5.5.2020 aessi

Mitä tarkoittaa kestävämpi elämä?

Nyt kun me ollaan vastuussa tämän pienen ihmisen hyvinvoinnista, tuntuu ympäristön tilasta huolehtiminen ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Varsinkin kun tämä päällänsä oleva tilanne on näyttänyt miten paljosta pystymme luopumaan tarpeen vaatiessa, ja miten suuria vaikutuksia maailman laajuisella downsiftaamisella voi olla. Tänään siis pehmoisen vauvakuplan sijaan palaan juurilleni pohtimaan kestävää kulutusta kriittisesti.

Hyväosaisin kymmenys

Me kaikki puhutaan kestävämmistä ja ekologisemmista valinnoista koko ajan. Huomaan, että välillä alan käyttäytyä ja ajatella ihan niin kuin me oltaisiin jo tehty tarpeeksi. Jotenkin tuudittaudun siihen, että kun me jo tehdään asioita eri tavalla, niin nyt voidaan hetkeksi lopettaa ja olla huoletta. Sitten muistan, ja muistutan itseäni meidän elämäntyylin kuormittavuudesta. Me ollaan rakennettu iso talo ja ajellaab autolla ympäri maakuntaa päivittäin. Me ollaan tehty lapsi, joka on, let’s face it, yksi eniten ympäristöä kuormittavista päätöksistämme elämän aikana. Vaikka eihän se tietenkään niin yksinkertaista ole, pitää elämässä olla muutakin kuin ilmastoahdistusta. Mutta vaikka me kuinka viilattaisiin meidän ruokavaliota, ostettaisiin parhaamme mukaan käytettyä, ajeltaisiin hybridillä ja vähennettäisiin jätteen määrää, me eletään maapallon standardien mukaan edelleen selkeästi täysin kestämättömällä tavalla. Meillä on ihan liikaa tavaraa, ihan liikaa kulutus”tarpeita”, tavallaan ihan liian mukavaa. Me suomalaiset keskiluokkaiset kuulutaan vähintäänkin tän planeetan hyväosaisimpaan kymmenykseen, ja sen kymmenyksen elämisestä ja bisneksistä aiheutuu suoraan tai välillisesti selvästi suurin osa hiilidioksidipäästöistä ja muusta maapallolle koituvasta harmista. Mun mielestä meillä ei ole missään kohtaa oikeutta pestä käsiä ja rentoutua koska jo ”yritimme” tai olemme jo tehneet jotain hyviä valintoja. Miedän pitäisi tehdä siis todella TODELLA paljon asioita, että voitais sanoa tehneemme tarpeeksi. Elämän pitäisi muuttua niin paljon, että sitä on vaikea edes kuvitella.

Yhtä huono kuin muutkin

Tämähän ei tarkoita sitä, että meillä tehtäis jatkuvasti täydellisiä valintoja, tai edes hyviä valintoja. Mä koen kyllä, että me ollaan tehty ne meidän perheelle varatut itsekkään kulutusvalinnat jo. Meillä on talo ja kaksi autoa ja muutenkin kaikki mitä me tarvitaan. Paljon enemmän kuin suurimmalla osalla maapallon ihmisistä. Koen että nyt meillä ei ole enää oikeastaan oikeutta kasvattaa meidän elintasoa hirveästi, elämänlaatu onkin asia erikseen, mutta siihen ei tarvita lisää kuluttamista tai päästöjä.

Luopumista

Kestävämmän elämän opettelu ei välttämättä ole kivaa. Mutta eipä sen oikeasti kuulukkaan olla. Pitää luopua jostain mihin on tottunut. Itseasiassa pitää luopua ajan myötä aika paljosta. Mitä akuutimmaksi maapallon tilanne on tullut, sitä korkeammalle on nousseet myös meidän elämäntyylin muutoksia koskevat vaatimukset. Vaikka kirppistely tai kestävämpien tuotteiden ostelu on parempi kuin ei mitään, en oikeastaan enää laske niitä sillä tavalla kestäviksi valinnoiksi. Länsimaisessa yltäkylläisyydessä suurin osa ihmisistä on pisteessä, jossa ainoa kestävä valinta on useimmiten jättää kokonaan ostamatta. En ole idiootti minäkään, enkä elä maakuopassa. Tajuan kyllä että on joitain välttämättömyyksiä, jotkin asiat vaan on korvattava jos vanha rikkoutuu.

Tarkoitankin tässä ehkä sitä ekologisuuden varjolla ostamista. Sitä että ekoilun myötä yhtäkkiä omistamasi tavaramäärä onkin lisääntynyt, eikä vähentynyt. Olet päätynyt ostamaan ekotuotteen tyydyttämään jotakin tarvetta, jota sinulla ei edes aikaisemmin ollut. Tai sallinut itsellesi vielä yhden vaateostoksen tässä kuussa, koska ostit luomupuuvillaa. Käynyt kirppiksellä jo toisen kerran samalla viikolla ja kantanut kotiin kassitolkulla tavaraa, ajattelematta että touhu on yhtälailla osa ylikulutuskulttuuria kuin mikä tahansa muukin shoppailu. Riippuvaista toisaalla uusiin tuotteisiin kohdistuvasta ylikulutuksesta ja sitä kautta mukana mahdollistamassa jonkun toisen himoshoppailua.

Syntistä shoppailua

Sallin kyllä itselleni kirppiksillä käymisen ja jos tarvitsen jotain uutta, yritän ostaa eettistä ja ekologista. Olen siis ihan niin kuin muutkin. Ei ole yhtään varaa röyhistellä rintaa tässä. Ei kukaan,tai ainakaan kovin moni jaksa kokoajan kieltäytyä ja yrittää pärjätä tai opetella tulemaan toimeen vähemmällä. Varsinkaan jos muut ympärillä ei toimi niin. Ajattelen nykyään kuitenkin, että vaikkapa kirpparilla käyminen ja ostelu ei juuri koskaan ole mitenkään synnitöntä ja ok, niin kivaa kuin se joskus onkin. Voipi olla, että olen mielestäni tehnyt kestäviä valintoja, mutta minulla on kuitenkin kokoajan ollut ihan kivaa niitä tehdessäni. Silloin en todennäköisesti oikeastaan ole vielä tehnyt juuri mitään. En ainakaan tarpeeksi.

Kirottu muoti

Kestävyys ei saa olla muoti-ilmiö. Pelkään tosin että on. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että meidän suhtautumisemme muotiin on muututtava ihan kokonaan. Muoti=me halutaan saada saman näköistä kuin muillakin,inspiroidumme toisistamme, mutta haluamme kuitenkin olla persoonallisia ja erottautua eduksemme. Tämä aiheuttaa sen, että muoti on jatkuvassa muutoksessa. Mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tavaraa pitää tuottaa massoittain, mutta vielä niin, että tavara ja tuotantotapa hiukan muuttuu kokoajan. Hävikkimäärät on isoja ja tavaraa siis tuotetaan ihan helvetisti.

Me ei olla koskaan tyytyväisiä siihen mitä meillä on, niin kauan kun suhtaudumme muotiin näin mutkattomasti ja huoletta kuin nyt. Vain kiltisti seuraamalla ja nauttimalla. Aina tulee tarve päivittää. Joko puolet maapallon ihmisistä pitää lähettää ulkoavaruuteen tai sitten tämän touhun pitää yksinkertaisesti loppua. Omistamamme materian määrän ja laadun pitäisi jatkossa perustua enemmän käytännön tarpeelle. Tämä vaatii puolestaan, että me opetellaan tunnistamaan ne käytännön tarpeet ja erottamaan ne haluista ja sellaisista tarpeista, jotka on ulkoapäin luotu, usein bisnesmielessä.

Pidättäytymistä

Olen tajunnut, ettei kestävä elämä ole siis parempien valintojen tekemistä, se on pohjimmiltaan luopumista. Mutta ei se ole vain luopumistakaan, se on myös pidättäytymistä ja samalla tavallaan jälkeen tai ulkopuolelle jättäytymistä. Sitä ettei voi innostua samalla tavalla joistain uusista tuotteista, tekniikasta, ruokatrendeistä ja matkakohteista, kuoseista tai väreistä, kosmetiikasta tai brändeistä, vaikka ympärillä ei muusta puhuttaisikaan. Ettei voi seurata laumaa, niinkuin luontaisesti tekisimme. Että on ennen pitkään monella tavalla epämuodikas. Tämä on tietenkin ristiriitaista. Meillä ihmisillä on hirveän suuri tarve kuulua porukkaan ja ilmaista sitä ulkoisin merkein, nykyaikana paljolti ostamalla, kuluttamalla. Ulkopuolelle jättäytyminen voi olla monella tavalla kohtalokasta. Lopulta me kaikki tarvitsemme yhteisön hyväksyntää selvitäksemme. Ottaa esimerkiksi aika ison riskin jos menee työhaastatteluun pukeutuneena tamineisiin, jotka selvästi loukkaa joka ikistä, suvaitsevaisintakin pukeutumiskoodin pykälää. Oli asu sitten kuinka käytännöllinen tahansa.

Lihasvoima

Eikä ole kyse vain muodista, vaan myös uusista tekniikan innovaatioista. Pitää tosissaan punnita, mitkä keksinnöt tosiasiassa parantavat elämänlaatua niin paljon, että ne ovat aiheuttamansa ympäristökuormituksen arvoisia. Meidän elämä on jo aika helppoa. Kuinka paljon helpommaksi sen pitää vielä muuttua? Ei kehitystä ja innovaatioita voi kokonaan tietenkään pysäyttää ja palata keskiajalle, mutta pitäisi ainakin suhtautua kriittisesti siihen, mitä härpäkkeitä ja laitteita tarvitaan, ja mitkä asiat voitaisiin esimerkiksi edelleen tehdä itse. Ainakin kunnes korvaava tapa, laite tai keksintö täyttää myös eettiset ja ekologiset standardit, kaupallisen potentiaalin lisäksi. Lihasvoima kun on monesti aika vähäpäästöistä, jos puhutaan vaikka kotitöistä tai liikenteestä, miksei jossain määrin tavaran tuotannostakin.

Visuaalisuus

Sitten on visuaalisuuden ongelma, joka on mulle ehkä suurin haaste kestävämmän elämän tiellä. Mä olen ollut aika valmis hiukan kärvistelemään, ikävöimään tiettyjä juttuja koskaan niitä enää saamatta, ja näkemään vaivaa. Mutta mä olen todella visuaalinen ihminen. Kaipaan kauniita asioita ja väitän että ihan oikeasti kärsin vaikkapa värien ja muotojen epäharmoniasta, rikkinäisistä tai likaisista asioista, epätäydellisistä pinnoista ja sotkusta. Muodista nauttimalla olen päässyt tyydyttämään tätä tarvettani katsella kauniita asioita ja rakentaa kauniita yhdistelmiä tai kokonaisuuksia ympärilleni.

Sisustusta uusimalla ja vaatteita ostamalla olen voinut torjua tuota ”rumuuden” ja epätäydellisyyden aiheuttamaa ahdistusta, ja samalla poistaa epätäydellistä pintaa ja rekvisiittaa elämästäni. Saakeli että onkin hankala ajatella, että tästä pitäisi jotenkin nyt pyrkiä irti. Muodin ja sisustamisen harrastelu tai kodin pintojen uusiminen vain koska joku on epätäydellisen näköistä, ei oikeasti ole kestävää kuluttamista. Teki sen miten tahansa. Miten voisi vaan pysähtyä tähän, pitää kodista, vaatteista ja tavaroista hyvää huolta ja olla vaan tyytyväinen. Niin ettei keittiön kaappeja tai sohvaa ruveta viiden vuoden päästä vaihtamaan, koska ne ei enää ole muodissa ja miellytä silmää. Luulen, että on turhaa yrittää ostaa ”ajatonta”. Historia on näyttänyt, että niin vaan nekin ajattomat artekit ja lundiat on päätyneet aikoinaan kaatopaikoille ja kirppareille, kunnantalojen kellareihin pölyttymään. Ne samat ”klassikot” joita me ostetaan nyt ajattomina, ikuisina. Muoti ja sellainen visuaalinen vaihtelun tarve pitäisi vaan poistaa aivoista kokonaan, bootata jotenkin.

Auttaa jos ajattelee, että kyse ei ole mistään mun yksilöllisestä perustavanlaatuisesta tarpeesta tai ominaisuudesta, esimerkiksi jostain biologisesta. Vaan että enemmänkin kyse on jostain opitusta, peritystä, yleisistä jaetuista käsityksistä kauneuteen ja siisteyteen liittyen, tottumuksista. Ja ehkä jonkun muun ahdistuksen purkamisesta ja epätäydellisyyden kompensoimisesta. Voisiko tästä selvitä korvaamalla näitä muilla visuaalisilla nautinnoilla. Nauttia taiteesta, nauttia luonnon kauneudesta, nauttia puhtaasta kodista. Aidosti nauttia toisten omistamista kauniista asioista ilman, että niitä samoja on saatava itse. Tehdä kauniita asioita omin käsin.

Paljon vaadittu

Kaikki tämä on ihan hirveän paljon vaadittu. Sanoisin että liikaa. En itse usko koskaan pystyväni tuohon. Ajattelen kuitenkin, että näiden asioiden on oltava lähtökohtina sen arkisen toiminnan taustalla. Tavoitteet tarpeeksi korkealle, jotta suoriutuu kokoajan kelvollisella tasolla. Ja sitten on pakko sallia itselleen asioita. Pitää vaan pyrkiä siihen, että ne synnit ei olisi niitä pahimpia ja että niiden määrä olisi kohtuullinen. Tämä vaatii tietoa. Pitää tietää mikä on ympäristölle haitallista ja kuinka suuressa määrin. Monesti on varmaan paras ja helpointa vaan olettaa, että kaikki mikä vaatii uuden hyödykkeen tai materiaalin tuottamista ja kuluttamista, on huono juttu ja sellaisten asioiden kohdalla pitäisi aina pysähtyä. Aluksi miettimään parempaa vaihtoehtoa. Miten saan saman hyödyn tai nautinnon, mutta kestävämmin. Seuraavalla tasolla miettimään, pärjäisikö ilman, luopumaan. Hardcore ekoilija ei edes pysähdy valinnan ääreen, koska on jo jättanyt sen elämänsä ulkopuolelle, pidättäytynyt edes miettimästä. Ehkä nämä vois olla sellaiset portaat, joita pitkin voisi taso kerrallaan pyrkiä kestävämpään elämäntapaan. Kun kohtaa uuden kulutustarpeen, pysähtyy ja miettii minkä levelin ekoilu tässä kohtaa on mahdollista. Eikä suo itselleen sellaista lusmuilua, että jättää kokonaan pysähtymättä ja ajattelematta.

Yhteiskunnan tehtävä

Juuri siksi, että tämä on ihan valtavan vaikeaa ja liikaa vaadittu. Juuri siksi, ettei yksilön voi olettaa olevan niin eettisesti ja moraalisesti toimiva otus, että tekisi kaikki rajallisen elämänsä valinnat muiden ihmisten tai luonnon hyvinvointia ajatellen. Juuri siksi, että ei ole aikaa odotella kaikkien mukaan tuloa ja sitä, että jokainen meistä voi rauhassa totutella ja tehdä kaikki muutokset sillälailla kivassa tahdissa lempeästi. Juuri siksi tässä tarvitaan polittisia toimia, lakeja, sääntelyä, monien tahojen varpaille astumista, yksilön oikeuksien rajoittamista yhteisen hyvän eteen. Kuulostaa karulta. Vaikka uskon että yllättävän moni olisi tähän valmis. Muuttamaan elämässään paljonkin, luopumaan suurista asioista, jos se tehtäisiin yhdessä, reilusti ja tasa-arvoisesti.

Tilalle jotain muuta

Kestävä elämä on miettimistä, parempia valintoja, luopumista ja pidättäytymistä. Hirveän raskasta. Ei välttämättä kivaa. Okei. Mutta voidaanko me saada tästä jotain itsellemmekkin? Siis muutakin kuin elinkelpoisemman maapallon. Mielestäni parhaiten jäljillä tässä ovat ns. hidastajat, minimalistit, downsiftaajat, vähentäjät, yksinkertaistajat ja sen sellaiset. Kun ei käytetä enää aikaa ostoksiin ja ostamisen miettimisen, säästyy paitsi aikaa, myös rahaa. Ehkä se tulee tarkoittamaan ettei niin suurta osaa ajasta tarvitse käyttää palkkatyöhön. Se tarkoittanee myös, että erilaisiin palveluihin jää enemmän rahaa. Voisi ostaa vaikka siivousapua ja kulttuurielämyksiä niillä rahoilla, joilla ennen osti joka kevät uudet verhot ja tyynypäälliset. Saataisiinko me tällä tavalla enemmän aikaa läheisten kanssa, enemmän aikaa tutustua uusiin ihmisiin, enemmän aikaa keskittyä oleelliseen. Enemmän aikaa itsestä ja muista huolehtimiseen, ja sitä kautta enemmän hyvinvointia, niin fyysistä kuin henkistäkin. Kaikille.