ÄLLÖTTÄVIÄ KUVIA JA ALUSHOUSUJA

Hyvää uutta vuotta!

Joulu oli kylmä ja kirkas, tapanintanssit riehakkaat ja humalaiset ja uusi vuosi kerrankin hauska, kun hyvän aterian jälkeen räjäyttelimme eksän ja tyttäremme kanssa 16 kilon paukkulaatikon keskella tyhjää leikkikenttää.

Sen verran olen sosiaalistunut ja myös flunssaa sairastanut, että uusi tarina on vieläkin oikoluvussa, mutta olen viime päivinä edennyt tekstin kanssa sen verran, että eiköhän se pian valmistu. Päätin kuitenkin tässä arjen pian alkaessa huvittaa teitä tarinalla siltä ajalta, kun päätin heittäytyä opettelemaan yhden illan suhteita. Tämä muisto saattoi putkahtaa mieleeni, kun kävin läpi alusvaatelaatikoita ja totesin, että minä ja tyttöni tarvitsemme molemmat lisää alkkareita.

Olin tuolloin pettynyt useampaankin parisuhdeyritykseen ja määrätietoinen kun olen luonteeltani, järkeilin olevan parempi jättää vakavammat suhteet sikseen. Seilasin työajallani erilaisilla deittisivustoilla, jotka vielä 1990- ja 2000-lukujen taitteessa olivat enimmäkseen ilmaisia ja keksin jotain hirveän tuhmaa. En ollut osannut kuvitellakaan, miten paljon varattuja miehiä netissä jo silloin pyöri.

Aloin kirjoitella yhden kandidaatin kanssa, joka löytyi hiukan epämääräiseltä sivustolta, mutta kun mies vaikutti täysijärkiseltä ja kirjoitti hyvin (olen aina ollut vähän kielirasisti ja arvostan kirjoitustaitoa), päätin edetä tapaamiseen.

Kun olimme saaneet treffit sovittua, tuli ensimmäinen yllätys. Sain elämäni ensimmäisen dickpicin ja vieläpä suoraan työpaikkani sähköpostiin. Mies kyllä varoitti, ettei tiedostoa kannattaisi avata ihmisten ilmoilla, joten osasin jotenkin uumoilla, että mitään auringonlaskuotosta tiedostossa ei ollut. Muistan silti sen paniikinomaisen häkellyksen vielä tänäkin päivänä, jota tunsin kuvan nähdessäni.

Päättäväisyydestäni kertoo jotain, että jatkoin kaikesta huolimatta eteenpäin kuin mummo lumihangessa. Ehkä en jaksanut aloittaa tutustelua alusta tai sitten mies oli jotenkin niin kiinnostava, että saatoin ohittaa kalukuvan aiheuttaman yllätyksen.

Minusta on muuten mielenkiintoista, miten moni nainen tuntuu loukkaantuvan ja tulevan jopa häväistyksi, kun joku lähettää hänelle kuvan kullista. Onhan se outoa ja vastenmielistäkin, mutta itsessäni mokomat otokset ovat herättäneet lähinnä huvitusta ja vielä enemmän sääliä. Kannatan kyllä ko. kuvien lähettämisen kieltämistä, koska digiaikana toisessa päässä oleva ihminen voi olla hyvinkin kokematon tai jopa alaikäinen – ja tietysti, jos on ylipäänsä herkkä, dickpic voi olla järkyttävä kokemus.

Itse olen analysoinut asiaa niin, että miehethän tunnetusti kiihottuvat useammin pornosta ja ovat ehkä siinä mielessä visuaalisempia eläimiä kuin naiset. Kalukuvia saattaisi siis selittää se, että kun tissien, pillun ja perseen vahtaaminen itsestä tuntuu kiihottavalta, osa miehistä todella kuvittelee kalukuvan puolestaan kiihottavan naista. Minulta on myös pyydetty pillukuvia (olen jopa parille tutulle sellaisen lähettänyt!:D), mikä jotenkin tukee ajatusrakennelmaani.

Sen verran olen elämäni aikana saanut täysin pyytämättä ja varoittamattakin dickpicejä, että laitoin deittiprofiiliini kerran ilmoituksen, että kalukuvaajat eivät minua kiinnosta. Sain parikin loukkaantunutta viestiä siitä, kuinka ilmeisesti kuvittelin olevani muita parempi. Aivan ilmeisesti oman kullin kuvaaminen oli näille jannuille rakas taidemuoto.

No joka tapauksessa minä kokemattomuudestani ja järkytyksestä huolimatta jatkoin tapaamiseen kalukuvan lähettäneen ukkomiehen kanssa. Asuin tuolloin Tapiolassa Espoossa ja sinne sovimme treffitkin. Jännä kyllä, mitään kasvokuvia emme toisistamme olleet vaihtaneet ja muistankin jännittäneeni, millainen murjaani paikalle saapuu, kun istuin upeaksi laittautuneena paikallisessa pubissa.

Paikalle saapui hoikka, tumma mies, jolla oli viikset. Se oli minulle aikamoinen turn-off, sillä olen oppinut arvostamaan viiksiä vasta myöhemmällä iällä. Tosin ne mielestäni sopivat edelleenkin vain pienelle osalle miehistä. Mielenkiintoista kyllä, se mihin dickpic ei ollut pystynyt, viikset melkein pystyivät. Muistan epäröineeni ja tuijottaneeni viiksiä epätietoisena ja pohtineeni, pitäisikö minun vain todeta, että hommasta ei tulisi mitään.

Ehkä ne karvat särkivät jäänkin. Mies oli hirveän hermostunut ja kertoi olevansa ensi kertaa asialla, mutta minun jännitykseni loppui siihen ja aloin heittää juttua tavalliseen tapaan. Mieskin alkoi rentoutua ja hetken kuluttua huomasin, että meillä oli hauskaa. Ihan todella hauskaa.

Tunne oli molemminpuolinen, ja kun olimme tyhjentäneet pari tuoppia, mies kehui minua ihanaksi. Ihanammaksi kuin hän oli osannut kuvitellakaan. Se hiveli tietysti itsetuntoa ja jostain syystä ehdotin Tapiolan Sokos-hotellia. En tiedä, miksen halunnut viedä miestä kotiini. Ehkä pelkäsin jonkinlaista stalkkaamista tai roikkumista.

Siirryimme joka tapauksessa hotelliin, jonka mies maksoi ja viiksistä huolimatta kaikki eteni hyvin. Mies oli hyvä suutelija, hän osasi  koskettaa oikealla tavalla ja ennen kuin tajusinkaan, makasin sängyllä alastomana ja kiihottuneena. Rakastajani riisuutui, puski sisääni ja nussi minut niin tyytyväiseksi, että siitä alkoi odysseiani satunnaisen seksin maailmassa.

Hänellä oli kuitenkin kotiintuloaika, sillä oli arkipäivä ja jonkin ajan kuluttua hän könysi sängystä ja valitteli joutuvansa lähtemään. Kun hän tuli pesulta ja veti alushousut jalkaansa, se sitten lopulta putosi. Pommi ja ehdoton turn-off.

Mies oli hoikka ja hänellä oli ihan kiva vartalo, mutta kun hän kääntyi, huomasin että hänellä oli jalassaan jotain, mitä en ollut aiemmin nähnyt kenenkään miehen päällä. Mitä en soisi kenenkään miehen päälleen pukevan. Miesstringit. Ihan totta, stringit. Miehekäs takapuoli täysin paljaana.

Ne järkyttivät muuten niin joustavaa mieltäni huomattavasti enemmän kuin pettämiset, dickpicit ja viikset. Kun mies lähti ja lähetti minulle kiihkeän kiitosviestin, jätin vastaamatta. Mietin asiaa koko illan, mutta jokin oli mennyt sijoiltaan sisälläni ja niin naurettavaa kuin se olikin, en saanut enää itseäni halukkaaksi tapaamaan miestä. Niin häkeltynyt olin, etten osannut tunnustaa koko episodia edes siskoilleni tai ystävilleni ennen kuin kuukausien päästä, jolloin olin jo huomannut koko kuvion huvittavuuden.

Mitä tästä voisi päätellä? Ilmeisesti ainakin sen, että nuoren Lilithin mielestä miesstringit olivat suurempi synti kuin kalukuva. Tosin saattaisin kyllä vieläkin lähteä mukaan sellaiseen projektiin, jossa miesstringit kiellettäisin lailla. Kyllä ne yhä sen verran karvoja nostattavan karmeat ovat.

Alla taas myös linkki postaukseen, jossa on teosluettelo. Siitä pääsee kätevästi lukemaan tarinoiden ensimmäiset luvut ja tutustumaan juonikuvauksiin ja kauppaan!

Rauhallista ja voimaantunutta viikonloppua ja arjen aloittajaisia toivotellen

Lilith

LILITHIN EROOTTISIA TARINOITA  – TEOSLUETTELO

suhteet seksi runot-novellit-ja-kirjoittaminen hopsoa
Kommentit (0)