Jännittämisestä

Minulla on ollut omassa elämässäni paljon jännitettävää viime aikoina ja lisää on tulossa. Lähdin pohtimaan jännitystä urheilusuoritusten kautta. Omassa historiassa on paljon pieleen menneitä urheilusuorituksia, jotka ovat kaatuneet nimenomaan liialliseen jännittämiseen.

Muistan ala-asteen sählypelin. Olin ollut harjoituksissa ja liikuntatunneilla hyvä pelaamaan, joten olin itseoikeutetusti mukana myös oman luokkani joukkueessa. Pelitilanteessa jäädyin. Pallo ei vain osunut lapaani vaan karkasi koko ajan ohi. Muistan, että koko yleisönä oleva koulu huusi ”imuri imuri” ilmeisesti vahvasti epäonnistuneeseen toimintaani viitaten. Tämä peli hävittiin ja minua hävetti.

Lisää epäonnisia muistoja. Pääsin ala-asteella edustamaan kouluani eläintarhan kentällä pidettyyn yleisurheilutapahtumaan. Lajeja oli kolme. 60m juoksu, pallonheitto ja pituushyppy. Pääsin joukkueeseen mukaan erityisen hyvän pallonheittotaitoni vuoksi. Se oli laji, josta sai onnistuessaan paljon pisteitä. Voitte kuvitella, miten minun kävi. Pallo ei lentänyt. Juoksussa tehty ennätys ei paljon lohduttanut, koska olin epäonnistunut siinä tärkeimmässä näytönpaikassa.

En ymmärrä miten huippu-urheilijat pystyvät tekemään onnistuneita suorituksia paineen alla. Viime Mestarien liigan finaalissa Liverpoolin Loris Karius mokasi ja pahasti. Se laitettiin osin aivotärähdyksen piikkiin, mutta kaikki eivät tätä selitystä niele. Miettikää niitä lukemattomia suomalaisurheilijoita, jotka ovat kantaneet kansakunnan kokoista taakkaa Suomen olympia- tai mm-menestyksestä. Siihen vielä päälle omat odotukset. En voi ymmärtää, miten kukaan pystyy sellaisessa paikassa parhainpaansa.

Toisaalta, jos kyseessä on asia, jota on harjoitellut tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Käynyt mielessä läpi suorituksen. Tietää osaavansa sen. Haluaa näyttää kaikille. Haluaa iloita tekemisestään. Silloin kaikki menee nappiin. Ilon kautta. Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon myös nyt. Jos haluaa saavuttaa jotain ja menestyä, niin epäonnistumista ei voi pelätä. Täytyy mennä täysillä pelkoa päin.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Uni vei voiton eli oma kokemukseni Suomi-Kreikka-pelistä

Olin maanantai-iltana rättiväsynyt. Telkkarin eteen oli silti pakko raahautua, sillä elämme historiallisia aikoja Suomi-fudiksen kannalta. Nousin seisomaan Maamme-laulun aikana, koska miksi ei. Odotukset olivat katossa.

Teemu Pukki loukkasi takareitensä heti ottelun alussa. Mielessä pyörivät miljoonat kysymykset: ”Kuka nyt tekee meidän maalin?” ”Oliko tämä tässä?” ”Miksi juuri Pukki?” ”Ei ei ei!!!” Tuo viimeinen ei toki ollut kysymys.

Teemu näytti siltä, kuin alkaisi itkeä. Minunkin olisi tehnyt mieli vuodattaa kyyneliä. Hävettää tunnustaa, mutta tässä kohtaa laskeskelin Suomen mahdollisuuksien menneen. No Pukki = no maali.

Ahdistus kasvoi, mutta samalla kasvoi myös väsymys. Olin niin poikki, että luovutin. Menin nukkumaan erätauon aikana. Ihan en kuitenkaan saanut unenpäästä kiinni. Unensekaisessa välitilassa kuulin, kun Mikko Innanen huutaa Pyry Soirin nimeä. Maali. Nukahdin hymy huulillani. Rest is history.

Aamulla päivitin tietoni ajan tasalle. Glen Kamara teki ensimmäisen maajoukkuemaalinsa ja Suomi voitti ottelun 2-0. Totta se on. Suomi on pelannut Kansojen liigassa neljä peliä ja saavuttanut otteluista täydet pisteet. Aikaisemmilta vuosilta tuttu apatia ja pettymys ovat vaihtuneet toivoon ja innostukseen. Voitot eivät ole kiinni yhdestä pelaajasta. Ratkaisijoita ovat kaikki kentällä olijat. Tahtotila ja usko omaan tekemiseen näkyy katsomoon saakka. Myös makuuhuoneeseen, jos on sattunut nukahtamaan ottelun aikana. Juuri tällä hetkellä on hienoa olla suomalainen fudis-fani. 

Hyvinvointi Terveys Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta