Raskausdiapetes – Odottajan tuomiopäivä

Tieto raskausdiapeteksestä muutti sekunnissa paljon. Hetkeä aikaisemmin olin ollut terve ja onnellinen odottaja. Äkkiä koin itseni sairaaksi ja aloin toivoa että raskaus olisi jo ohi. Hetki sitten kehoni oli vielä ollut minun, se tuttu turvallinen ja pettämätön, terve keho. Enää se ei tuntunut siltä. Se oli pettänyt minut, tai minä sen. Hetki konkretisoi myös sen, kuinka keho ei ollut enää minua varten, vaan vauvaa ja nyt sitä oli hoidettava sikiön ehdoin.

Jos jo raskaus sinänsä laittaa kehohonkuvan ja oman suhteen vartaloonsa uusiksi, raskausdiapetes tekee sen astetta väkivaltaisemmin ja sekunnin murto-osassa.

Kaikki sokerirasituksessa käyneet tietää mistä hetkestä puhun. Se ikuisuudelta tuntuva 20 sekuntia kun OmaKanta lataa ja avaa labratulokset kännykän näytölle, selaat nopeasti sokerimittausten kohdalle, avaat välilehteen raskausdiapeteksen viitearvot  ja…oli tulos mikä tahansa, kaikki tietävät mistä puhun.

Faktaa

Raskausdiapetes on siis raskauden aikana todettu sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Diagnoosin saa noin 20 prosenttia sokerirasituksessa käyneistä odottajista. Altistavia tekijöitä ovat mm. ylipaino, yli 40 vuoden ikä, sukuraiste sekä monirakkulaiset munasarjat. Radi tutkitaan nykyisin suurimalta osalta odottajia. Vain alle 25 vuotias normaalipainoinen ensisynnyttäjä ja alle 40 vuotias normaalipainoinen uudelleensynnyttäjä, jolla ei ole aikaisempaa radi-diagnoosia, pääsevät livahtamaan tuomiolta. Äidin elimistö ei siis tuota riittävästi insuliinia lisääntyneeseen tarpeeseen nähden, ja siksi verensokeri on koholla. Kohonneet sokeritasot voivat aiheuttaa sikiön suurikokoisuutta ja joitain muita kehityksen ongelmia. Radi-äidin kohonneista sokeritasoista johtuen vastasyntyneellä vauvalla voi olla liian alhainen verensokeri, minkä vuoksi hän tarvitsee enemmän seurantaa ja mahdollisesti hoitoa. (Terveyskylä.fi, Raskausdiapetes)

Yksikin millimoolin kymmenesosa yli viitearvon tarkoittaa diagnoosia. Diagnoosi tarkoittaa kotimittausten aloittamista, niiden raportoimista ja ruokavalion tarkistamista. Ruokavaliomuutosten tarve riippuu monesta asiasta ja on hyvin yksilöllistä, miten erilaiset muutokset tai ruokalajit vaikuttaa verensokereiden nousuun. Jatkossa olisi kuitenkin tärkeä pyrkiä välttämään niitä viitearvojen ylityksiä arjessa, eli syödä paremmin, vähemmän, useammin ja vähemmän sokeria ja hiilareita. Varsinkin, kun sokerin sietokyky heikkenee entisestään raskauden edetessä.

Sosiologiaa

Ja koska omassa arjessani on tällä hetkellä muuten aivan liian vähän yhteiskuntateoreettisia ulottuvuuksia, kaivoin niitä raskausdiapeteksestä:

Raskausaikana ihan tervekin odottaja käy lukemattomissa verikokeissa ja antaa pissanäytteen tottuneesti vasemmalla kädellä instaa selatessa. Raskausdiapetes on kuitenkin elintaso- ja elintapasairaus, (vaikka perimälläkin on iso vaikutus) ja siksi siihen ja sokerirasitukseen liittyy erityistä latausta. Lataus on sosiaalista. Diagnoosi viestii, että odottaja ei ole elänyt hyvän ja terveellisen elämän normien mukaisesti. Sanktiona on auktoriteetin, tässä tapauksessa terveydenhuollon äitiin kohdistama kontrolli sekä usein ainakin hetkellinen huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunne, jopa häpeä. Olenko paska äiti jo ennen kuin lapsi on syntynytkään? Ei ole kyse siitä että joku ”syyllistää” tai että terveydenhuolto kohtelee potilasta huonosti. Näitä tunteita kokee ihan itsestään. Normien noudattaminen ja ”hyveellisyys” on sisäänrakennettuna useimmissa aikuisissa ja me olemme kyllä suurimmaksi osaksi tietoisia siitä, mitä meiltä odotetaan ja mikä on hyväksyttyä.

Raskausdiapeteksen aiheuttamat tunteen liittyvät myös naisena olemiseen ja naisen malleihin. Kärjistetysti: nainen syö lähtökohtaisesti terveellisesti, hevosen sijaan ennemmin kuin lintu, pieniä annoksia, paljon vihreää. Pieniä esteettisen näköisiä luomuherkkuja hyvin harvoin ja nautiskelleen. Ei todellakaan kilokaupalla salaa perjantai-iltaisin. Nainen välttää liiallisia hiilareita muutenkin ja saa makeanhimoonsa tyydytystä tuoreista marjoista ja pieree kukkasia. Eihän naisen siis kuulu sairastua diapetekseen.

Hyvän elämän normien ja naiseuden mallien lisäksi raskausdiapeteksen latautuneisuudessa näkyvät äitiyden normit. Nainen on jo raskauden aikana näiden odotusten piirissä. Hän on olemassa lastaan varten, raskauden edetessä viikko viikolta enemmän, niin konkreettisesti, fyysisesti, henkisesti kuin sosiaalisestikin. Näin tapahtuu naisen mielessä usein ihan luonnostaan. Ympäröivä yhteiskunta ja ihmiset kuitenkin myös odottavat näin olevan. Tämä on tarpeellista eikä vain huono asia tietenkään. Raskausdiapeetikko kuitenkin voi kokea epäonnistuneensa tämän alkeellisimman odotuksen täyttämisessä heti alkumetreillä.

Jossain oli melko rumasti, mutta tavallaan realistisesti kuvattu odottavan äidin asemaa terveydenhuollossa pahimmillaan vauvankasvatussäiliöksi. Terveydenhollossa raskausdiapetekeseen, kuten äidin ja vauvan terveyden seurantaan yleensäkin, suhtaudutaan suoravaviivaisesti. Lähtökohtana on kehittyvän vauvan etu. Äitiysneuvolan tehtävänä on olla tietoinen raskauden aikaisista terveysriskeistä, havaita, ennaltaehkäistä, valistaa ja lopulta hoitaa niiden seurauksia. Minun ei missään nimessä ole tarkoitus kyseenalaistaa tätä tärkeää työtä eikä sitä, etteikö raskausdiapetes olisi todellinen terveysriski.

Siitä huolimatta: Medikalisaatio, eli elämän ja yhteiskunnan lääketieteellistyminen on merkinnyt sitä, että ihminen ominaisuuksineen ja kokemuksineen nähdään yhä vahvemmin lääketieteellisten silmälasien läpi. Pyrimme diagnosoimaan ja hoitamaan kaiken mahdollisen. Lääketieteen kehittymisellä on tietenkin valtavasti hyviä vaikutuksia, etenkin mitä tulee lapsikuolleisuuteen ja äitien terveyteen. Medikalisaatio ei kuitenkaan ole sama asia kuin lääketieteen kehittyminen, eikä välttämättä edes kehityksen vääjäämätön seuraus. Vaikka radi-diagnoosia ei pääse pakoon ja terveydenhuollon ammattilaisia on tässäkin ihan oikeasti syytä kuunnella, voi olla hyödyllistä yrittää asettaa asiat mittasuhteisiinsa. Itseäni tämän ajattelu ainakin on helpottanut. Vielä omien äitiemme sukupolven raskaudenseurantaan radit ja sokerirasitukset eivät automaattisesti kuuluneet, eikä ole paljonkaan aikaa siitä, kun suuria vauvoja vain syntyi. Nykyisin ne ovat sokerivauvoja.

On tietysti päivän selvää, että länsimaisilla elintavoilla on tekemistä raskausdiapeteksen yleisyyden kanssa. Ja tietenkin on hyvä, että äidin ja vauvan terveydestä huolehditaan.Eikä tietenkään ole kyse vain medikalisaatiosta tai naisten kiusaamisesta. Lässynlää ja niin edelleen. Itselle sokerirasitus ja radi-diagnoosin kanssa eläminen ovat kuitenkin olleet sillä tavalla mielenkiintoisia kokemuksia, että ensimmäistä kertaa elämässäni todella koen ja tunnen, miten joudun lääketieteellisen vallankäytön kohteeksi, tuntematta itseäni lainkaan sairaaksi. Tai oikeastaan toisen. Ensimmäisellä kerralla puhevikaani yritettiin korjata ala-asteella 90-luvulle tyypilliseen tapaan väkisin, vaikka en itse kokenut sitä ollenkaan ongelmaksi. Kun tunnistan, että kyse on rakenteellisista ja sosiaalisista naiseuteen, äitiyteen, normaaliuteen ja terveyteen liittyvistä ilmiöistä, pystyn ehkä suhtautumaan tähän hiukan vähemmän henkilökohtaisesti.

Kuvahaun tulos: medikalisaatio

Raskausdiapetes ja syömishäiriö

Oma lukunsa ovat syömishäiriöt ja syömishäiriötaustaiset äidit. Jo painon seuranta neuvolassa voi herättää vanhoja mörköjä mielen perukoilta, eivätkä kaikki kehtaa tai halua sanoa siitä terkkarille. Yhtä hyvin odottavalla voi olla vakavia haasteita syömisen tai omaan painoon ja kehoon suhtautumisen kanssa akuutisti ihan raskauden aikanakin. Kun itse näin Kannassa sen mutaman kymmenyksen ylityksen tunnin sokeriarvojen kohdalla, tuli nopeasti mieleen aika kieroja ajatuksia omasta kehosta ja syömisestä. Pystyn hyvin kuvittelemaan minkälaisen kelan tilanne voisi käynnistää syömishäiriötaustaisen päässä. Se että tieto diagnoosista saadaan nykyisin useimmiten yksin, sähköisesti ja pelkkien lukujen muodossa netistä, ilman minkäänlaista lausuntoa tai saatetta, on mielestäni aikamoinen riski. Se miten diagnoosin jälkeen verensokerien mittaminen ja syömisten tarkkailu hallitsevat elämää ainakin jonkin aikaa, onkin sitten ihan oma juttunsa…

Miltäs nyt tuntuu?

Kaikki neuvolan palvelut, testit ja toimenpiteet ovat vapaaehtoisia. Näin ollen äidillä on mahdollisuus kieltäytyä sokerirasituksesta. Kovin fiksua se ei välttämättä ole. On kuitenkin varmasti tilanteita joissa äidin henkinen tasapaino vaati sitä. Varmaa on että tätä vaihtoehtoa ei tarjota, se on silti mahdollista. Itse olin jonkin aikaa diagnoosin saatuani sitä mieltä, että olisi pitänyt jättää koko sirkus väliin. Nyt olen kuitenkin toista mieltä ja ensijärkytykseltä selvittyäni alkoi tuntua, että kyllä tämän kanssa pärjätään. Samalla on kuitenkin niin, että koko loppuraskauden ajan hyvin suuri osa arjesta tulee pyörimään alati tiukemman ruokavalion ja mittaamisen ympärillä. Se on suoraan sanottuna aivan perseestä. Yritän ajatella, että tämä on vain yksi raskausvaiva muiden joukossa. Se auttaa hiukan. Jos on vaikeuksia samaistua näihin tunteisiin, niin mietippä: raskaana oleva on usein lyhyen ajan sisään luopunut monista elämään nautintoa tuovista asioista, tietyistä ruoka-aineista, juhlimisesta, selällään nukumisesta…Hän ei pysty välttämättä enää liikkumaan kuten ennen ja normaalit jutut tuntuu kokoajan raskaammilta. Hän näyttää isolta ja tuntee itsensä kömpelöksi. Samalla hän on dietillä ja mittaa itseltään sokereita pistämällä 6 kertaa päivässä. Very nice indeed.

Uusia elintapoja

Nyt ollaan päästy pakinan siihen vaiheeseen, jossa todetaan, että kiukku on nieltävä ja terveydenhuollon auktoriteettia kaikesta huolimatta kunnioitettava. Olen siis opetellut uusia elintapoja noin kuukauden ajan. Kokoajan sokerit nousevat herkemmin, löysäämiseen ei siis ole ollut varaa. Synnärille mies saa luvan toimittaa valtavan pasta-annoksen ja vähintään litran jäätelöä. Mittaan sokereita joka toinen päivä 5-6 kertaa päivässä, niin kauan kunnes vauva syntyy. Syön kuusi kertaa päivässä. Suomeksi tämä tarkoittaa että mittauspäivinä minun on tunnin välein joko a)syötävä tai b)mitattava. Mittaustulokset menee suoraan terkkarin tietoon. Kännykkä on täynnä muistuksia. MITTAA-SYÖ-MITTAA-SYÖ-MITTAA…..Jos olisin vielä töissä, en tiedä miten helvetissä selviäisin. Omalla kohdalla hyvin keskeistä on selvästikin annoskoko ja ateriavälit. Jos nämä on kunnossa, voi hiilareiden laatu olla joskus vähän kehnompikin. Elämä täytyy suunnitella syömisen ympärille, joko on oltava kotona ruoka-aikaan tai tehtävä eväitä mukaan. Käytännössä en keksi montaakaan lounaspaikkaa, missä saisin tarvitsemani linnunannoksen terveellistä ruokaa järkihintaan. 10 euroa 1,5 desistä lohikiusausta on hiukan liikaa. Myönnetään, teen myös sitä, että jätän tietoisesti mittaamatta, jos etukäteen tiedän uutisten olevan huonoja. Sen ylityksen näkeminen mittarin ruudulla vaan edelleen kirpaisee ihan liikaa. Kyseessä on kuitenkin oman kelvottomuuden tunteen lisäksi vastuu vauvan hyvinvoinnista.

Tällaiset vehkeet meillä liedossa saa neuvolasta ihan ilmaiseksi. Tämä on sentään hienoa, mitään ei tarvitse itse maksaa, edes uusia neuloja tai liuskoja.

Entä vauva?

Raskausdiapeetikon vauva saa synnärillä lisämaitoa automaattisesti ja hänen verensokereitaan seurataan muita vauvoja selvästi tarkemmin. Lisämaito voi olla luovutettua maitoa, joskus harvoin varmaan korvikettakin, tai sitten äidin itse valmiiksi pumppaamaa maitoa. Jollekkin tämä lisämaito ilmeisesti aiheuttaa jotain puistatuksia, itselle ehkä enemmän tuo syyttömän vauvaraasun yletön pistely, vain koska mutsille maistui hiukan pitsa. Jos sokerit pysyy loppuraskauden aisoissa ruokavaliolla tai lääkkeillä, pitäisi vauvalla olla kaikki ihan suht ok. Sekä äidin, että vauvan myöhemmän iän dipetesriski on kuitenkin kohonnut. Joten toisin kuin lohduttavat läheiset sanovat, se ei valitettavasti lopu synnytykseen.

Kaikkeen tottuu, sano pässi kun päätä leikattiin.

Tapani mukaan, meinasin unohtaa mainita asian positiivisista ulottuvuuksista. Joudun opettelemaan terveellisempiä elintapoja, ja tarkoituksena on pitää näistä kiinni myös synnytyksen jälkeen. Lisäksi painonnousu on tämän kuukauden aikana ollut lähes olematonta. Tätä ei ehkä kannata kauheasti kuitenkaan juhlia, raja liian vähäisen ja sopivan painonnousun välillä on hiuksen hieno ja tasapainon löytäminen on todella vaikeaa. Kertoo tämä kuitenkin siitä, että näin syömällä painonhallinta voisi tulevaisuudessa onnistua. Täysin eri asia on se, onko tää kivaa. Mutta kaikkeen tottuu, sano pässi kun päätä leikattiin. (Hetkinen, mikä tässä oli positiivista?)

Lue myös:

Äidiksi, osa 1: Nallehaalari ja maailmantuska

Äidiksi, osa 2: Totuus tulee humalaisen suusta

Äidiksi, osa 3: Maan pinta on kova (linkki)

BLOGLOVIN

INSTAGRAM

hyvinvointi terveys raskaus-ja-synnytys
Kommentit (2)
  1. Tsemiä radin kanssa! Tuo on muuten hyvä pointti, että radi lisää äidin riskiä sairastua diabetekseen myöhemmin (käypä hoito suositus on kaipa, että sokerirasitus muutaman vuoden välein, tai ainakin säännöllisesti raskauden jälkeenkin olisi tarpeen). Tätä ei neuvolassa kukaan sanonut, mutta osallistuin radi-tutkimukseen, niin sieltä sain infoa. Omat sokeriarvot korjaantui niin mainioiksi, että kun oon pari kertaa käynyt sokerirasituksessa (ei oo herkkua, siksi lykkään sitä, lapsikin kun on kohta jo 8v.), että nyt mun endokrinologin mielestä riittää tsekkaus 5 vuoden välein (mulla on heavy sukurasite diabetekseen, joten siksikin tää on tarkkailussa).

    1. Kiitos. Sitä tarvitaan 😅 nyt kun mietin niin ei mullekkaan varmaan sanottu, oon vaan lukenut jostain ja ne luvut mitä oon löytänyt, vaihtelee tosi paljon. Siis se että kuinka paljon toi riski on kohonnut. Sulla ainakin kuulostaa olevan hyvin hanskassa. 👌 Noi rasitukset ei todellakaan oo mitään herkkua. Itellä meni viimeksi taju 😂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *