HAUTAJAISET on kaupassa!

Varhaisaamua!

Olen varmasti sen verran kertonut tavoistani, että blogiani seurannut tietää minun olevan ehdottomasti iltaihminen. Niinpä nyt on minun nukkumaanmenoaikani. Väänsin Hautajaiset siihen kuntoon, että tarinan voi pistää myyntiin ja nyt voin siis ilolla todeta, että siellä se on – kaupassa!

Jos ensimmäinen luku tarinasta meni ohi, se löytyy täältä blogista ja kotisivuiltanikin.

Sen verran varoitan, että vaikka tarina on yhden liekin – tai pinkin kannen – tarina, sen sanasodat ovat välillä sitä lajia, jotka saattavat hermostuttaa herkimpiä lukijoita. Mitään huorittelupuheita tässä ei ole, mutta muuten kyllä osapuolet ottavat mittaa toisistaan välistä ilkeinkin sanankääntein.

Linkki kauppaan ja tarkempaan juonikuvaukseen löytyy TÄSTÄ.

Nyt kuitenkin hyvää yötä. Jos saisin vielä tällä viikolla Uskottomankin pakettiin!

t. Lilith

Suhteet Seksi Runot, novellit ja kirjoittaminen Höpsöä

EROOTTISIA TARINOITA -KAUPPA ON TAAS AUKI

Hei!

Pieni väliaikatiedotus romantiikan/erotiikan nälkäisille!

Puuhasin kaupan pystyyn, joten ostoksille pääsee taas. 🙂 Kuten olen aiemmin kertonutkin, minun ei kannata myydä kustannussopimuksen piiriin kuuluvia kirjoja, mutta uudempia e-kirjoja voin toki pistää myyntiin.

Kaupassa on nyt kolme nimekettä – Opettaja, Tuomari ja Kruunu. Ne on kirjoitettu viime vuoden loppupuoliskolla, eivätkä siten ole vanhoille lukijoille uusia, mutta infoan tästä nyt siltä varalta, että joku uudempi tutustuja surffailee paikalle.

Kauppaan löytää suoraa päätä täältä:

EROOTTISIA TARINOITA – KAUPPA

ja tarinoiden ensimmäisiin lukuihin pääsee kiinni täältä blogista hakutoiminnolla tai kotisivuiltani

www.eroottisiatarinoita.fi

Hautajaisetkin on samaan kauppaan tulossa, jahka saan viimeisen luvun siihen kuntoon. Lähellä ollaan jo, mutta ilmoittelen asiasta kyllä erikseen täällä ja Instassa. Samaan osoitteeseen on piakkoin tulossa myös Uskoton. Täytyihän minunkin klassiseen sheikkifantasiaan tarttua, vaikkei sankarimme aivan sheikki olekaan.:D

Nyt palaan kuitenkin Hautajaisten synkän dramaattiseen tunnelmaan. Katsotaan saako sankaripari toisensa.:D

Rentoa alkavaa viikkoa toivotellen!

Lilith

Suhteet Seksi Runot, novellit ja kirjoittaminen Höpsöä