106. Story time: murtauduttiin taiteilijaresidenssiin
Pakupäiväkirja 106.
Pientä tarinatuokiota tähän väliin eeppisten spraymaalausten siivittämänä. Eräs aamu herättiin tapamme mukaan törkyiseltä hiekkaparkilta. Jonkun matkan päässä näkyi hökkeleitä, ja olimme monesti lähistöllä ajellessa todenneet että paikan päällä täytyisi joku kerta käydä tutkimassa tarkemmin. Nopeasti katsottuna näytti nimittäin siltä että paikalla olisi muutama siisti graffiti ja muuta taidetta. Nyt majailimme auton kanssa aivan vierellä, joten aamulla lähdimme tarpomaan pellon poikki kohti alapuolella näkyvää urbaania betonikeskittymää.
Paikan päällä olikin todella paljon taidetta ja suurimman huomion vei tietysti Sakerin ja Ceserin teokset. Olen maininnut tuon kaksikon jo varmaan monesti, kyseessä on Kanarian graffitikunkut 🔥. Maailmanlaajuisesti tunnetut spraytaiteilijat jotka ovat käväisseet Suomessakin maalaamassa. 🙂 Ei otettu oikein selvää että mikä tuo kyseinen rakennus on ennen mahtanut olla, mutta jatkettiin kiertelyä.
Päästiin toiselle puolelle rakennusta ja wou… Piha oli täynnä autojen romuista tehtyjä isoja installaatioita, erilaisia eläinhahmoja. Arvelin että paikan päällä on varmaan ollut jonkinlainen tapahtuma jolloin teokset on maalauksineen tehty. Jatkettiin kuitenkin nurkkien nuuskimista ja muutama rakennuksen ovi olikin auki. Yhden oven takana oli suhteellisen freesin oloinen vessa, ja toisessa huoneessa pieni keittiön oloinen koppi lavuaareineen. Toisessa pienessä kopissa oli suihku. Paikat olivat siistejä ja satunnaista taiteilijoihin viittaavaa tarviketta nurkat väärällään. Oli selvää että kyseessä oli mahdollisesti jonkinlainen taiteilijan, tai taiteilijakollektiivin työhuone.
Isoon rakennukseen ei päässyt mitenkään sisälle, valtavat ovet oli joka puolelta tiukasti lukittu. Tästä huolimatta joku oli kuitenkin onnistunut saamaan itsensä sisälle rakennukseen, sillä heti suuren oven takana kolistellessamme sisältä alkoi kuulumaan epätoivoista maukumista. Hyliksessä oli sisällä kissa, ja kun sanon että maukuminen oli epätoivoista ja itkuista, se todellakin oli sitä. Olimme molemmat aivan varmoja että kissa on nälissään ja mahdollisesti loukkaantunut. Kun kissa kuuli että ulkona oli ihmisiä, hän kuin hädissään alkoi maukumaan kovaan ääneen.
Kiersimme hylistä ympäri ja yritimme löytää mahdollista sisäänkäyntiä. Myös kissa seurasi liikkeitämme rakennuksen sisällä ja tuli aina sen oven taakse, jossa pyörimme. Epäilimme että kissa oli tippunut rakennukseen katon läpi eikä löytänyt tietä ulos. Minkäänlaista kissan mentävää aukkoa ei nimittäin vahingossakaan löytynyt. Yhden oven alla oli rako, josta pystyi näkemään kissan oranssin nenän kun hän yritti kurkkia ulkoilmaa. Kissan surullista maukumista oli sydäntäsärkevää kuunnella. Tämän reissun aikana on muutenkin joutunut monesti kovettamaan sydämensä mitä eläimiin tulee. Oman onnensa nojassa olevia kissan- ja koiranpentuja siellä täällä, aikuisista elukoista puhumattakaan. Tämä kyseinen oranssin kissan tapaus olisi jäänyt valtavasti mielen päälle vaivaamaan jollemme olisi toimineet, joten mietimme mitä vaihtoehtoja meillä olisi kissan pelastamiseksi.
Suomessa tällaisessa tapauksessa soitettaisiin poliisille, ja asian osaava henkilö tulisi suorittamaan eläimen pelastamisen. Meillä ei ollut mitään tietoa miten Kanarialla toimitaan vastaavissa tapauksissa, mutta toisin kuin monessa Euroopan maassa, täällä pidetään eläimistä hyvää huolta. Ainakaan Gran Canarialla katukoiria ei ole lainkaan, ja muutamia katukissoja ruokitaan ja niistä pidetään hyvää huolta, (sen verran mitä omaan silmään on osunut). Joten, myös paikalliset olisivat varmasti kiinnostuneita pelastamaan kyseisen kissan hädästä eikä asialle vain viitattaisi kintaalla.
Matkakaverin kanariansukulainen on eläintenhoitaja, joten hän ajatteli laittaa viestiä ja kysyä miten tälläisessa tapauksessa täällä toimittaisiin. Itse laitoin tässä vaiheessa Ceserille ja Sakerille viestiä, sillä jollei kyseessä olisi sattumalta jomman kumman miehen oma ateljee, maalaisjärkeni kertoi että ainakin he tietäisivät jonkun joka pääsisi rakennukseen sisälle. En kuitenkaan liputtanut sen puolesta että kiireisillä taiteilijoilla olisi nopealla aikataululla aikaa lukea viestejä saatika vastata niihin. Vielä kun oma viestini saattoi olla lievästi hämmentävä. Tiivistelmä: ”Graffitit, hylis, kissa paniikissa, sos”..
Menin vielä uudestaan pyörimään aiempaan hämärään huoneeseen josta löytyi lavuaari ja suihku. Epätoivoisesti yritin etsiä jos seinästä löytyisi heikko kohta, jonka läpi voisi väkivalloin puskea sisälle. Olin todellakin valmis vaikka hajottamaan seinän eläimen pelastamiseksi. Ihmetyksekseni, pilkkopimeän huoneen seinässä todellakin oli nyrkin mentävä aukko, jonka kohdalla seinä olisi todennäköisesti heikompaa puumateriaalia. Koskin seinää ja kappas, aukon kohdalla olikin ovi.
Öö.. Astuin sisälle valtavaan halliin, tähän kyseiseen ”hylikseen”😀. Katsoin nopeasti ympärilleni enkä heti bongannut kissaa missään. Kävin äkkiä hakemassa matkakaverin myös paikalle. Sisällä rakennuksessa oli aivan valtavan upea itse rakennettu skeittihalli, paljon maalauksia ja muuta hienoa taidehärpäkettä. Ei ihan sitä, mitä luulimme sisältä löytyvän. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään hylätty rakennus niin kuin ulkopuoli antoi olettaa, vaan suorastaan hieman LOFT -henkinen urbaanikämppä. Lähdimme etsimään kissaa, ja pian oranssi pikkukissa tulikin näyttäytymään. Heti ensimmäiseksi huomasimme että kissalla oli panta kaulassa ja se oli erittäin hyvinvoivan näköinen. Kissimirri vietti todellisia kissanpäiviä, kissalla oli asiat todennäköisesti paremmin kuin meillä itsellämme on koskaan ollutkaan. 😂😂 Huh huh..
Kissalla oli tosiaan ruokapurkit vesineen, ja joku piti siitä selvästi huolta ja hänellä ei ollut minkäänlaista hätäpäivää toisin kuin maukumisesta saattoi olettaa. Todennäköisesti kissa mourusi vain yksinäisyyttään tai muuta tylsyyttään. 😀 Pääasia oli, että kaikki oli sittenkin kunnossa. Ehhh… Nyt tuli kuitenkin vähän fiilis, että olimme luvatta tunkeutuneet jonkun yksityisreviirille. Kun kissan kunto oli tsekattu ja todettu bien buenoksi, käännyimme muina kotirosvoina kannoillamme takaisin ulos ihmettelemään.
Tuo kyseinen paikka oli todella siisti, ties vaikka kaupungin omistama, tai sitten yksinkertaisesti jonkun taiteilijakollektiivin yhdessä rakentama. Ties vaikka joku asuisi tuolla kissansa kanssa. Sisälle oli loppujenlopuksi helppo päästä, kun tiesi mistä mennä. Oli siis hienoa huomata että tälläisiä mestoja voidaan ylläpitää ilman että lauma jonneja ja jonnettaria tulee tuhoamaan paikkoja. Toimisiko sama Suomessa? Vahvalla kokemuspohjalla voin kertoa: tuskinpa toimisi.
Nuo ulkona olevat metalliromueläimet tekivät kyllä suuren vaikutuksen, valtavan hienoja rakennelmia. Suuntasimme taideteoksilta pikkuhiljaa takaisin autolle ja tässä vaiheessa Saker vastasikin viestiini, että kyseessä on hänen kaverinsa kissa joka saa tulla ja mennä miten haluaa, kissasta ei tarvitse olla huolissaan… Aijaa vai. 😀😀😀 Hahah. Jätin vastausviestissä mainitsematta että se asia tulikin jo omatoimisesti selvitettyä, mutta kiitos vaan tiedosta. Jonkun ajan päästä myös Ceser vastasi viestiin suurin piirtein samalla tavalla. Eikä siinä vielä kaikki, myöhemmin myös itse paikan omistajan tyttöystävältä oli pamahtanut viestipyyntö, ja pitkä tarina siitä, että kissalla on kyllä kaikki kunnossa. Uuf. 😂 Nyt oli luvassa pientä väärinkäsityken selvitystä puolin ja toisin. Omistaja laittoi vieläpä selfien oranssin pikkukissansa kanssa että kissalla on kaikki ookoo. Harmi kun ei tullut itse otettua selfietä kisun kanssa, kanssa jonka olisi voinut vastausviestissä lähettää. 🐈 Näihin pelastuspartio -tunnelmiin täältä tähän…… Oli kyllä viimeinen kerta kun yritetään enää pelastaa mitään mouruavaa kissaa yhtikäs mistään.
–
Lento Suomeen oli sulava ja laskeutuminen Helsinki-Vantaan lentokentälle pehmeää kuin vanukaspurkkiin putoaminen. Oikeasti, en ole varmaan koskaan ollut lennolla joka olisi ollut vastaavanlaista pehmeää menoa. Koko lentomatka (kuusi tuntia) tuntui tuhat miljoonaa kertaa pidemmältä ajalta kuin monien kuukausien ajomme läpi Euroopan.. Hitaasti alla lipuvia maita katsellessani en voinut mitenkään, en siis yksinkertaisesti mitenkään käsittää että olimme oikeasti ajaneet saman matkan, ja vieläpä pidemmän kautta. Epätodellinen fiilis kasvoi entisestään, kun lensin taas takaisin Kanarialle. Itsessään Atlantin ylittämisessä menee todella pitkä aika lentokoneella, ja me olimme tulleet saman matkan… lautalla?!? 😂
Olin siis lievästi sanottuna päästäni pyörällä ja olotila myös lentokentällä oli vähän sekava. Vessassa seisoessani mietin todella pitkään voinko oikeasti ottaa hanavettä pullooni, mutta kyllä näin oli uskottava. Suunnistin junalla yölliseen Helsingin keskustaan. Bussini Turkuun lähti Kampista ja autoa odotellessa pyörin ulkona ihmettelemässä ja otin ensikosketukseni lumeen. ❄️ Vanhat viikinkivaistoni heräsivät eikä kylmyys ollut mikään shokki missään vaiheessa. Pärjäsin hupparilla, villa-, ja ruutupaidalla koko Suomenreissuni ajan. Helsingistä otin yöbussin ja olin perillä Turussa kello neljältä aamuyöllä.
Takana oli melko radikaalia matkaamista ilman stoppeja. Olin sairastuttanut itseni Kanarian Kalima -tuulen alla joten olin tässä kohtaa myös kipeä. Onneksi lentokoneessa kukaan ei istunut vieressäni sillä en ollut yskimisen ja niiskutuksen vuoksi mikään unelmien vierustoveri. Bussi lähestyi Turkua, absurdi olotila ja ahdistus suurenivat. Olimme matkanneet monta kuukautta hitaasti eteenpäin joten tuntui ahdistavalta olla ”sormia napsauttamalla” yhtäkkiä takaisin Turussa. Ahdistusta lisäsi myös tieto siitä että pian olisi todennäköisesti nähtävä paljon ihmisiä ja kertoa kaikille kuulumisia. Olimme matkakaverin kanssa katselleet monta kuukautta lähinnä yhtä ja samaa naamaa, joten ihmisten keskelle palautuminen on tuossa vaiheessa myös hieman jännittävää.
Olin todella väsynyt joten olotila varmasti paranisi aamulla ja näin kävi. On myös hienoa huomata että reissumme on riittänyt täyttämään ”aukon elämässäni”, eli elämäni suurimman unelman pyöriä ”nomadina” pitkin maailmaa. Olen suorastaan valmis asettumaan taas aloilleni. Tämä havainto on myös aiheuttanut tyhjyyden tunnetta siitä, että minulla ei ole tällä hetkellä mitään tavoiteltavaa tai uusia unelmia. Muuta kuin voida entistä paremmin, liikkua ja syödä hyvin. Ja varmasti vielä matkata.. ainakin muutamaan paikkaan. 😁 Yleisesti ottaen matkamme jäljiltä onnellisuustila on kasvanut ja olotila on seesteisempi. Kaiken tämän tuloksena fiilis Turussa kävellessä oli outo ja leijaileva. 🙏 Ensitöikseni menin vanhalle työpaikalleni Kupittaan cittariin hakemaan salaattia ja muita kauan kaipaamiani herkkuja. 😄
Kiitokset vanhemmilleni majoittamisesta ja hyvästä ruuasta. Saavuin Turkuun parhaimpaan bliniaikaan ja satuin todistamaan myös penkkarit. Näin parin viikon aikana enemmän kavereita kuin normaalisti näen kahden vuoden aikana.. 🤔 Terveiset kaikille turkulaisille poikakavereilleni, Jussi, Joni, Kim, (Makke, Onni, Alec). Tuli pelattua ja katsottua aivan laittoman paljon elokuvia. Kävin kasvohoidossa, taivuttamassa ja kestovärjäämässä ripseni, joten nyt voi taas huoletta olla monta kuukautta meikittä. 🫳🫳😄 (En ole koko reissumme aikana kertaakaan käyttänyt ripaustakaan minkäänlaista meikkiä). Se on oma ennätykseni varmasti sitten yläaste -aikojen.
Turussa ollessa kävimme myös musikaalissa äitini, siskoni ja Marikan kanssa. Pääsin myös osallistumaan siskon Colose-kutsuille. Suomenvisiitti oli siis todella tehokkaasti käytetty ja melkein kauhukseni koko kalenteri täyttyi niin runsaasti että tuntui kuin ei olisi ikinä poissa ollutkaan. 😀🫠 Sain myös täytettyä varastoja muutamalla tuotteella joita olen autossa kaivannut. Näitä ovat nuo luonnonmukaiset deodorantit ja MeineBase -mineraalisuola. 👌 Lisäksi esimerkiksi Monoi -öljy.
Kirsikkana kakun päällä, lukijat ovat varmasti kiinnostuneita tietämään miten TE-tapaamiseni sujui. 😁 Ja sehän sujui erittäin mallikkaasti. Kävimme perinpohjaisesti läpi työllistymissuunnitelmani ja laadimme sen kokonaan uudestaan. Läpikävimme perusteellisesti Espanjan pään tapahtumat, mahdollisuudet Espanjassa työllistymiseen ja selvitimme mitä oli käynyt osaltani koskien kolmen kuukauden työnhakua. Asioitani hoitava työntekijä korjasi tietojani todella paljon. Paljastin hänelle että olemme irtisanoneet asunnon ja ajoimme autolla Espanjaan. Tätä asiaa hän ei ihmetellyt laisinkaan, eikä hän kysellyt asiasta sen enempää. Poste Restante -osoite oli tuon jo hieman paljastanutkin. Työntekijä myös tietää että poikakaverini jäi Espanjaan ja tämän vuoksi olen itsekin kiinnostunut toisella silmällä katsomaan Kanarialta töitä. Tietoihini on siis kirjattu että etsin ensisijaisesti Suomesta töitä, mutta katselen niitä myös Gran Canarialta. 👐 TE-työntekijä tuli asioissa todella paljon vastaan ja TE-toimistolle ei ole missään vaiheessa tarvinnut ”valehdella” mistään. Niin kauan kuin matkaamisesta huolimatta on valmis vastaanottamaan töitä Suomesta, kaikki on hyvin. Oma työllistymissuunnitelmani on myös erittäin vahvasti itselleni räätälöity, jonka vuoksi oli tärkeää nähdä kasvotusten sillä tämän hetkinen tilanteeni ei ole mitenkään selkeä.
Ja tähän väliin outo kevennys.. 🫠 Tiesin että asioitani hoitava TE-työntekijä oli itsekin Espanjassa lomalla sillä en saanut häntä tammikuussa kiinni. No, Espanja tuli tietysti puheissamme useasti esille ja selvisi että työntekijä oli ollut myös Kanarialla….. Nimittäin Gran Canarialla. 😂😂 Hän sanoi että olisi voinut ottaa loman keskelle yhden työpäivän ja olisimme voineet hoitaa tapaamisen siellä. Tämä kävi itselläni jo Kanarialla mielessä, mutta en olisi ikimaailmassa uskonut että lojuimme vieläpä samalla saarella. TE-naisen heitto tapaamisesta saattoi olla vitsi, en tiedä olisiko tuo oikeasti onnistunut.. 🤔 Mutta vähän outo sattuma joka tapauksessa. 😅
Turussa ollessani kävin myös kaverini kanssa TE-messuilla, osallistuin kahteen TE-liveen, ja liityin Play Finland -ryhmään jossa tiedotetaan muun muassa pelialan avoimista työpaikoista. Näillä toimilla saan kuitattua kuukauden neljä pakollista työnhakua. 😀 Tällä hetkellä saan siis työttömyyskorvausta normaalisti työttömyyskassaltani, kunhan hoidan joka kuukausi kyseiset pakolliset neljä työnhakua.
Matkustin takaisin Helsinkiin 11. päivä sunnuntaina ja olin yhden yön hostellissa. Aamulla taistelin tieni lentokentälle läpi lakkojen runteleman maanantaisen Helsingin. Junat eivät kulkeneet lainkaan mutta onneksi pääsin bussilla lentokentälle. Kanarialle takaisinmenopäivä valikoitui yksinkertaisesti sillä, että maanantaina oli halvin lento jonka löysin, eli vähän päälle satasen niin kuin aiempi Suomenlento. Pääsisin perille juuri ennen ystävänpäivää lohduttamaan yksinäistä matkakaveriani, ja suuret karnevaalitkin olivat juuri alkamassa. 😀
Yksin matkaaminen varsinkin lentokoneella on jännittävää joten olen hyvin ylpeä itsenäisestä suorituksestani kulkea Afrikan reunalta pohjoiseen ja takaisin ilman minkäänlaista draamaa ja eksymistä lentokentillä. Nyt kun on muutenkin matkannut koko ajan niin tiiviisti jonkun toisen ihmisen kyljessä kiinni, kaikenlainen yksin liikkuminen tuntui todella oudolta. Jo se että pääsi itsenäisesti hostelliin sisälle tuntui suurelta saavutukselta. Toisaalta, takaraivossani jyskytti kokoajan tieto siitä että olen selvinnyt pois hajonneella autolla Bosnian pikkukylästä ilman paikallista kielitaitoa, joten tulen selviämään mistä vain. 😀 Luulen että tuo tarina tulee olemaan itselleni se muisto jonka turvin tulen muutenkin jatkossa selviämään elämässä ihan mistä vain vastoinkäymisistä.
Suomessa oli superkivaa käydä ja nähdä tuttuja, mutta kyllä odotin taas Kanarialle pääsyä ja kaipasin erityisesti autossa nukkumista. Pimennysverhojen ansiosta autossa nukahtaa todella hyvin, ilma on raikasta, kokoajan tulee oltua vähän ulkona joten uni tulee muutenkin paremmin. Auto on myös mukavan majamainen ja piikkimattoa oli ikävä. 🫶 Lentomatka takaisin Kanarialle tuntui taas järkyttävän pitkältä. Katsoin koko ensimmäisen tuotantokauden Netflixin sarjasta Emily in Paris. 👍👍😀( Kiitos Kimille vinkkaamisesta, osui ja upposi). Sarjan myötä on tullut sellainen fiilis että kyllä siellä Pariisissakin piru vie täytyy vielä käydä pyörähtämässä..
Lentomatka tuntui siis pitkältä, ja pieni itku meinasi päästä kun näin ensimmäistä kertaa Atlantin jälkeen saaren reunan.. 😮💨🫶😀 Kone kierteli ja kaarteli ympäri saarta ja vihdoinkin laskeuduttiin. Fiilis oli mahtava ja perillä tukalan kuuma. Ilma tuntui siltä kuin kostea rätti oltaisiin läväytetty päin naamaa. Puhelimeni joutui täydelliseen kriisiin eikä löytänyt minkäänlaista nettiyhteyttä mihinkään suuntaan. Jostakin syystä myös kelloni menee kokoajan manner-Espanjan aikavyöhykkeeseen. (Gran Canarialla kello on kaksi tuntia Suomesta jäljessä). Harhailin etsimässä matkakaveriani, ja pian bongasin ulkoa liikenneympyrää pitkin liitävän punaisen paholaisen. Täällä taas oltiin, juhlakansan keskellä.
Nyt sitä on taas pikkuhiljaa päässyt takaisin kiinni pakuelämään. Yksin ollessa matkakaverin ei tietenkään tarvinnut avata esimerkiksi sänkyä leveäksi, joten olemme totutelleet taas pikkuhiljaa perus autorutiineihin. Kaikki ennusteet ja merkit viittaavat siihen, että paku lähtisi kulkeutumaan hitaasti mutta varmasti takaisin kohti Suomea siinä maalis-huhtikuun paikkeilla. Meillä ei ole talvirenkaita, joka määrittelee paljolti takaisinpaluuta. Matkakaverilla on Kanarian päässä käytännössä työkkäriasiat kunnossa. Hänellä oli TE-tapaaminen ja NIE-tunnus hallussa. Matkakaveri voi nyt siis kolmisen kuukautta etsiskellä Kanarialta töitä. Palvelua ei tosiaankaan Espanjassa saa helposti englanniksi, vaan työkkärissäkin luki seinällä, että jos ei osaa espanjaa, on palattava takaisin tulkin kera. 😀 Työllistyminen ilman espanjankielentaitoa on siis todella hankalaa. Kielitaidottomalle suomalaiselle paras työllistymispaikka on suomibaarit, suomalaiset lehtitoimistot (yms), ja mahdollisesti hotellit. 🙂 Pidemmittä puheitta, näihin kuviin ja tunnelmiin. ✌️🤹 Gran Canarian suurimpiin karnevaalitempauksiin lukeutuu varmasti tämä lasten karnevaaliparaati. Seuraavana päivänä on suuri Drag Queen -Gaala jossa valitaan joka vuotinen kuningatar. Sen jälkeen on luvassa itse suuri karnevaalipäivä, eli massiivinen paraati ja juhlat. Viimeisenä päivänä on erikoinen perinne, eli suuren sardiinin mereen hautaaminen (🤔🤔😄) jonka jälkeen julkistetaan myös seuraavan vuoden karnevaaliteema. 🙂 Tuota kaikkea on täällä siis tullut ihmeteltyä. Ensi kerralla taidan kirjoitella siitä kun tehtiin matkakaverin kanssa pieni murtokeikka ”hylikseen”… 😀 Adiós!