Katariina istui pienen piirin illallisella valtavassa, ylellisessä yksityiskodissa. Levin ja Katariinan saapuessa vastassa oli vanhempi tumma mies, joka esiteltiin Grigoriksi ja nuori nainen, joka oli paljastunut tämän tyttäreksi Tanjaksi. Grigor oli ohjannut heidät suoraan ruokapöytään. Mukana oleva toinen mies oli pitkä, hoikka ja vaalea mies, jolla oli kovat kasvot. Niitä koristi ohimoa ja poskea pitkin kaulalle laskeutuva pelottava tatuointi. Hänen silmänsä olivat kylmät ja siniset ja hänet esiteltiin Gennadiksi. Hän mittaili Katariinaa pitkän tovin ja Katariina oli tyytyväinen, kun Lev sanoi jotain, mikä käänsi hänen huomionsa mieheen.

Grigor ei puhunut englantia, eikä Gennadi edes yrittänyt. Tanja sen sijaan yritti, vaikkei hänen englantinsa ollutkaan sujuvaa. Hänellä oli paksut vaaleanruskeat hiukset, suuret ruskeat silmät ja vartaloon liimautuva kullanvärinen puku, joka esitteli hänen erittäin runsasta rintavarustustaan anteliaasti.

Silikonit, Katariina ajatteli ilkeästi – ja nainen oli varmasti vasta 25-vuotias. Katariina huomasi, että Tanja loi kaihoisia katseita Levin suuntaan ja hämmentyi tiukasta vihaisesta solmusta, joka kiristyi hänen vatsassaan, kun hän huomasi Levin hymyilevän naiselle ja sanovan, jotain, joka sai Tanjan kasvot hehkumaan tyytyväisyydestä.

Katariina ei uskaltanut puhua paljon. Hän kertoi totuudenmukaisesti olevansa suomalainen ja Levin vieraana toistaiseksi. Hän tiesi, että paikkaa vartioitiin ja Gennadin tapaisten miesten näkeminen ei kannustanut häntä anomaan apua keneltäkään.

Ruoka oli erinomaista. Tarjolla oli venäläisiä suolakurkkuja ja tatteja Julienne, blinejä ja eri kalojen mätiä. Pääruokana tarjottiin sekä karhua että kanaa kiovalaisittain. Kun jälkiruoka tuotiin pöytään Katariina oli niin täynnä, että pystyi ottamaan vain pienen pikkuleivän kahvin kanssa. Hän oli juonut pari lasillista viiniä, mutta ruokailun aikana oli kohotettu ainakin kolme tai neljä snapsilasillista vodkaa ja hän tunsi olevansa hieman huppelissa.

Hän katsoi Tanjaa, joka istui Levin toisella puolella ja risti pitkät säärensä niin, että hänen toinen jalkansa kosketti kuin vahingossa Levin säärtä. Katariina puri hammasta ja kieltäytyi lähtemästä kisailemaan naista vastaan. Herranjumala, Lev oli siepannut hänet, hän muistutti itselleen ja nojautui kyynärpäidensä varaan ja hieroi ohimoitaan. Häntä väsytti ja hän oli selittämättömän vihainen.

Hän yskäisi hiljaa ja kohdisti katseensa Leviin aikomuksenaan sanoa, että haluaisi lähteä jos mahdollista. Grigor keskusteli Gennadin kanssa vakavasti ja vuolaasti, eikä Katariina jaksanut enää pitää yllä hymyä.

Kävi ilmi, että hänen ei tarvinnut yrittää saada Levin huomiota osakseen. Mies tuijotti häntä kuin lumoutuneena. Hänen mustat silmänsä lepäsivät juuri sillä hetkellä hänen huulillaan, mutta siirtyivät samassa jälleen hänen rinnoilleen, joiden Katariina tajusi vasta silloin pullottavan pyöreinä ja valkoisina kaikkien nähtävillä. Hän vilkaisi alaspäin ja punastui. Onneksi hän oli kääntynyt hieman Leviin päin, sillä pieni osa hänen nännipihoistaan oli tullut esiin röyhelön lomasta ja mies oli selvästikin huomannut sen.

Katariina ojensi selkänsä ja sanoi: ”Haluaisin poistua, jos sopii. Minua väsyttää.”

Jälkimmäinen lause oli valhe. Hänen väsymyksensä oli valunut kuin sadevesi rännistä, kun hän oli nähnyt, miten Lev katsoi häntä. Katariina tuskin nukkuisi silmällistäkään.

Lev nyökkäsi Gennadille ja sanoi jotain venäjäksi. Hän nousi pöydästä, tarttui Katariinan käteen ja ulko-ovelle. Pakollisten hyvästelyjen jälkeen he olivat pian lämpimässä autossa ja matkalla asunnolle. Kun he tulivat kotiin, mies ei vienytkään häntä Katariinan huoneeseen, vaan huoneeseen, joka oli Katariinan käsityksen mukaan Levin makuuhuone.

Sisällä oli hämärää, mutta Lev napsautti pari yölamppua päälle ja lämmin keltainen valo tulvahti huoneeseen. Huoneessa oli valtava tummanruskea vuode ja samansävyiset huonekalut. Lattialla oli punavoittoinen itämainen matto.

Muuta Katariina ei ehtinyt havaita, kun Lev tarttui hänen pitkän tukkansa latvoihin ja kiersi sen nyrkkinsä ympärille niin, että se teki melkein kipeää. Hän katsoi Katariinaa päästä jalkoihin ja mutisi jotain itsekseen. Katariina tunsi jäsentensä herpaantuvan veltoiksi ja kun mies painoi suunsa hänen suulleen, hän päästi vain hiljaisen voihkaisun ja antoi Levin kielen tunkeutua sisään. Mies tutki hänen suutaan huolellisesti, hampaita, huulten sisäpuolta ja kieltä, joka petti Katariinan heti, kun heidän suunsa olivat painautuneet toisiaan vasten.

Hän yritti painautua Leviä vasten, mutta tämä piti häntä paikoillaan vyötäröstä toisella kädellä ja veti Katariinaa tukasta niin, että hänen päänsä painui taaksepäin. Katariina ojensi kätensä ja veti Levin päätä lujemmin itseään vasten ja antoi kielensä upota miehen suuhun ja leikkiä hänen kielensä kanssa.

Lev nosti suunsa hänen suultaan ja nuolaisi hänen paljasta kaulaansa kohdasta, jossa hänen pulssinsa sykki vauhkona ja villiintyneenä. Sitten hän tunsi miehen hampaat. Ne liukuivat alaspäin ja kun ne löysivät niskan pehmeän kohdan, jossa se yhtyi olkapäähän, Lev nuolaisi kohtaa ennen kuin puri niin kovaa, että Katariina kirkaisi ja menetti tasapainonsa.

Mies puristi hänet viimein itseään vasten ja murahti hänen korvaansa: ”Rangaistus siitä, että olet kiduttanut minua koko illan.”

Katariinan päässä ei liikkunut juuri mitään, mutta hän yritti saada muodostettua edes yhden järkevän lauseen. ”Itsehän…ne vaatteet..halusit…”

”Jopa Grigor tuijotti sinua kuin lumottu käärme, kun et itse huomannut”, Lev jatkoi. Katariinaa pyörrytti, miehen kädet puristivat hänen vyötäisiään ja hänen suunsa oli painunut vasten hänen paljasta ihoaan kaula-aukon yläpuolella.

”Ei kai se ole ihme, kun tulet paikalle rinnat paljaina”, hän jatkoi ja nyki hampaillaan vihreää röyhelöä niin että hän sai esille vaaleanpunaisen tiukaksi nupuksi puristuneen nännin. Lev imaisi sen suuhunsa ja hänen kielensä nuoli ja kierteli kireän pään ympärillä.

Katariina puristi reitensä tiukasti yhteen. Hänen mitättömät alushousunsa tuntuivat läpimäriltä ja hänen häpyhuulensa tuntuivat niin turvonneilta, että ne upottaisivat pian pienen vaatekappaleen hänen märkään rakoonsa. Kun Lev siirtyi toiseen rinnanpäähän ja nipisti toista, Katariinan vartalo kiristyi kaikki alta kuin äärimmilleen viritetty jousi ja hän laukesi.

Hänen käsivartensa puristivat miehen niskaa ja hänen vartalonsa työntyi tiukkana kaarena miestä vasten kerta toisensa jälkeen samalla, kun hänen pehmeät kurkusta nousevat voihkaisunsa täyttivät huoneen.

”Voi helvetti”, hän kuuli Levin huohottavan. ”Minä arvasin heti ensinäkemältä, että tiesit vaikeuksia, enkä silti pystynyt vastustamaan.”

Lev nykäisi mekon kaula-aukon Katariinan olkapäiltä ja kiskoi rintaliivien pitsin kokonaan pois hänen rintojensa ympäriltä. ”Jumalauta minä nussin sinulta aivot pihalle nainen”, hän sanoi ja lisäsi jotain venäjäksi, joka saattoi olla liuta kirosanoja.

Hän kantoi Katariinan, joka yhä toipui hämmentyneenä orgasmistaan, sänkyyn ja riisui tämän puvun. Kun Lev näki hänen alushousunsa hän siveli kuumeisin silmin ohutta kosteaa kangasta. ”Moja dushka, sinä tuoksut…niin valmiilta. Valmiilta naiselta.” Mies istui sängyn reunalla ja hieroi Katariinan toista rintaa ja toisella hän seurasi pikkupöksyjen saumaa, joka Katariinan nolostukseksi oli tosiaan uponnut osin hänen vakoonsa.

”Minulla on ollut monta naista, mutta ei ehkä koskaan ketään näin kiimaista”, hän sanoi ja työnsi vaivatta sormensa Katariinan märkään koloon. Katariina alkoi huohottaa, kun Lev koukisti sormeaan ja hieroi peukaloaan kankaan lävitse hänen klitoristaan vasten.

”Juuri noin…”, hän sanoi ja repäisi sitten pikkuhousut tiehensä. Hän työnsi toisen sormensa Katariinan sisään ja siveli peukalollaan herkkää lihaa häpyhuulten välissä kunnes painoi peukalonsa lujaa klitorikselle.

Katariina huusi ääneen. Hän laukesi uudestaan ja kouristeli Levin sormia vasten ja painautui tiukasti tämän peukaloa vasten. Mies lypsi hänestä viimeisenkin orgasmin rippeen. Katariina ei pystynyt sanomaan sanaakaan. Hän tuijotti vain miehen suuta ja ajatteli epäselvästi, ettei tämä voinut olla totta. Ei voinut. Hän heräisi aivan tuota pikaa. Hän ei saanut kahta orgasmia pelkästä koskettelusta. Koskaan.

Lev painoi suunsa Katariinan korvalle ja kuiskasi: ”Jekaterina?”

”Mmmm..?”, Katariina mutisi.

”Jäätkö tänne kanssani?”, Lev mutisi ja näykkäisi Katariinan korvaa.

Hän nosti päätään ja pyöritteli Katariinan rinnanpäätä sormissaan.

”Minä lupaan, että siitä tulee todella hyvää”, Lev sanoi.

Katariinan kyky ajatella järkevästi oli kadonnut. Hän katsoi Levin raskasluomisiin tummiin silmiiin, tämän upeaa suuta ja huokaisi sitten: ”Niin.”

”Niin mitä?”, mies tarkisti.

”Nai minua”, Katariina kuuli sanovansa.

Lev huokaisi kuin helpotuksesta ja siveli hetken tämän tämän vartaloa, kunnes käänsi Katariinan kontilleen. Hän ohjasi Katariinan käsivarret yhteen vuoteen päätypylväistä ja sitoi tämän ranteet tiukasti pylvääseen yöpöytänsä laatikosta ottamallaan nauhalla. Mies hieroi Katariinan rintoja, kunnes Katariina kuuli taas uikuttavansa ja antoi käsiensä kulkea hänen kylkiään pitkin, kunnes ne saavuttivat Katariinan lantion ja pyöreät pakarat.

”Täydellistä”, Lev kuului sanovan ja vihdoin Katariinan sumuiset aivot olivat kuulevinaan, että miehen itsehillintä alkoi rakoilla.

Lev kuului riisuutuvan. Katariina kuuli vyönsoljen kilahtavan puulattialle ja pehmeän materiaalin valahtavan lattialle eikä osannut edelleenkään sanoa mitään. Hän odotti ranteet sidottuina polvillaan miehen vuoteessa ja ainoa, mitä hän rukoili mielessään oli, että mies toteuttaisi uhkauksensa ja käyttäisi ja panisi häntä niin, ettei hän heräisi enää koskaan.

Lev kiipesi vuoteeseen hänen taakseen ja veti häntä hieman taaksepäin, niin että hänen takapuolensa nousi pystyyn kuin tarjolle. Hänen kätensä liukuivat hetkeksi Katariinan rinnoille ja Katariina huomasi, ettei hän ollut riisunut mustaa silkkipaitaansa, vain avannut sen niin että paidan liepeet hipoivat hänen kylkiään.

Katariinan järkytykseksi Lev asensi hänen molempiin nänninnipukkoihinsa nipistimet. Katariina oli kyllä kuullut tällaisista välineistä, muttei ollut koskaan unelmoinutkaan käyttävänsä sellaisia. Hänen rintansa olivat kuin tulessa. Kovat ja piinaavan kireät ja hänen rakonsa tuntui sykkivän itsekseen.

Lev nosti hänen lantiotaan vielä vähän korkeammalle niin, että Katariinan selkä painui notkolle ja rinnat työntyivät esiin.

”Katso itseäsi senkin pieni narttu”, Lev sanoi karhealla äänellä ja samassa Katariina huomasi, että seinällä oli suuri peili. Hänen silmänsä näyttivät kuumeisilta, suunsa turvonneelta ja kasvonsa melkein vierailta – niin valtava paljas himo niistä paistoi. Hänen vartalonsa näytti yhtä kireältä kuin miltä se tuntuikin ja hän kiihottui entisestään siitä, kuinka innokkaalta ja yhtä aikaa avuttomalta hänen asentonsa näytti.

Lev ohjasi itsensä vasten Katariinan märkää vakoa ja hän alkoi keinuttaa lanteitaan epätoivoisesti miehen kalua vasten. Mies liu’utti elintään Katariinan raossa ja Katariina näki, kuinka hän häpeilemättä työnsi takapuoltaan tarjolle. Mies piteli hänen lantiotaan paikoillaan ja antoi kalunsa painua hetkeksi Katariinan ydintä vasten. Sitten hän survaisi itsensä sisään sellaisella voimalla, että Katariinasta tuntui, että hän halkeaisi. Lev tuntui valtavan suurelta ja pitkältä. Hän oli litimärkä, mutta mies venytti häntä niin, että se tuntui puolittain tuskalliselta ja hänen kalunsa tuntui ulottuvan kohdunsuulle saakka.

Katariina kuuli nyyhkytystä ja tajusi sitten olevansa itse sen lähde.

”Voi jumalauta, mikä suloinen tiukka pillu sinulla on. Niin pieni ja märkä…eikä se halua päästää minua pois”, Lev murisi hänen yllään.

Katariina tunsi itsekin, miten hänen pillunsa lypsi miestä sisään.

Lev vetäytyi hänestä pois melkein kokonaan ja työnsi itsensä uudestaan sisälle pohjalle asti. Hän pysähtyi hetkeksi ja ujutti sormensa Katariinan etupuolelta hänen klitorikselleen ja piti häntä paikallaan toisella kädellään vyötäröstä.

Kun hän sitten alkoi liikkua, Katariina olisi voinut itkeä kiitollisuudesta. Viimeinkin Lev näytti menettävän kaiken itsehillintänsä ja runnoi itseään Katariinan sisään hurjaa vauhtia, täysin armotta. Katariina oli niin täynnä hänelle tähän asti tuntemattomia aistimuksia, ettei hän osannut tehdä muuta kuin toimia vaistojensa varassa. Hän otti miehen rajut työnnöt vastaan, löi lanteitaan miestä vasten samassa rytmissä ja kiemurteli samalla kun kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.

Kun orgasmi iski hänen lävitseen, se tuntui siltä kuin hän olisi törmännyt tiiliseinään sadan kilometrin tuntivauhtia. Hän itki ja kirkui, ja tuntui kuin hänen pillunsa olisi kouristellut tulimeressä samoin kuin hänen koko vartalonsa.

Vain hetkeä myöhemmin Lev seurasi perässä ja päästi kovan karjaisun ja sitten epäselvän litanian suomen- ja venäjänkielisiä sanoja. Hän puristi Katariinan lantioita ja piti itseään hänen sisällään ikuisuudelta tuntuvan ajan. Katariina tunsi perinaisellista tyydytystä, kun hänen kouristelunsa sai miehen puristamaan häntä aina vain tiukemmin ja pysymään hänen sisällään.

Nopealla liikkeellä Lev aukaisi nauhan, jolla oli sitonut Katariinan kädet, käänsi tämän itseään vasten ja työnsi reitensä naisen säärten väliin. He tuijottivat toisiaan silmiin ihmettyneina ja ajatukset tyhjentyneinä, kunnes Lev poisti Katariinan jo unohtamat nipistimet ja veti peiton heidän päälleen. ”Nyt sinä todella kuulut minulle.”, hän kuuli miehen sanovan. ”Saat levätä hetken, mutta tämä ei ollut tässä, Jekaterina.”

Seuraavana aamuna Katariina heräsi väsyneenä. Hän ei ollut saanut unta ja oli ollut vähällä lähteä Levin huoneeseen ainakin kolme kertaa. Sitten hän oli puhutellut ja ruoskinut itseään selkärangattomuudestaan ja jäänyt tuijottamaan vanhan sängyn katokseen.

Käytyään suihkussa hän päätti etsiä miehen käsiinsä. Tämän oli aika lunastaa lupauksensa puhelusta. Hänen lomansa loppuisi pian ja hänen oli päästävä työpaikalleen ja Suomeen – pian. Kun hän oli juuri astumassa ovesta ulos, Katja touhotti sisään.

”Aamiainen”, hän viittilöi alakertaan.
Tänään hän ei siis enää saanut erikoiskohtelua, Katariina ajatteli huvittuneena, mutta kun hän laskeutui portaat alas, hän näki, että alakerrassa oli ainakin kymmenkunta miestä. Katjalla oli varmasti ollut kädet täynnä töitä, kun otti huomioon, että kaikki näyttivät nautiskelevan pöydän antimista.

Katariina oli vetänyt ylleen vaellusvaatteensa ja mietti, saisiko hän mitään muuta järkevää puettavaa päälleen koko aikana. Kukaan ei näyttänyt kiinnittävän häneen juuri huomiota, eikä Lev ollut miesten joukossa. Katariina nappasi pari paahtoleipää ja omenan, kahvia ja siirtyi omiin oloihinsa pitkän pöydän toiseen päähän.

Kun hän oli syönyt, hän päätti etsiä Levin käsiinsä. Se ei vienyt häneltä kauan. Mies oli työhuoneessaan, vaihteeksi yksin.
”Huomenta, Jekaterina”, Lev tervehti ja hänen suupielensä kaartuivat pieneen hymyyn.

”Nukuitko hyvin?”, hän lisäsi ja Katariina oli varma, että silmissä välähti jotain ilkamoivaa.
”Kuin tukki”, Katariina valehteli huoletta.

”Sä lupasit mulle sen puhelun tänään.”
”Totta. Viidentoista minuutin päästä kaikki on valmista ja saat soittaa tästä huoneesta. Soitat siis poikaystävällesi?”

Katariina nyökkäsi syyllisenä. Kun hän palaisi Suomeen, hänen täytyisi päättää, mitä tehdä Teron suhteen. Hän ei ollut koskaan ollut uskotonta tyyppiä, eikä käsittänyt, miten hän oli voinut pettää Teron tavalla, jolla hän oli tehnyt jo…hän ei viitsiinyt laskea kertoja tai miettiä tekemisiään Levin kanssa.

”Odota tuolla olohuoneessa. Tulen sitten hakemaan sinut.”, Lev sanoi ja Katariina kääntyi kannoillaan ja meni sohvaryhmän luo, jossa ei ollut ketään. Miesjoukko söi pöydässä edelleen tyytyväisenä, ja venäjänkielinen keskustelu soljui Katariinan korvissa. Hän mietti, mitä sanoisi Terolle. Tai mitä hän saisi sanoa. Kyllähän hänen pitäisi pian päästä täältä pois?

Melkein tasan viidentoista minuutin kuluttua Lev tuli hakemaan Katariinaa.
”Ja nyt me ensin keskustelemme pari sanaa. Terohan on Hämeenlinnassa teidän asunnossanne?”, hän kysyi.
”Mistä sä tiedät, missä me asutaan?”, Katariina kysyi ja pelko alkoi kiemurrella hänen selkäpiissään. Tämä ei tiennyt hyvää.
”Tarkemmin sanoen Hätilässä, rivitalokaksio.”
Katariina ei sanonut sanaakaan vaan tuijotti vain miestä silmät selällään.
”Tule tänne”, Lev sanoi ja siirsi lähellä olevan tuolin työtuolinsa viereen.
Tietokoneen näyttö oli auki ja näytöllä oli videokuvaa. Katariina katsoi kuvaa tarkemmin. Se oli heidän kotikadultaan, jonka varteen oli pysäköity vaaleanharmaa Passat.”
”Näyttäkää neidille, mitä teillä siellä autossa on”, Lev sanoi kiinnittäen mikrofonin korvaansa.
”Passatin ikkuna liukui auki. Katariina ei erottanut miehestä juuri mitään, sillä tämä oli kääntänyt päänsä toiseen suuntaan, mutta mikä näkyi selvästi oli ase.”
”Kiitos”, Lev sanoi ja katsoi sitten Katariinaa.

”Teidän kodissanne on myös valvontakamerat, jotka asennettiin eilen iltapäivällä ja niitä seurataan. Jos yrität antaa Terolle jotain salaviestejä tai ohjeita, joita me emme tässä ymmärrä, se näkyy kyllä hänen toiminnassaan. Ja sen jälkeen hän on kuollut mies. Usko pois.”

Kylmä hiki oli alkanut kerääntyä Katariinan otsalle ja niskaan. ”Mitä mä sille voin sanoa? Että oon vankina Venäjällä? Et sä et nyt vaan satu päästämään mua pois. Tästä tulee helvetinmoinen skandaali ja diplomaattinen kriisi senkin idiootti.”

Lev loikoili työtuolissaan jalat eteensä ojennettuina ja puisteli teeskennellyn loukkaantuneena päätään.

”Sinulla ei näytä olevan luottamusta minun kykyihini. Minäpä kerron sinulle, mitä teet. Ilmoitat, että olet tavannut vaellusmatkallasi ihanan uuden miehen, jonka mukana lähdit viettämään lomasi loppua Venäjälle. Kerro, että olet lähdössä Pietariin – olemme lähdössä sinne muutenkin. Saat selittää asiasi miten haluat, mutta se sinun Terosi on nyt historiaa.”

Huolimatta aiemmista vastaavanlaisista ajatuksistaan, Katariina puhisi kiukkua. ”Eli sä kiristät mun lopettamaan mun parisuhteen.”
”Se ei ole minun nähdäkseni kovin kummoinen, kun sulat toisen miehen käsivarsille heti, kun sinua vain koskettaa.”
Katariina puri hampaansa yhteen, muttei suostunut vastaamaan mitään. Ja mitäpä hän olisi vastannut. Lev oli sietämätön, mutta hän oli tässä asiassa aivan oikeassa.
”Anna se puhelin tänne”, hän tiuskaisi.

Lev antoi Katariinan puhelimen työpöytänsä lukitusta laatikosta ja Katariina sai sim-korttinsa takaisin. Kun puhelin hälytti, kaikki tyhjeni Katariinan päästä, ja hän keskittyi vain siihen, että saisi viestin lyhyesti perille.

”Katariina, luojan kiitos, missä sä oot?”, Tero vastasi kolmannen hälytyksen jälkeen.
Katariina veti ilmaa keuhkoihinsa ja vastasi niin tyynesti kuin pystyi: ”Mä oon Venäjällä.”
”Venäjällä”, Teron ääni kuulosti lattealta, aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt kuulemaansa.
”Kuule, mä tiedän, että tää on inhottava tapa kertoa asia, mutta mä tapasin vaelluksella yhden miehen ja mä, mä en tiedä mitä tapahtui, mut mä en voinu vastustaa sitä tunnetta.”

Katariinan käsi vapisi. Tämä oli kauheaa. Hän olisi halunnut selittää, että heidän kotinsa ovella oli ihmisiä, jotka uhkasivat Teroa, ja että hän ei tiennyt mihin häntä oltiin viemässä. Ja että hän oli kuin se sadun Belle, jonka hirviö oli ottanut vangiksi. Tietenkään hän ei sanonut mitään. Eikä varsinkaan sitä, että osa siitä, mitä hän Terolle oli sanonut oli totta. Oli olemassa jokin tunne, jota hän ei voinut vastustaa.

Puhelimen toisessa päässä oli syvä hiljaisuus.
”Sä et oo tosissas. Vielä viikko sitten me puhuttiin vauvan hankkimisesta.”
Teron ääneen oli hiipinyt epäusko.
”Tero, mä oon tosi pahoillani. Mä rakastan sua, mutta en ehkä oikealla tavalla.”
Kyyneleet alkoivat valua pitkin Katariinan poskia ja hänen oli vaikea puhua. Puhutaan lisää, kun nähdään. Mä – mä oon tosi pahoillani.
Tero oli koonnut itseään toisessa päässä.
”Mä en olis ikinä uskonu susta tällasta. Toivottavasti oot nyt onnellinen. Koska sä oikein aiot näyttäytyä täällä päin? Saat viedä kamas tai mä heitän ne helvettiin.”
Katariina katsoi Leviä ja sanoi puhelimeen.
”Mun loma loppuu viiden päivän päästä. Mä tuun silloin käymään.”
Lev nyökkäsi ja Katariinan valtasi helpotus. Oliko hän pääsemässä tästä painajaisesta?
”Toivottavasti toi sun juttu on sitte tän arvosta.”, Tero sanoi vielä ja löi puhelimen kiinni.

Katariina nytkähti tuolillaan kuin olisi saanut iskun vatsaansa. Kului hetki ja hän katsoi ympärilleen. Lev seisoi hänen vieressään kulmat kurtussa ja katsoi häntä oudon kiinteästi.
”Oliko hauskaa?”, Katariina sähähti ja kuivasi kyyneleitään. ”Mua odotetaan ihan oikeesti töihin viiden päivän päästä.”
”Ja sinä käyt Suomessa viiden päivän päästä. Irtisanoudut työstäsi – senhän voit tehdä puhelimenkin kautta. Ja saat käydä tapaamassa isääsi ja hakemassa tavarasi.”
”Ja mitä sitten? Takaisin tänne vai?”
”Tänne tai missä sitten liikummekin”, mies vastasi.

Katariina mietti mielessään, että Suomessa hän ainakin yrittäisi saada apua. Ehkä isältä tai Terolta, jotka voisivat tehdä rikosilmoituksen.

———————————

He lähtivät Pietariin illansuussa. Lev käski hänen pakata laukkunsa, mutta Katariina ei suostunut ottamaan mukaansa muuta kuin päällään olevat vaatteet. Hän työnsi hänelle annettuun matkakassiin läjän vuodevaatteita ja muutamat alushousut, siinä kaikki. Jos hänen täytyisi muka esiintyä edukseen jossain, niin mies saisi luvan maksaa hänelle uudet vaatteet. Sellaiset, joissa kehtaisi esiintyä julkisilla paikoilla.

Kun Katariina astui autoon, hän odotti pitkää matkaa, mutta he ajoivatkin vain noin 10 kilometriä pienelle kentälle, jolla odotti lentokone. Katja jäi taloon, joten he olivat Levin kanssa kahden matkalla. Pietari oli suuri kaupunki ja lähellä Suomen rajaa. Ehkä hän pääsisi pakoon jossain raossa, Katariina ajatteli toiveikkaasti.

Lev ei ollut puheliaalla tuulella, joten Katariinakin vaikeni, eikä lento loppujen lopuksi kestänyt kovin kauan. Kun he saapuivat Pietariin ja laskeutuivat Pulkovoon, he saivat kävellä käytännössä suoraan toiseen autoon.

Katariina ei ollut ollut Pietarissa vielä koskaan, ja vaikka hän oli päättänyt pysyä kylmänä, hän ei voinut olla huokaisematta ihastuksesta nähdessään kanaalit, palatsit ja mahtavat kirkot. Lev ajatti kuljettajaa ilmeisesti pienen turistikierroksen verran, sillä siitä mitä Katariina voi päätellä, heidän ei olisi tarvinnut kiertää koko matkaa, kun auto viimein kääntyi Nevan eteläpuolella olevan kauniin vanhan palatsin eteen.

”Minulla on huomenna päivällä töitä, mutta illalla saat lähteä mukaani”, Lev sanoi heidän astuessaan suureen huoneistoon, joka oli varmasti erotettu asunnoksi vanhasta palatsista. ”Minulla ei ole vaatteita”, Katariina sanoi voitonriemuisesti.
”Miten niin ei ole? Minähän käskin sinua…”
”Minä en käytä niitä lutkavaatteita julkisesti. Ties vaikka joku entisistä naisistasi tulee vastaan ja näkee minun päälläni jonkin sinne jättämänsä rytkyn.”

Levin suupieltä nyki ja Katariina ei ollut varma oliko kyse suuttumuksesta vai huvittuneisuudesta.
”Niin, no, siinä saatat olla oikeassa”, mies ilmoitti ilmeenkään värähtämättä ja sanoi:
”Minulla on vapaata huomenna kahdesta neljään. En päästä sinua yksin ostamaan jotain mustaa tai harmaata kaapua. Sinun pitää näyttää siltä kuin mitä oletkin. Minun.”
”Minä en ole mikään kapistus, joka omistetaan.”
”Minun kapistuksena – kuten asian ilmaiset – on hyvä olla. Minä olen suurpiirteinen mies. Näethän, että nytkään en pieksänyt sinua omapäisyydestäsi, vaikka taatusti ansaitsisit kunnon selkäsaunan.”

Katariina tuhahti, mutta ei osannut pelätä. Lev olisi voinut tehdä hänelle pahaa jo monta kertaa, mutta ei ollut kertaakaan satuttanut häntä. Itse asiassa, mies vaikutti hyvin kurinalaiselta, kun otti huomioon, että hän oli edellisiltana ollut aivan varmasti yhtä kiihottunut kuin Katariina ja silti päästänyt tämän menemään.

Lev näytti Katariinalle tämän makuuhuoneen, joka oli yllättäen tyyliltään aivan erilainen kuin metsässä sijainnut huvila. Vanhat ikkunasyvennykset ja stukkokoristeet muistuttivat menneistä, mutta sisustus oli ilmavaa ja hyvin pohjoismaalaisen tyyppistä. Ainoastaan maton ja päiväpeitteen runsaat kuvioinnit sinisellä pohjalla toivat mieleen venäläisen runsauden.

”Ruoka on kohta pöydässä. Tule alakertaan puolen tunnin päästä.”

———————————-

Katariina heräsi seuraavana päivänä äreissään. Edellisen illan illallinen oli ollut herkullinen ja Lev oli kertoillut Pietarin historiasta kuin paraskin isäntä. Se oli ärsyttänyt Katariinaa ja vielä enemmän häntä oli ärsyttänyt se, että hän tiesi miksi oli niin ärsyynynyt. Hän ei halunnut Levin olevan ehtoisa isäntä. Hän halusi kaipasi kosketuksia, suudelmia, himoa. Hänen ajatuksensa harhaili, kun Lev kertoi Pietari-Paavalin linnoituksesta eikä kyse ollut pitkästyneisyydestä. Hän vain olisi halunnut kuunnella tarinaa jollain sohvalla Levin sylissä tai sängyssä.

Hän sanoi hyvät yöt heti kuin mahdollista ja raivostuneena turhautumisestaan ja tunteistaan, hän yritti yöllä tutkia rakennusta ja päästä ulko-ovelle. Ennen kuin hän ehti keittiöön saati ulko-ovelle, tumma kovan näköinen mies ilmestyi kysymään, tarvitsiko hän jotain. Hän ei näyttänyt siltä, että hänelle olisi voinut vastata ”Kyllä, vapauteni ja Suomen passin.”

Katariina raahautui aamupalapöytään tukka sekaisin ja mustat renkaat silmien alla. Lev oli lähtenyt, eikä toinen yhtä kovan näköinen mies antanut hänen lähteä yksin ulos ”turvallisuussyistä”. Ainakin korstot puhuivat englantia. Kun kello tuli kaksi ja oli aika lähteä ostoksille, Katariina olisi ollut valmis vaikka mestauslavalle, kunhan pääsisi pois asunnosta.

Mies ohjasi hänet autoon ja he olivat pian Nevski Prospektilla.
”Tämä on Gostiny Dvor”, mies sanoi, ”Täältä on saanut luksusta jo satoja vuosia, mutta meillä ei ole aikaa kiertää nyt paikkoja kunnolla. Maria antoi minulle pari vinkkiä”
”Onko hän nykyinen vai entinen naisystävä? Vai peräti vanki?”, Katariina kysyi.
”Minä kerron sinulle nyt yhden asian”, Lev tiuskahti. ”Yksikin väärä liike ja sinun Terosi on mennyttä. Tiedän että yritit hiiviskellä asunnossa viime yönä. Tähän mennessä sinut on nähty minun kanssani ja kuvat ovat jo FSB:llä ja Supolla. Olen itse huolehtinut siitä, että he ovat saaneet ne. Kerron lisää myöhemmin, mutta nyt saat luvan käyttäytyä ja kävellä perässäni niihin liikkeisiin, joihin sinut johdatan. Ja Maria. Hän on sisareni. Ei tarvitse olla mustasukkainen.”, mies lisäsi lopuksi ja hänen ankara äänensävynsä pehmeni leikilliseksi.
”Hah”, oli kaikki mitä Katariina sai suustaan, sillä hän tiesi kyllä miltä oli kuulostanut.

Katariina käveli Levin perässä ja olisi varmasti eksynyt valtavaan rakennukseen ja käytäviin, jollei mies pujotellut hänen edellään. He kävelivät yhteen suureen vaateliikkeeseen, joka näytti hävyttömän kalliilta.

Katariina sai sovittaa vaatteita vaatteiden perään, mutta päätökset näyttivät tekevän myyjättäret Levin kanssa. Kun kassalle ei ilmestynyt valkoista mekkoa, jossa oli vain toinen olkain ja jossa oli liehuva lieve, joka sai puvun näyttämään antiikin veistokselta, Katariina päätti avata suunsa. ”Mä haluun sen valkoisen puvun. Sen jossa on lyhyt yksinkertainen helma ja vain toinen olkain.”

”Eivätkö nämä riitä?”, Lev sanoi kulmiaan kohotellen.
”Yleensä mä ite valitsen, mitä ostan”, Katariina sanoi kylmästi.
”Kyllä minä sen tiedän. Valkoinen on tylsä väri”, mies huomautti.
”Sitten olen tylsä, mutta haluan sen puvun tai nostan täällä mekkalan ja sinullahan piti olla kiire”, Katariina sihahti.
Lev huokaisi ja sanoi jotain yhdelle myyjättäristä, joka kiikutti kiltisti valkoisen puvun pinon päällimmäiseksi.
”He lähettävät asusteita pukuihin perässä. Nyt minä käyn kotona ja sinä saat sovitella pukuja niin paljon kuin haluat. Kunhan näytät illalla hyvältä.”

————————

Illan lähetessä Katariina alkoi kaivella pukuvalikoimaa. Monessa oli avoin selkämys tai sellainen kaula-aukko, ettei niiden alle saanut alusvaatteita. Vaatteet olivat ehkä asteen peittävämpiä kuin aikaisemmat, mutta kaukana siitä, mihin hän oli tottunut.

Katariina otti esiin vihreän silkkiluomuksen, joka ei ollut yhtä lyhyt kuin hänen aiemmin kokeilemansa sininen. Väri oli vaalean merenvihreä ja puvun kaula-aukko oli enemmän kuin antelias. Kaula-aukkoa somisti kuitenkin samasta kankaasta poimutettu röyhelö, joka laajeni olkapäillä pieniksi hihoiksi ja sen alle saisi sentään rintaliivit. Puku istui hänen päällään kuin hansikas, mutta se näytti hyvältä ja helmassa, joka ulottui reisien puoliväliin oli samanlainen poimutus kuin kaula-aukossa.

Katariina kaivoi alusvaatevalikoimaa ja päätyi uhmakkaasti kokoa liian pieniin liiveihin – ne olivat ainoat, jotka pysyivät puvun alla. Ne sävy oli nude, jos niiden voi nyt kuvailla olevan mitään väriä, niin läpinäkyvää niiden pitsi oli. Puolikupilliset liivit työnsivät hänen rintansa tarjolle kuin kulhossa olevat pyöreät hedelmät eivätkä hänen nänninsä suostuneet pysymään täysin piilossa niiden suojissa. Liiveihin kuuluvat stringit olivat niin naurettavan pienet, että niitä tuskin pystyi kuvailemaan enää edes vaatekappaleeksi.

Kun hän veti mekon päälleen, hän katsoi kauhuissaan, kuinka hänen pinkit nänninsä yrittivät esille ponnisteluista huolimatta. Oliko hän loppujen lopuksi valinnut sittenkin väärin?  Mekko oli niin tiukka, että paljon sitä ei saanut kiskottua suuntaan tai toiseen. Katariina päätti istua mahdollisimman suorana koko illan ja asetteli röyhelön huolellisesti rintojensa päälle. Hän nappasi vielä kullanväriset korkeat remmisandaalit ja oli kiitollinen siitä, että osasi kävellä 15 sentin koroissa vaivatta. Korkeat korot olivat aina olleet hänen heikkoutensa.

Hän asteli huoneestaan seitsemän jälkeen, kuten Lev oli pyytänyt, pitkät hiukset olkapäillä heilahdellen, selkä suorana. Lev saapui samaan aikaan omasta makuuhuoneestaan ja pysähtyi nähdessään Katariinan.

”Jekaterina”, hän sanoi pehmeästi ja hänen katseensa oli niin palava, että Katariinasta tuntui siltä, että kuin pienet liekit olisivat syttyneet joka puolelle hänen ihoaan.
”Katariina”, Katariina oikaisi uhmakkaasti ja ärtyneenä siitä, että hänen äänensä kuulosti niin hengästyneeltä. Hän kohensi ryhtiään ja samassa Levin silmät putosivat hänen kaula-aukkoonsa.

Katariina muisti kaula-aukko-ongelmansa liian myöhään, mutta kieltäytyi itse katsomasta alas. Levin katse riitti ja Katariina pani tyytyväisenä merkille, että mies näytti nielaisevan hieman vaikeasti. Mies silitti peukalollaan kaula-aukon reunaa ja Katariinan tyytyväisyys haihtui olemattomiin, kun hän tunsi nänniensä kiristyvän.

Lev nykäisi kangasta hieman ylöspäin ja nuolaisi peukaloaan. Valtava himon aalto murtui Katariinan sisällä pienemmiksi aalloiksi, jotka ulottuivat sormenpäihin asti ja hän pysyi vaivoin jaloillaan, kun Lev otti häntä käsipuolesta ja levitti hänen olkapäilleen pehmeän villaviitan. He astuivat autoon ja lähtivät matkaan.