Kaupallinen kampanja – yhteistyössä Aurinkomatkat

Heräsimme tänään Manseboyn kanssa ulkona hullun lailla puhaltavaan tuuleen, ja ensimmäinen ajatukseni oli: Mitenköhän patikointi sujuu??

Suuntanamme oli Timanfayan luonnonpuisto ja 6km patikkaretki, joka olisi tavallisena päivänä kuin mikä tahansa palauttava lenkki, mutta paikoitellen jopa 17 m/s puhaltaneet tuulenpuuskat tekivät kävelystämme sopivan haastavaa.

Kansainvälisessä ryhmässämme oli 16 patikoijaa, ja oppaanamme toimi hämmästyttävän paljon Marlon Brandoa muistuttava Marcel. Karut maastot ja epävakainen sää olisivat saattaneet saada jonkun epäilemään tulivuoren rinteillä patikoinnin järkevyyttä, mutta Marcel totesi ykskantaan: ”No matter what, it’s better than being in a hotel all day, right?”

Right! Vaikka sukellus oli ihan älytön kokemus, ja yritämme päästä perjantaina veteen vielä uudemman kerran, alkoi kropan jo tehdä mieli vähän fyysisempää toimintaa.

Saatiin Manseboyn kanssa muutamia treenikamppeita ja reppu Stadiumilta juuri tätä trekkireissua varten, ja ne kyllä pelastivat oman patikkapäiväni – olen nimittäin aika viluisaa sorttia. Mulla on tässä päällä SOC:in huppari, sekä ihan kipeän hieno juoksutakki. Ostin aiemmin viime viikolla itse treenileggarit samalla kuosilla, mutta en viitsinyt pistää niitä päälle samaan aikaan :D.

Manseboylla taas on päällään SOC:in huppari, ja selässä Everestin reppu, joka on pelastanut tuon patikkapäivän lisäksi jonkun hetken melkein jokaisena lomapäivänä! Ihan loistava kapistus.

Patikalle käyvät periaatteessa mitkä tahansa vaatteet, mutta itse olin tyytyväinen kun vedin päälleni teknisistä materiaaleista kootut vaatteet. Kertaakaan ei ollut kylmä, eikä liian kuuma, vaikka hiki tulikin parissa nousussa pintaan.

Vedettiin molemmat jalkaan paitsi kompressiosukat, myös Nike Free -lenkkarit, jotka osottautuivat ihan nappivalinnaksi hyvin epätasaisella ja upottavalla alustalla. Eri kokoiset laavakivet tarjosivat jalkapohjien lihaksille hyvää duunia.

En halua ajatella, miltä olisi tuntunut kompuroida ja kaatua veitsenterävien lohkareiden päälle!

Tiesin tasan tarkkaan, mitä odottaa Lanzaroten maastolta, mutta jotenkin se pikimusta ja Mordorilta näyttävä näkymä silti yllätti. Ensisilmäyksellä karusta ja kuolleesta maastosta kuitenkin pilkottaa elämää sieltä sun täältä. Alueen kasvisto on sopeutunut pärjäämään yöaikaan kondensoituvalla vedellä, ja kestämään ajoittain hurjiakin tuulenpuuskia.

Puhurisäällä tuulen vaikutuksia luontoon tuli tarkkailtua huomattavasti tavallista tarkemmin.

Kaikkia kasveja tutkaillessa oli hauskaa huomata, että jopa niiden lehdet näyttivät ”tuulenkestäviltä”. Suurten ja pitkävartisten sijaan ne olivat tiukasti runkoon kiinnittyviä, sileäpintaisia ja hieman ”suppilon” muotoisia, jolloin tuuli vain puhaltaa niistä läpi, eikä nappaa niitä mukaansa ennen kuin aika on kypsä.

Viikunapuita näkyi reittimme varrella paljon, ja niissä oli reilusti hedelmiä. Rungot tosin olivat korkeintaan reilun metrin korkuisia, sillä ilmasto ei sisämaassa ole sen korkeammille puille suotuisa! 

Kasviston tutkimisen sijaan patikkaretkemme keskittyi enemmän Lanzaroten tuliperäisyyteen tutustumiseen. Opin, että alueen tulivuoret ovat ns. ”kerran purkautuvia” :D. Toisin kuin jatkuvasti aktiiviset, yhä uudestaan purkautuvat ja purkauksiensa myötä korkeutta kasvavat tulivuoret kuten Vesuvius tai Etna, nämä ovat muodostuneet yhdellä rysäyksellä maankuoren rakoillessa, ja jääneet se jälkeen aloilleen. Huomaatte varmaan, että olen lähes valmis geologi?

Lanzaroten tulivuoret ovat siis pääosin jäähtyneitä mutta niistä kuuluisimmalla, Timanfayalla, on edelleen reilusti kuumia alueita, joiden lämpötila kohoaa n. 10m syvyydessä 600 celsiusasteeseen. 

Timanfayalle ei pääsekään trekkailemaan, vaan siellä täytyy istua ja tutkia maisemia bussin kyydistä. Olin tällaisella bussiajelulla silloin pienenä, mutta tykkäsin tästä trekkailusta enemmän 😉

Reittimme varrella näimme ja koimme erilaisia tulivuoren elinkaaren vaihteita. Tässä näkyy laavajoki, joka on muodostunut kivimassan jähmetyttyä reunoiltaan. Näiden laavajokien yhteydessä muodostui monesti sekä pieniä, että suurempia ilmakuplia, joista suurimmat muodostavat luolia. 

Muutamat saaren kuuluisimmista nähtävyyksistä ovat näitä laavavirtojen muodostamia kuplaluolia, joissa tapahtuu yhtä jos toista jännittävää.

Tässä ylemmässä kuvassa näkyneen laavajoen yläpäästä löytyvä kupla, jonka pohjalta näkyi pääsy useampaankin vastaavaan. Nature, y u so crazy?

Tässä näkyy suuremman tulivuorenpurkauksen peittämää kraateria. Purkauksen aikana ilmoille pölisee äärimmäisen pitkälle leviävää tuhkaa, pisimmillään 10km säteelle lentävää ja ympäristönsä pikimustaksi värjäävää pikkukiveä, sekä ”pommeja”. Maastosta selkeästi erottuvat hieman littanat ja selkeästi erilaista kivilaatua edustavat murikat ovat lentohetkellään olleet melkoisen tuhoisia, ja nekin ovat lennelleet jopa kilometrin päähän kraaterista… 

Jo valmiiksi haastavaan maastoon lisättiin muutama todella jyrkkä nousu kohdista, joita katselin kauempaa hieman huvittuneena ajatellen: ”seuraavaksi varmaan kiivetään tosta”. 

Niin vaan pakarat saivat kyytiä, ja kipitimme kerta toisensa jälkeen korkeammalle vuoren kylkeä. Huippu jäi tuulen takia valloittamatta, mutta näköalat olivat silti henkeäsalpaavan hienot.

Välipalatuokion ajaksi kiipesimme yhteen laavakuplaan, jonka perältä löytyi taas kerran yksi luola. 

Pakkasin aamulla reppuumme oman pienen trailmix-paketin, josta löytyi taateleita ja pähkinöitä. Niiden voimalla jaksoi hyvin jatkaa matkaa! 

En oikein keksi mitä muuta kertoisin, sillä retken paras osuus olivat ehdottomasti näköalat! Mä rakastan sitä, kun näkymiä riittää silmänkantamattomiin, ja nautin ihan älyttömästi tämän retken visuaalisesta annista. Täällä sitä tulee muutenkin mietittyä joka päivä, miten ihmeellisen erilaisia paikkoja maailmassa onkaan.

Tässä siis melkoinen kuvakavalkadi, jotta saisitte edes pienen raapaisun reitin fiiliksistä:

Ajattelin aluksi, että 6km lenkki on ihan lällärikamaa, mutta reissun päätteeksi autoon istuessani meinasin nukahtaa niille paikoilleni. Tuulisella säällä oli varmasti iso osansa tässä, koska pystyssä pysyäkseen piti useampaan otteeseen tehdä oikeasti töitä 😀

Tämä oli ehdottomasti hauskempi tapa kokea alueen luontoa, kuin bussissa kuvien ottaminen! Maisemat muistuttivat hätkähdyttävän paljon Mordoria, ja me nörtit mietimme retkelle toinen toistaan mauttomampia vaihtoehtonimiä, joilla muut geekit saataisiin liikkeelle. Patikka kävi myös kunnon treenistä, ja illalle suunniteltu kuntosalikäynti siirrettiin suosiolla myöhemmälle viikkoon.

p.s. Löytyykö lukijoista yhtään Doge-fania? 😉 

p.p.s. Lisätietoja Lanzarotesta ja eri aktiviteeteista löydät kohteen omalta sivulta, ja ensimmäiset lomavinkit löytyvät jo Aurinkomatkojen Facebook-sivulta!