Olen miettinyt tätä paljon viime aikoina. Sitä, miten jokin niin tärkeä ja hyvä kuin ekologisempi arki voi alkaa tuntua raskaalta. Ehkä tunnistat tämän: luet uutisia ilmastosta, luonnon monimuotoisuudesta, kulutuksesta ja samaan aikaan katsot omaa arkeasi. Muovipakkaus käsissä kaupan kassalla, auto pihassa ja banaanit ostoskorissa ja jossain sisällä kuiskaa ääni: en tee tarpeeksi.

Minulle ekoarki alkoi innostuksesta. Halusin vähentää jätettä, syödä kasvispainotteisemmin, ostaa vähemmän turhaa. Se tuntui merkitykselliseltä. Mutta jossain kohtaa huomasin, että merkityksellisyys oli vaihtumassa mittariksi. Aloin tarkkailla itseäni. Olinko tarpeeksi hyvä? Olinko riittävän ekologinen?

Me elämme kulttuurissa, jossa melkein kaikki voi muuttua projektiksi. Liikunta, palautuminen, vanhemmuus ja kyllä, myös ekologisuus. On helppo ajautua ajattelemaan, että pitää tehdä täydellisesti: ei lentämistä, ei muovia, ei virheitä. Mutta täydellisyyden tavoittelu kuormittaa hermostoa. Ja kuormittunut ihminen ei jaksa pitkään, ei ekologisesti eikä muutenkaan. Jos ekoarki perustuu syyllisyyteen ja pelkoon, se alkaa kuluttaa sitä samaa voimavaraa, jota tarvitsisimme muutokseen.

Pienet teot, iso merkitys

Voimauttava ekoarki ei ala siitä, että muuttaa kaiken. Se alkaa yhdestä asiasta, joka tuntuu mahdolliselta. Ehkä se on kasvisruokapäivä viikossa, second hand -löytö uuden sijaan tai päätös käyttää samaa takkia vielä yhden talven. Kun huomaa pystyvänsä johonkin, syntyy kokemus toimijuudesta. En ole vain uutisvirran passiivinen vastaanottaja, minä voin vaikuttaa. Se tunne on yllättävän vahva.

Olen myös opetellut sanomaan itselleni: kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. Kaikki ei ole minun vastuullani. Jos olen valvonut huonosti, valitsen ehkä valmisruoan ilman syyllisyyttä. Jos arki on kuormittavaa, en lisää siihen uusia vaatimuksia “täydellisestä” lajittelusta tai nollahukkakeittiöstä. Kestävyys ei voi rakentua uupumuksen päälle. Ekologisuus, joka tukee hyvinvointia, on pitkäjänteistä. Se on enemmän suunta kuin lista sääntöjä.

Yksi asia on ollut minulle erityisen tärkeä: en tee tätä yksin. Kun puhun ystävien kanssa, huomaan että moni kamppailee samojen ajatusten kanssa. Syyllisyyden, riittämättömyyden, toivon ja halun välillä. Yhdessä jaettu ekoarki on kevyempää. Yhteys tuo toivoa ja ehkä juuri se on voimauttavan ekoarjen ydin. Se ei perustu pelkoon maailman loppumisesta, vaan rakkauteen maailmaa kohtaan. Haluun pitää huolta, myös itsestä.

Et ole huono ihminen, vaikka et elä täydellisesti ekologisesti. Et ole epäonnistunut, vaikka joskus valitset helpomman vaihtoehdon. Voimauttava ekoarki syntyy siitä, että kysyt: Mikä on minulle tänään mahdollista? Kun teet edes pienen teon arvojesi suuntaan, olet jo liikkeessä. Ja liike on paljon kestävämpää kuin täydellisyyden tavoittelu. Ehkä ekoarki ei olekaan projekti, jonka pitää onnistua. Ehkä se on tapa elää vähän tietoisemmin. Yhdessä.

Terveisin: Anna

Yli kolmenkymmenen vuoden avioliitossa on muutama kompastuskivi. Nyt ajankohtaista on kompostointi. Meillä on ”aina” ollut lämpökompostori ja siihen liittyvät ristiriidat eskaloituvat tammi-helmikuun vaihteeseen. Juuri tässä keskitalven aikana lämpökompostori usein jäätyy, puolisoltani valahtaa hartiat polvitasolle, kompostointi-into loppuu ja tämä-on-turhaa-keskustelut alkavat.

Viime vuosina olen käynyt useamman koulutusjakson kompostoinnista ja ne ovat sekä avannneet sydämeni kompostoinnille että yritykseni vaikuttaa puolisoni mielipiteisiin ovat vahvistuneet. Ennen kompostointiohjeita sanon kaikille, myös puolisolleni: se ei ole epäonnistuminen tai tee kompostointia turhaksi, jos lämpökompostori jäätyy sydäntalvella.

Olen koonnut muutaman ohjeen kompostorin hoitoon talvikaudelle:

1) kompostori kannattaa tyhjentää, ainakin  puolet massasta, syksyllä ennen talven tuloa. Näin kompostorissa on tilaa talven ajan. Itse tyhjensin kompostoria viime syksynä syyskuussa ja toisen kerran tapanin päivänä, siis joulukuun lopulla. Tyhjensin kompostorista massan jälkikompostoitumaan lehtikompostiin.

2) kompostoria pitää syöttää säännöllisesti. Tämä tarkoittaa siis useita kertoja viikossa eli keskimäärin 3 kertaa viikossa tai joka toinen päivä. Minulla on n. 3,5 litran bioastia, johon lisään ruokalusikallisen kompostiherätettä syksystä kevääseen. Juuresten ja hedelmien kuoret täyttävät nopeasti pikkuastian eikä astian tarvitse olla edes kannellinen, sillä usein tyhjennettävä bioastia ei tuoksu.

3) lisää aina kuiviketta. Märkä komposti jäätyy nopeasti, ja kuivike sekä ilmaa kompostimassaa että eristää talvella. Tähän pari vinkkiä, joita olen käyttänyt. Ensinnäkin kerään kahvinporot eri astiaan ja bioastiaan menee vain suodatinpussit ja muutama kahvinporo muun kompostoitavan kanssa. Näin saan kosteutta kompostorista vähemmäksi ja kahvinporoista teen hiekotuksen saunapolulle sekä muutama ruokalusikallinen menee ruukkukasvien multaan. Toiseksi taloutemme kissaneidit eivät pidä puupurupohjaisesta kissan”hiekasta”, mutta kompostoriin kyseinen tuote toimii hyvin kuivikkeena ja on kohtuuhintaista.

4) jos kompostori kuitenkin jäätyy, sitä voi yrittää sulattaa kaivamalla kerran (tai kaksi) vuorokaudessa kanisterin täynnä kuumaa vettä. Näin saat kompostoria sulateltua ja toimintaa taas käyntiin. Jos sulatus ei onnistu, kompostori kyllä sulaa ilmojen lämmetessä ja jatkaa siitä, mihin jäi ennen jäätymistä.

Kuten moni muukin asia, kompostointi vaatii pitkäjännitteisiä toimia. Samoin puolisoni asenne puolivuosittaista kompostiherätteen käyttöä kohtaan on muuttunut kymmenessä vuodessa, kun hän on huomannut sen nopeuttavan kompostijätteen muuttumista mullaksi. 

Ja onko meillä kompostori tänä vuonna jäätynyt? Kyllä. Tapanin päivän tyhjennyksen jälkeen en saanut tarpeeksi nopeasti ruokaa ja eristettä kompostoriin pakkasten tullessa seuraavana päivänä, joten lämpökanisterit ovat olleet käytössä. Käytössä ovat olleet myös kompostikehityskeskustelut. Nekin lämmittävät parisuhdetta lämminvesi kanistereiden lailla. Onneksi kevättä kohti mennään!

Terveisin, komposti-Kati