se on Tanskan vanhimpia kaupunkeja ja siellä pidetään yksi Euroopan suurimpia musiikkifestareita (olisiko muuten hauska mennä joskus, kuka lähtee mukaan? 🎶🎶). Pohjoisessa oli siis pakko tehdä nopea koukkaus.. Tanska on sen verran tuttu paikka että olemme aiemminkin hengailleet Kööpenhaminassa, ja tuolloin jäi itseäni kovasti harmittamaan yksi juttu. 😬 Tutkimusteni mukaan nimittäin Kvistgårdin kylässä mahdollisesti lymyäisi jotakin valokuvaamisen arvoista……. Matkakaverini lohdutti tällöin, että tehdään joskus uusi reissu ja käydään paikan päällä silloin. Mutta miten ikinä muka tulisin eksymään uudestaan Tanskaan ja vieläpä matkaisin johonkin pohjoisen peräkylille saakka? ..😒🤥 Be careful what you wish for… Elämä todellakin yllättää, ja sielläpä sitä oltiin. Huomiseen! 😎

Edelliset postaukset löydät kohdasta: Arkisto . 🙂

Kulttuuri Oma elämä Matkat Museot ja näyttelyt