Kun Katariina palasi Levin asuntoon, tämä ei vielä ollut kotona. Gennadi ja tämän yrmeä ystävä jättivät hänet rauhaan, kun hän sanoi menevänsä omaan huoneeseensa. Hän istui huoneessa olevassa nojatuolissa ja tuijotti tyhjyyteen. 

Oliko Rantanen sitä, mitä oli väittänyt olevansa? Miksi ei olisi? Mitä hän saavuttaisi valehtelemalla? Miksi hän oli ottanut yhteyttä Katariinaan? Halusivatko he hänen pettävän Levin ja paljastavan jotain? Eihän hän tiennyt edes mitään. Ja mikä tärkeintä, oliko Lev todella jokin suuren luokan asekauppias, jonka ansiosta sadat ja tuhannet ihmiset kuolivat? Mieshän oli myöntänyt, että oli perinyt isänsä aseliiketoiminnan.

Katariina muisti Levin aamuisen kertomuksen siitä, miten oli saanut lempinimensä. Jos hän teki sitä, mitä Rantanen väitti, hän totta vieköön tarvitsi taitoa puhua ja toimia erilaisten ihmisten ja joukkojen kanssa. Ja olihan Katariina nähnyt, millaisia ihmisiä Levin ympärillä pyöri. Gennadi ja tämän vartijat näyttivät ja vaikuttivat mafiosoilta ja illallisella oli jo käynyt joku iso kiho FSB:stä. 

Kevyt koputus ovelle herätti Katariinan ajatuksistaan. Katariina huikkasi ”sisään” ja Lev kurkisti oven raosta. ”Minulla ei ole tänä iltana mitään erityistä ohjelmaa. Haluiasitko käydä baletissa? Siellä on uusi tulkinta Gisellestä”, hän kysyi. Katariina kohautti olkapäitään. 

”En oo ennen ollu baletissa, enkä tunne tanssia juuri lainkaan, mutta voishan se olla mielenkiintoista.”

”Selvä. Menemme sitten sinne. Esitys alkaa seitsemältä.” Mies näytti epäröivän hetken, mutta astui sitten sisään ja istahti toiseen nojatuoliin. Hänen silmänsä tarkastelivat Katariinaa hetken tiiviisti ja sitten hän kysyi: ”Tapahtuiko siinä blinipaikassa jotain erityistä?”

Katariinan sydän hypähti kurkkuun ja hän puntaroi, saattoiko Lev tietää, että Rantaseksi itseään kutsuva mies oli käynyt jututtamassa häntä. Pitäisikö hänen kertoa Leville? Entä jos Rantanen auttaisi häntä pääsemään pois täältä? Mutta eihän Lev häntä täällä lopun ikäänsä pitäisi?

”Ei, miten niin?”

”Oletko aivan varma?”

”Miksi sä sellaista kysyt?”

”Siksi, että kuulin Gennadilta, että siellä kadulla oli ollut jokin välikohtaus. Pieni kolari ja ilmaan ammuttu laukaus. Sellainen toimii usein hämäyksenä.”

Katariina päätti luovuttaa. Hän pelkäsi, että Lev tiesi jotain, mitä hän ei tiennyt ja että siitä koituisi hänelle ongelmia.

”Kävi siinä yks suomalainen.”

”Suomalainen?”

”Se väitti olevansa Suposta ja kyseli, miks oon maassa ilman papereita. Ja se sanoi, että sä oot terroristien kanssa veljeilevä asekauppias.”

”Rantanen”, Lev hymyili. ”Olisihan minun pitänyt tietää.”

Miehen mustat silmät tuijottivat vähän aikaa Katariinaa mietteliäästi ja sitten hän sanoi. 

”Me lähdemme nyt käymään kaupungin ulkopuolella. Haluan näyttää sinulle jotain.”

—————————————-

Katariina oli autossa ennen kuin puoli tuntia oli kulunut heidän keskustelustaan. Hän oli – tai pikemminkin Gennadi Levin rahoilla – ostanut päivällä lisää vaatteita. Sellaisia, joita pystyi pitämään arkenakin ja hän oli vetänyt ylleen tummansiniset farkut ja tummansinisen puuvillaneuleen. 

Auto poikkesi Levin normaalista tyylistä huomattavasti. Se oli harmaa useamman vuoden vanha

Honda ilman mitään erityismukavuuksia ja he vaihtoivat autoa mustaan Fiatiin kaupungin laitamilla siten, että Gennadi siirtyi toiseen autoon ja Lev ohjasi itse Fiatia. 

He saapuivat hylätyn näköisen varastohallin eteen ja Lev ilmoitti heidän olevan perillä. Kun he astuivat halliin, Katariina huomasi sen olevan täysin tyhjä. Ainoastaan suuren hallin vastapäisellä seinällä näytti olevan kolhuinen arkistokaappi ja pari tuolia ja lattialla lepäsi sininen muovipressu.

Katariina katsoi ympärilleen ja jostain syystä pelon väreet alkoivat kiemurrella hänen selkäpiissään. Tämä ei näyttänyt lupaavalta. Jos Levillä oli täällä joitain liiketoimia, miksi hänet oli kuljetettu mukana?

Hetken kuluttua Gennadi saapui sisään pitkän tumman aasialaiselta näyttävän miehen kanssa. He kannattelivat välissään laihaa pientä miestä, jonka kasvoissa oli epämääräistä ihottumaa ja jonka iho näytti kalmankalpealta ja hikiseltä. 

”Igor”, Katariina kuuli Levin sanovan. Sitten mies alkoi puhua Katariinalle suomeksi. ”Igor tässä on minun vanha koulutoverini. Me kasvoimme samoilla seuduilla ja puuhasimme huumeiden kanssa samoihin aikoihin ennen kuin siirryin FSB:hen. Igorilla ei ole ollut samanlaista onnea matkassaan kuin minulla. Hän alkoi käyttää aineita yhä enemmän – katso nyt häntä. Silti minä säälin häntä, koska hän on minun vanha ystäväni. Annoin hänelle paikan liikeyrityksestäni. En mitään kovin tärkeää, koska hän on ollut jatkuvasti vieroituksessa – mutta mahdollisuuden. Tilanne ei kuitenkaan parantunut. Päinvastoin. Lopetin hänen palkanmaksunsa, kun hän tuhlasi kaikki rahat huumeisiin, mutta huolehdin hänen perheestään ja lähetin heille ruokaa. Se ei riittänyt Igorille. Kaksi viikkoa sitten Igor sitten meni ja teki virheen. Sellaisen virheen, jota ei voi antaa anteeksi. Hän petti minun luottamukseni ja paljasti Interpolille tietoja. Vääriä tietoja, joita olin syöttänyt hänelle siitä asti, kun hän oli alkanut menettää lopullisesti kosketuksensa muuhun kuin sen paskan käyttämiseen, mitä hän suoniinsa pistää.”

Katariina tuijotti Leviä silmät selällään tämän saarnatessa Katariinalle. Mitä helvettiä tämä oli? Mitä tämä hänelle kuului?

Lev kääntyi pois päin Katariinasta ja kaivoi metallikaapista aseen ja ruuvasi siihen vaimentimen. Katariina nielaisi ja Igor alkoi huutaa kuin pistetty sika. Lev käveli Igorin luo ja piti tälle venäjän kielisen puheen, joka kuulosti melkein lempeältä. Igor yritti riuhtoa itseään irti Levin miesten otteesta, mutta joutui vain tiukemmin puristuksiin näiden väliin. 

Yhtäkkiä Lev piti tauon puheessaan ja sanoi sitten lyhyesti vielä jotain. Hän kiersi sinisen pressun toiselle puolelle ja samaan aikaan Gennadi ja toinen mies tönäisivät Igorin keskelle muovipressua. 

Katariina katsoi tapahtumia kuin oman itsensä ulkopuolelta.

Hän näki, kuinka Lev painoi liipasinta.

Hän näki, kuinka Igorin pää heilahti taaksepäin.

Hän näki, kuinka Igorin takaraivosta syöksyi räjähtävällä voimalla verta.

Hän näki, kuinka Igor lyyhistyi keskelle muovipressua.

Jostain kaukaa kuului kimeää ääntä ja hetken kuluttua Katariina tajusi, että se lähti hänestä itsestään. Hän huusi kauhuissaan ja kun hänen silmänsä osuivat Igorin elottomina tuijottaviin silmiin ja otsassa olevaan luodinreikään, hän alkoi oksentaa. Yökkäykset seurasivat toistaan ja lopulta hänen vatsastaan ei tullut muuta kuin keltaista sappea. 

Lev tuli hänen vierelleen ja pyyhki nenäliinalla hänen suunsa ja nenänseutunsa. 

”No niin, Jekaterina. Kaikki hyvin.”, hän tyynnytteli aivan kuin hän olisi venäyttänyt nilkkansa tai jotain muuta yhtä tavanomaista. 

”Sä…herranjumala..sä..saatana tapoit sen”, Katariina änkytti.

”Minua ei petetä yhtä kertaa enempää. Kun minä kysyin sinulta, tapahtuiko siinä ravintolassa jotain erikoista, et heti kertonut minulle. Minun luottamukseni joutui valitettavasti koetukselle. Niinpä minä jouduin käyttämään tätä.”

Mies nosti esiin aseen, jota oli käyttänyt Igorin ampumiseen. Hänellä oli käsineet käsissään ja hän piteli asetta, joka näytti samanlaiselta kuin jolla hän oli opettanut Katariinaa ampumaan.

”Onko toi se sama?”, Katariina kysyi ääni käheänä.

”Tämä on se sama ase. Siinä on sinun sormenjälkesi. Ja Igor-rukalla oli tapana loppuaikoinaan ryöstellä ihmisiä aineita rahoittaakseen. Ehkä hän kohtasi sinut jollain pimeällä kujalla. Minä pidän huolta siitä, että jos valehtelet minulle vielä kerran, niin tämä ase päätyy Venäjän poliisille muiden vakuuttavien todisteiden kera.”

”Sä oot sairas.”

”Ei, minä pidän vain turvallisuudesta. Tämä ase edustaa minulle turvallisuutta. Nyt minä luotan sinuun.”

Lev pudotti aseen kaapista nappaamaansa muovipussiin ja lähti kävelemään pois päin ja ojensi pussin Gennadille. 

”Saat 15 minuuttia. Sitten me lähdemme”, Katariina kuuli. Hän näki, että miehet olivat jo käärineet Igorin ruumiin muovipressuun ja olivat aikeissa nostaa tämän epäilemättä toisen auton kyytiin. Lev katosi ovesta ja Katariina nojasi kyynärpäitään polviinsa ja kämmeniään kasvoihinsa. Hänen ensimmäinen vaikutelmansa oli ollut ilmeisesti oikea. Lev oli ihmisen muodossa kulkeva saatana.

—————————————

Kun he lähtivät paluumatkalle, Katariina ilmoitti Leville, ettei hän lähtisi sinä iltana balettiin eikä minnekään muuallekaan. Lev tuijotti tuulilasin lävitse ja kohautti olkapäitään. Katariina vilkaisi miehen kovaa profiilia, vahvoja kulmia, tummia raskasluomisia silmiä, tiukkaa suuta, joka osasi tehdä hänet hulluksi ja hän nielaisi. Miten hän saattoi ajatella seksiä miehen kanssa vain puoli tuntia siitä, kun hän oli nähnyt tämän murhaavan toisen ihmisen?

Hän käänsi katseensa sivuikkunaan ja katsoi Pietarin katujen vilistävän hänen ohitseen. Kun he olivat taas asunnossa, Katariina käveli suoraan huoneeseensa. Hänen oli pakko saada pestä itsensä. Hän astui suihkuun ja sääti veden niin kuumaksi kuin hän suinkin kesti. Hän alkoi saippuioida itseään päästä varpaisiin ja kun hän oli valmis, hän aloitti uudestaan. 

Yhtäkkiä hänestä tuntui, ettei hän ollut pesuhuoneessa yksin. Hän avasi silmänsä ja näki Levin seisovan kylpyhuoneen oven suussa ja katselevan hänen puuhiaan ilmeettömin silmin. 

”Mitä sä täällä teet?”, Katariina sähähti ja perääntyi.

”Sinä olet ollut täällä jo yli puoli tuntia. Minun huoneeni on sinun vieressäsi ja veden ääntä ei voi olla kuulematta.”

”Kai mä saan pestä itteeni niin kauan kuin haluan. Vai pitääkö sun säästää vesimaksuissa?”, Katariina heitti katkerasti.

”Toki. Mutta ajatus sinusta alasti täällä suihkussa pistää minut miettimään…”

”Älä kuvittelekaan”, Katariina sihahti ja perääntyi vielä vähän ja tunsi kaakelit selkäänsä vasten.

”Mitä minä en saa kuvitella?”

”Mä en makaa murhaajan kanssa!”

”Sinä olet maannut jo. Igor ei ollut ensimmäinen. Vaikka nykyään kyllä yleensä hoidan asiat välikäsien kautta. Tämä oli ystävänpalvelus Igorille.”

”Mä sanoin, et sä oot sairas. Päästäs vialla. Ja pidät mua vankina.”

”Ei se sinua tänä aamuna näyttänyt häiritsevän.”

”Tänä aamuna mä en tiennyt…”

Katariina henkäisi yllättyneenä, kun Lev astui suihkun alle puku päällään. Vesi kasteli hienon villapuvun sekunneissa ja miehen tummanvihreä paita liimautui tämän ihoon. Mies kiinnitti katseensa Katariinan silmiin ja riisui takkinsa harkitun hitaasti. Sitten hän avasi paitansa napit aivan yhtä verkkaisesti. Katariinan silmät livahtivat kuin vahingossa miehen lihaksikkaalle hienoisen mustan karvan peittämälle rinnalle ja ennen kuin hän oli huomannut, mitä oli tapahtumassa, Lev oli nostanut Katariinan lantiosta ilmaan ja työntänyt tämän kylpyhuoneen seinää vasten. Katariinan sääret kietoutuivat automaattisesti miehen ympärille, jotta hän säilyttäisi tasapainonsa. 

”Sä et voi tehdä….tätä…sä kiristät mua ja sä…sä…oot..”, Katariinan päässä alkoi pyöriä, kun miehen suu laskeutui hänen kaulalleen ja imaisi lujasti niin, että siihen muodostuisi varmasti tummankirjava jälki.

Hän yritti työntää miestä pois käsillään, mutta mies painoi hänet tiukemmin itseään vasten ja Katariina kiskaisi miestä tukasta. ”Sä oot paha”, Katariina voihkaisi ja kun Lev imaisi hänen nänninsä suuhunsa ja imi niin lujaa, että se teki kipeää, hän osasi toistaa vain vavahtelevalla äänellä: ”Paha…”

Katariinan kädet puristivat miestä tukasta, kun tämä avasi vyönsä ja työnsi housujaan sen verran alas, että hänen valtava kalunsa työntyi esiin. 

Lev puri Katariinan olkapäitä, rintoja ja kaulaa kuin riivattuna, näykki ja nuoli tämän korvaa ja kun hänen suunsa viimein puristui naisen suulle ja kieli työntyi vasten Katariinan kieltä vasten, Katariinan mieli oli niin hänen himonsa sumentama, ettei hän osannut muuta kuin hangata ja kiemurtaa itseään Leviä vasten. 

Kun miehen kalu tunkeutui Katariinan sisään ja mies alkoi työnnellä kovaa ja pitkin vedoin, Katariina sulki silmänsä ja unohti kaiken muun. ”Vai ettei kiinnosta…”, Lev huohotti hänen suutaan vasten. ”Pillusi on niin turvoksissa, että minä en mahtuisi edes sisään, ellet olisi niin saatanan märkä.”

Miehen sanat saivat Katariinan entistä kiihtyneemmäksi ja hän nappasi hyllyltä saippuapullon ja valutti sitä rinnoilleen ja miehen paidalle ja rinnalle. Liukas vaahtoava saippua sai heidän ihonsa liukumaan toisiaan vasten herkullisen liukkaana ja Lev runnoi elintään Katariinan sisään niin, että nainen pelkäsi halkeavansa. 

Kun orgasmi hyökkäsi Katariinan kimppuun, hän kiskoi Levin mustaa tukkaa ja hänen suustaan pääsi ulvontaa muistuttavia eläimellisiä ääniä samalla kun hän upotti hampaansa miehen niskaan. Katariina tunsi, kuinka Lev jäykistyi. Hän vetäytyi vielä kerran, melkein kokonaan ulos ja survaisi kalunsa sitten valtavalla voimalla Katariinan koloon. ”Voi luoja Lev, voi luoja…”, Katariina huohotti kouristustensa keskellä, kunnes mies painoi suunsa taas hänen huulilleen. He jäivät siihen hetkeksi, Katariina puolipukeisen Levin sylissä, kunnes mies tuntui hätkähtävän hereille ja kantoi Katariinan vuoteeseen.

Katariina katsoi Leviä ja ihmetteli, miten joku saattoi näyttää niin hyvältä märät vaatteet päällä.

”Pistätkö vastaan taas seuraavalla kerralla?”, Lev kysyi ja nipisti Katariinan turvonnutta rinnanpäätä. ”Taidan tosiaan olla paha, kun minusta sinun suostuttelemisesi ja vihainen kiimasi on niin helvetin kiihottavaa.”