täydellinen onni

Aamuyöllä klo01.20 meidän maailmamme mullistui täysin. Keskiviikkona aloitettu käynnistysmaraton loppui pienen, ihanan, äärettömän kallisarvoisen ja rakkaan pitkätukkaisen peikonpoikasen syntymään.

Meillä on maailman ihanin pieni tyttö. <3 Mitkä sydäntä pakahduttavan ihanat terveiset taivaasta! 

Meillä on ihan oikea, elävä vauva. Meidän perheen 12.lapsi on luonamme, hengissä, sylissä. 

Samana päivänä, jolloin kaksi vuotta sitten jouduin kohdunulkoisen raskauden takia hätäleikkaukseen.

Samana päivänä, jolloin vuosi sitten olisi ollut maaliskuussa keskenmenneen vauvan laskettu aika.

Tänä päivänä, jolloin saan kiittää ja huokaista: meistä pidettiin huolta.   

Olosuhteisiin nähden kaikki on hyvin. 

Suhteet Rakkaus Terveys Raskaus ja synnytys

nyt mennään

Tultiin aamulla käynnistyskontrolliin. Käynnistys aloitettiinkin samantien. 

Nyt makaan omassa huoneessa potilasranneke ranteessa ja mietin, millaiseen pyöritykseen sillä pääsemmekään. Osa laitteista ainakin tekee kipeää. 

Vauva voi hyvin. Kipeät supistukset  lisääntyvät koko ajan. Aurinko paistaa.

Pelottaa, hirvittää, jännittää ja yhtä aikaa on levollinen olo. En malta odottaa, että saan tytön syliin. 

Toivon, että kaikki voisi mennä hyvin. Nyt. Ollaan jo niin pitkällä. Silitän vatsaa, pyydän pienokaiselle suojelusenkeleitä ja itselleni myös. Huokaan. Pidä meistä huolta.

Suhteet Rakkaus Terveys Raskaus ja synnytys