3 x toukokuun kuvat -haaste

Toukokuu meni nopeasti ja tauhkaa riitti.  Tänään on vuorossa lisää koko vuoden kestävästä  ”sarjasta” eli 3 x toukokuun kuvat -haaste. Toukokuu täyttyi hoitotyöstä ja mökillä tehtiin klapityötä.Tarkoituksena on siis kerran kuussa julkaista kolme eri kuvaa, joiden kategoriat ovat:

  1. Arkikuva
  2. Kuukauden huippuhetki
  3. Ei mennyt kuin Strömssössä

Tässäpä minun toukokuuni:

Arkikuva

Arkeen liittyy  vahvasti (hoitotyön lisäksi) mökkipuuhat ja siellä erityisesti keväällä kaadetun ison männyn pilkkominen. Klapivarastokin piti maalata mustaksi. Sisäpuoli piti tyhjentää, jota sekin sai maalipinnan.

Mäntypölkyt
Mänty oli iso. Tässä kuvassa varaston sisäpuolta vielä maalataan.Urakka tuntui täysin mahdottomalta, kun tätä pölkkypinoa katselimme.

Kuukauden huippuhetki

Saimme olla pikkuneidin kanssa tovin (kolmen yön keikka), kun vanhempansa olivat pienellä lomalla. Päiviin sisältyi mukavia hetkiä, joista mieleen jäi erityisesti kajakkimelonta Halisten koskella. Olen pitkään sitä halunnut ja nyt se toteutui.

Kajakilla Halisten koskella
Pieni tuuli meitä hieman haittasi. Olimme eka kertaa liikkeellä kajakilla. Päätimme heti, että sopivammalla kelillä (tyynellä) tulemme uudelleen.

Halisten retkellä nautimme retken päätteeksi kahvit ja pullat. Rannan kahvila on kokemisen arvoinen.

Ei mennyt kuin Strömssössä

Vaikea liittää mitään kuvaa tilanteesta, jossa tuntuu, että oma allakka on täynnä asioita, joista ei haluaisi kuullakaan. Kuukauteen sisältyi päivittäin tehdyt kotikäynnit mummon ja vaarin luona. Joka päivä aamuin illoin. Mummon jalan ruusu oli sinnikäs. Vaari kävi hammaslääkärillä, mummo lääkärillä ja keuhkokuvassa. Kaikki meneminen edellyttää kuljetusta ja muutenkin mukana oloa, vaari ei enää hahmota tilanteita. Oma personal treinerini aika peruuntui ainakin kolme kertaa. Jonkun muun syytä sekin. Onneksi sentään järjestyi pitkän odotuksen jälkeen mummon palveluohjaajan kotikäynti. Sen myötä lisättiin arkeen aamuavustusta. Nyt mummo pääsee turvallisesti suihkuun päivittäin ja myös päivävaatteet tulevat puetuksi ammattilaisen avulla. Vaarille jää päivän mittaan muuta pikkuavustusta, josta hän vielä selviytyy.

Eikä ollut lämmintä. Loppukuvaksi kuva papasta ja pikkuneidistä Halisten koskella, asuinaan tekemäni islantilaiset neuleet. Islantilaiset neuleet todella  lämmittivät, sillä toukokuu oli melkoisen viileä.

Islantilaiset neuleet
Toukokuussa ei ihan ollut vielä kesähelteitä. Tarvittiin islantilaiset neuleet, jotka lämmittivät mukavasti koskiretkellämme.

Sellainen oli toukokuu. Lämmintä kesää saa odottaa.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Puheenaiheet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Kolme asiaa, jotka olen pannut merkille -blogihaaste

Löysin kivan blogihaasteen Tähän on tultu -blogista. Tarkoituksena on listata kolme asiaa annetuista aihealueista. Tartuin nopeasti ”kynään”. Kummallisesti vanhetessa viisastuu. Itsensä hoitaminen kannattaa aina.

Muotokuvapiirros
Pikkuneidin näkemys mummostaan. Niin kauan on hyvin, kun kuvan mummo hymyilee. Kertoo siitä, miten mieli kevenee tämän pikkutaiteilijan kanssa puuhatessa.

Kolme asiaa, joita olen lykännyt

Uimakauden – siis aamu-uintien – aloittaminen on viivästynyt. Likeinen Samppalinnan maauimala tarjoaa oivan mahdollisuuden aamu-uinteihin. Nyt olisi ryhtiliikkeen paikka.

Vaatekaappien kesähuolto. Tässä tarkoitan lähinnä inventaariota, jonka tuotoksena yleensä on kassillinen tai pari käypää vaatetta eteenpäin annettavaksi.

Mökkisauna
Sauna rentouttaa aina.

Mereen kastautuminen. Melkein sen jo viikko sitten tein, mutta vain reisiin asti,. Merivesi oli  +11 astetta, lämmin sauna houkutti nopeasti takaisin.

Kolme asiaa, joita kaipaan

Omaa puuhastelua ilman mitään muuta, eli päiviä, joissa ei kukaan muu määritä tekemisiäni.

Meriveden lämpiämistä.

Seuraavaa hierojan kokonaisvaltaista hoitokertaa.

Kolme asiaa, jotka olen pannut merkille

Heti herättyä tarvitsen aamukahvini. Toimin hiljaa, jotta hetki on vain minun, oli kello sitten 6.30 tai 9.00. Hetki on minun.

Haasteiden ja pulmien määrä on vakio. Ne vain vaihtuvat.

Harrastuksen ylläpitäminen kannattaa, vaikka se vaatii nykyolosuhteissa sinnikkyyttä. Ajatukset lepäävät.

Kolme asiaa, jotka tekevät minut iloiseksi

Tyttärentytär tuottaa suunnatonta iloa. Neito on jo 11-vuotias, ja kohta ollaan ajassa, jossa ehkä mummola ei enää niin paljoa ”vedä”. Siihen asti nautin täysillä. Olen kolmen lapsenlapsen mummona saanut kokea tätä iloa jokaisen  kohdalla. Kun ollaan yhdessä, aika liitää ja mieli on kevyt.

Lapsen piirtäminen
Kuvassa syntyy postauksen alussa ollut mummon muotokuva.Mökillä ehtii ruokaa odotellessa taiteilemaan.

Vanhan mökin suoristaminen onnistui hyvin.

Nukkekoti on  minulle henkireikä, harrastus ja asia, jonka sivuun sysääminen olisi melko iso juttu, vaikka koronavuodet oma kerhoni olikin tauolla ja omatoiminen puuhastelu oli vähemmällä. Nyt taas sujuu.

Tätä vanhaa nukkekotia parhaillaan remontoin. Kiirettä ei ole. Joka vaiheessa pitää pohtia ja makustella, nauttia. Seuraavana haasteena on sähkötyöt.

Kolme asiaa, joita suosittelen

Älä unohda itseäsi. Oman itsensä hoitaminen auttaa jaksamaan muiden hoitamisessa.

Ole utelias. Kysy.

Käy säännöllisissä terveystarkastuksissa.Itsensä hoitaminen kannattaa aina.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Puheenaiheet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään