Olen syksyn 2025 koulutuksen aikana tutustunut mukavaan ihmiseen, jonka kanssa olen jopa nukkunut useamman yön samassa huoneessa. Näiden yhdessä vietettyjen vuorokausien aikana olen saanut valtavan tietopläjäyksen kroonisesta sairaudesta nimeltä lipedeema tai lipödeema. 

Tieto lisää tunnetusti tuskaa, mutta on tuonut minulle myös vahvan deja vu – tunteen. Valmistuttuani 1997 fysioterapeutiksi, aloitin työurani Reumaliiton kuntoutumislaitoksessa. Samoihin aikoihin kuntoutukseen tuli ympäri Suomea pehmytkudosreuma eli fibromyalgiapotilaita. Kotipaikkakunnilla nämä fibromyalgiapotilaat olivat usein kiertäneet lääkäriltä toiselle kipujensa kanssa ja heidän kipujaan oli vähätelty, mitätöity kokemuksia ja ohjattu lopulta mielenterveyspalveluiden piiriin. Heidät oli leimattu hysteerisiksi luulosairaiksi, varsinkin, kun suurin osa potilaista oli naisia.

1990- luvun lopulla Reumaliiton palveluksessa toimi edesmennyt tohtori Ronni, jonka kanssa sain tehdä töitä ja potilasvastaanottoja. Hän oli saanut hyvin pian kiinni laajasta oirekuvasta ja silloisessa kahden- kolmen viikon kuntoutusjakson aikana pääsimme hyvin kuntoutumisen alkuun. Kuitenkin eri reumalääkärit tekivät lujasti töitä, että pehmytkudosreuma saatiin ’oikeaksi sairaudeksi’ ja sille oikea tautiluokitus numeroineen. Tänä päivänä se onkin jo tunnistettu ja tunnustettu krooninen sairaus.

Kun kuuntelen ja luen  lipedeemapotilaiden kertomuksia lääkäristä toiseen juoksemisesta, törkeistä ihmisarvoa alentavista kommenteista ja lopulta mielenterveyspalveluihin ohjaamisesta, huokaisen syvään. Eikö terveydenhuolto ole oppinut mitään kolmessakymmenessä vuodessa? Miksi kroonista sairautta ei tunnusteta ennen kuin se näkyy numerona tautiluokituksessa? Miksi jatketaan inhimillistä kärsimystä 2020- luvulla vaikka tietoa on ja lipedeemaa on kuvattu ympäri maailmaa jo yli sadan vuoden ajan?

Haastattelin lipedeematietoisuutta edistävää henkilöä lipedeemasta ja tiivistin asian vain muutamaan kohtaan:

– krooninen ja matala-asteinen tulehduksellinen sairaus sidekudoksessa.

– sairastunut kudos on symmetrisesti alaraajoissa ja/tai yläraajoissa. Lipedeema näyttäytyy runsaana rasvakudoksen kertymänä/turvotuksena. 

-Turvotusta ei esiinny jalkaterissä tai kämmenen alueella. Nilkka- ja rannenivelten kohdalla on usein tunnistettavat ’pussit’.

– ihmiset kuvaavat usein ylä- ja alaruumiin olevan eri paria.

– kudos on kipeä ja sen käsittely on usein hyvin hellävaraista. Kudos saattaa olla myös hyvin mustelmaherkkää. Tunnusteltaessa kudoksessa on helmimäistä fibroosia.

– perinteiset liikunta- ja ravintolaihduttaminen eivät ole tehonneet.

Tämä lista on hyvin yleistasolla, jota pyydänkin anteeksi. Näin kuvailemalla olen saanut jo muutaman ihmisen ottamaan yhteyttä asiantuntijaan.

Suomessa on viime vuonna perustettu sekä asiantuntijatoimintaan pohjautuva yritys, tietoa jakava sivusto sekä potilasyhdistys. Oikeaa ja ajantasaista tietoa on tarjolla. Soisin myös useamman lääkäri-ihmisen tutustuvan asiaan. Ja se tautiluokituksen numerokin on tulossa! Nämä löytyvät somesta. Käy kurkkaamassa, jos asia kiinnostaa. (facebook, instagram, tiktok): lipelife.fi ja Lipedema.ry

Uuden vuoden tiedostavin terveisin, Kati

Tammikuun alku on monille hetki pysähtyä katsomaan eteenpäin. Tässä hetkessä moni törmää myös käsitteeseen manifestointi, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa, ja miten sitä voisi käyttää konkreettisena apuna tulevaisuuden suunnittelussa ja tavoitteiden asettamisessa näin uuden vuoden alussa.

Manifestointi tarkoittaa tietoista tapaa suunnata ajatuksia, tunteita ja toimintaa kohti haluttua tulevaisuutta. Sen ytimessä on ajatus siitä, että se mihin kiinnitämme huomiomme, alkaa ohjata valintojamme ja lopulta myös tekojamme. Ekologinen elämä ei ole suoritus. Manifestointi voi toimia myös muistutuksena siitä, että riittävän hyvä on tarpeeksi. Jokainen valinta ei ratkaise kaikkea, mutta suunta ratkaisee.

Manifestointi ei ole pelkkää toivomista tai haaveilua. Se ei tarkoita, että asiat tapahtuisivat ilman vaivannäköä. Pikemminkin kyse on selkeydestä: mitä todella haluan? Miksi se on minulle tärkeää ja millaisilla pienillä ja suurilla teoilla voin kulkea sitä kohti? Kun nämä kysymykset kirkastuvat, alamme huomaamatta tehdä valintoja, jotka tukevat haluttua suuntaa.

Uuden vuoden alussa manifestointi voi toimia sillanrakentajana unelmien ja arjen välillä. Se auttaa siirtämään katseen pelkistä tavoitteista kohti identiteettiä ja arvoja: millaista elämää haluan elää tänä vuonna?

Käytännössä manifestointi tulevaisuuden suunnittelussa voi tarkoittaa esimerkiksi:

• tulevaisuuden minä -harjoitusta: kirjoitat lyhyen tekstin siitä, millaista arkeasi elät vuoden lopussa
• arvopohjaisia tavoitteita: keskityt siihen, miten haluat elää, et vain siihen, mitä haluat saavuttaa
• säännöllistä muistuttamista: palaat valitsemaasi suuntaan viikoittain tai kuukausittain

Kun suunta on selkeä, tavoitteiden asettaminen muuttuu usein lempeämmäksi ja realistisemmaksi. Kaiken ei tarvitse muuttua kerralla. Ekologisempi arki on monelle ajankohtainen teema, mutta myös sellainen, joka voi tuntua kuormittavalta. Manifestointi voi auttaa lähestymään kestävää elämäntapaa ilman täydellisyyden vaatimusta.

1. Manifestoi identiteetti, ei vain tekoja

Sen sijaan että listaat kymmeniä ympäristötekoja, voit lähteä liikkeelle ajatuksesta: ”Olen ihminen, joka tekee arjessaan ympäristöä kunnioittavia valintoja.” Tämä ajatus alkaa ohjata pieniä päätöksiä: kaupassa, liikkumisessa, kuluttamisessa. Et tee valintoja pakosta, vaan siksi että ne sopivat siihen, kuka olet.

2. Näe tuleva arki mielessäsi

Voit kuvitella konkreettisesti: miltä kotisi tuntuu, kun tavaraa on vähemmän, millaista ruokaa laitat arkena ja miten liikut paikasta toiseen. Kun mielikuva on selkeä, huomaat helpommin mahdollisuuksia toteuttaa sitä myös käytännössä.

3. Pienet teot osaksi tarinaa

Manifestointi ei vaadi suuria elämänmuutoksia. Vuonna 2026 ekologisempi arki voi rakentua esimerkiksi näin: ostat harvemmin, mutta harkitummin, korjaat ja huollat ennen kuin korvaat, lisäät kasvisruokaa viikkoon askel kerrallaan ja opettelet sanomaan ei sellaisille valinnoille, jotka eivät tunnu omilta. Nämä teot eivät ole irrallisia suorituksia, vaan osa isompaa kertomusta siitä, millaista tulevaisuutta olet rakentamassa.

Vuoden 2026 alku tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä kysymään, millaista tulevaisuutta haluat omilla valinnoillasi tukea. Manifestointi voi olla lempeä ja käytännöllinen työkalu tämän suunnan kirkastamiseen, ei taikatemppu, vaan kompassi. Ehkä tärkein kysymys ei ole, mitä kaikkea aiot tehdä tänä vuonna, vaan: millaiseksi haluan arkeni tuntuvan ja millaisilla valinnoilla voin sitä rakentaa? Siitä manifestointi oikeastaan alkaa.

Hyvää ja inspiroivaa uutta vuotta toivottaen: Anna