Sotku ei ole vain kasa tavaroita pöydällä tai vaatevuori tuolin selkänojalla. Se on viesti, joka toistuu aivoille tauotta. Jokainen näkyviin jäänyt esine kuiskaa jotakin keskeneräistä: tee tälle jotain, muista tämä, älä unohda. Ei ihme, jos olo tuntuu levottomalta, vaikka istuisi paikallaan.

Aivotutkija Katri Saarikivi on kirjoittanut osuvasti Kotina-sivuston jutussa siitä, miksi siisti koti on hyväksi aivoille. Hänen ajatuksensa kiteytyvät siihen, että ympäristö ei ole neutraali tausta elämälle, vaan aktiivinen osa kokemustamme. Koti joko tukee ajattelua ja palautumista tai kuormittaa niitä. Sotku vie huomiota, nostaa stressitasoa ja tekee levosta pinnallista. Siisti tila taas viestii aivoille turvaa ja hallinnan tunnetta, jopa silloin kun muu elämä tuntuu kaoottiselta.

Ekologisesta näkökulmasta sotku on myös kiinnostavaa. Sotku ei synny tyhjästä, vaan usein tavarapaljoudesta. Siitä, että koteihin kertyy tavaraa enemmän kuin ehtii käyttää ja huoltaa. Kun tavaraa on liikaa, sen hallitseminen vie energiaa ja samalla kuluttaminen jatkuu, koska emme enää tiedä, mitä omistamme. Ostamme varmuuden vuoksi tai ostamme tuodaksemme hetken helpotusta levottomuuteen, jota tavara itsessään ylläpitää.

Kun kotia alkaa järjestää, tapahtuu usein jotakin yllättävää. Kyse ei olekaan siivoamisesta, vaan oivalluksesta: tällaista minä säilytän, tällaista käytän, tällaista vältän. Järjestäminen paljastaa tarpeet ja tarpeettomuudet. Se tekee näkyväksi sen, mikä on jäänyt elämään automaattisesti, ilman tietoista valintaa. Tässä kohtaa ekologisuus astuu mukaan luontevasti. Kun tavaramäärä vähenee, myös uusien hankintojen tarve usein hiipuu. Kaapeista löytyy jo se, mitä luultiin puuttuvan.

Ekologisemmassa arjessa siisteys ei tarkoita täydellisyyttä tai kotia, joka on kuin viimeistelty sisustuslehti. Se tarkoittaa toimivuutta ja tilaa hengittää. Tyhjää tilaa, joka on aivoille lepoa. Aivoille tyhjä taso tai väljempi hylly on kuin hiljainen hetki meluisassa päivässä. Se auttaa keskittymään, rauhoittumaan ja olemaan lempeämpi itseään kohtaan. Sotku kun kääntyy herkästi sisäiseksi puheeksi: miksi en saa tätä hallintaan ja mikä minussa on vikana. Siisti ympäristö sen sijaan tukee ajatusta siitä, että riitän tällaisena, arki saa olla keskeneräistä.

Muutos ei kuitenkaan vaadi suurta urakkaa. Usein riittää, että katse rajautuu ensin yhteen pieneen kohtaan. Yhteen laatikkoon, yhteen tasoon, yhteen hyllyyn. Kun näkymä rauhoittuu, mieli seuraa perässä. Samalla syntyy tilaa tehdä kestävämpiä valintoja: lahjoittaa eteenpäin, myydä, korjata tai käyttää loppuun. Tavara lakkaa olemasta taakka ja palaa jälleen välineeksi.

Ehkä siksi sotkun vähentäminen tuntuu monesta yllättävän vapauttavalta. Se ei ole luopumista vain tavarasta, vaan myös melusta, joka täyttää huomaamatta päivämme. Kun koti hiljenee, ajatuksetkin asettuvat. Ja siinä hiljaisuudessa ekologisempi arki ei tunnu vaatimukselta, vaan luonnolliselta jatkeelta: vähemmän tavaraa ja vähemmän kuormaa, mutta enemmän tilaa elää.

Terveisin: Anna

Olen syksyn 2025 koulutuksen aikana tutustunut mukavaan ihmiseen, jonka kanssa olen jopa nukkunut useamman yön samassa huoneessa. Näiden yhdessä vietettyjen vuorokausien aikana olen saanut valtavan tietopläjäyksen kroonisesta sairaudesta nimeltä lipedeema tai lipödeema. 

Tieto lisää tunnetusti tuskaa, mutta on tuonut minulle myös vahvan deja vu – tunteen. Valmistuttuani 1997 fysioterapeutiksi, aloitin työurani Reumaliiton kuntoutumislaitoksessa. Samoihin aikoihin kuntoutukseen tuli ympäri Suomea pehmytkudosreuma eli fibromyalgiapotilaita. Kotipaikkakunnilla nämä fibromyalgiapotilaat olivat usein kiertäneet lääkäriltä toiselle kipujensa kanssa ja heidän kipujaan oli vähätelty, mitätöity kokemuksia ja ohjattu lopulta mielenterveyspalveluiden piiriin. Heidät oli leimattu hysteerisiksi luulosairaiksi, varsinkin, kun suurin osa potilaista oli naisia.

1990- luvun lopulla Reumaliiton palveluksessa toimi edesmennyt tohtori Ronni, jonka kanssa sain tehdä töitä ja potilasvastaanottoja. Hän oli saanut hyvin pian kiinni laajasta oirekuvasta ja silloisessa kahden- kolmen viikon kuntoutusjakson aikana pääsimme hyvin kuntoutumisen alkuun. Kuitenkin eri reumalääkärit tekivät lujasti töitä, että pehmytkudosreuma saatiin ’oikeaksi sairaudeksi’ ja sille oikea tautiluokitus numeroineen. Tänä päivänä se onkin jo tunnistettu ja tunnustettu krooninen sairaus.

Kun kuuntelen ja luen  lipedeemapotilaiden kertomuksia lääkäristä toiseen juoksemisesta, törkeistä ihmisarvoa alentavista kommenteista ja lopulta mielenterveyspalveluihin ohjaamisesta, huokaisen syvään. Eikö terveydenhuolto ole oppinut mitään kolmessakymmenessä vuodessa? Miksi kroonista sairautta ei tunnusteta ennen kuin se näkyy numerona tautiluokituksessa? Miksi jatketaan inhimillistä kärsimystä 2020- luvulla vaikka tietoa on ja lipedeemaa on kuvattu ympäri maailmaa jo yli sadan vuoden ajan?

Haastattelin lipedeematietoisuutta edistävää henkilöä lipedeemasta ja tiivistin asian vain muutamaan kohtaan:

– krooninen ja matala-asteinen tulehduksellinen sairaus sidekudoksessa.

– sairastunut kudos on symmetrisesti alaraajoissa ja/tai yläraajoissa. Lipedeema näyttäytyy runsaana rasvakudoksen kertymänä/turvotuksena. 

-Turvotusta ei esiinny jalkaterissä tai kämmenen alueella. Nilkka- ja rannenivelten kohdalla on usein tunnistettavat ’pussit’.

– ihmiset kuvaavat usein ylä- ja alaruumiin olevan eri paria.

– kudos on kipeä ja sen käsittely on usein hyvin hellävaraista. Kudos saattaa olla myös hyvin mustelmaherkkää. Tunnusteltaessa kudoksessa on helmimäistä fibroosia.

– perinteiset liikunta- ja ravintolaihduttaminen eivät ole tehonneet.

Tämä lista on hyvin yleistasolla, jota pyydänkin anteeksi. Näin kuvailemalla olen saanut jo muutaman ihmisen ottamaan yhteyttä asiantuntijaan.

Suomessa on viime vuonna perustettu sekä asiantuntijatoimintaan pohjautuva yritys, tietoa jakava sivusto sekä potilasyhdistys. Oikeaa ja ajantasaista tietoa on tarjolla. Soisin myös useamman lääkäri-ihmisen tutustuvan asiaan. Ja se tautiluokituksen numerokin on tulossa! Nämä löytyvät somesta. Käy kurkkaamassa, jos asia kiinnostaa. (facebook, instagram, tiktok): lipelife.fi ja Lipedema.ry

Uuden vuoden tiedostavin terveisin, Kati