127. ”Mennää nukkuu Belgian puolelle”

Pakupäiväkirja 127.

Näin totesi matkakaverini, kun hän oli saanut totaaaalisesti tarpeekseen Ranskan liikenteestä. 😀😀 Liikkuminen on näillä alueilla vapaata, eli Ranska – Belgia rajanylitys oli pelkkä tukkaputkella läpiajo illan pimeydessä. Tietysti meidän piti Euroopan-kiertueellamme mennä käymään itse Euroopan pääkaupungissa: Brysselissä. Lähdimme ottamaan selvää mitä salattavaa Belgialla on. Miksi Belgialla on niin paljon valtaa maailmalla? Kokoluokaltansa maa on pienehkö rääpäle Länsi-Euroopassa. Pääkaupunki Bryssel on tosiaan EU:n pääkaupunki ja tuolla sijaitsevat kaikki EU:n toimielimet. Onko syynä tähän kenties se että täällä on majaillut saksalaisia keisareita tai ranskalaisia pompaduureja ja muita isoja Reetuja? Belgia on omistanut jopa maapaloja Afrikasta… Miten? Belgia on myös erityisesti tunnettu pissapoikapatsaastaan… Eih. Jotain outoa täällä on tekeillä. Foliohatut päähän ja menoksi.

Niin kuin useasti asioita selostaessa, niitä selostetaan ja selitetään itselle. Niin myös täällä blogissa. 😀 Oma muistini on lahoa reikäjuustoa ja historian- ja maantietämykseni on yleisesti ottaen täyttä haperoa ranskanlimppua. Jos en tarvitse jotakin tietoa, se ei yleensä jää päähäni kirveelläkään. Hyvä kun muistan miten päin siniristilipun värit kulkevat. Siksi on ollut hauskaa ottaa maakohtaisesti asioista selvää aina maahan saavuttaessa. Matkakaverini on TÄYSIN eri puusta veistetty. Hän voisi umpiunessa selostaa miltä näyttää jokaisen maan lippu, mikä on jokaisen maan pääkaupunki, mitä kieltä ja valuuttaa missäkin maassa käytetään, ja mikä on minkäkin maan kansalliseläin ja kansallisjoiku. Toveri on kävelevä Trivial Pursuit. 👐

Belgiassa puhutaan pääosin ranskaa, mutta myös hollantia ja saksaa. Eli huoltoasemalle mentäessä pärjäsi edelleen sanomalla bonjour🫴. Tämän lisäksi myös dank je ja Leben ist kein Ponyhof! Belgiassa vaikutti olevan hyvä suihkuskene melkein kaikilla huoltoasemilla joten käytimme tilaisuuden hyödyksi. Maksoimme kolmisen euroa suihkuttelusta Belgialaisella huoltiksella. 💦 Matkaa jatkettiin Ucclen kaupunkiin sillä bongasin tuolta todella erikoisen ”hyliksen”. Teen siitä oman postauksensa ensi kerralla.. 🧐

Ucclesta ajeltiin suoraan Brysseliin. Brysselin alueella uskalsi melko hyvin ajella auton kanssa, mutta alueella tehdään todella paljon rikoksia joten se mihin autosi jätät tulee olemaan ongelmallista. Park4nightin mukaan lähes jokaiseen matka-autoon oltiin menty sisälle, ikkunat rikottu ja tavarat varastettu. Meidän automme on vähän paremmin suojassa, sillä se ei ulkoisesti katsottuna näytä matka-autolta ja kyljessäkin on sellaiset ruhjeet että tuskin kukaan haluaa mennä sisälle. Ja nyt koputan puuta niin lujaa että koko metsänväki varmasti heräsi…. 🌲🦅

Auto jätettiin jo yhdelle parkille Brysselin laitamille mutta alueesta tuli vähän liian huonot vibat, joten autoa siirrettiin vielä kertaalleen. Tuolta otettiin Boltit alle ja suunnattiin kohti ytimiä. 🏄🏻‍♀️

Päivän nippelitieto suoraan Wikipediasta: Bryssel sai nimensä frankin kielen sanasta Bruocsella, joka tarkoittaa ”asutusta suolla”. 🤓

Brysselissä on Naton päämaja ja siitä on jostakin syystä muodostunut EU:n pääkaupunki vaikka asiasta ei ole virallisesti koskaan millään tavalla päätetty. Suurin osa EU:n hallintorakennuksista sijaitsevat Brysselissä. Ne foliohatut tiukasti päähän ja kertokaa minulle oma teorianne asiasta, miten tähän on tultu? Entä miten pissapoikapatsas liittyy asiaan? 🧐

Patsaasta puheen ollen, laittakaa joku tälle pikkupojalle vaipat jalkaan! Manneken Pis -patsaasta on jokainen varmasti joskus kuullut ja jokainen Brysseliin matkannut on varmasti käynyt tuota patsasta toljottamassa. Vaivaiset 60 cm korkea pronssipatsas on tuossa seisten liruttanut jo vuodesta 1619, eikä loppua näy. 👐😁

Urbaanilegenda kertoo että vuonna 1890 Brysselissä vietettiin juhlia jotka kestivät kaksi päivää. Tällöin pikkumies pissi vain viiniä ja lambic-olutta!! Suurten juhlien yhteydessä tuo vesi siis muuttuu välillä viiniksi ja muiksi vettä väkevimmiksi nautintoaineiksi. 🍻🍾 En lähtenyt maistamaan mitä tarjolla olisi ollut näin pääsiäisenä.

Nakupelleä tykätään myös pukea. Patsaan päälle asetellaan kansallispukuja, joulupukkiasua, ja esimerkiksi eri ammattien edustajat pukevat pojalle teemavaatteita. Tämä on muodostunut perinteeksi ja patsaalla on jo yli sadan asun kokoelma jota säilytetään kaupunginmuseossa. 😄 Kaikkein parhaiten patsas oli tietysti pukeutunut vuonna 1955,  kun Brysselissä vietettiin Suomen jouluviikkoa. Tällöin poika sai päällensä Nurmijärven kansallispuvun. Torilla tavataan! 🤹

Patsaan kerrotaan olevan henkisen vapauden symboli. Itseasiassa… Matkakaverilleni terveiset joka myös näitä blogipostauksia seuraa. En tiedä tajusitko, mutta tähän patsaaseen kulminoituu koko meidän reissumme vessateema. The world is your toilet. Ja vapaina mekin olemme liihottaneet kuin taivaan linnut, ahkerasti jokaista Euroopan maata lannoittaen. 🙏

Pissapojan historiasta on olemassa kaksi erilaista tarinaa. Ensimmäisessä tarinassa oli isä ja poika. Poika oli kadoksissa. Isä löysi poikansa kyseisestä asennosta suorittamassa kyseistä toimenpidettä. Mies oli porvari ja halusi poikansa löytymisen kunniaksi pystyttää tuon patsaan. Tarina josta itse enemmän pidän kertoo pojasta, joka sammutti vihollisen pommin sytytyslangan pissaamalla tuon päälle, ja näin ollen pelasti kaupungin tuholta.

Bryssel on kuuluisa laadukkaasta suklaasta, vohveleista, oluista ja ranskanperunoista! Olen aiemminkin täällä maininnut että ranskalaiset ovat oikeasti Belgiasta lähtöisin. Kaduilla kulkiessa aisti kyllä helposti kaikkien herkkujen läsnäolon.. Joka paikka pursuili suklaata ja niitä vohveleita myös. 😸🍫🥞🍟

Ei Manneken PIS, vaan Manneken peace.. ✌️Belgialaista hip hoppia 30 vuotta. ✌️

Ilmeestä päätellen poika on itse saanut tarpeekseen näistä alatyylisistä leivoksista.. 🧐

Brysselin keskusaukio on suorastaan henkeä salpaava. Ympärillä on kaupungintalo, kuninkaan talo ja ammattikuntien rakennuksia. Paikka kuuluu, yllätys yllätys Unescon maailmanperintöluetteloon. Grand-Place on ränkätty maailman kauneimpiin, enkä ihmettele tuota lainkaan.

Siinä onkin sitten nerokkaasti yhdistetty Belgian ranskalaiset ja Brysselin pissapoika… 😸

Lisää omituisia pronssipatsaita. Kyllä huomio väkisinkin kiinnittyy seinään jonka ympärillä kymmenet zombit parveilevat kuin hullut käpälöimässä pientä vauvan päätä. Hmm. 🤔 Seisoimme tuossa hetken katsomassa mitä tapahtuu. Pian yhtä hämillään oleva nuorimies tuli luoksemme ”Excuse me… Do you know wtf is going on here?” 😂 My thoughts exactly.

Kyseessä on Everard ’t Serclaes, Kruikenburgin lordi. Tarina lordista on pitkä joten en kirjoita tähän muuta kuin: hän on ilmeisen arvostettu ja kunnioitettu mies ja hänestä on tehty tämä muistopatsas. 🗿 Paikallisten keskuudessa uskotaan että Everardin patsas tuo onnea ja täyttää kaikkien sitä koskettavien toiveet. 🖐 Monet turistit hierovat patsasta ja erityisesti sen käsivartta. Myös pienen enkelin päätä kosketellaan raivoisasti. 🫨 Matkakaveri sanoi että joku mummo suorastaan tärisi kun tämä pääsi patsaan luokse. Jatkuva hinkutus pitää tietysti myös paikat kiiltävinä! Muistatte varmaan kuvat Veronasta, kuinka Julian patsaan rinnat olivat kuin kaksi kirkasta kupolia niin että noista olisi voinut vaikkapa peilailla itseään. ✨🔮🔮✨

Katsokaa tämänkin surkean enkelivauvan ilmettä. Veikkaan että kaveri sai käpälöinnistä tarpeekseen jo noin satatuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua.. 🧐

Takaisin autolle kuljetiin metrolla. Lippuautomaatit toimivat kuin rasvattu. Autossa oli kaikki kunnossa ja matka jatkui.👍😁

Belgian ja EU:n pääpesäkkeen salat eivät aivan vielä auenneet meille.. 🧐 Noin muuten Bryssel vaikuttaa ihan kivalta paikalta. Pissapojan luona sain kyllä ensimmäistä kertaa oikein silminnähden selkeän taskuvarkaan perääni. Paikka on kovin ruuhkainen ja varovainen saa olla. Matkakaveri vaihtoi miehen kanssa vihaisia katseita ja hännystelijästä päästiin. Taskuvarkaiden toiminta on hyvin järjestelmällistä ja ammattimaista. Jos tarpeeksi kauan seistä pönöttää tuollaisessa turistirysässä, voi huomata kuinka varkaat kommunikoivat keskenään puhelimilla tai korvanapeilla. Potentiaalisista uhreista ilmoitetaan rosvokollegoille ja perään lähdetään kasuaalisti hengailemaan. Isoissa kaupungeissa kulkiessa räpellän kokoajan neuroottisesti taskujani: lompakko, puhelin, lompakko, puhelin, avaimet. Mitä mieltä olette pitäisikö suosiolla ottaa käyttöön ihan vain vanha kunnon: vyölaukku?? 🤟 Huomenna luvassa totaalisen kuollutta meininkiä, jossain IHAN kuolleessa mestassa..💀👻💀🤔😁

Edelliset postaukset löydät kohdasta: Arkisto . 🙂

Kulttuuri Parisuhde Matkat Uutiset ja yhteiskunta

126. Pariisin UFO:n jäljillä 🛸

Pakupäiväkirja 126.

Jotkut saattavatkin tietää, että olen lähtenyt kadonneiden Futuro-talojen perään. Tämä on taas yksi oman elämäni projekteista, joita ei kannata miettiä sen enempää. 😄😄 Sanoisinko että se on keräilykohde kameralleni. Teemana haastavampi kuin graffitit. 😉📸 Futuro-taloja ei nimittäin paljolti Suomesta löydä, vaikka ne ovatkin suomalaisen Matti Suurosen suunnittelemia. Futurot ovat nimittäin lähteneet lennolle ympäri maailman! 🛸💫🛸

Futuro-talojen historiikki on jollakin tapaa kiehtova ja olen yksinkertaisesti silminnähden rakastunut tuohon talon designiin. Täydellinen ellipsoidi -muoto, ihanat karamellivärit ja yksinkertaisesti klassinen UFO. Matti Suuronen suunnitteli talot 1960-luvulla. Olen aiemmin valokuvannut Futuroita Suomessa: Kyöstin Futuro, Merimaskun Futuro sekä Weegee-museon Futuro. Futuro-talojen löytäminen on todellista etsiväntyötä. 🔎 Suurin osa taloista on nykyään yksityisomistuksessa. Ette tiedäkään, miten Google Mapsin sateliittikuvat huutavat hoosiannaa, kun olen etsinyt Futuroita ympäri maailman. 🔍😁 Yleisillä paikoilla lojuvat Futurot ovat tietysti iloinen ja harvinainen yllätys, ja tälläinen pitäisi löytyä Pariisista.

Ei ole koskaan takeita onko Futuro siellä missä sen pitää, sillä useasti museoiden ja julkisten rakennusten Futuroita kiikutellaan ympäriinsä näyttelystä toiseen ja varastoihin korjautettavaksi. 🧐 Pariisin selkeimmin löydettävissä oleva Futuro sijaitsi tutkimusteni mukaan paikassa Dauphiné Market. Kyseessä vaikutti olevan jonkinlainen suuri kirpputorikompleksi, ja kuvien mukaan Futuro-talo lojuisi jossakin tuolla marketin syövereissä..

Otimme metron ihan Pariisin ytimistä kohti Rue des Rosieria, Pariisin pohjoisosiin. Matka oli melko pitkä. Päädyimme todelliselle urbaanialueelle joka oli täynnä maalauksia ja katumyyntiä. Minua ihan fyysisesti jännitti kun Futuron mahdollinen lokaatio lähestyi, onko UFO paikoillaan ja pääseekö koko paikkaan sisälle..😬🫨 Tänne oli sentään Suomesta saakka ajettu ja vieläpä melkoista kiertoreittiä. (Heko heko). 😀

Paikka oli Googlen mukaan menossa viideltä kiinni ja olimme noin kolme varttia ennen sulkemisaikaa perillä. Suurin osa liikkeistä olikin jo kiinni, mutta keskellä kaikkea vintagehässäkkää komeili se kaunein, pölyisin ja…. Appelsiinisin FUTURO. 👽🎃🛸🍊 Vuorineuvos Tuuraa taas lainaten: mikä ilon ja onnen päivä! Futuroon ei päässyt sisälle mutta sehän ei haittaa. Kuvasin palleron joka suunnasta ja lentävästä lautasesta täytyy myös aina ottaa polaroidit. Se oli neljäs Futuro kokoelmiini. ✔️

Plastic bombastic! Futuropallot on rakennettu muovista ja lasikuidusta. Ufot saivat alkunsa kun lääkäri Jaakko Hiidenkari pyysi koulukaveriaan Mattia suunnittelemaan hiihtomajan vaikeakulkuiseen maastoon. Talon piti olla kevyt, helposti liikuteltava ja nopeasti lämmitettävä.

Halkaisijaltaan kaikki Futurot ovat kahdeksan metriä, ja korkeudeltaan neljä metriä. Ufon tilavuus on 140 m³, käyttöpinta-ala 50 m², lattiapinta-ala 25 m², paino ilman sisustusta 2500 kg, ja kokonaispaino noin 4000 kg. 😀🔥 Siinä oli päivän nippelitieto.

Normaalisti taloissa oli sisällä myös kahden hengen makuukoppi, wc/kylppäri, keittiö, pöytä ja takka/grilli. Eikö tuollainen olisi mukava pieni loma-asunto jossakin metsän siimeksessä? Monilla ihmisillä onkin näitä koti- tai mökkipihoillaan pienen huvimajan tapaisesti. Futuro on mahdollista purkaa ja kasata muutamissa päivissä. Siksi sen oli alunperin tarkoitus olla ”nopea” hiihtomaja, jonka pystyy vaikka kopterilla lennättämään Mount Everestin huipulle.

Futuron tuho! Mökkeröt eivät koskaan saavuttaneet laajasta kiinnostuksesta huolimatta suurta suosiota kaupallisilla markkinoilla, varsinkaan Suomessa. UFO-talo oli massamarkkinoille liian erikoinen ja kallis. Vuoden 1973 öljykriisi sinetöi kohtalon sillä muovinhinta kolminkertaistui. Matti Suurosen suunnittelemia muovirakennuksia on lanseerattu kokonainen läjä nimellä Casa Finlandia. Olen myös kuvannut esimerkiksi Suurosen suunnitteleman kioskin sekä vanhan huoltoaseman. Kaikki nämä ovat ulkomuodoltaan arkkitehdin tyyliin hieman erikoisia ja…. muovisia. 😀

Missä päin Futurot sitten tätä nykyä liihottavat? Suomen WeeGee-museon Futuro on sarjanumeroltansa ensimmäinen, 001. Kaiken kaikkiaan Suomessa päin Futuroita taitaa olla vain viitisen kappaletta. Niin kuin todettu, taloja on todella vaikea jäljittää ja tätä varten on olemassa muutamia asiaan perehtyneitä ihmisiä ja harrastelijoita. Iso osa yksityisomistajista pitää Futuroa omalla pihalla huvilana, mökkinä tai esimerkiksi toimistona. Ympäri jenkkejä voi löytää täysin rapistuneita Futuro-taloja esimerkiksi keskeltä aavikkoa. Jotkut talot ovat museoilla ja jotkut taidenäyttelyissä. Yksi Futuro sijaitsee Cranberran yliopiston pihalla opiskelijoiden tapaamispaikkana. Ufomökkejä voi siis käyttää ihan mihin tarkoitukseen tahansa. Jossakin on myös Futuro-airbnb. Taloja löytyy ympäri maailman ja kaikkien lokaatioita ei ole tiedossa. Futuroita ei kuitenkaan ole olemassa niin järjettömän paljon, että niiden etsiminen on juuri sen takia kiehtova ”keräilyharrastus”.

Harmi että suurin osa Dauphine marketin paikan liikkeistä olivat jo menneet kiinni, näytti nimittäin olevan paljon kaikkea mielenkiintoista kierrätys- ja keräilytavaraa. Ehtisin ostamaan muutamat vintage-postikortit matkaleikekirjaan. 😸 Nyt luvassa paljon sekalaisia kuvia Pariisista. 👉

Kaikki nämä yksittäiset taideteokset jotka kuvissa näkyvät ovat tekijältä Banga / Basalt Crew.

Lähdimme ajelemaan pois päin Pariisista. Kuski oli aivan hiilenä, tuntui että kiersimme kehää ja olimme ajaneet pitkään mutta emme päässeet mitenkään Pariisista ulos. 😀 Emme siis todellakaan ajelleet missään Pariisin keskustan suunnilla, mutta niin kuin todettu Pariisi on Euroopan suurin metropoli. Kartta näytti joka paikassa kolareita, ruuhkaa ja yksi ongelma oli myös tiemaksut. Olemme tietysti yrittäneet vältellä kaikki mahdolliset ylimääräiset tiemaksut ja Ranskassa ajellessa vähän väliä saatta pamahtaa eteen tietulli. Yleisesti ottaen aina on myös mahdollisuus ajaa ”huonompaa” tai hitaampaa reittiä maksamatta. Useasti nuo tullit tulevat kuitenkin varoittamatta eteen ja paikasta on välillä vaikea edes päästä pois kun sinne kerran vahingossa ajaa.

Vichy, Champagne et Cognac. Kuinka monta paikkaa keksit Ranskassa josta eri juomat ovat saaneet nimensä? Champagnen alue koillisessa, Vichyn kunta Keski-Ranskassa. Cognacin kunta jossa valmistetaan konjakkia. Päivän toinen nippelitieto: kaikki konjakki on brandya, mutta kaikki brandy ei ole konjakkia. Konjakki on sellaista brandya, joka tehdään Ranskassa Cognacin alueella kasvaneista valkoisista viinirypäleistä. Ranskan läpi ajellessa ei kuitenkaan alkanut janottamaan. Alkoholi on pahaa enkä pidä sitä enää missään arvossaan, jos koskaan olen pitänytkään. Jokunen olut menee joskus ja jouluna. Vesi on lempijuomani. 😀

Olimme ajaneet läpi Ranskan. Ranskan illat ja yöt olivat kylmiä. Pariisin liepeillä Massyssä pesimme illalla hampaita niin että hengitys höyrysi, kirjaimellisesti. Oradourissa poltimme illalla autossa kynttilöitä ja lämmittelin jääkylmiä kohmeisia sormiani tuikkupurkissa. Lähestyimme pohjoista kevättä. Ja tällä hetkellä olemme vielä pohjoisempana (tarkkaan ottaen Amsterdamissa). Matkalla pohjoiseen ajoimme myös Versailles’n palatsin ohi. Tuo Versailles ja sen piha-alue ovat todella valtavan megalomaanisen suuret eli jos olet tuonne menossa käymään, varaa vierailulle koko päivä.. 😺 Päätimme jättää Ranskan taakse ja painattaa suorinta tietä ottamaan selvää Belgian salaisuuksista. Luvassa pissapoikapatsastelua ja erikoisia hyliksiä. Nähtäväksi jää, tuleeko tällä reissulla bongailtua vielä lisää Futuro-taloja.. 😼🛸😻

Edelliset postaukset löydät  kohdasta: Arkisto . 🙂

Kulttuuri Oma elämä Matkat Suosittelen