Täysillä tai ei ollenkaan?

Olen viime aikoina pohtinut kuluneita vuosia ja niihin mahtuneita tapahtumia sekä ennen kaikkea suhtautumistani treenaamiseen. Tajusin, että se, että asetan kovia tavoitteita ja vien itseni jatkuvasti kaikessa äärirajoille, ei tee minusta enempää. Nykyaikana monet tekevät niin. Sen sijaan, kuinka monet osaavat lopettaa ajoissa? Levätä ja tarvittaessa puhaltaa pelin poikki? Olen ollut siinä onnettoman surkea. Jos nyökyttelet myös, eipä hätää. Alhaalta on suunta ainoastaan ylös.

Palaan vielä siihen oivallukseen, ettei äärisuorittaminen tee minusta mitenkään enempää. Itse asiassa päinvastoin. Kun olen väsynyt, en pysty parhaimpaani. En opinnoissa, treeneissä, missään. En jaksa keskittyä luennoilla, en palaudu treeneistä, eivätkä kivat asiat tunnu enää kivoilta. Se on turhauttavaa ja vetää mielen entistä matalammaksi. Ja siitä syntyy kierre. Pienetkin asiat tuntuvat olevan isojen harppausten päissä ja jossain vaiheessa väistämättä askel painaa jo niin paljon, ettei se enää nouse. Ei lenkkipoluille, mutta ei myöskään minnekään muualle.

Välillä ihan huomaamatta ajautuu noidankehään, jossa luulee tekevänsä itselleen hyvää, mutta tapahtuukin päinvastoin. Olen esimerkiksi tehnyt välillä itselleni minuutin tarkkoja aikatauluja ja treenisuunnitelmia, vaikka en ole urheilija, paitsi korkeintaan oman elämäni urheilija. Jos tapahtuu jotain yllättäviä muutoksia, jotka sotkevat tarkat suunnitelmani, olen ihan maassa. Toisinaan kyse on siitä, että opinnoissa tulee niin paljon kiireitä, etten ehdikään tekemään esimerkiksi kaksi treeniä päivässä, mitä saatan tehdä raskailla treeniviikoilla. Tai sitten pohkeeseeni tulee niin voimakas lihaskramppi, että on pakko ottaa iisimmin pari päivää. Näin tapahtui tällä viikolla ja kieltämättä se on ottanut todella paljon päähän. Mutta yritän suhtautua tällaisiin hetkiin oppimistilanteina. Minulla oli esimerkiksi eilen suunnitelmissa mennä illalla Bike Advanced -tunnille, joka todella haastaa kestävyyttä, mutta vaihdoin sen palauttavaan treeniin ja venyttelyyn. Näin seuraavana aamuna ajateltuna, se taisi olla juuri sitä, mitä kehoni kaipasi.

kuva90.jpg

Työstän lähes viikottain ajatusta siitä, ettei ainoastaan täysillä treenaaminen ole treenaamista. Järkikin sen sanoo, mutta kun päähän on useamman vuoden ajan pinttynyt malli siitä, että kaikki asiat on tehtävä täysillä tai ei ollenkaan, on siitä vaikea irrottautua. Verrattavissa oleva tilanne on se, kuinka monille puntarin lukema on pakkomielle, vaikka se ei loppujen kerro kovinkaan paljon ihmisen terveydentilasta. Sisäistin tämän itse ollessani Satu Kalmin Bikini Challenge -valmennuksessa pari vuotta sitten, koska hän osasi perustella asian riittävän uskottavasti. On tärkeää tiedostaa omat ajatusmallinsa ja se, mistä ne kumpuavat, koska silloin niitä on mahdollista muuttaa.

Olen myös aina uskotellut itselleni, että olen kankeampi kuin Kanki Kaikkonen, eikä tilanne siitä miksikään muutu. Vähän sama kuin olen aina ajatellut olevani surkea matikassa ja siksi hyväksyin koulussa heikot arvosanani siitä. Uskon, että riittävällä motivaatiolla ja vaivannäöllä voimme kehittyä heikkouksissamme, vaikka niiden eteen olisi tehtävä paljon töitä. Jos todella tahdomme tulla paremmiksi jossakin tai oppia jotakin uutta, teemme sen eteen lujasti töitä. Niinpä olen nyt mennyt useammin kuin koskaan aiemmin kehonhuoltotunneille ja tehnyt lähes päivittäin liikkuvuusharjoituksia kotona. Olen tehnyt näin muutaman viikon ajan ja jo nyt huomannut tuloksia. Viihdyn syväkyykyssä ja saan taivutettua kepillä kädet taakse suorina. Siihen en pystynyt vielä pari viikkoa sitten. Saan ihan uudenlaista hyvää oloa siitä, että rauhallisilla treeneillä saan aikaan tuloksia, jotka toisaalta myös auttavat kovissa treeneissä. Esimerkiksi suuremmat liikeradat mahdollistavat sen, että liikkeet helpommin kohdistuvat sinne, minne niiden pitääkin.

Minulle on tämän kaiken myötä auennut ihan kokonaan uusi maailma, nimittäin liikkuvuuden treenaaminen. Se ei olekaan pelkästään sitä, että tehdään muutamat venytykset hampaat irvessä ja sama toistetaan kuukauden päästä. Muistan yläasteella ollessani muutaman kuukauden ajan toivoneeni, että pystyn tekemään spagaatin. Kun se ei heti onnistunut, luovutin. Tyhmintä siinä oli se, että yritin kylmiltäni tehdä vain spagaattia, enkä tajunnut edetä askel kerrallaan helpommista venyttelyliikkeistä kohti spagaattia. Ehkä kaiken tämän taustalla on kärsivällisyyden harjoittaminen, mikä ei ole ollut vahvuuteni. Mutta nykyään osaan iloita jo pienistäkin edistymisistä, joten toivottavasti olen tullut asian suhteen viisaammaksi. Uskon, että tällä tavoin myös saan lisää treenivuosia elämääni, kun ymmärrän myös huoltaa kehoani ja pitää riittävästi lepopäiviä.

Mikä on sinulle haastavinta treenaamisessa?

-Nora 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Mistä kehoni koostuu ja kuinka treenaan?

Treenaan tällä hetkellä CampusSportin tarjoamilla ryhmäliikuntatunneilla, mikä on Turun korkeakouluopiskelijoille suunnattu liikuntapalvelu. Siellä menee 100 ohjattua tuntia viikossa, lajeja on zumbasta spinningiin. Käyn joka viikko muutamalla vakitunnilla ja muuten fiiliksen ja aikataulujen mukaan. Vakituntini ovat tiistaina Bodyweight training, torstaina Cross Training ja sunnuntaina Step & Body. Käyn myös joka viikko vähintään yhdellä spinning-tunnilla, yleensä keskiviikko- tai lauantaiaamuisin. Tänään spinning-tunnin ohjaaja sanoi, että ”sit kannattaa lopettaa, jos pakarat repeää selkärangan kautta takaraivoon”. Aamutreenien jälkeen päivä lähtee tehokkaasti käyntiin! Yleensä venyttelen kotona, mutta olen yrittänyt mennä joka viikko myös vähintään yhdelle kehonhuoltotunnille. Tykkään siitä, että pystyy liikkumaan monipuolisesti, ja tällä hetkellä toiminnallinen treenaaminen kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän. 

Olen aiemmin treenannut todella ulkonäkökeskeisesti. Edelleenkin peilistä näkyvät tulokset kannustavat ja toimivat motivaation lähteinä, mutta mukaan on tullut myös muita tekijöitä. Mietin yhä enemmän sitä, että jos vaikka sairastun joskus vakavasti, saatan toipua todennäköisemmin ja nopeammin, jos peruskuntoni on hyvä. Voin myös välttyä joiltakin sairauksilta huolehtimalla riittävästä liikunnasta. Toiminnallinen treenaaminen on myös tuonut tekemiseen ihan uuden moodin. Niissä treeneissä ei ole mitään väliä, miltä näyttää, vaan silloin keskitytään täysin siihen, mihin oma keho pystyy ja miten sitä haluaa kehittää. On mahtava fiilis huomata, kuinka pystyy punnertamaan polvet irti lattiasta, pysymään pidempään lankussa ja tekemään räjähtäviä sprinttilähtöjä. Liikkuvuuden parantuminen on myös ollut yllättävän nopeaa, vaikka en vieläkään venyttele päivittäin. Siitä huolimatta syväkyykky ei kuulosta enää kirosanalta.

Kävin kehonkoostumusmittauksessa 21.12.2018. Olen käynyt niissä aina silloin tällöin, mutta edellisestä kerrasta oli jo aikaa. Isäni on kuntosaliohjaaja, joten olen käynyt hänen työpaikallaan tekemässä mittauksen. Ehkä huomattavin muutos viimekertaisiin tuloksiin oli se, etteivät käteni ole enää alikehittyneet suhteessa jalkoihin. Minun on todella haastavaa saada käsivarsiini massaa vaikka kuinka punnertaisin, joten oli motivoivaa nähdä, että jotain kehitystä on tapahtunut. Toisaalta olen myös huomannut sen tunneilla nimenomaan punnertaessa, että nykyään pystyn tekemään niitä puhtaalla tekniikalla polvet irti lattiasta. Mittaushetkellä painoin 60.5 kg, josta 44,9 kg oli lihasmassaa. Olisin toivonut lihasmassan osuuden olevan suurempi, mutta ottaen huomioon todella rennon ruokavalioni, tulos oli ihan hyvä. Ja niin, tämä kai on tärkeä: olen 167 cm pitkä. Laitan tähän kuvan mittaustuloksistani, koska siitä näkee, mitä kaikkea tuollaisessa mittauksessa on mahdollista saada selville. Jos koet jollain tavalla triggeröityväsi toisen kehoon liittyvistä luvuista, suosittelen jättämään kuvan katsomisen välistä.

kuva89.jpg

Myönnän, että vähän säikähdin painolukemaa, koska olen tottunut painamaan alle 60 kg. Mutta ne olivat aikoina, jolloin olin ns. laihaläski. Lihas painaa rasvaa enemmän ja vaikka kehossani voisi olla enemmän lihasmassaa, koen olevani terveempi kuin koskaan aiemmin aikuisiälläni. Suhtaudun tällä hetkellä painoon enimmäkseen aika neutraalisti, koska parhaimmat mittarit ovat peili, vaatteet ja oma olo. Paino ei loppujen lopuksi kerro kovinkaan paljon. Olen tehnyt pitkän matkan sen suhteen, että tykkään vartalostani ja näen siinä hyvää. Uskon myös, että sen on ollut pakko tapahtua omalla ajallaan, pakottamatta, vaikka joskus ajattelin, että vihaan vartaloani ikuisesti. En enää edes huonoimpina päivinä ajattele vihaavani vartaloani. Olen toisinaan vain tyytymätön joihinkin kohtiin ja koen sen täysin normaaliksi. Enimmäkseen minun on hyvä olla nahoissani ja olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan elää terveenä.

Tällä hetkellä nautin eniten ryhmäliikunnasta, joten keskityn nyt siihen. Jossain vaiheessa ehkä rupean käymään taas salilla, koska siellä kehonmuokkaaminen on tehokkainta. Mutta koen, että nyt ryhmäliikunta on juttuni ja se tekee treenaamisesta myös äärimmäisen hauskaa. En tiedä mitään parempaa fiilistä, kuin talsia treenitunnin jälkeen lumisateessa kotiin posket punaisina. Voisipa ne hetket kestää ikuisesti.

Mikä sinua motivoi treenaamaan?

-Nora

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys