Itsenäisyyspäivä

Kävin päivällä koiran kanssa lenkillä. Ilma oli kuulas ja aurinkokin paistoi. Säteet siivilöityivät puiden latvoista metsämaisemaan. Oli rauhaisaa. Kuuntelin samalla Yle Puheen Sen selostuksen haluaisin kuulla-ohjelmaa Areenasta.

Urheilussa kiteytyy sellaisen hyväntahtoinen ja iloinen isänmaallisuus. Kylmät väreet tuntuivat koko kehossa, kun Iivo hiihti kultaan, Hanna-Maria kauhoi voittoon ja Suomi pelasi tasurin Saksaa vastaan. Selostuksen kautta elin ne uudestaan pienen metsälenkin aikana.

Miten upeaa onkaan, että saa kokea nuo hetket. Joko tapahtuma hetkellä tai muistojen kautta. Saa tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon ja jakaa koko kansakuntaa liikuttavia tunne-elämyksiä. Ei uhoa tai toisia pois sulkevaa kiihkoa. Yhteinen tunne. Se, kun joku vastaa hymyyn voitetun pelin jälkeen. Kun naapuritalossa palaa valot vielä keskiyöllä ja tiedät, että sielläkin katsotaan peliä. On hienoa voittaa, mutta kyllä ne tappiotkin yhdistävät. Kestetään yhdessä. Noustaan taas vielä joskus voittoon. On kivaa olla suomalainen.

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

J niin kuin jokseenkin kinkkinen lohko

Eilen arvottiin karsintalohkot vuoden 2020 jalkapallon EM-turnaukseen. Suomi sijoittui J-lohkoon, jonka muita maita ovat Italia, Bosnia ja Hertsegovina, Kreikka, Armenia ja Liechtenstein. Lohkon kaksi parasta menevät kisoihin. Takaportti on auki vielä Kansojen liigan lohkovoittajille keväällä 2020.

Ajatukset alkavat heti kiertää kehää. Ei saatana. Italia! Ja Bosnia ja Hertsegovina. Kreikkakin on paha. Entäs jos hävitään Armenialle? Onko Liechtensteinillakin joukkue?

Eipäs nyt lähdetä vielä sinne. Markku oli ainakin luottavainen. Sanoi toki, ettei lohko ollut se helpoin, muttei vaikeinkaan. Heittämällä kisoihin ei kuitenkaan voi päästä, vaan paikka täytyy näissä karkeloissa ansaita. Isäntämaita on niin monta, että nekin joutuvat pelaamaan kisapaikasta. Nyt on aikaa lukea pelikirjaa ja punoa juonia. Kansojen liigan viimeiset ottelut jättivät hiukan epävarman olotilan, joten luulen Riven toden teolla tekevän uusia suunnitelmia.

Lohkoja katsoessa tajuaa myös taas kerran sen, että Euroopassa taso on käsittämättömän korkealla. MM-kisojen top 4 maat tulivat Euroopasta. Joku on joskus sanonut, että EM-kisoihin on vaikeampi päästä kuin MM-kisoihin. Kummatkin ovat olleet yhtä vaikeita saavutettavia Suomelle. Nyt on mahdollisuus tehdä historiaa ja lyödä ennakko-odotukset rikki. Kyllä täällä meilläkin pelataan jalkapalloa. Ihan hyvin vielä.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta