Juoksukengät Testissä – PUMA Mobium Elite

puma2.jpg

Pari viikkoa sitten juostulla Naisten Kympillä korkkasin ensimmäistä kertaa blogin kautta testiin saadut Puman Mobium Elite -kengät. Moni ”oikea” juoksija varmaan kavahtaa ajatusta upouusista kengistä tällaiseen tilanteeseen, mutta mulla oli tossuista intuitiivisen hyvä fiilis.

Mobium Elite on tänä vuonna lanseerattu Puman Adaptive Running -malliston kärkituote, ja se seuraa lukemattomien muiden tavoin trendiä luonnollisemmasta liikkeestä. Mua vähän nauratti kun luin lehdistötiedotteesta, että inspiraatio on saatu kissaeläinten tassuista ja anturoista, jotka puristuvat ponnistusvaiheessa ja leviävät pehmeästi laskeutuessaan. Jännä, että Puman tiimi inspiroitui juuri kissaeläimistä 😉

Mitkään barefoot-tossut nämä eivät siis ole, vaan kenkä kyllä tukee jalkaa ja vaimentaa mukavasti kovalla alustalla juostessa.

 

puma4.jpg

Miksi sitten päätin pistää Pumat jalkaan kympille? No kun ne tuntuvat niin hyvältä jalassa, ihan ensikokeilusta asti. Kengät ovat kevyet, pohjat joustavat joka suuntaan kuten kuvasta näkyy, eikä pintamateriaalikaan purista, vaan tuntuu jopa pelottavan joustavalta. Pintamateriaali myös hengittää hyvin ja juoksusukkien kanssa käytettynä jalkani eivät väsyneet tai hionneet merkittävästi. Jalkaterä saa myös liikkua vapaammin, kun se ei ole köytettynä paikoilleen. 

Vanhat, turvalliset ja pesukoneen pilaamat Pegasuksenikin tuntuivat jalassa mukavilta, mutta ihan eri tavalla. Niket olivat kuin hyvin tukevat  kaarituelliset rintaliivit ja Pumat puolestaan joustavat ja pehmeät urheiluliivit, jotka kuitenkin tukevat vaikka pompin mihin suuntaan hyvänsä.

 

puma3.jpg

Vaikka aiemmat juoksukenkäni ovat olleet tehokkaammin vaimennettuja, saan Pumalla askelluksestani todella paljon paremmin rullaavaa ja hifistelytermiä käyttäen responsiivistaÄkillisiä sivuloikkia tehdessäni en pelännyt kertaakaan että nilkkani taittuu, vaan tuntui siltä että minä kontrolloin jalkaa paljon tarkemmin. 

Kengän kyllä väitetään varmistavan, että askel laskeutuu tasaisemmin jalkaterän keskiosalla, ja kengän ulkopohjaa kiertävät jäykät kuminauhat antavat juoksuun lisäpuhtia kuin ylimääräiset jänteet, mutta ero oli silti yllättävän suuri. Näistäkin ominaisuuksista luin vasta jälkikäteen, eli en tahallani yrittänyt askeltaa tasaisemmin tai ”jäntevämmin”.

 

puma5.jpg

Tykkäsin lopulta Mobium Eliteistä niin paljon, että sysäsin hieman harmistuneenakin uusien kustomoitujen Nike Pegasuksien tilaamista jonnekin tulevaisuuteen.. En vain millään usko, että tarvitsen nykyiseen lenkkeilytahtiini toisia (tai siis kolmansia…) kenkiä, kun nämä sopivat itselleni niin hyvin ensiaskeleista lähtien!

Vannomatta paras, joku ihanan värinen kaksikko varmasti tekee jossain välissä loven mun lompakkoon… Jos siis saisin toivoa jotain kehitystä, voisi Puman kenkämallien värimaailma olla hieman houkuttelevampi.

Mobium -kenkämallisto vasta starttasi tämän Elite-kengän myötä, joten uusia malleja ja innovaatioita on varmasti luvassa jatkossakin.

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Mieli

Raakaherkkuhurmoksessa

hippi1.jpg

Mä huomasin, että olen taas ottanut askeleen lähemmäksi totaalihippiyttä. Mun kuiva-ainekaapit näyttävät nykyään maustekaappia lukuun ottamatta yläkuvan kaltaisilta. On jos jonkinmoista superfoodia nääs! 

Joka kerta käydessäni Ruohonjuuressa, sieltä tarttuu mukaan jotain mikä kuuluu kategoriaan: ”Aa niin tätähän mun pitikin ostaa!” Suurin osa koriin sattuneista ainesosista liittyy tavalla tai toisella muista blogeista bongaamiini herkkuresepteihin, joita testailen silloin tällöin, kun uskallan ravintovalmentajaani uhmata 😉 

Parasta ja pahinta tässä muutoksessa on se, että toisin kuin ennen, pussit ihan oikeasti tyhjenevät. Olen nimittäin joutunut täyttämään varastoja useidenkin raaka-aineiden osalta, toisin kuin aiemmin.. Tiedättekö sen tunteen, kun ostat pussin jotain upeaa ”superfoodia”, joka maistuukin terveysgurujen hehkutusten vastaisesti lähinnä pupunruoalta, eikä sen käyttämisellä yksinään ole mitään vaikutusta mihinkään? Entä sen, kun lopulta pussi unohtuu kaapin perälle ja seuraavan kerran sitä katsoessasi päiväys on umpeutunut aikapäiviä sitten? Mä tiedän.. Money well spent!

Olen muutaman kerran syönyt ihan tavallista suklaata ja jätskiä, mutta niistä seuraava olotila ei oikein ole sen arvoinen. Siksi olenkin alkanut soveltaa ja testailla näitä kaikensorttisia superterveysherkkuja (lue: gluteenittomia raakaherkkuja)! 

Terveysherkkujen valmistuksessa vain on usein kaksi ongelmaa:

  1. Yhtäkkiä ostettuna raaka-aineet maksavat n. 100€
  2. Niiden tekemiseen vaaditaan hyvä blenderi..

Kuukausi kuukaudelta hippiytynyt keittiöni on kuitenkin ratkaissut molemmat ongelmani ja eilenpä pyöräytin testiksi Hannamarin raakabrownieta:

hippi4.jpg

Oh my… Se on melkoisen tuhtia, ja suklaista, ja makeaa, ja ihanaa. Vähän kuin kevennettyä ja maitoisampaa raakasuklaata.

Hannamarin versio oli pähkinätön, mutta mä muokkasin alkuperäistä reseptiä hieman ja blenderiin survoutui:

  • 200 ml kookoskermaa
  • 120 g kaakaomassaa
  • 1 dl tocotrienols-jauhetta
  • 0,5dl kookoshiutaleita
  • 1 dl kookospalmusokeria
  • 2 rkl psylliumin siemeniä
  • 2 rkl lesitiiniä
  • 2 rkl maapähkinävoita

Sulan massan sekaan upotin vielä pakastimesta löytyneitä viime kesän vadelmia – joita olisi voinut olla vähintään tuplamäärä… Brownie kun on niin tujua tavaraa, että sitä jaksaa kiukulla n. 40g palasen kerrallaan 😀 Tämä taas lienee vain positiivinen ongelma.

Niin, entä huomasiko joku, että en valittanut enää OBH-nordican surkeasta blenderistä? No, silläkin saralla tapahtui muutama kuukausi sitten ”pieni” upgrade 😉 

 

hippi2.jpg

hippi3.jpg

Juu, ihana Gizmo nököttää mun keittiössäni ja te saatte kuulla siitä ihan oman postauksensa verran myöhemmin ^_^

P.S. Loukkaantuukohan joku elämäntapahippi, kun väärinkäytän sanaa näin räikeästi? Se on mulle jotenkin niin tuttu hellittelytermi.. Ehkä jatkan tästä huolesta huolimatta, joku kuitenkin loukkaantuu aina 😉

P.P.S. Olin tänään salilla Samin kanssa ja koin itseni voimattomaksi pikkulapseksi. On todella ärsyttävää, kun pää sanoo, että MENEE MENEE ja kroppa ei tottele. Tällä tarinanpätkällä ei ollut minkäänlaista aasinsiltaa muuhun postaukseen, mutta pitipä vain saada purettua.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Vastuullisuus