19. Parkkisnuudelit ja Varsova

Pakupäiväkirja 19.

Keskiviikkona seikkailtiin tosiaankin Varsovassa, otettiin skuutit alle ja lähdetiin kaupungin ytimeen. Auto jätettiin kaupungin laidalle ja ensiksi syötiin vanhaa kunnon nuudelisoppaa! Tuota on tullut jo useasti vedettyä tällä reissulla. Mukaan vielä tonnikalat ja muut höysteet.

Illan pimetessä otettiin taas Boltit ja suunnistettiin takaisin pakulle. Ajauduttiin vahingossa vanhaan kaupunkiin ja eksyttiin sokkeloisille mukulakivikaduille pahemman kerran. Ei meinattu millään löytää ulos vanhan kaupungin sokkeloista. Kaikki tietää että pyörällä tai skuutilla meno mukulakivillä on muutenkin….. ääreishauskaa . 🥴🥴

Päästiin autolle, ajeltiin jonkin matkaa toiselle Puolan yöpaikalle, Szlak… Gloskówkille (..?) . Kyseessä oli vähän fiinimpi asuinalue. Asukkailla oli hienojen talojensa ympärillä isoja portteja, aitoja ja turvallisuusjärjestelmiä. Jos tuonne olisi ilmestynyt poliisit, niin todennäköisesti vain meitä pois häätämään!

Ympärillä oli metsää, ulkoilualuetta ja puisto. Todella hyvä leiriytymispaikka. Aamulla puurot naamaan ja paikalliseen  (leppäkerttu -logolla varustettuun) Biedronka kauppaan tekemään ruokatarvikkeiden täyttöä. Todella hyvä ruokakauppa hyvällä valikoimalla (myös vegejutut🌱) ja Puolassa on jo todella edullista. Tonnikalapurkki maksaa vähän päälle 1€, niin kuin Suomessakin silloin kun kyseinen kala oli vielä opiskelijoiden sapuskaa. Latviassa ja Liettuassa taas tonnikala oli hieman kalliimpaa kuin Suomessa 🆘. Bensan hinta on alentunut kokoajan mitä edemmäs ollaan kuljettu. 👌 Huomioitavaa on myös (asia jota itse en edes etukäteen ajatellut), että Puolaan tultaessa valuutta vaihtui Puolan zlotyksi. Eipä tuollakaan ole oikeastaan merkitystä kun kortilla makselee. (10 Puolan zlotyä on yhtä kuin 2,16€). Ruokakaupoilta käännettiin renkaat kohti etelää ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Matkamusana: La Coka Nostra ja tietysti Robin.
Ensi kertaan & kuulemisiin!

Edelliset postaukset löydät kohdasta: Arkisto . 🙂

Kulttuuri Oma elämä Hyvä olo Matkat

18. Muu maa mansikka 🍓

Pakupäiväkirja 18.

Myrskyisän ensimmäisen yön jälkeen Puolassa ajeltiin pitkin syksyistä ja tuulista tietä Lomzan kaupunkiin puiston varrelle tekemään aamupalaa ja kävelemään. Tästä taas suuntana etelä. Itsellä on ollut useasti sellainen fiilis kuin oltaisiin jotain myrskynmetsästäjiä kun istun tuossa pelkääjänpaikalla läppäri sylissä ja joka paikassa on jotakin piuhaa ja härveliä ja ihme tavaraa. Tällä kertaa ei oltu myrskynmetsästäjiä, vaan mansikanmetsästäjiä. Ajettiin suorinta tietä vähän rajummalle hylikselle, mansikalle nimittäin! Puolan pääkaupungin Varsovan siluetti näkyikin jo harmaana horisontissa pilvenpiirtäjineen.

Positiivista pakuelämässä on tietysti se, että tiskit eivät jää lojumaan vaan kaikki tulee tiskattua samantien. 😄 Tällä hetkellä tosin meillä on  vielä mökin jäämistöstä niin paljon kertakäyttöastioita mukana, että tiskaamiseltakin ollaan jonkin verran säästytty.

Tiskiaineena toimii kyseinen putelo 👆. Tietysti tiskaamisen suhteen kannattaa käyttää maalaisjärkeä, ihan mihin vaan museon nurkalle ei kannata mennä astioitansa tiskaamaan. 😁

Mansikka on entisen mansikkafirman jäljiltä pellolle jäänyt maamerkki, eikä siitä sen enempää. 😄😄🍓Mansikan jälkeen suunnattiin siis Varsovaan päin. Matkakaverini on ollut aiemminkin Varsovassa ja muutenkin reppureissannut ympäri ämpäri Eurooppaa, itsellä tuli vasta nyt ensikosketukset Puolan maahan. Jätettiin paku Varsovan laitakaupungille ryöstettäväksi, otettiin Boltit alle ja kurvattiin keskustaan. Etukäteissuunnitelma ei ollut edes lähteä Varsovan keskustaan mutta sinne mentiin, pörrättiin hetken kaupungilla ja isossa ostoskeskuksessa. Pikkukylien jälkeen tuntui taas puuduttavalta olla tuhansien ihmisten keskellä ahtaissa tiloissa. Mutta Varsova oli vaikuttava valtavine rakennuksineen, New Yorkin meininkiä. 🏢🏢

Varsovasta lisää kuvia ensi kerralla, nyt se on moro! 🤙 Tällä hetkellä Puola on jäämässä taaksepäin ja hyvällä tuurilla ylitämme pian Slovakian rajan.

Edelliset postaukset löydät kohdasta: Arkisto . 🙂

Kulttuuri Matkat Uutiset ja yhteiskunta Päivän tyyli