En ole mökki-ihmisiä. Se tarkoittaa kohdallani sitä, etten liioin hingu mökille, en odota mökkiviikonloppuja enkä villeimmissä kuvitelmissakaan voisi ajatella muuttavani juhannuksen tienoilla mökille ja asuvani siellä elokuun alkuun. Ei, ei ja ei.

Sen sijaan pidän mökkeilyä kaikkine mökkipuuhineen melko idyllisenä, eikä lähdöntunnelmaa voita mikään. Olen silti tässäkin lähdössä sitten kun -ihminen: tykkään suunnitella tulevia mökkipäiviä, saariston venereittejä ja lounasruokapaikkoja sekä pohtia pakkaamisia. Mitä kaikkea tarvitaankaan mukaan muutaman päivän mökkireissulle? Samalla takaraivossani jyskyttää jo seuraava lähtö, kotiin paluu.

Parasta mökkimatkailussa, kuten usein kaikessa matkustelussa, on odottava tunnelma. Kun kaikki kiva on vielä edessäpäin. Sitten, kun se kaikki kiva on meneillään tai lopussa, on suunniteltava seuraavaa etappia. Oli se sitten koti, ruokakauppa tai seuraavan viikonlopun mökkipiipahdus. Kaikki käy! Sellainen se on se sitten kun -ihminen.

Kun mökille – tässä tapauksessa saarimökille – liki puolentoista tunnin venematkan jälkeen päästään, voin kuitenkin melkein aina todeta viihtyväni. Ainakin hetkittäin. Viihdyn tasan niin kauan, kun minulla on tekemistä, tiedän, mitä seuraavaksi tekisin, äänikirja odottaa kuuntelijaansa, treenikalusto (kuminauhat ja kuula) on mukana ja lapsi tyytyväinen.  Onneksi yhdeksänvuotias viihtyy itsekseen ja on pienestä onnellinen ja tyytyväinen. Minun ei enää tarvitse toimia kokopäiväisenä ohjelmatoimistona.

Uimavahtina ja mölkkykaverina toki toimin. Ihan mielelläni.

Pidän mökkitouhuista: kannan vettä saunalle, pesen perunoita terassilla, lämmitän saunaa ja paljua, ongin lapsen kanssa, luen lehtiä ja kuuntelen kirjoja. Riippumatto on tämän kesän uutuus, jonka uumenissa lekottelusta kisaamme… Pidän aamuista ja illoista. Pidän uusista aluista, mökkikahveista ja auringonnoususta. Rakastan iltaa, yhdessä saunomista ja lapsen paljuiloa. Nukkumaan menemisestäkin tykkään – silloin ollaan hetki lähempänä uutta aamua.

Sen sijaan minua alkaa ahdistaa nopeasti, kun tajuan, etten pääse saaresta mihinkään helposti tai esimerkiksi kunnon lenkille aamuisin. Kaikenlainen tekeminen loppuu äkkiä. Ja minä kun olen puuhastelija. Tarvitsen tekemistä, oli se sitten lukemista, kotitöitä, ruoanlaittoa tai treenaamista. Kaikki nämä toki onnistuvat mökilläkin, mutta voin kertoa, että kun lenkkeilee mökkiä ympäri (pienen saaren ympäri lenkkeily ei tässä tapauksessa ole mahdollista!) poiketen välillä laiturille, sitten toiselle laiturille ja huussipolulle, alkaa kyllästyttää melko nopeasti. Puoli tuntia menee mukavasti, mutta 45 minuutin kohdalla alkaa odottaa lenkin loppumista. Onneksi äänikirja saa usein jatkamaan tunnin rajapyykkiin.

Laituri- ja terassitreeni sujuu mukavasti kuulalla ja kuminauhoilla, Me Naiset on luettu hetkessä päiväkahvilla, ristikko täytetty iltaan mennessä ja tikanheitosta alkaa jännetuppi oireilla herkästi.

Siinä vaiheessa päivää on päästävä vesille, toisiin kohteisiin, syömään, kahville, retkelle – ihan mikä tahansa käy!

Yksi antimökkeilijän ehdoton mökkiankeuttaja on vesisade. Pahimmillaan tilanne on silloin, kun taivaalta tulee vettä ja tuuli on navakkaa pohjoistuulta. Siinä alkaa suupieli roikkua melko nopeasti. Samalla mökin tilat käyvät ahtaiksi. Hetken kuluttua kenelläkään ei ole enää kivaa. Syynäänkin säätiedotusta säännöllisesti ainakin kolme päivää ennen mökille lähtöä ja noin tunnin välein mökillä ollessani. Jos saareen lähtöpäivänä on luvattu kehnoa keliä tai viikonlopusta pilvistä, sateista ja tuulista, skippaan mieluusti koko reissun. Selviän kotona paremmin. Ja rauhallisemmin.

Onneksi on vene. Sen kanssa pääsee nopeasti paikasta a paikkaan b – lienee siis selvää, etten todellakaan ole purjehtijaihminen. Mökkisaaren lähettyvillä on monta saaristokohdetta, joista valita mieleisensä. Nämä saarihyppelyt tekevät mökkeilystä mökkeilyn arvoisen.

Kun päiväretki on tehty, jaksaa taas mökilläkin jonkin aikaa.

Tähän on tultu.

Minna