Palkkareista paras

Hyvät ihmiset! Tämä on nyt ihan empiiriseen tutkimukseen perustuva fakta: olen löytänyt satojen kilometrien pituiselta urheiluravinnehyllystä Citymarketista sen kaikkein parhaimman palautusjuomajauheen. Kunnia-arvon saa SportLife Nutrition Recovery+ (suklaa). Kaikkitietävä Google osasi kertoa, että tätä löytyy myös raakasuklaaversiona, joka on makeutettu stevialla. No anyway, supertyypit ostaa tietysti tota raakaversiota, perustallaaja, joka hankkii ruokansa marketista, joutuu tyytymään ihan tavalliseen suklaaseen. Tässä tapauksessa hyvänmakuiseen suklaaseen 🙂

 

palkkari.jpg

SportLife Nutrition Recovery+ -palautusjuoma, alle 25€/kg. 

Sen lisäksi, että tästä saa oikeasti kaakaonmakuisen palkkarin, kun sen sekoittaa maitoon (itse suosin Valion luomumaitoa, kevyt tai rasvaton versio :)), tämä myös sekoittuu ihan kaikkein parhaiten maailmassa. Tämän palautusjuoman voi sekoittaa ilman sihtiäkin, jonka Poika on ottanut jonnekin leikkeihinsä, eikä juomaan jää yhtään paakkua! Nämä on ainakin mulle tärkeimmät kriteerit 🙂

No, oikeasti tärkeintä lienee se palautuminen. Itse olen huomannut näistä palautusjuomista olevan aitoa hyötyä. Treenaan kuitenkin aika paljon ja aika kovaa, ja juomalla palkkarin treenin jälkeen olen huomannut, että lihakset eivät ole seuraavana päivänä yhtään niin kipeät kuin ilman palkkaria. 

Palkkarini, pelastajani!

Kuva

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Liikunta

Leuanvetoharjoitukset aloitettu!

Päätin tämän kesän aikana oppia vetämään leukoja. En ole ikuna saanut yhtään leukaa vedettyä, mutta nyt on aika korjata tilanne! Niinpä eilen marssinkin Budjet Sportiin halpa leuanvetotanko mielessä ja en tosiaan joutunut pulittamaan tosta valkoisesta ja vähän huomaamattomammasta versiosta kuin jotain alle 15 euroa. Lisäksi ostin alle kympillä tuollaisen jumppakuminauhan, vahvinta sorttia. Laitoin noi Pojan huoneen karmeihin (lue: Mies laittoi), se kun tykkää kanssa roikkua tangossa, pikku apina. 

Koska olen tosiaan aivan aloittelija tässä hommassa, niin tekniikkani on seuraava: Toinen jalka kumppariin ja toisella ponnistan, jotta pääsen tuonne tangolle asti. Sitten hitaasti jarrutellen koetan laskeutua alas. Näin jaksan tehdä tällä hetkellä (hyviä suorituksia) noin 5-8 toistoa – vain!!! Tässä kuvaustilanteessa taitaa jo vähän väsyttää, kun alastullessa näyttäisi olevan olkapäät vähän turhan ylhäällä. Tarkoituksena on tehdä tätä nyt sitten mahdollisimman usein ja esimerkiksi kolmisen kertaa sen hetkinen maksimimäärä mahdollisimman puhtailla suorituksilla. 

ylös.jpg

Pienellä ponnistuksella ylös…

alas.jpg

ja mahdollisimman hitaasti alas.

Veikkauksia, milloin mä jaksan vetää sen ihan oikean leuan tällä menolla? Ja kaikki vinkit ja ohjeet ovat tervetulleita!! 😀

Hyvinvointi Liikunta