Kuinka moni on kuullut otsikon lausahduksen? Varmaan lähes jokainen. Olen viime aikoina pohdiskellut yksinyrittäjänä paljonkin koulutuksia, opiskeluja, lisä- ja erikoistumisopintoja sekä matkustellut ympäri Suomea syventävien opintojen perässä. Mitä olen ottanut huomioon tässä opintojen ja yrittämisen yhteensovittamisessa ja mitä tunteita tämä onkaan minulle nostanut pintaan?

Ensinnäkin on ollut todella vaativaa miettiä, mitkä koulutukset ovat juuri minun työllistymisen kannalta avainasemassa. Mitkä näistä sadoista mielenkiintoisista opinnoista valitsisin seuraavaksi? Opintojen valitsemisessa olen hyödyntänyt tavoite- ja unelmakarttaa. Olen siis ottanut ison pahvialustan, kasan aikakaus-, sanoma- ja erikoisalalehtiä sekä liimaa ja saksia. Hirmuisen askarteluhetken pyörteissä olen leikannut kuvia, tekstejä ja piirrellyt kaavioita sekä rakennellut pilvilinnoja. Olen aikaisemmin pitänyt tällaista menetelmää hömppänä, kun ei se oikein ole tieteellisellä pohjalla, mutta nyt sain mielettömän vision tarkastellessani työn unelma-tavoitekarttaani. Mielessäni on nyt hahmottunut tarkka suunta mihin yritystoimintaani olen viemässä, miten siihen päästään ja mitä työkaluja tarvitsen päästäkseni tavoitteeseeni. Koulutukset ja opinnot ovat osa tätä työkalupakkia, jolla tavoitteeni saavutan.

Seuraavaksi olen ottanut kalenterin auki pöydälle ja merkinnyt koulutusajankohdat sekä niihin menevä työaika. OK. Myönnän, että yllätyksiä on tullut ja osa opiskelupäivistä on muuttunut työpäiviksi ja päin vastoin. En ehkä ole ollut tarkkana nyt tässä kohtaa. Ongelma minulla on, että olen aikaoptimisti ja ajattelen usein ”tekaisevani” tuon ja tuon homman tunnissa, kun todellisuudessa työ vaatiikin kaksi tuntia. Joten opiskelun ja työn kalenterointi on avainasemassa, että tiedän mitä teen, milloin ja missä. Tärkeintä on ollut vapaan merkitseminen, ettei työn ja opintojen imu vetäise minua käymään ylikierroksilla.

Kolmanneksi olen tehnyt aika roisia koulutusten arvottamista, mitä koulutuksista suoritan ensin ja minkä voi siirtää esimerkiksi vuoden tai kahden päähän. Olen nyt tehnyt tutkinnon tai erikoistumisarvon antavia koulutuksia, jotka samalla laajentaa mahdollista asiakaspohjaa. Seuraavaksi olen tehnyt kartoitusta toiminta-alueella, mitä alani palveluja puuttuu ja seuraavat koulutukseni ovat tehty vastaamaan näitä puutteita. Koulutuksia ja unelmia ammatillisessa kehityksessä vielä riittää, vaikka olen suorittanutkin viimeisen vuoden aikana viisi koulutusta tai erikoistumisopintoa loppuun. 

Viimeisenä olen liittynyt erikoisalojen yhdistyksiin ja sitä kautta rakentanut verkostoa ja saanut hyviä neuvoja haastavissa tilanteissa sekä osallistunut niiden kautta lisäkoulutuksiin. Olen samalla pyrkinyt vaikuttamaan näiden koulutusten sisältöihin ja pedagogisiin ratkaisuihin. Nimittäin monopoliasemassa olevat, instituution kaltaiset  koulutustahot ovat olleet hinta-laatusuhteeltaan heikoimpia. Opiskelijoiden vähättely, nolaaminen ja suoranainen kyykyttäminen ei kyllä motivoi opiskelijoita eikä innosta alalla toimimiseen. Toisaalta olen ollut koulutuksissa, jossa kouluttajan oma innostus aiheeseen tarttuu opiskelijoihin ja alan kehittämiseen. Jokaisesta koulutuksesta ja opinnoista on jotain jäänyt työhöni ja tämä auttaa minua työssä jaksamisessani ja yritykseni kehittämisessä. 

Laaja asiantuntijaverkosto onkin minun työyhteisö yksinyrittäjänä!

Neljän askeleen suunnitelma paketissa (saa käyttää, mutta ei ole pakko):

1) Kartoita työn kannalta avainasemassa olevat koulutukset/opinnot

2) Tee realistinen aikataulutus!

3) Priorisoi koulutukset/opinnot kartoittamalla palvelupuutteet toiminta-alueellasi

4) Verkostoidu, kehitä erikoisalaasi ja vaikutta

Ihania kevätpäiviä toivottaen, Kati

Rakas ystäväni sai kuulla kaksi vuotta ja neljä kuukautta sitten ikäkausiseulonnan jälkeen sairastavansa aggressiivista paksunsuolen syöpää. Ensimmäisen leikkauksen ja sytostaattihoitojen jälkeen ystäväni sai hyviä uutisia: ei etäpesäkkeitä. Sytostaattihoitojen välillä ystäväni oli töissä ja suunnittelimme yhteistä ulkomaanreissua. Puoli vuotta leikkauksen jälkeen tarkastuksessa huomattiin, että etäpesäkkeitä on ja pahimmassa mahdollisessa paikassa, maksassa ja haimassa. Sytostaatit vaihdettiin ja syöpäkasvaimet reagoi niihin. Hyvä näin!

Hyvä tilanne jatkui, kunnes puoli vuotta sitten lääkärit päättivät poistaa leikkauksella viimeisenkin, jo hyvin pieneksi käyneen vihulaisen. Leikkauspöydällä huomattiin, että pikku vihulainen olikin jo iso ja kärttyisä. Koko maksa oli menetetty. Leikkaushaavan parannuttua kokeiltiin taas uutta sytostaattia, ilman tulosta. Syöpäkasvain oli niin iso, ettei edes sädehoitoa kokeiltu. Helmikuun alussa kaikki hoidot lopetettiin ja kivunlievitys jäi. Tänään ystäväni kuoli. Yli kolmenkymmenen vuoden ystävyyden jälkeen olen auttamassa hänen puolisoaan selvittelemään tavaroita ja sopimaan hautaustoimiston kanssa asioita. Toimeliaisuus tekee pään sisään kiireen surrakseni ja suru antaa käyttövoimaa toimia.

Suren sitä, että tulevaisuuden suunnitelmat jäivät toteutumatta. Suren sitä, että elettiin liikaa sitku -elämää. Suren sitä, että asuttiin kaukana toisistamme eikä käyty useimmin yhdessä kävelyllä, uimassa, marjassa, sienessä. Kaikessa surussa arvostan pitkiä keskustelujamme ja syvää ystävyyttämme. Hän tunsi minut paremmin kuin puolisoni. Tunsimme toistemme hyvät ja pahat puolet, jaoimme salaisuudet, ilot ja surut. Suru istuu olkapäälläni, kun katselen valokuvia viimeisimmistä yhdessä tehdyistä muutoistamme ja viininmaisteluilloistamme. Samalla arvelen surun jäävän asustelemaan meille vielä hetkeksi.  

Kiitos kaikista yhteisistä vuosistamme ystäväni.

Hyvää matkaa!

: Kati