Rakas ystäväni sai kuulla kaksi vuotta ja neljä kuukautta sitten ikäkausiseulonnan jälkeen sairastavansa aggressiivista paksunsuolen syöpää. Ensimmäisen leikkauksen ja sytostaattihoitojen jälkeen ystäväni sai hyviä uutisia: ei etäpesäkkeitä. Sytostaattihoitojen välillä ystäväni oli töissä ja suunnittelimme yhteistä ulkomaanreissua. Puoli vuotta leikkauksen jälkeen tarkastuksessa huomattiin, että etäpesäkkeitä on ja pahimmassa mahdollisessa paikassa, maksassa ja haimassa. Sytostaatit vaihdettiin ja syöpäkasvaimet reagoi niihin. Hyvä näin!

Hyvä tilanne jatkui, kunnes puoli vuotta sitten lääkärit päättivät poistaa leikkauksella viimeisenkin, jo hyvin pieneksi käyneen vihulaisen. Leikkauspöydällä huomattiin, että pikku vihulainen olikin jo iso ja kärttyisä. Koko maksa oli menetetty. Leikkaushaavan parannuttua kokeiltiin taas uutta sytostaattia, ilman tulosta. Syöpäkasvain oli niin iso, ettei edes sädehoitoa kokeiltu. Helmikuun alussa kaikki hoidot lopetettiin ja kivunlievitys jäi. Tänään ystäväni kuoli. Yli kolmenkymmenen vuoden ystävyyden jälkeen olen auttamassa hänen puolisoaan selvittelemään tavaroita ja sopimaan hautaustoimiston kanssa asioita. Toimeliaisuus tekee pään sisään kiireen surrakseni ja suru antaa käyttövoimaa toimia.

Suren sitä, että tulevaisuuden suunnitelmat jäivät toteutumatta. Suren sitä, että elettiin liikaa sitku -elämää. Suren sitä, että asuttiin kaukana toisistamme eikä käyty useimmin yhdessä kävelyllä, uimassa, marjassa, sienessä. Kaikessa surussa arvostan pitkiä keskustelujamme ja syvää ystävyyttämme. Hän tunsi minut paremmin kuin puolisoni. Tunsimme toistemme hyvät ja pahat puolet, jaoimme salaisuudet, ilot ja surut. Suru istuu olkapäälläni, kun katselen valokuvia viimeisimmistä yhdessä tehdyistä muutoistamme ja viininmaisteluilloistamme. Samalla arvelen surun jäävän asustelemaan meille vielä hetkeksi.  

Kiitos kaikista yhteisistä vuosistamme ystäväni.

Hyvää matkaa!

: Kati

Tänään on naistenpäivä. Päivä, jolloin puhumme tasa-arvosta, naisten oikeuksista ja niistä ihmisistä, jotka ovat muuttaneet maailmaa rohkeudellaan. Päivä, jolloin muistamme, että monet asiat, jotka tänään tuntuvat itsestään selviltä, eivät ole aina olleet sitä. Oikeus kouluttautua, tehdä työtä, päättää omasta elämästä ja osallistua yhteiskuntaan eivät syntyneet sattumalta. Ne ovat seurausta lukemattomista pienistä ja suurista teoista, keskusteluista, päätöksistä ja myös vastarinnasta. Naistenpäivä on siksi tärkeä. Se muistuttaa historiasta ja siitä työstä, jota on tehty ja jota tehdään edelleen.

Silti tämän päivän äärellä huomaan ajattelevani myös jotain muuta. Toivon, että jonain päivänä naistenpäivää ei enää tarvittaisi. Ei siksi, että naisten merkitys, työ tai historia menettäisivät arvonsa. Vaan siksi, että eläisimme maailmassa, jossa ihmisen arvo ei olisi koskaan sidoksissa sukupuoleen. Maailmassa, jossa kenenkään mahdollisuudet, turvallisuus tai ääni eivät riippuisi siitä, onko hän nainen, mies tai jotain muuta.

Tasa-arvo ei ole vain suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä. Se näkyy myös pienissä asioissa: siinä, miten työ ja vastuu jakautuvat, ketä kuunnellaan, kenen osaamista arvostetaan ja millaisia odotuksia ihmisille asetetaan. Vaikka olemme kulkeneet pitkän matkan, tiedämme, ettei tasa-arvo ole valmis. Eroja on edelleen, niin palkoissa, turvallisuudessa, vallassa kuin arjen mahdollisuuksissakin. Siksi naistenpäivä toimii muistutuksena, ei vain juhlapäivänä, vaan pysähdyksenä miettiä, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa.

Ehkä kaikkein kaunein ajatus on kuitenkin tämä: että jonain päivänä kalenterissa ei olisi enää tarvetta naistenpäivälle, eikä myöskään miestenpäivälle. Ei siksi, että ne olisi unohdettu, vaan siksi, että niiden viesti olisi toteutunut. Että eläisimme maailmassa, jossa tasa-arvo olisi niin luonnollinen osa arkea, ettei sitä tarvitsisi enää korostaa erikseen. Maailmassa, jossa jokainen ihminen voisi kasvaa, tehdä työtä, rakastaa, vaikuttaa ja tulla kuulluksi ilman, että sukupuoli määrittää hänen mahdollisuuksiaan.

Siihen asti naistenpäivä muistuttaa meitä kahdesta asiasta: siitä, kuinka pitkälle olemme päässeet ja siitä, kuinka tärkeää on jatkaa matkaa.

Hyvää naistenpäivää!