Viikonloppua!

Tämä viikko on ollut kaikenlaista aktiviteettia täynnä, joten olen vähän yllättynyt, että sain uuden luvun näinkin nopeasti valmiiksi. Ehkä se johtuu siitä, että olin poikkeuksellisen himokkaalla tuulella pari päivää.:) Niinpä sitten suloisena alkava kasilukukin painuu loppua kohden vähän synkemmäksi, kun Ilmari antauduttuaan löytää epämiellyttävän yllätyksen Elsin kotoa. Mies yltyy vihaisen himokkaaksi – vai ehkä mustasukkaisen himokkaaksi?:D

E- ja äänikirjarintamalla on ensi viikolla tulossa kauppaan Belleville, jonka voi tägätä jo toivelistalle ainakin Suomalaisessa ja Adlibriksessä (varoitan taas, että en seuraa, mistä kirjan saa halvimmalla, joten jos tuote kiinnostaa, kannattaa olla tarkkana!) Belleville on kertomus määrätietoisesta Noorasta, jolla on aluksi vaikeuksia päättää, kumpi veljeksistä häntä oikeasti kiinnostaa – ja lopulta se muistuttaa sellaista vanhan ajan harlekiinien viha-rakkaus-stooria – tosin kuumien seksikohtausten kera.

Mutta tässä siis uusi luku Palkintovaimoa – ja lisää seuraa tietysti taas jossain vaiheessa.

t. Lilith

ps. allaolevasta linkistä pääsee helposti jo julkaistujen tarinoiden ensimmäisiin lukuihin.

www.eroottisiatarinoita.fi

________________________________

 

 

Muutamaa tuntia myöhemmin imin pillistäni annoksen mojitoa ja yritin voittaa aikaa. Anki haroi lyhyttä tummaa tukkaansa epätietoisen näköisenä ja punatukkainen, rehevä Helena tarkasteli minua arvioivasti. Olin juuri kertonut, että seuraamme liittyisi uusi ystäväni, johon olin tutustunut maatalon remontin yhteydessä.

-Siis sä ystävystyit toisen miehen kans sun kuherruskuukauden aikana?, Helena kyseli lasersäteet silmissään.

Laskin juomani pöydälle ja yritin vaikuttaa huolettomalta.

-Joo. Ilmari on…

Hain sanoja ja mitä pidempään niitä etsin, sitä epäluuloisemmaksi Ankin ilme kävi.

-Se on kiva, minulta livahti ja tunsin punastuvani.

Onneksi baarissa oli hämärää ja minulla meikkiä.

-Ja sä kuherruskuukauden aikana löysit tän kivan…, Anki sanoi ja painotti sanaa kiva melkoisen ironisesti.

-Ei se nyt ollu varsinainen kuherruskuukausi. Me mennään Seychilleille vasta parin kuukauden päästä, yritin kierrellä.

Sitten päätin avata asioita edes hiukan.

-Ja no, kun me mentiin yhteen Tuuren kans, me sovittiin, että meidän liitto on avoin. Ei sillä, että Ilmarilla olis sen kans tekemistä, mutta mulla on lupa harrastaa seksiä muidenkin kans.

-Kevytmielisestä sinkkuelämästä kevytmieliseen liittoon. Sehän sopii sulle, Helena hörähti ja kulautti viiniä.

-Eihän se tarkoita, etten mä ota mun liittoa vakavasti. Avioliitto on muutaki kuin vain seksiä, puolustauduin vähän loukkaantuneena.

Myös hieman häpeissäni, sillä niin totta kuin sanani minusta periaatteessa olivatkin, avioliittoni oli viime aikoina tuntunut vain rasitteelta. Vilkaisin puhelintani, jonka olin jättänyt näkyviin pöydälle. Olin saanut Ilmarilta vain lyhyen ok:n, kun olin lähettänyt hänelle baarin nimen ja osoitteen.

Itse olin karannut kauppakamarin tilaisuudesta heti kun mahdollista. Olin kiertänyt vähän aikaa Tuuren vieressä seurueesta toiseen, mutta miehen humalatila oli pahentunut entistä vastenmielisemmäksi, ja kun hän oli tarrannut rintoihini ja julistanut minun olevan maailman pantavin typy, olin nostanut kytkintä. Vasta matkalla karaokebaariin muistin Ilmarin puhuneen ensi tapaamisellamme Tuuren kommenteista jollekin englanninkieliselle ystävälleen. Olin aprikoinut vihaisena, mahtoiko Tuure puhua minusta jatkuvasti sillä tavalla, kun en ollut paikalla.

-Sun musta luottokortti varmaan auttaa sua ottaan sun liiton vakavasti, Helena tokaisi ja hihitti ilmeelleni.

Poskiani miltei särki, niin hirveästi verta niihin oli pakkautunut. Olin esitellyt luottokorttiani ystävilleni juuri ennen häitä, kun olimme lounastaneet yhdessä ja vitsaillut siitä, miten hyvät kaupat olin tehnyt. Minä tosiaan taisin olla aika kevytmielinen. Ja pinnallinen.

Vilkaisin taas baarin ovelle ja sillä kertaa näin, mitä olin kaiken aikaa toivonut näkeväni. Ilmari oli ilmestynyt ovelle. Vartaloni tuntui venyttelevän nautinnollisesti kuin kissa auringossa, ja vereni jyskytti korvissani niin, etten kuullut enää baarin hälyä.

Halusin rynnätä miestä päin kuin onnellinen koira kohti omistajaansa, mutta tarrasin nojatuolini käsinojiin ja yritin pysyä siinä, missä olin. Ilmari oli jossain välissä vaihtanut vaatteita ja hänellä oli päällään rento, vihreä kauluspaita ja upeasti istuvat vaaleansiniset farkut. Olallaan hän kantoi suurta, ruskeaa olkalaukkua – sinne oli epäilemättä varastoitu hänen aiemmin käyttämänsä puku.

Heilautin kättäni melkein ujosti, nousin seisoman jalat täristen, ja ystävieni päät kääntyivät. Ilmari huomasi minut, lähti tulemaan kohti ja Anki huomautti:

-Vedä Elsi happea. Sä näytät siltä, että sä pyörryt.

-Ehkä Ilmari on musta luottokortti lihaksi muuttuneena, Helena tirskui ja Anki kuittasi:

-Elsin ilmeestä päätellen se on useampikin luottokortti. Ilman luottorajaa.

-Hiljaa, minä suhahdin toivottomana ja sitten tein sen, mitä olin yrittänyt olla tekemättä.

Säntäsin Ilmaria vastaan ja hymyilin vapisevasti.

-Sä tulit, huokaisin kuin idiootti ja puristin käsiäni yhteen, jotten olisi hyökännyt miehen kaulaan.

Ilmari seisahtui eteeni ja rypisti kulmiaan tavalla, joka sai jalkovälini aina jomottamaan. Hän kallisti päätään, katseli kauempana olevalle lavalle ja vastasi:

-Itehän mä itteni tänne kutsuin. Aiotko sä laulaa?

-Mä en oo humalassa, joten tuskin. Helena sen sijaan voi yllättää.

Miehen suupielissä värisi ja toivoin hymyä, mutta sen sijaan Ilmari tarttui vasempaan käteeni ja tokaisi:

-Viehän mut sitten oikeaan paikkaan.

Puristin sormeni Ilmarin sormien lomaan, mutta vastasin vaivalloisesti:

-Mä en tiedä…mä en oo varma, voidaanko me tehdä näin.

-Sun liittohan on avoin. Ei tosin mun osalta, mutta sitä tuskin tietää kovin moni. Eiks se tee tästä kiinnostavampaa?

Miehen ääni oli ivallinen, mutta hänen sormensa silittelivät rystysiäni ja veivät terää sanoilta.

-En mä muidenkaan kans…

Lopetin heti alkuunsa. Baari oli halpa ja hälyinen, eikä sinne varmasti juuri eksynyt Tuuren tuttuja. Ja mitä nyt kädestä pitäminen oli? Ei mitään.

Paitsi että se oli paljonkin. Vilkaisin Ilmaria kulmieni alta ja sanoin käheästi:

-Sä näytät hyvältä.

-Aina paremmalta ilman pukua. Mä inhoan niitä, mies vastasi kuivasti samalla, kun nykäisin häntä oikeaan suuntaan.

-Hyvältä sä näytit aiemminki.

-Mun takki repes olkapäästä kun mä vaihdoin kuteita. Eli mun tosiaan täytyy ostaa uus puku niinku mä Tuurelle lupasin. Mä oon levinny sitten lukioaikojen.

Minulta pääsi nauru ja samaan aikaan saavuimme baarin ikkunoiden ääressä oleville nojatuoleille, joilta Helena ja Anki tuijottivat meitä. Helenan ilme oli ovela, ja kun katsoin Ankia, hän näytti…huolestuneelta. Yritin koota itseäni ja heilautin vapaata kättäni Ilmariin päin.

-Tää on Ilmari. Se…tota…rakentaa. Ja tietää taiteesta yllättävän paljon.

Ilmari irrotti kätensä kädestäni ja kätteli molemmat ystävistäni.

-Elsi ei vaatinu multa paljon. Se kysyi, tykkäänkö mä ylipäänsä musasta tai elokuvista, mies kommentoi.

Kuulin ystävieni nauravan, mutta minulta kesti reagoida. Olin liian keskittynyt Ilmarin profiiliin ja poninhäntään, jonka halusin purkaa kuten aina. Ehkä voisin myös punoa sen uudestaan kiinni. Ja purkaa taas. Kun viimein katsahdin ystäviini, kohtasin Ankin terävät, ruskeat silmät. Pujottauduin nopeasti nojatuoliini ja yritin ryhdistäytyä.

Ilmari asettui vieressäni olevaan tuoliin ja vastaili ystävieni kysymyksiin. Tunkeileviinkin. Olimme tutustuneet ateljeen rakennustöiden yhteydessä. Hänellä oli uunituore yritys. Hänen lempivärinsä oli vihreä. Hänellä oli yksi nuorempi veli. Hänellä ei ollut paljon vapaa-aikaa, mutta kun oli, hän ulkoili ja kuvasi YouTube-videoita.

-Se kanava alkoi pelkkänä pelleilynä, mutta mä vähän salaa toivoin jo kauan sitten, että mulla olis oma firma ja mä jatkoin, kun muita ei enää kiinnostanu. Ei somenäkyvyydestä ainakaan mitään haittaa oo, Ilmari selitti.

En ymmärtänyt, miten Anki ja Helena saivat lypsettyä niin paljon niin lyhyessä ajassa. Itse nökötin hiljaa paikallani, ahnehdin kaiken, mitä kuulin ja vilkuilin salaa Ilmarin hahmoa vieressäni. Hänen käsivartensa lepäsi nojatuolin käsinojalla, hän oli ojentanut toisen säärensä eteensä ja paidankauluksen rakosesta saattoi nähdä vilahduksen solisluusta.

Katsahdin taas ystäviini, jotka lörpöttelivät jo vapautuneesti remonttihaaveistaan ja sitten Ilmariin, joka nauroi Ankin kuvaukselle itsetehdystä ja epäonnistuneesta kylpyhuoneen lattian laatoituksesta.

Nauru pulppuili vatsassani kuin kiehuva kattila, ja aloin olla uskomattoman kateellinen ystävilleni. Niin kateellinen, että minun piti muistuttaa heitä siitä, kenen Ilmari oli.

Ojensin käteni, laskin sen miehen käsivarrelle, ja liu’utin sitä pitkin paidan kangasta, kunnes löysin paljaan, vahvan ranteen ja kiersin sormeni sen ympärille. Vartaloni huokaisi helpotuksesta ja piinasta yhtä aikaa, ja Ankin kasvoille levisi sama tarkkaavainen, huolestunut ilme kuin aiemminkin. Helena taas näytti siltä, että hän alkaisi pian nauraa. Ilmari vilkaisi minuun ripsiensä välistä ja tokaisi:

-Mä haen juotavaa.

Hänen ilmeensä oli tyly, mutta vielä kun hän puhui, hänen kätensä puristui taas käteeni. Tunsin sormenpäiden liukuvan pitkin sormieni sisäpintaa, ja kiemurtelin avuttomasti nojatuolissani, kun pieni hyväily singahteli kehossani kuin squashpallo. Kun Ilmari nousi, hän kääntyi hetkeksi ja suki sitten muutaman hiussuortuvan korvani taakse silmät tummina kuin yö. Kuiskasin hiljaisen okein ja sitten jäin ystävieni armoille.

-Mä lyön vetoa vaikka miljoonasta, että Tuure ei tykkäis tosta, vaikka se olis kuinka vapaamielinen, Anki täräytti heti, kun Ilmari oli poistunut.

Muistin Tuuren Ilmaria koskevat ennakkoluulot ja vilkaisin vaivautuneena ympärilleni.

-Eihän me tehty mitään. Ilmari ei ees kato mua.

Helena virnisti.

-Se varoo kattomasta niin huolellisesti, että se on yhtä hälyttävää kuin toi sun säälittävä kuolaaminen. Vaikka eipä silti, kyllä mäkin tota miestä kuolaisin, jos olisin vähän nuorempi.

-Tota menoa sä saat luopua sun luottokorteista, Anki ennusti synkästi ja lisäsi:

-Mutta mä en oo varma, välitätkö sä. Tai tajuutko sä ylipäänsä mitään, kun Ilmari on lähistöllä.

Anki oli aina ollut intuitiivinen, ja hän luki minua silläkin kertaa aivan oikein. En olisi pystynyt ajattelemaan Tuurea, vaikka olisin halunnut. Enkä minä halunnut.

-Mä haen kans…hmm…juotavaa, sanoin nopeasti ja nousin tuolistani.

Samalla hetkellä lauluvuorossa ollut mies lopetti ja dj kuulutti Helenaa.

-Mä ilmoittauduin jo heti, kun mä hain ekan lasillisen. Onneksi. Täällä on ihan sikana väkeä, Helena intoili ja nousi hänkin seisomaan.

-Tulkaa kattoon lähempää! Mä lupaan eläytyä, ystäväni jatkoi ja tarttui suureen, kirjavaan huiviinsa, jota hän epäilemättä aikoi käyttää rekvisiittana.

-Mitä sä laulat?, kysyin poissaolevasti.

-Eminemin ja Rihannan Love the way you lien. Mä oon oikein harjotelluki.

Helena tuli perässäni melkein baaritiskille, mutta kääntyi sitten vasemmalle kohti häntä odottavaa tiskijukkaa. Minä pidin katseeni Ilmarin pitkässä hahmossa, mutta kun saavutin miehen, jäin epäröimään.

Olisiko Ilmarin mielestä ärsyttävää, jos tunkeutuisin hänen kylkeensä? Entä mitä minä sanoisin?

Joku tönäisi minua puskiessaan tiskille ja horjahdin niin, että jouduin ottamaan tukea Ilmarin käsivarresta. Mies kääntyi, hänen silmissään välähti ja hän nykäisi minut muitta mutkitta eteensä niin, että painauduin tiskin ja miehen väliin.

-Mitä sä haluut?, Ilmari kysyi ja nyökäytti päätään kohti baaritiskiä.

Päässäni pyörähti yksi ainoa vastaus ja nousin ballerinoillani varpaisilleni, kun käänsin päätäni ja henkäisin hengästyneesti ja rehellisesti Ilmarin korvaan:

-Vain sut.

Ilmari jäykistyi hetkeksi, ja kun Helenan valitsema kappale alkoi soida, hän sanoi:

-Tän biisin nimi summaa aika hyvin sen, miltä musta nyt tuntuu. Mennään kattoon.

Sanat kirvelsivät, mutta en keksinyt hyvää vastaustakaan, ja kun Ilmari talutti minut esiintymislavan läheisyyteen, alistuin odottamaan kahdenkeskistä aikaa vielä vähän. Seurasin miestä nurkassa olevan korkean pöydän ääreen, josta tuolit oli viety yhtä lukuunottamatta.

-Siihen.

Ilmarin ääni kehräsi tavallistakin matalampana, ja hänen kätensä painautui alaselkääni vasten kehottavasti. Kuulin Helenan hieman käheän äänen laulavan kertosäettä ja näin hänen liehuttavan huiviaan kuin lippua, mutta huomioni varasti ensisijaisesti Ilmarin käsi, joka liukui paljaalle reidelleni, kun ponnistin jakkaralle.

Vilkaisin taakseni, sillä mies oli kadonnut minulta näkyvistä, mutta kun tapasin vakaat vihreät silmät ja yritin avata suuni, Ilmari puisti päätään ja painautui minuun kiinni. Hänen käsivartensa kiertyi ympärilleni ja tunsin pitkien sormien hyväilevän hitaasti rintaani samalla, kun toinen suuri käsi silitteli reittäni.

Päässäni välähteli palasia kappaleen sanoituksesta, mutta ne katosivat, kun Ilmari sujautti kätensä reisieni väliin. Vatsanpohjassani tykyttänyt odotus ja himo kuohahtivat päihdyttävän korkealle ja tein kuten mies sanoitta käski. Nojasin raskaammin häntä vasten, avasin reisiäni ja kuin kiitoksena Ilmarin huulet pyyhkäisivät kaulaani. Kun ne saavuttivat korvani, tunsin kevyen puraisun korvalehdessäni.

Aistimus kipinöi klitoriksessani intensiivisemmin kuin korvassani ja tunsin ylävartaloni kaartuvan miehen kättä vasten. Ilmarin sormenpäät sukelsivat pikkuisen hameeni alle, koskettivat pitsin peittämää häpykumpua ja vavahdin niin, että olin pudota tuolilta. Miehen suusta purkautui kuumaa ilmaa poskelleni, ihokarvani nousivat pystyyn ja tunsin lämpimän nestepurkauksen hulahtavan pikkuhousuihini. Ilmarin yksi sormi hivuttautui pikkuhousujeni alle ja hän murisi kuin suuri peto:

-Mä haluan riisua sun pöksyt. Niin että sun ihana vittu vuotaa tälle jakkaralle.

Sanat rysähtivät sisälleni suorasukaisina ja säädyttöminä, ja nojauduin entistä raskaammin kovaa rintaa vasten, kun nostin sääriäni pöydän suojissa. Ilmari keräsi pöksyjeni kangasta käteensä niin, että tunsin hänen nyrkkinsä kiimasta nytkähtelevää pilluani vasten, ja samalla kun Helena taiteili vaivalloisesti rap-osuuden yli, suljin silmäni ja tunsin, kuinka pikkupöksyt riuhtaistiin ensin polviini ja sitten pois. Ehkä lattialle, ehkä Ilmarin farkkujen taskuun.

Yksi karhea, suuri sormenpää vaelsi nestettä tulvivassa vaossani, ja kun se painautui klitoristani vasten, mielihyvä räjähti suonissani ja kuulin kirkaisevani sarjan pieniä ääniä kuin lokki taivaalla. Sitten kuulin taas hänen äänensä. Terävänä ja ehdottomana.

-Paikallas tai mä lopetan. Jengi huomaa, että mä teen muutaki ku vaan suutelen sua.

Kivetyin paikoilleni, ja kun Ilmarin sormi tunkeutui syvemmälle poimuihini, tuin ballerinojeni pohjat pöydän jalkaa vasten ja aloin vapista odotuksesta. Sormi käväisi kolollani. Se sukelsi hetkeksi sisään, hieraisi g-pistettäni, ja kun tärisin tuolilla salamat selkärangassani tanssien, tunsin miehen huokaisun poskellani ja paksun nestevanan kiemurtelemassa pakaroillani kohti hameenhelmaa ja allani olevaa penkkiä. Juuri kuten Ilmari halusi.

Hengitykseni laahasi raskaina nykäyksinä, ja kun mies liu’utti sormeaan taas klitorikselleni ja puristi rintaani, silmissäni sykähteli musta valo ja vartaloni kiristyi kuin äärimmilleen venytetty kuminauha. Suuni puhui, vaikken tiennyt mitä, ja Ilmarin huulet painautuivat korvalleni.

-Mä oon halunnu vihata sua niin paljon. Enemmän kuin ketään koskaan. Ja silti mä haluun tehdä sulle näin.

Tuska raapi ylikuumentunutta ihoani kuin juustohöylä, mutta Ilmarin sormi hieroi niin hellästi valtavaksi kuulaksi paisunutta klitoristani ja sitten hänen suunsa painautui huulilleni.

Orgasmi tuli melkein heti. Se puhkesi sisälläni kuin ruusu nopeutetussa videokuvassa, suloisena ja sietämättömänä. Heilahdin jakkaralla niin hallitsemattomasti, että polveni kolahtivat pöydän alapintaan ja vaikersin miehen suuhun tuhannet vaaleanpunaiset terälehdet vartalossani pyörteillen. Miehen sormi tunkeutui hetkeksi sisälleni ja lypsi orgasmini entistä terävämmäksi niin, että tunsin terälehtien lisäksi myös piikit ja puhkesin kyyneliin jo toista kertaa samana iltana. Tällä kertaa silkasta onnesta.

Hädin tuskin ymmärsin, että Ilmari nosti minut syliinsä ja kantoi läpi hälyisän baarin. Keinuin mukana, porasin kynteni hänen niskaansa ja työnsin silmät ummessa nenäni aivan kiinni sileään vihreään puuvillaan. Kun tunsin, että putosimme alas päin, silmäni avautuivat rakoselleen ja sukelsin suoraan tummanvihreisiin iiriksiin.

-Älä valehtele mulle enää, Ilmari mutisi.

-Mä en…, aloitin, mutta en ollut varma mistä hän puhui.

Ehkä siitä, mitä olin baaritiskillä sanonut. Se oli ollut totta silloin ja se tuntui todelta nytkin, mutta siinä tilassa en osannut selittää sanojani. Edes itselleni.

-Vie mut kotiin, sanoin hetken kuluttua ja näin laiskan hymyn syttyvän kareilemaan Ilmarin kasvoilla.

-Heti, kun sä irrotat ton tappavan otteen mun niskasta. Mä luulen, että mä vuodan verta.

Tajusin kynsieni olevan edelleen kaivautuneina miehen niskaan, mutta en pystynyt heti tottelemaan.

Se oli ensimmäinen kerta, kun Ilmari todella hymyili minulle. Sisälläni aiemmin venytellyt kissa latki hymyä kuin kermaa ja kehräsi niin, etten voinut ajatella. Olin ajatellut olevani häkissä Tuuren vaatimusten vuoksi, mutta kun Ilmari hymyili minulle, jouduin toisenlaiseen häkkiin. Enkä välittänyt hittojakaan, vaikka kuulin lukon loksahtavan kiinni.

Irrotin kouristuksenomaisen otteeni ja hipaisin miehen suupieltä. Ilmarin silmissä käväisi jotain pehmeää, mutta kun joku rykäisi vieressämme, hätkähdimme hereille. Anki seisoi lannistuneen näköisenä nojatuoliryhmän vieressä pari minulle tuttua taiteilijamiestä vieressään ja sanoi:

-Mä olin tossa ihan vieressä, mutta te ette huomannu. Toivo ja Samuli tuli kans. Ja Heljä sanoi puhelimessa, että se on kohta täällä.

-Mun täytyy lähteä, Ilmari totesi kantavalla äänellä.

-Ja mun kans, ilmoitin perään ja lisäsin nopeasti:

-Eri osoitteeseen. Tietenki.

Ilmarin rinta liikahti kuin mies olisi tukahduttanut naurunsa, Anki katsoi toivottomana kattoon ja minä livahdin Ilmarin sylistä pahan kerran myöhässä. Minulla oli ollut tumman ja kaunispiirteisen Samulin kanssa lyhyt suhde ja huomasin hänen katseensa käväisevän kiinnostuneena nimettömässäni ja sitten Ilmarissa.

-Ootko sä Elsin mies? Mä luulin, että sä oot vanhem…

-Ilmari on…ystävä, minä takeltelin ja katseeni pyöri kaikkialla muualla kuin ympärilläni olevien ihmisten kasvoilla.

Ilmari pelasti minut enemmiltä kömpelöiltä selityksiltä.

-Oli mukava tavata, hän sanoi ystävällisesti Ankille ja tervehti lyhyesti tulijoita.

-Niin. Tota. Soitellaan, töksäyttelin ystävälleni ja nyökkäilin miehille.

Tunsin Ilmarin tarttuvan kyynärpäähäni ja henkäisin Ankille:

-Sano Helenalle, että se lauloi hienosti.

Anki halasi minua nopeasti ja hän kuiskasi matalasti:

-Lopeta sun pelleily. Enkä mä tarkoita Ilmaria.

Vilkaisin hädissäni ystäväni ruskeisiin silmiin ja nyökkäsin, vaikken ollut varma mille. Lähdin kohti ovea, ja kun sain sen näköpiiriini, tajusin kunnolla, mikä minua odotti. Vapaus. Ilmari. Minä ja hän. Kahden. Sydämeni moukaroi rintalastaani, ilo ja odotus kirmasivat kilpaa suonissani ja ovesta päästyäni pyrähdin miltei juoksuun.

-Elsi. Oota. Mihin sä oot menossa?

Ilmarin ääni tuli aivan takaani ja käännähdin nopeasti ympäri.

-Kotiin. Mennään nopeesti, vastasin epätoivoinen vire äänessäni.

Ilmari nyrpisti miehekästä nenäänsä ja seisahtui.

-Sinne Tuuren lukaaliinko? Ootko sä varma, että se ei oo kotona?

Vilkaisin kelloani ja sitten peloissani Ilmarin jähmeitä kasvoja.

-Ei se enää…se on jo kentällä. Voidaan me mennä sulleki. Vai etkö sä halua? Etkö sä halua enää?

Mies nykäisi laukkunsa hihnaa epämukavan oloisena ja pyyhkäisi otsaansa.

-Mä haluun kyllä. Mutta mä en oo tottunu tällaseen. Sä ehkä oot, mutta…Mä asun Vantaalla. Viimeiseen junaan on kakskyt minsaa ja…

Kaksikymmentä minuuttia ja junamatka päälle? Ehkä vielä kävelyä? Olisin hermoraunio jo ennen Pasilan asemaa, ajattelin kauhuissani.

-Mennään sulle myöhemmin. Ollaan siellä vaikka koko ajan. Oo kiltti. Mä haluun vaan…haluun päästä…tai jos mennään taksilla…

Ääneni värisi surkeasti ja haipui, kun Ilmari rypisti kulmiaan.

-Mä en halua tuhlata taksiin.

-Mä voin maksaa…

-Mä en Anderssonilta ota muuta kuin se on laillisesti velkaa, Ilmari sähähti.

Sitten hänen silmänsä välähtivät ja hän lisäsi sanojaan venytellen:

-Ja sen vaimon. Vähäksi aikaa.

Mies keinui hetken kannoillaan ja tarkkaili minua tiiviisti, ennen kuin sanoi:

-Ehkä sun koti on sittenki hyvä idea. Ehkä se kusipää ansaitsee sen.

En välittänyt Ilmarin pahantahtoisista sanoista tai siitä, että kuulosti kuin olisin jonkinlainen koston välikappale. Tuuren käytös aiemmin oli ollut niin moukkamaista, että sille ei riittänyt sanoja. Kun Ilmari tarttui käteeni ja lähti harppomaan muutamaa sataa metriä kohti Kruununhaan asuntoa, ryntäsin mukaan niin helpottuneena, että se kauhistutti minua.

Ilta oli viileä. Minua olisi ehkä palellut, ellei kädessäni oleva käsi olisi lämmittänyt minua kauttaaltaan kuin uuni. Emme puhuneet, emme edes katsoneet toisiimme. Siniseksi laskeutunut ilta leyhyi ympärillämme, askeleemme napsuivat asfaltilla ja kiersimme vastaantulijat kuin pujottelijat mäessä. Vain sadan metrin päässä päämäärästämme syöksyimme tielle auton eteen ja ansaitsimme pitkän ja vihaisen tööttäyksen. Emme reagoineet, emmekä vaihtaneet sanaakaan tapahtuneesta.

Kun viimein pääsin kotiovelle, kaivoin avaimen esiin kärsimättömin sormin. En saanut sitä heti lukkoon ja Ilmari nappasi sen itselleen. Hän nykäisi oven auki, työnsi minut edellään sisään, ja kun hän painoi hissin painiketta saadakseen sen alas, hän veti minut samalla syliinsä.

Olin hetkessä tiedoton ja nojauduin pitkää, kovaa vartaloa vasten raskaasti huokaisten. Miehen kädet liukuivat pitkin selkääni, toinen ujuttautui hiuksiini ja toinen puristi takamustani.

-Mä satun tietään, että sulla ei oo pikkareita, Ilmari kuiskasi.

Ynähdin jotain. Hän työnsi minut hissin seinää vasten, nykäisi toisen sääreni lantionsa ympärille ja hyväili reittäni, ennen kuin työnsi kätensä hameeni alle. Odotuksessa kitunut ruumiini kietoutui Ilmarin ympärille, sormeni kiskoivat paidannappeja auki, ja kun hissi lähti liikkeelle, miehen sormet liukuivat pakaravakooni ja turpeana tykyttävään pilluuni.

-Miten sä voit olla aina näin…valmis?, Ilmari mutisi korvaani.

Olin saanut hänen paitansa lähes kokonaan auki ja lipaisin kielelläni upeaa karvoitusta ja lihaksikasta rintaa.

-Miten sä voit olla näin…täydellinen?, vastasin käheästi.

Ilmari nykäisi päätäni, painoi suunsa huulilleni ja murahti:

-Mä en oo täydellinen. Kaukana siitä.

-Mulle sä oot, vastasin kuin uskoaan tunnustava herännäinen ja raapaisin miehen rintaa.

Hissi pysähtyi ja minut nykäistiin porraskäytävään ja sitten olimme sisällä. Vastassamme oli hämärä hiljaisuus, mutta se täyttyi pian huokauksista ja kahinasta, kun vaatteemme katosivat sitä mukaa, kun etenemme kohti olohuonetta ja sen läheisyydessä olevaa makuuhuonetta. Kiskaisin Ilmaria oikeaan suuntaan ja napsautin vaistomaisesti valon makuuhuoneeseen.

Mies peruutti minua lupaavasti kohti sänkyä, hänen suunsa ja kielensä kulkivat pitkin kaulaani, ja minä kuljetin hätäisesti sormiani Ilmarin vartalolla kuin hän saattaisi yhtäkkiä kadota savuna ilmaan. Ja sitten hän nosti päätään. Ja pysähtyi. En edes huomannut. Avasin Ilmarin vyönsoljen, mutta hänen kätensä laskeutui kädelleni ja toinen työnsi minua kauemmas.

-Mitä?, kysyin silmiäni räpytellen ja hämmentyneenä kuin minut olisi herätetty unesta.

Ilmarin silmät olivat suuntautuneet jonnekin taakseni ja vilkaisin itsekin samaan suuntaan. Huoneessa vallitsi kaaos. Tuure oli ilmeisesti humalapäissään muuttanut mieltään matkalaukun sisällön suhteen ja heitellyt pukuja, paitoja ja solmioita sängylle niin, että päiväpeittoa tuskin näkyi kaiken sen sekasorron alta. Eniten huomiotani kiinnitti kuitenkin kameran jalusta ja siihen kiinnitetty videokamera, jotka nojasivat kaatuneina vasten vuoteen jalkopäässä olevaa televisiotasoa.

Ilmari irrottautui minusta ja käveli sängylle, ja vasta silloin huomasin itsekin ilmeisesti printteristä otetun paperin, jolle oli kirjoitettu jotain. Pahat aavistukset pyörähtivat rinnassani ja kiirehdin Ilmarin rinnalle.

-Älä noista välitä. Tuure oli niin kännissä, että…

Yritin napata paperia, jolle oli selvästi kirjoitettu jonkinlainen viesti, mutta Ilmari nosti sen vaivattomasti ulottumattomiini. Hän luki hetken suurin kirjaimin kirjoitettua viestiä, jota itse en halunnut edes nähdä, ja sitten hän luki hitaasti ääneen:

–Kuvaa pari rivoa videota mulle, kun joku pojista tulee hoiteleen sua. Ota vaikka useampi mies kerralla. Siitähän sä hääyön jälkeen haaveilit.

Ilmari ei puhunut viestin luettuaan mitään ja sanat katosivat minulta kuin pimeään yöhön. Katselin tuskallisen lamaantuneena, kun mies liikahti hetken kuluttua kohti jalustaa ja iski sen kovakouraisesti pystyyn. Hän näpelöi kameraa konemaisin liikkein, suuntasi sen kohti sänkyä, ja minulle valkeni jälkijunassa, miksi hän näytti osaavan kaiken niin helposti. Hänhän käytti videokameraa jatkuvasti. Ilmari painoi tv:n päälle ja hän kääntyi minua kohti kaikki pehmeys kasvoilta kadonneena. Tilalla oli pelkkää teräksenkovaa ilmeettömyyttä ja jotain, joka näytti inhonsekaiselta…himolta.

-Konttaahan sitten sängylle, kulta. Kai sä haluut olla hyvä vaimo?, mies kehräsi saatanallinen kimallus silmissään.

-Ilmari…toi viesti…se ei oo aivan totta.

-Etkö sä sitten oo saanu useampaa miestä kerralla?

Nielaisin ja myönsin.

-Oon, mutta…

-Mä oon nyt joku pojista, eiks niin?

-Et oo. Sä et oo niinku ne muut…

-Mä sanoin, että ÄLÄ VALEHTELE MULLE!

Sävähdin, kun kulmikkaat ja raivostuneet sanat kolisivat huoneessa kuin järkälemäiset jääpalat. Ääneni oli pientä pihinää, kun yritin selittää.

-Mä en valehtele. Ja jos…jos sä lähettäisit sellasen videon Tuurelle, sä voisit joutua vaikeuksiin ja…

Mies katsoi minua puistattavan kylmä välke silmissään.

-Luuleksä, että Tuure on Suomen ainut rikas ihminen? Mä oon tehny näitä hommia penskasta asti ja pitäny ainaki viimeiset viis vuotta huolen, että jengi muistaa, kuka niiden palatsit on rempannu tai rakentanu. Mun mainetta ei yks Tuure Andersson pilaa. Se pilas tänä iltana enemmän omaa mainettaan kuin mun – ja sun siinä sivussa. Ja jos se yrittää vielä väittää, että mä teen paskaa jälkeä, mä hoitelen paikalle juristit. Mä luetan sopimukset niillä, jotka lukee paremmin kuin mä ja mä vittu vannon, että sun rakas siippa maksaa ennemmin tai myöhemmin – korkojen kans.

Katsoin Ilmaria vaiti ja minusta tuntui, kuin olisin nähnyt oudon enneunen. Sekunnin ajan näin miehen kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Kokeneena, taipumattomana, menestyvänä. Mahtavana. Jos mitään aivan epäonnista tai outoa ei tapahtuisi, Ilmarista saattaisi tulla mahtavampi kuin Tuure konsanaan. Ilmarilla ei ollut perintöä eikä vaikutusvaltaista sukua, mutta hän oli nälkäinen, määrätietoinen ja valmis tekemään hartiavoimin töitä. Eikä Tuure ikinä olisi palkannut häntä, ellei hän olisi osannut hommiaan.

Tuijotin tummanvihreisiin silmiin, vilkaisin suuta, joka oli vääntynyt tyytymättömästi mutta luvattoman seksikkäästi vinoksi viivaksi ja huomasin heikon punan poskipäillä. Liikahdin levottomasti ja tajusin melkein järkyttyneenä, että olin edelleen kiihottunut. Tai uudestaan. Suloisen intohimon tilalle oli uinut paheellisena leimahteleva halu, joka iski hampaansa lihaani ja repi rintojani ja jalkoväliäni yhtä periksiantamattomasti kuin miltä Ilmari näytti.

En tehnyt sitä tietoisesti, mutta lähdin liikkeelle. Minusta tuntui, kuin Ilmari olisi silmillään taluttanut minut sinne, minne kuljin. Sängylle, Tuuren vaatteiden peittämälle päiväpeitolle. Nykäisin paitani pois, sitten hameen, ja kun sain rintaliivinikin riisuttua, konttasin sängylle ylellisen villan, silkin ja puuvillan päälle. Takkien, housujen, liivien. Parin nahkavyön. Käänsin pääni kohti Ilmaria, joka näytti jo uskomattoman vihaiselta.

-Sä et oo niinku muut. Mä en oo koskaan halunnu ketään niinku sua, suustani kieri pehmeästi ja täysin suunnittelematta ja kierähdin kyljelleni.

Avasin reisiäni, vein sormenpääni jalkoväliini ja kaarruin nautinnosta, kun Ilmarin silmät ja omat sormeni kulkivat vuotavan märissä poimuissani. Kosketin toisella kädelläni raudanraskasta rintaani ja voihkaisin vaimeasti. Ilmari hymyili hyytävää hymyä, televisio välähti ja kun vilkaisin näyttöä, näin itseni kuvaruudulla, Tuuren vaatteiden päällä.

Poskeni hehkuivat, silmäni kiilsivät kosteina ja kutsuvina ja huuleni oli juuttunut hampaideni väliin. Ja kaikesta, aivan kaikesta näki, että olin kiimasta suunniltani. Sen näki vartaloni asennosta, kireistä rinnankärjistäni, märkinä kiiltelevästä pillustani.

Siirsin katseeni nopeasti Ilmariin, joka alkoi riisuutua päättäväinen kiilto silmissään. Näin uskomattoman leveät hartiat ensimmäistä kertaa ilman vaatteita ja painauduin selälleni suu avoinna ihmetyksestä ja silmät liukuen kovilla lihaksilla, hennolla karvoituksella, litteällä vatsalla. Mieshän oli jonkinlainen…jumala, ajattelin hajanaisesti ja seurasin keho kipeästi pakottaen, kun Ilmari riisui housunsa ja bokserinsa.

Silmäni osuivat ihanan, pitkään kaluun ja huomasin huumaantuneena, että jos minä olin kiihottunut, niin oli Ilmarikin. Kaikesta inhostaan huolimatta hänen elimensä huojahteli kivikovana ja näytti kasvavan kokoa vielä, kun katsoin sitä ripsieni välistä.

-Mä en tiedä, mikä helvetti mussa on vikana, mies melkein ärähti, mutta laski toisen polvensa vuoteelle ja tarttui reiteeni.

-Ilmari, huokaisin miehen nimen kuin rukouksen ja inahdin, kun hän pyöräytti minut takaisin kyljelleni.

-Tiedäksä, miksi mä oikeesti lopetin mun liiton?, Ilmari sihisi ja liukui ylleni.

Tuijotin vihaisiin kasvoihin ja puistin aavistuksenomaisesti päätäni.

-Soile olis yrittäny vielä, mutta enhän mä pystyny ajatteleen enää seksiä mun tyttöystävän kans, kun mun päässä pyöri koko ajan yks halpa silariblondi ja sen litimärkä pillu.

Ajatukseni tarrasivat aivan epäolennaiseen seikkaan, ja kun Ilmari liu’utti kättään rinnoillani ja vatsallani, voihkaisin:

-Mulla ei oo silareita.

Ilmari ei vastannut. Hän nosti päällimmäistä säärtäni ja tuki sen poikittain vatsaansa ja rintaansa vasten.

-Poseeraa nyt niinku sun rakas siippa toivoo. Pannaan tää jolleki pornosaitilleki. Saat siitä mahtavan mainospätkän kaikille niille pojille, jotka sua tulee seuraavaksi naimaan.

Karkeat sanat riipivät hermopäätteitäni ja kun katsoin kuvaruudulle, kohtasin omat tolkuttomina hohtavat silmäni ja uskomattoman kauniin miesvartalon kurottuneena päälleni.

-Mä en halua ketään…

-Valehtele vielä ja mä häivyn.

Ilmarin kulli tönäisi häpyäni ja kiljaisin sietämättömänä kirvelevästä mielihyvästä.

-Ja käy, Ilmari kuiskasi, painoi pientä laitetta kädessään ja heitti sen kauemmas vuoteelle.

Hän käänsi minua niin, että punoittava ja nestettä tihkuva pilluni näkyi televisiossa hävyttömän selvästi ja kehräsi pehmeästi:

-Elsi saa kohta kiellettyä vierasta. Mä aion naida tätä vuotavaa pikku rakoa niin kauan, että sen pitää huomenna kiikuttaa aviomiehen vaatteet pesulaan.

Olin kaukaisesti kauhuissani, mutta Ilmarin YouTube-minäänsä jäljittelevä selostus ja korventavan kuumat silmät näppäilivät hereille jotain kiehtovaa ja rujoa, joka alkoi ryömiä sisuskaluissani kuin muodoton olento jostain syvältä pimeästä.

-Ilmari, sopersin paksulla äänellä ja painoin säärtäni tiukemmin miehen rintaa vasten.

Mies ei vastannut mitään, nojautui vain paremmin ylleni, tuki toisen käsivartensa selkäni taakse ja puski kalunsa tiukasti vasten vakoani. Naukaisin korkealla, tuntemattomalla äänellä ja kuulin hengästyneen äänen:

-Mä oon varma, että jos tää video pannaan levitykseen, sulla on jono oven takana. Paitsi sullahan on jo.

Ilmarin kulli kynti jalkovälissäni hetken edestakaisin ja minusta tuntui, että aivoni poksahtelivat kuin saippuakuplat. Kiemurtelin niin, että mies murahti kirosanan ja junttasi kalunsa enempiä kiusaamatta pillunsuulle. Jäykistyin paikoilleni ja käteni lennähti Ilmarin kovalle hartialle. Sitten se livahti poninhännälle. Kiskoin miehen hiukset auki ja tukistin. Tiukasti.

Ilmari henkäisi ja porasi kullinsa yhdellä sulavalla työnnöllä niin syvälle sisälleni, että tunsin hänet hiusjuurissani ja sormenpäissäni asti. Näin itseni ja Ilmarin välähdyksenä kuvaruudulla ja sen, kuinka suuni avautui ja huusin. Kehoni nytkähteli avuttomasti ja vielä, kun kirkaisuni kaikui huoneessa, vingahtelin:

-Lisää. Lisää.

Ilmarin katse tavoitti minut kuvaruudun kautta ja näin hänen kasvoillaan vääristyneen hymyn, kun hän vetäytyi ja työnsi uudestaan. Pilluni kiristyi Ilmarin ympärille niin valtavalla voimalla, että se tuntui nielevän hänet sisäänsä ja mies ähkäisi silmät ummessa. Hän puristi kätensä rinnalleni ja murahti sitten kameralle:

-Onneksi tää narttu jakaa kaikille, sillä tällasta pillua ei oo maan päällä toista.

Mies alkoi naida kovin, vihaisin työnnöin. Minä tarrasin hänen hiuksiinsa ja parahtelin mielettömänä ryskäävästä nautinnosta, kun Ilmari ja tilanteen synnyttämä likainen hekuma täyttivät tietoisuuteni.

Miehen käsi puristi rintaani niin, että kipu ja kiima singahtelivat vatsanpohjassani. Hikeä tihkuva vartaloni hiertyi Tuuren kalliita vaatteita vasten. Suuri kulli sysi pilluni täyteen painetta, hinkkasi g-pistettäni, kuritti minua kuin olisi moittinut minua siitä, kuinka helppo, halpa pantava olin.

Kuulin pilluni litinän, tunsin sen puristuvan entistä pienemmäksi ja ahmivan Ilmarin kovaa kyrpää, kun suustani karkasi:

-Multa tulee!

-Helvetti!, Ilmari ärjäisi, ja kun vartaloni jäykistyi ja orgasmi syöksyi raatelemaan minua kuin helvetin koirat, hän vetäytyi ja murisi jo kuin järjiltään:

-Ruiskuta niitä mehuja. Ruiskuta.

Ja kuin käskystä pilluni supistui ja laukaisi. Nesteet ampaisivat sisältäni tainnuttavalla voimalla ja väännyin vuoteella, kun sätkin, nyyhkin ja laukesin. Tunsin pillumehuni kaikkialla. Reisilläni, Ilmarin reidellä, joka painautui reittäni vasten, vaatteilla allani.

Ilmari aurasi takaisin sisälleni ja otti kasvoni pihtimäiseen otteeseen.

-Sulta tulee kohta uudestaan, hän uhkasi.

Tuijotin miltei mustiksi muuttuneisiin silmiin ja parahdin myöntävästi. Ilmari oli oikeassa. Olin niin täynnä kaipausta ja minua runtelevaa rumaa himoa, etten edes kestäisi kauaa. Vartaloni liikahteli kohti toista reunaa, kun Ilmarin kulli jysähteli sisääni ja puristin panttivangeikseni ottamiani tummanvaaleita hiuksia nyrkissäni, kun tunsin uuden orgasmin kasvavan vatsanpohjassani.

Ilmari painoi yhden sormensa hellästi klitorikselleni. Hän ei liikuttanut sitä, antoi sen vain lähettää mielihyvän värähdyksiä kehooni naimisen tahdissa. Se oli täydellistä, vaikka minulla ollut aavistustakaan, mistä mies tiesi, että juuri siitä minä pidin eniten. Rajusta panemisesta ja hellästä kosketuksesta klitoriksellani.

Heilahdin nopeasti neulanterävälle huipulle, silmäni rävähtivät auki ja kun ne kohtasivat kuvaruudun, näin itseni lisäksi jotain muutakin. Ilmarin kärsivät kasvot, nautinnosta pimeät silmät, irvistyksen paljastamat hampaat. Kirkaisin ja samalla, kun hukuin niin syvälle mielihyvän mereen, etten uskonut löytäväni enää takaisin pinnalle, korvissani kaikui sanoja. Minun sanojani.

-Mä rakastan sua!

Ilmarin mahtava vartalo kivettyi paikoilleen ja sain vastauksen. Kumea mylväisy levisi huoneeseen kuin sakea sumu ja peitti minut kuin untuvapeitto. Ilmari päästi säärestäni ja painautui syliini ruumis nytkähdellen ja huulet kaulallani ja minä tiesin, etten koskaan ollut ollut onnellisempi.

En koskaan.

Tervehdys!

Tällä kertaa Palkintovaimossa tapahtuu kaikenmoista – jopa niin paljon, että varsinaista seksikohtausta siinä ei ole. :-O Mutta jos pääsiäisen lomaan kaipaa vähän kaipausta ja romantiikkaa, niin sellaiseen tarina on hyvinkin kääntymässä. Vaikka kukapa meistä tietää, mitä Ilmari vielä Elsiltä odottaa!

Kirjoista sen verran, että juuri ennen pääsiäistä verkkokirjakauppoihin ja lukupalveluihin tuli Hymytyttö (linkki vie ensimmäiseen lukuun ja juonikuvaukseen pääsee esim. tästä Adlibrikseen johtavasta linkistä) Tarinaa tuntemattomille kerron sen verran, että siinä lestadiolaisuudesta irtautunut mutta yhä seksuaalisesti kokematon Maria ajautuu elämänsä ensimmäiseen seksisuhteeseen vanhan vihollisen kanssa. 🙂

Nyt vetäydyn taas hankkimaan lisä-ähkyä täällä äidin lihapatojen äärellä ja toivotan kaikille aurinkoista pääsiäisen aikaa. Kohta on kesä! Ensimmäinen pörriäinen on jo nähty.

t. Lilith

______________________________________

Miksi sulla on darra?

Nikke vei mut isken naisia.

No iskitkö sä?

Mä luin sen jutun. Ihmiskaupasta. Mulla on lukihäiriö, siinä meni koko ilta. Mutta se oli hyvä juttu.

Musta kans. Mä oon maalaamassa. Mä maalasin sulle tän. (Nopea luonnos työtasolla torkkuvasta poninhäntäisestä miehestä)

Muuten hyvä, mutta mä en nuku töissä. Mitä nää viestit on?

Mä en tiedä.

Onko tää jotain flirttailua?

Mä en tiedä.

Mitä sä tiedät?

Että mä en osaa lopettaa.

Seuraavana aamuna heräsin Tuuren vartaloon, joka painautui minuun takaapäin. Unenpöpperössä yritin tarrata jo kaikkoavaan uneen, jossa parveilin silakoiden joukossa ja vakoilin merenpohjassa taloa rakentavaa Ilmaria. Jäykistyin paikoilleni ja muutaman sekunnin teeskentelin nukkuvaa.

Tuure ei liikkumattomuudestani lannistunut. Miehen sormet sujahtivat reisieni väliin, ja vähän aikaa yritin toimia, kuten olin oppinut toimimaan. Tehdä tilaa ja antaa Tuuren ensin lämmitellä minua ja hetken kuluttua panna.

Se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä. Ei ainaisen samanlaiset hipelöinnit eikä varsinkaan Tuuren vääränmuotoinen vartalo. Tönäisin miehen käden pois ja tokaisin:

-Ei nyt.

Tuuren ääni oli hämmästynyt.

-Mutta ainahan me aamulla…

-Ehkä just siksi, vastasin jo kovemmalla äänellä.

Olin jo pitemmän aikaa harrastanut aamuseksiä Tuuren kanssa enemmän velvollisuuden kuin minkään muun vuoksi, ja tuntui helpottavalta sanoa ei.

-Älä oo tommonen. Ota ees vähän suihin. Mulla on paha seisokki, Tuure leperteli imelällä äänellä, joka inhotti minua.

-Mä en haluu.

Sitten mieleeni juolahti, millä voisin mahdollisesti sekoittaa mieheni päätä siinä määrin, että hän unohtaisi aamupanonsa.

-Mä panin eilen Laria, tokaisin ja kurottauduin puhelintani kohti.

-Niinkö?

Tuuren ääni oli kiinnostunut ja hän tuntui kohottautuvan kyynärpäänsä varaan takanani. Mutisin myöntävästi.

-Mikset sä kertonu jo eilen? Oliko kivaa? Miten se tapahtui?

Rehellinen vastaus mieheni ensimmäiseen kysymykseen oli, että olin unohtanut Larin sillä sekunnilla, kun olin saanut viestin Ilmarilta. Tunsin takamustani vasten painautuvan kalun alkavan kovettua entisestään ja mieleni teki kirota.

-Sun työhuoneen divaanilla. Se oli ihan okei.

Kun mies hieroi itseään taas minua vasten, sanoin uudestaan:

-Mä en nyt jaksa.

Vetäydyin kauemmas Tuuresta, kalastin puhelimen yöpöydältä ja painoin sen rintaani vasten. Tuure murahti jotain ja kierähti kauemmas.

-Pistä sitten ittes hienoksi tänään. Meillä on ne kauppakamarin bileet illalla.

-Mitkä?

Ääneni oli lähes kauhistunut. Oli lauantai, ja olin kuvitellut saavani viettää koko päivän ateljeessani. Maalaten ja viestitellen. Enimmäkseen viestitellen.

Koko edellispäiväni oli kulunut viestejä laatiessa, jokaista sanaa harkitessa, kuumeisessa odotuksessa. Pasmani olivat olleet aivan sekaisin ja olin alentunut niin omituisiin edesottamuksiin, että olisin nauranut, jos joku ystäväni olisi kertonut tehneensä jotain sellaista.

Olin hermoillut kaikkea kirjoittamaani ja haukkunut itseni pystyyn, kun en ollut malttanut olla kysymyttä Ilmarin naisten iskemisistä. Kun vastausta ei ollut heti kuulunut, olin maannut lohduttomana sohvallani, kunnes parin tunnin päästä puhelimeni oli jälleen piipannut. Olin lukenut riemun ja raivon sekaisin tuntein, kun Ilmari oli ohittanut kysymykseni kokonaan ja kirjoittanut Hesarin jutusta. Jotten olisi vaikuttanut liian innokkaalta, olin laskenut minuutteja, ennen kuin olin lähettänyt Ilmarille uuden viestin. Ja hymyillyt sitten itsekseni kuin hourupää, kun olin saanut uuden viestin.

Ilmari oli krapulastaan huolimatta ollut ilmeisesti töissä, sillä häneltä viestejä tippui huomattavasti hitaammassa tahdissa kuin minulta. Niitä tippui silti, kunnes olin tehnyt viimeisen tunnustukseni. Sen jälkeen puhelin oli vaiennut.

Olin pelännyt sanoneeni liikaa. Tai liian vähän. Ja nytkö meillä oli jotkut bileet, jotka estivät minua viestittämästä? Tuuren ääni kuulosti ärtyneeltä, kun hän huokaisi ja selitti:

-Miten sä et voi muistaa, kun mä viimeksi vasta pari päivää sitten sanoin? Siellä on monta tuttua, jotka mä tunnen, ja joille sä voit…jakaa suosiota.

Muistin hämärästi Tuuren maininneen juhlista jotain, mutta hänen sanansa saivat minut uudelleen kapinamielialalle. Minua alkoi ärsyttää muukin kuin illan juhlat. Käännähdin Tuureen päin ja tykitin vihaisena:

-Kuinka isolle piirille sä oikein oot kertonu meistä? Tai musta? Oonko mä sun tuttavapiirin yleinen nainen, jota kuka vaan voi iskeä?

Mieheni kasvot kurtistuivat harmista, ja hän nousi istumaan.

-En mä oo kaikille kertonu. Mutta oon mä monelle kaverille kännipäissään sanonu, mistä mä sytyn. Kyllähän ne helposti arvaa, miten meidän liitto toimii, enkä mä aio kieltää, jos joku suoraan kysyy. Ja lapsenteosta mä en oo puhunu kuin Sebille, Henrikille ja parille muulle.

Muistin taas e-pillerini ja sen, että minun pitäisi ottaa ne puheeksi, mutta olin liian käärmeissäni vähän kaikesta tehdäkseni sen sillä nimenomaisella hetkellä.

-Tiedäksä mitä, kajautin jääkylmällä äänellä.

Tuuren silmät laajenivat, sillä en yleensä käyttänyt sellaista äänensävyä.

-Ei kannata ainakaan tänään kauheesti mainostaa mitään. Mua ei huvita. Ei sun kaverit eikä sun suku.

Tuuren kasvot vääntyilivät hallitsemattomasti, kunnes mies purskahti hohottamaan.

-Voi kulta, älä viitti. Justhan sulla oli niin kiire panemaan Laria, että hyvä ku ehdit ittes esitellä. Sä oot niin kyltymätön tyttö, että sä rikot sun lupauksen ennemmin kuin myöhemmin.

-Katotaan, sihahdin raivostuneena ja pomppasin sängystä ylös.

-Mihin sä nyt oot menossa?, Tuure kysyi vieläkin huvittuneella äänellä.

-Suihkuun. Ja mulla menee hetki. Sun rutiinit kusee tänä aamuna.

Kävelin kylpyhuoneeseen puhelin mukanani, mutta minulle ei ollut viestejä. Kun suljin kylpyhuoneen oven takanani, nojasin hetken pesutasoa vasten ja yritin rauhoittua.

Muistutin itseäni taas siitä, että olin itse valinnut avioliittoni ja yritin luetella siihen liittyviä hyviä puolia, mutta litania tuntui jo kuluneelta, kun jouduin hokemaan itselleni samaa joka päivä monta kertaa. Minusta tuntui kuin olisin ollut häkissä. Hyvinvarustellussa ja suuressa, mutta häkissä kuitenkin.

Nostin päätäni ja silmäilin tympääntyneenä harottavia hiuksiani. Saisin taas viettää lähes tunnin hiusten laittamisen parissakin. Sekin tuntui ahdistavalta. Ajatus jatkuvasta laittautumisesta oli tuntunut ylelliseltä ja hienolta ennen häitä, ja minun oli ollut helppo myöntyä sellaiseen pieneltä kuulostavaan ehtoon. En kuitenkaan ollut osannut kuvitella, että Tuure oli tarkoittanut kirjaimellisesti, mitä oli sanonut. Maallakin ollessamme hän oli useampaan kertaan ystävällisesti mutta lujasti vaatinut minua käyttämään vain uusia vaatteitani ja laittamaan tukkani joka päivä, vaikka olimme olleet kahden, ja mies itse oli pyörinyt vapaa-aikanaan t-paidoissa ja verkkareissa. Kaupungissa minun oli pitänyt kiillellä entistä ehompana. Kuten pokaali.

Astelin suihkun alle ja hidastelin siellä tahallani niin kauan kuin mahdollista. Rasvasin aina kuivan ihoni kaikessa rauhassa, lisäsin hiuksiin jätettävää hoitoainetta, levitin kosteusvoidetta kasvoilleni. Kun viimein avasin kylpyhuoneen oven, Tuuren huvittuneisuus oli kadonnut ärtymyksen alle.

-Just ton takia mä haluun päästä ekana suihkuun, mies tokaisi ja löi oven perässään kiinni.

Kun pääsin makuuhuoneen peilipöydän ääreen, jossa tapasin laittaa hiukseni, sain yhtäkkisen idean. Siitä oli vuosia, kun olin kokeillut jotain uutta hiusteni suhteen ja minusta alkoi tuntua, että nyt oli sen aika. Jos minun piti föönätä ja kähertää hiuksiani jatkuvasti, lyhyemmät hiukset olisivat paljon helpompi työmaa.

Soitin turhaan useampaankin kampaamoon, kunnes keksin tarjota sitä, mistä minulla ei enää ollut pulaa. Rahaa. Ruhtinaallista korvausta hiustenleikkuusta ja juurikasvun värjäyksestä. Ennen kuin Tuure ehti suihkusta, minulla oli aika alkuiltapäivälle. Aamupäivän pyhittäisin ateljeelle. Ja mahdollisille viesteille.

*****

Kävin tänään valokuvataiteen museossa. Kuvia valokuvauksen alkuajoilta. Upeita eteerisiä maisemakuvia.

Mä oon nähny sen. Mä kuvaan joskus. Valokuvia ja videota.

Mä en osaa. Se on ihan eri juttu kuin maalaaminen. Mitä sä kuvaat?

Eniten töihin liittyviä juttuja. Mulla on YouTube-kanava.

Siistiä. Mikä sun kanavan nimi on? Onko sulla monta seuraajaa?

Puuhapete. Hölmö nimi. Me keksittiin se parin kaverin kans aikaa sitten, mutta päivitäminen jäi aina mulle. N. 15 000 tilaajaa.

Vau. Mä katon heti kun pääsen kotiin. Mä laitan viestiä. 🙂

Mulla on illalla menoa. Mutta laita vaan.

Olin hiukan myöhässä aikataulustani, kun saavuin päivävaellukseltani Helsingissä. Olin maalannut pari tuntia puoliteholla, ja kun Ilmarista ei ollut kuulunut mitään, enkä ollut keksinyt tarpeeksi kiinnostavaa viestiä, olin päättänyt kampaajan jälkeen kokeilla museota, jossa en ollut vielä käynyt. Ilmarihan tunsi museot.

Kun ajatuksen olin saanut, olin kiirehtinyt toteuttamaan sitä. Se oli osoittautunut hyväksi ideaksi. Olin viihtynyt näyttelyssä pidempään kuin olin kuvitellut ja todella nauttinut usein usvaisista, ruskean ja valkoisen eri sävyjä täynnä olevista vanhoista valokuvista.

Olin laatinut viestini sydän hakaten ja toiveikkain mielin, ja kun puolen tunnin päästä olin saanut vastauksen, olin viettänyt tienristeyksessä hyvän tovin puhelin kädessäni. Loput viesteistä olivat tulleet nopeasti ja etenemiseni kohti kotia oli hidastunut entisestään. Nyt minulla oli vain kaksi päämäärää. Rauhallinen nurkkaus, jossa voisin katsoa Ilmarin kanavaa ja sen unohtaminen, että miehellä oli menoa.

Paitsi, että en saattanut unohtaa. Pelkäsin, että Ilmari oli menossa treffeille. Että ehkä hän jo pukeutui jotakuta varten, jonka hän oli iskenyt baarikierroksellaan. Että ehkä hän oli jo unohtanut lapselliset viestini.

Inhottavat ajatukset himmensivät viestien synnyttämää iloa ja yritin työntää niitä pois, kun avasin hissin veräjän vapisevin käsin. Työntäydyin sisään ja silmäilin peilistä tyytyväisenä uutta kampaustani. Olin leikkauttanut jo hauraiksi käyneet suortuvat lyhyeksi polkkatukaksi, joka oli helppo saada latvoista harjalla ja föönillä taipuisaksi kampaukseksi. Väriäkin olin hieman muuttanut ja nyt platinanvaalean seassa oli muitakin vaalean sävyjä: viljanvaaleaa, hunajaa, jopa hieman kuparisia sävyjä.

Astuin hissistä kärsimättömin liikkein, ja kun sain avaimet käteeni ja oven auki, kuulin puhelimeni piippaavan. Avaimet putosivat hervottomasta kädestäni, ja näkymättömät, tulikuumat sormet nipistelivät minua kaikkialta.

Olin niin pulassa, ettei sillä ollut mittaa eikä määrää. Niin pulassa, että se pelotti minua. Eikä minulla silti ollut aikomustakaan kuunnella järjen ääntä. Ei, koska siitä ei ollut mitään hyötyä.

Noukin avaimet takaisin laukkuun ja kiiruhdin sisään. Kuten olin arvellutkin, Tuure oli vielä töissä, joten suuntasin nopeasti olohuoneen sohvalle. Otin läppärini, etsin Ilmarin mainitseman kanavan ja aloin katsoa.

Viimeisin video oli vain parin päivän takaa, ja kun näin Ilmarin hahmon jonkinlaisessa askarteluhuoneessa, minua huimasi, kuin olisin ollut humalassa. Mies kertoi kuivan humoristiseen sävyyn ystävästään, joka oli tarkka sisustuksestaan mutta myös kissanomistaja, mikä oli kuulemma helvetin huono yhdistelmä. Ilmari oli omien sanojensa mukaan mennyt lupaamaan, että saisi aikaiseksi jotain, mikä peittäisi hänen ystävänsä rumana pitämän hiekkalaatikon näkyvistä, ja että sen hän oli nyt aikeissa rakentaa.

Mies oli häkellyttävän luonteva kameran edessä ja viiden minuutin seuraamisen perusteella olin sataprosenttisen varma, että osa hänen seuraajistaan koostui naisista, jotka olivat retkahtaneet varovaisen hymyn, kuivan huumorin ja seksikkään ulkomuodon vastustamattomaan yhdistelmään. Yritin kuitenkin keskittyä asiaan ja seurasin, kun Ilmari kasasi näennäisen vaivattomasti puusta tai jonkinlaisesta huonekalulevystä pientä mökkiä muistuttavan rakennelman, jonka sisälle kissan hiekkalaatikko saatettiin sijoittaa. Hän naulasi, asensi saranoita, maalasi pinnat toiveiden mukaan kermanvaalean ja vaalean kahvin sävyin ja esitteli lopulta mökin siellä, mihin se oli suunniteltu.

Kun video päättyi, huomasin olevani kiihottunut. Niin kiihottunut, että pöksyni tuntuivat kosteilta ja rintani pinkeiltä liivejä vasten. Vilkaisin kelloa, ja totesin, että ehtisin katsoa vielä yhden videon.

Valitsin videon vanhemmasta päästä – kuuden vuoden takaa – ja huomasin eron heti. Ilmari parin kaverinsa kanssa näyttivät poikamaisilta ja videossa oli paljon hohotusta ja hölmöä vitsailua, vaikka toki asiaakin. He kuvasivat ei-kantavan seinän purkamista ja uuden väliseinän rakentamista.

Katseeni kiinnittyi heti alusta asti Ilmarin hiuksiin. Ne olivat valtavan pitkät ja solmittu taakse letille, joka ulottui miltei miehen ristiselkään. En tiennyt, mikä hiusfetisisti minusta oli tullut, mutta olisin halunnut kurottaa ruudun läpi ja sivellä paksua lettiä sormenpäissäni. Kun video päättyi, valitsin uuden – taas uudemmasta päästä – enkä saanut silmiäni irti Ilmarista, joka rakensi sillä kertaa kehtoa vastasyntyneelle vauvalle.

Kehto oli kaunis lovileikkauksineen ja toivoin, että minullakin olisi sellainen joskus vauvalleni. Toivoin myös, että minulla olisi mies, joka osaisi tehdä sellaisen kehdon. Siinä haikeiden unelmien keskellä minulta jäi huomiotta kokonaan, että minulla oli jo mies.

Kun ulko-ovi kävi, oloni keikahti heti ärtyneeksi ja painoin nopeasti tietokoneen kannen kiinni. Tuure näytti tyytyväiseltä marssiessaan olohuoneeseen, mutta sitten hänen katseensa osui minuun ja hiuksiini. Miehen kasvot alkoivat punoittaa – eivätkä lainkaan niin seksikkäästi kuin Ilmarin.

-Mitä helvettiä sä oot tukalles tehny!

Työnsin huomaamattomasti läppärini kauemmas ja vastasin tyynesti:

-Mä halusin vaihtelua. Ja tätä on helpompi laittaa, kun mun kerran pitää näyttää edustavalta, vaikka mä olisin yksin keskellä Siperiaa.

-Mikä feministinen manifesti tää nyt on? Mä en haluu mitään riivinrautaa ja sä tiedät sen! Mä haluun seksikkään vaimon, ja mä maksan siitä aika saatanan suolaisesti!

Sieltähän se tuli. Tuure maksoi ja Tuure sai. Tuure käski ja Tuurea toteltiin. Minua vapisutti, sillä en ollut erityisen hyvä konfliktitilanteissa, mutta yritin pitää puoleni.

-Tiedäksä, tää kampaus on aika lähellä sitä, jota Marilyn Monroe käytti, eikä kukaan varmasti kutsunu Marilyniä riivinraudaksi. Jos mä näytän niin kauheelta, mä voin jäädä kotiin. Mua ei huvita muutenkaan lähteä johonki isojen poikien kerhoon patsasteleen.

Tuuren kasvot tummenivat pahaenteisesti, mutta hän näytti laskevan kymmeneen. Sitten hän asetteli kasvonsa epäaitoon hymyyn ja sanoi:

-Ehkä mä liioittelin. Mä vaan tykkään platinablondeista ja sellasista pitkistä kiharoista. Kyllä mä totun. Totun varmasti. Mees nyt pukeutuun. Siellä on paljon naisiaki.

Lähdin haluttomasti kohti vaatehuonetta ja nappasin puhelimen mukaan. Kuulin Tuuren alkavan puhua puhelimessa jonnekin ulkomaille englannin kielestä päätellen, mutta en vaivannut asialla päätäni sen enempää. Heti kun pääsin omaan rauhaani, aloin laatia viestiä.

Minulla oli niin paljon asiaa, että kun aikani naputtelin, minusta alkoi tuntua, että kirjoitin romaania. Yritin lyhyempää versiota ja kokeilin lausetta toisensa jälkeen. Sä oot tosi hyvä kameran edessä. Se kehto oli hurjan kaunis. Sä näytät uskomattoman seksikkäältä.

Ei. Ei tietenkään mitään läähättämistä.

Lopulta kokeilin yksinkertaista viestiä, joka olisi myös kannustava. Ehkä hiukan ihaileva.

Mä en yhtään ihmettele, että sulla on 15 000 tilaajaa.

Se oli mielestäni hyvä ja lähetin sen, ennen kuin ehtisin muuttaa mieleni. Aloin valita vaatteita illan rientoja varten, mutta ehdin hylätä vain pari mekkoa, kun puhelimeni piippasi. Sen sisältö oli yksinkertainen.

Kiitos.

Heti perässä tuli toinen.

Meidän pitää lopettaa tää.

Se sai kitkerän surun vihlomaan sisikunnassani. Tietenkin Ilmari oli oikeassa. Meidän – tarkemmin sanoen minun – pitäisi lopettaa.

Toivottomuus valahti lävitseni kuin märkä lakana, ja tunsin kyynelten puskevan kurkkuuni, kun tajusin miten itsekästä oli pommittaa viesteillä miestä, jonka koko elämä saattaisi romahtaa, jos Tuure suuntaisi häneen vihansa. Muistin, miten Ilmari oli puhunut rahasta ja velasta, pienestä yrityksestään. Olin osallinen jo hänen avoliittonsa päättymiseen. Pitikö minun vaarantaa vielä hänen uransakin?

Pyyhin silmiäni ja yritin keksiä tekosyitä, joilla voisin jatkaa, mutta jos olin aivan rehellinen, en löytänyt tarpeeksi hyviä. Vain oman, pakonomaisen tarpeeni pitää yhteyttä Ilmariin. Se ei ollut tekosyy, mutta mitä se oli?

Olin kuolettavan ihastunut, se oli varmaa, mutta mitä muuta? Käytinkö Ilmaria vain pakoreittinä yhä ahdistavammaksi käyvästä avioliitostani?

Olin alkanut tajuta, että minusta ei sittenkään tainnut olla palkintovaimoksi. Minulla oli harvinainen musta luottokortti ja oma ateljee, mutta vaikka olin ollut naimisissa vain pari kuukautta, olin alkanut pelätä kadottavani minuuteni, jos pakottaisin itseni Tuuren vaatimaan muottiin. Toisaalta ainainen rahapula ja väsymys väikkyivät kirkkaana muistissani. Eikö minun pitäisi yrittää kovemmin Tuuren kanssa, kun kerran hänet olin valinnut? Ehkä minä voisin yrittää luovia. Voisin yrittää tehdä liittoon tilaa itselleni, kieltäytyä typeristä pukeutumissäännöistä ja kieltäytyä tulemasta raskaaksi, ennen kuin liittoni olisi minusta tarpeeksi vakaalla pohjalla.

Olisin halunnut vastata Ilmarille kymmenillä eri tavoilla, mutta laskin puhelimeni vaatehuoneen pienellä pöydälle ja päätin vastata myöhemmin. Olihan minulla aikaa. Voisin laatia vielä yhden viestin. Toivottavasti tyylikkään sellaisen. Jottei Ilmari muistaisi minua pelkästään pahalla.

Aloin käydä läpi loputtomalta tuntuvaa vaatevalikoimaa. Seksiä en tänään harrastaisi, mutta kyllä kai minä jotain näyttävää voisin Tuuren iloksi päälle pukea. Löysin Versacen ultralyhyen minihameen, jossa oli merkille tyypillinen kullanhohtoinen kuviointi punaisella pohjalla ja hiukan turkoosinsinistä ja siihen sopivan pitkähihaisen, v-kauluksisen paidan. Kokonaisuus näytti siltä, mitä olikin. Kalliilta, ylelliseltä, hyvällä maulla suunnitellulta mutta ehdottomasti myös seksikkäältä.

Käväisin raskain jäsenin suihkussa, meikkasin ja valitsin ranteisiini pari paksua kultaketjua. Kun palasin kylpyhuoneesta takaisin, Tuure pyöri jo levottomana olohuoneessa, mutta pysähtyi minut nähdessään. Mies hymyili vaisusti ja totesi:

-Mun täytyy lähteä yökoneella Italiaan ja mä viivyn ainaki viikon. Mä oon aikeissa sijoittaa yhteen shoppailusovellukseen ja mä haluun nähdä sen porukan, ennen kuin mä satsaan yhtään euroa. En ihan aina luota italialaisten sanomisiin.

Suurenmoinen vapauden tunne säteili jäseniini kuin aamuaurinko. Ei aamupanoja, ei karjalanpiirakkaa, ei ahdistaviksi käyneitä pakkolaittautumisia ja yllyttävän seksikästä pukeutumista aamusta iltaan. Havahduin lähes unelmoivasta tilastani vaivalloisesti, kun Tuure lisäsi:

-Sä näytät hyvältä. Ja toi tukka tuo sun kaulan hienosti esiin.

Oloni heilahti taas huonoksi, sillä sanat eivät tuntuneet miltään. Tuure sentään yritti. Ja niin pitäisi minunkin.

Hymyilin konemaisesti, sanoin jotain ja lähdimme taksilla johonkin kalliiseen klubiin Eirassa, joka oli varattu tilaisuutta varten. Kun puhelimeni taas piippasi, ongin sen kaikista hyvistä päätöksistäni huolimatta salamannopeasti esiin.

Tällä kertaa se oli Anki. Ystäväni oli menossa baariin parin muun tutun kanssa ja kysyi meitä mukaan. Halusin mennä, ja olin helpottunut kun minun ei tarvinnut pohtia, halusinko Tuuren paikalle.

En ollut nähnyt erityisemmin vaivaa tutustuttaakseni Tuuren ystäviini, ja kihlauksen aikanakin olimme tavanneet heitä vain pari kertaa joidenkin näyttelyiden avajaisissa. Ystäväni pukeutuivat halvasti ja joissain tapauksissa omaperäisesti, jotkut joivat juhlissa reippaasti, ja aika moni vaali sellaisia vasemmistolaisia arvoja, että humalapäissään joku saattaisi jopa suututtaa Tuuren. Olin valinnut helpoimman reitin, ja pyörinyt Tuuren kanssa vain Tuuren piireissä.

Nyt, kun olin päässyt itsekriittisyyden ja itsensä ruoskimisen makuun, minua hävetti sekin itsessäni. Päätin, että ainakaan ystävistäni en halunnut luopua. Olin ehkä vähemmän tyypillinen taiteilija, mitä ulkonäkööni ja viimeaikaisiin arvoihini tuli, mutta pidin halvasta viinistä, jos se oli kylmää ja rakastin ihania, osin hyvinkin erikoisia ystäviäni.

-Mä haluan mennä Ankin ja parin kaverin kans yhteen karaokebaariin tän jälkeen, ilmoitin ääni väristen ja aloin naputtaa viestiä.

Tuure käänsi päänsä minuun kuin kärppä.

-Mutta jos me lähetään aiemmin, me ehittäis kutsua pari mun kaveria meille ja…

-Mähän sanoin. Mä en halua seksiä. En ainakaan tänään.

Mies aukaisi suunsa, mutta sulki sen lopulta ja kohautti olkapäitään.

-Älä juo ittees liian humalaan. Kun mä tapasin sen Kuisman ja Ankin siellä avajaisissa, ne oli ihan tillin tallin.

-Kuisma oli saanu ison tilauksen pitkästä aikaa! Ei ne mitään juoppoja oo. Niillä on pieni lapsikin, ärähtelin jo taas ärtyneenä.

Tuure tuhahti jotain, mutta ei tarpeeksi äänekkäästi, jotta olisin voinut erottaa sanoja. Onneksi saavuimme perille, sillä olisin saattanut alkaa kaivaa verta nenästäni. Taas.

En edes katsonut ympärilleni, kun laskeuduimme puolittain maanpinnan alapuolella olevaan laajaan tilaan, joka oli jo täynnä väkeä. Puheensorina täytti raskailla huonekaluilla ja kiiltävällä puulla täytetyn tyylikkään tilan, jonne valoa toivat himmeästi valaistut modernit kristallikruunut ja seinille asennetut lampetit. Toisella pitkällä seinällä oli baaritiski, ja vaikka otin tarjoilijan minulle ojentamalta tarjottimelta lasin samppanjaa, lähdin määrätietoisesti kohti tiskiä. Tuure tuli perässäni, ja kuulin hänen huikkaavan useammallekin eri ihmiselle tervehdyksiään.

Ehdin juuri saada käteeni karpalomehun terästettynä vodkalla, kun Tuure alkoi supattaa:

-Mennään nyt. Ohjelma alkaa kohta. Mä en ees ehtiny tsekkaan, mitä kaikkea täällä on paitsi Riikan esitys henkilöstöhallinnosta.

Näin isomahaisen, selvästi jo iloisessa laitamyötäisessä olevan miehen viuhtovan Tuurelle salin toiselta laidalta ja Tuure mutisi:

-Ilpo. Sitä sä et oo tavannukaan. Mun koulukavereita.

Lähdin mieheni edellä kohti nojatuoleja ja sohvaa, jotka olivat aivan esiintymistilaksi raivatun alueen vieressä, kättelin Ilpon, joka suuteli suureellisesti rystysiäni, ja istuuduin sitten yhteen nojatuolista.

Ilpo kuului olevan suuren metsäteollisuusyrityksen johtoryhmässä, ja hän kyseli lyhyesti häistämme ja kuulumisistamme, mutta kun istuuduimme alas, miehet syventyivät keskustelemaan keskenään. Se sopi minulle. Tuijotin jo valmiiksi tylsistyneenä edessäni vielä toistaiseksi pimeänä olevaa valkokangasta ja toivoin, että olisin ottanut toisenkin vodkakarpalon mukaani. Tilassa tosin kiersi tarjoilija, joten ehkä minä voisin…

Saliin laskeutui hiljaisuus, kun hienoon, tummansiniseen pukuun pukeutunut viiksekäs mies ilmestyi eteemme ja taputteli mikrofonia. Hörppäsin samppanjan loppuun ja asennoiduin kuuntelemaan jotain ökyrikkaiden ihmisten strategisia…Mitä lie ökyrikkaat sitten strategisesti tekivätkään.

-Terve kaikki! Hienoa nähdä teitä täällä näin paljon. Kesälomat on selvästi lusittu ja siitähän on merkkinä tää meidän johtajaklubin syksyn eka tapaaminenki.

Kuuntelin puolella korvalla ja laskin katseeni. Silitin hajamielisesti pikkuisen hameeni helmaan ommeltua turkoosinsinistä, pliseerattua silkkireunusta ja kurottauduin kohti vodkakarpaloani. Annoin puhujan äänen soljua korviini hieman epäselvänä ja mietin, kuinka nopeasti voisin karata tilaisuudesta.

-…ja koska me jatkuvasti kuullaan, että ihmiset ei viihdy avokonttoreissa, me päätettiin toteuttaa kauppakamarin keskustan tilojen remontti ihan uudenlainen toimistovisio mielessä. Jotain vuosi sitten mä jäin sit jutteleen yhessä jäsentapaamisessa miehen kans, jonka nimi ei sanonu mulle mitään. Ilmari Kariniemellä ei silloin ollu ees omaa firmaa, mutta tosi kovia lupauksia sillä oli ja rautaiset suositukset. Koska mä uskon kohtaloon ja yritteliäisyyteen, mä päätin uskoa myös Ilmariin.  Ja hänhän teki mitä lupas. Mä annan miehen itsensä kertoa tästä projektista, josta teistä monikin voi saada uutta näkökulmaa toimitilojen rakentamiseen.

Kun Ilmarin nimi mainittiin, pääni ampaisi ylös, ja vartaloni täyttyi kaikkialla sirittävästä sähköstä. Mies harppoi valaistulle estradille kasvot vakavina, tuttu terävä viilto kulmiensa välissä. Hänellä oli yllään puku, jonka sininen takki näytti kiristävän leveistä hartioista. Vaaleansinisen paidan kaulus oli auki. Ei solmiota. Hiukset olivat auki ja hehkuivat vaalean eri sävyissä miehen kasvojen ympärillä.

Suuhuni erittyi kuolaa, kuin olisin nälkiintynyt ja saanut eteeni pöydän täynnä herkkuja. Ilmari hapuili käteensä puhelimen, ja kun silmäni laskeutuivat hänen käteensä, näin sen vapisevan hienoisesti. Häntä jännitti.

Vilkaisin vaivihkaa Tuurea, joka näytti hetken närkästyneeltä. Pian mieheni kuitenkin kääntyi ystäväänsä päin ja alkoi selittää jotain matalalla äänellä. Kun diat eivät heti ilmaantuneet valkokankaalle, jännitys siirtyi Ilmarista minuunkin. Työnsin juomani sivupöydälle, jotta sain käteni puristettua yhteen ja lennätin pienen rukouksen yläilmoihin. Esityksen välähtäessä näytölle puhalsin helpotuksen huokaukseni ilmaan mahdollisimman huomaamattomasti ja valmistauduin kuuntelemaan.

Ilmari puhui nykivästi ja sanoja hakien, mutta hetken kuluttua hän keskeytti ja veti henkeä. Hän tuijotti jonnekin tilan takaosiin ja aloitti uudestaan. Hänen puheensa alkoi kulkea paremmin ja päästessään vauhtiin hän näytti unohtavan jännityksensäkin.

Minäkin rentouduin siinä määrin kuin oli mahdollista, kun maailman seksikkäin ääni kierteli ihollani, imeytyi ihohuokosistani sisään ja hyväili erogeenisiä pisteitäni kuin silkki. En olisi koskaan kuvitellut kuuntelevani lumoutuneena jotain remonttiesitystä, mutta siinä minä olin, tähdet silmissäni ja sydän täynnä jotain suloisen lämmintä.

Ilmari esitteli arkkitehdin kanssa laadittua tilaratkaisua, uudentyyppisiä moduuleita, jotka oli valmistettu tilaustyönä asiaan erikoistuneessa yrityksessä, ja kuinka suureen avokonttoriin oli pystytetty useita äänieristettyjä työtiloja ja videokokouksia mahdollistavia tiloja.

Vanhat vessatilat oli purettu, tilalle oli rakennettu unisex-vessa ja yksi väliseinä oli poistettu. Avokonttorin työtilojen välille oli asennettu helposti siirreltäviä lasisia järjestelmäseiniä, jotka antoivat työntekijälle enemmän kuin vain illuusion omasta rauhasta. Sisustuksen oli valittu puuta, seinät oli väritetty merenvihreiksi. Ilmarin ääni tuntui katoavan välistä, kun hän vaihtoi diaa, ja kerran hän sekosi sanoissaan, mutta hän rypisti vielä tuimemmin kulmiaan ja jatkoi entistä päättäväisemmin.

En kuullut enää kaikkea ja mitä pidemmälle esitys eteni, sitä vähemmän kuulin. Täysin perusteeton ylpeys päätä huimaten annoin näköaistin ottaa hallinnan ja silmieni porata vuoron perään jokaiseen yksityiskohtaan – suoraan ryhtiin, korkeaan otsaan, suuriin, tummiin silmiin. Minulle tuntematon, kaiken alleen huuhtova tunne kieppui sisälläni jo kuin kokonainen galaksi ja salatakseni jostain selkäytimestä leviävän vapinan, ristin sääreni ja käsivarteni.

Mielessäni poltteli yksi ainoa kysymys. Miten pääsisin juttelemaan Ilmarin kanssa Tuuren huomaamatta? Vain juttelemaan. Voisin vaikka vain luvata, etten enää viestittelisi. Tai jotain.

Tai jotain kumahteli mielessäni, kun kuulin takaani naisen matalaa naurua ja sitten hieman hiprakkaisella äänellä:

-Kyllä mä ton ottaisin remontoimaan mitä vaan. Eikä sen tarttis lähteä ees yöksi kotiin.

Naisen ääneen sekoittui toisen naisen kikatusta. Kaikkien sekavien tunteiden sekaan ampaisi kiukku. Miten he kehtasivat? Aikoivatkohan hekin lähestyä Ilmaria? Tehdä muutakin kuin jutella? Mieleni teki rynnätä esiintymisalueelle, temmata Ilmaria kädestä ja kiikuttaa hänet heti paikalla pois muiden naisten ahneiden katseiden alta.

Vilkaisin taas lavalle, ja samalla hetkellä Ilmari lopetti puheensa. Hän sai kaikkialla kaikuvat aplodit ja suki hiuksiaan melkein kiusaantuneen näköisenä, mutta hymyili sitten YouTube-videoista tutulla varovaisella tavallaan yleisölle. Sydänparkani nyrjähti lopullisesti sijoiltaan, ja kun mies näytti siirtyvän baaritiskin suuntaan, nousin nopeasti ja sanoin Tuurelle:

-Mä haen juotavaa.

Mieheni silmäili minua outo ilme kasvoillaan ja nyökkäsi sivupöytää kohti.

-Sulla on toiki vielä juomatta.

Vilkaisin häkeltyneenä vodkakarpalooni ja änkytin epävarmasti:

-Mä en haluukaan sitä. Mä haen viiniä.

-Istu alas. Mä haen. Millaista viiniä sä haluat?, Tuure kysyi melkein terävästi ja pääni löi tyhjää.

Istuuduin haluttomasti alas ja henkäisin sitten ensimmäisen, mitä päähäni sain:

-Valkovenäläisen.

-Se ei oo viiniä, Tuure huomautti kalseasti, mutta lähti baaria kohti.

Tuijotin tyhjin silmin syliini ja minusta tuntui, että aiemmin kuvittelemani häkin kalterit liukuivat lähemmäs ja pakottivat minut niin pieneen tilaan, etten voinut liikkua. Vilkaisin taakseni ja näin Tuuren keskustelevan parin miehen kanssa. Ilmari oli kauempana seuranaan pari pariskuntaa.

Odotin paikoillani ainakin kaksikymmentä minuuttia, mutta kun Tuure edelleen vain viipyi yhä suuremmaksi kasvavassa seurueessa, nousin tuolistani ja kävelin hänen luokseen. Mies kailotti jo kuuluvasti tulevasta matkastaan Italiaan ja tajusin, että hän oli humalassa. Pujahdin mieheni kylkeen, vaikka silmäni vaelsivat tilassa ja etsivät Ilmarin pitkää hahmoa.

-Hei kulta, Tuure murahti tyytyväisenä ja veti minut kylkeensä.

Ympärillämme oli kolme miestä ja yksi pariskunta ja odotin mieheni jatkavan juttujaan Italiasta, mutta hän puristikin takamustani ja hörähti:

-Mun vaimo jää ihan yksin viikoksi. Oisko teistä jostakusta lohduttajaksi? Mitäs sanot, Elsi?

Vilkaisin Tuurea ällistyneenä ja nöyryytettynä. Hän oli ollut ennenkin huppelissa, mutta koskaan ennen hän ei ollut laukonut mitään niin tahditonta suuressa seurueessa. Näin pariskunnan ja yhden miehistä katselevan hämmentyneenä minusta Tuureen ja sanoin:

-Älä viitti höpöttää, Tuure.

-Mitä? Mä aattelin laajentaa valikoimaa, kun sua ei tunnu huvittavan enää mikään.

Parrakas, tummaan pukuun pukeutunut mies puuttui puheeseen ja tarttui samalla Tuurea olkapäästä.

-Mitä jos me mentäis vähän sivummalle? Mulla olis sulle asiaa.

Epäilemättä hän oli joku tarjokas, ajattelin vihamielisesti. Olin jo karkaamassa pois ringistä, kun hämmentynyt pariskunta lähti toisaalle ja tilalle astui Ilmari. Miehen katse pyyhkäisi minua ohimennen, mutta ihoani kihelmöi silti ja kiemurtelin mahdollisimman huomaamattomasti Tuuren kainalosta.

-Kato Kariniemi. Sä oot osannu luikerrella oikeaan paikkaan. Joko sulla on monta uutta diiliä? Ooksä osannu kirjottaa tarjouksen pyytäjien nimet oikein?

Astahdin kauhuissani kauemmas Tuuresta. En ollut koskaan joutunut häpeämään miestäni aiemmin, mutta nyt häpesin. Vatsaani suorastaan korvensi inhosta.

-Tuure, oo hiljaa. Sä oot juonu liikaa, kuiskasin miehelleni, mutta tämä tuntui vain yltyvän entisestään.

-Etkö sä sopivaa pukua löytäny näin tärkeeseen iltaan?, Tuure honotti ja sai muut seurueen miehet astumaan syrjemmälle.

Ilmari ei näyttänyt hätkähtävän ala-arvoisia huomioita ja kuittasi vain:

-Mä en oo paljon pukuja tarttenu, mutta mä lupaan ostaa uuden, kun sä maksat sun laskun. Mä tulin vaan tervehtiin, mutta mä taidan häiritä.

Hän astahti taaksepäin kuin lähteäkseen pois. Ehätin hädissäni puhumaan, ennen kuin Tuure nolaisi meitä vielä lisää.

-Se oli hieno esitys. Ja varmaan…varmaan tää oli sulle tärkeä yleisö, sanoin epävakaasti ja ojensin täysin huomaamattani kättäni kohti Ilmaria.

Sormeni hipaisivat sinistä takinhihaa ja näin Ilmarin katseen käväisevän kädessäni. Mies avasi suunsa, mutta Tuure ehti ensin. Hän mulkaisi minua merkitsevästi ja kailotti sitten:

-Mä en välttämättä voikaan antaa niitä refe…refrenssejä. Se navetta oli aika suurpiirteisesti tehty.

Kasvojani kirveli häpeästä ja toivoin jo voivani teleportata itseni toiselle puolelle maapalloa. Ilmarin ilme ei värähtänytkään. Hän nyökkäsi vain pohtivasti ja vastasi:

-Selvä. Mä haluun sit vaan tietää, mikä siinä on vialla. Mä hoidan sen tietenki kuntoon ilman veloitusta.

-Ne kattoikkunat on liian suuret, Tuure selitti ja huitaisi kädellään niin, että viskiä loiskahti hänen lasistaan.

-Okei. Mä kaivan esiin vahvistusviestin halutuista materiaaleista, Ilmari sanoi ja lisäsi vain aavistuksen ivallisesti:

-Mä löydän sen muuten varmaan mun puhelimestakin.

Tuure siristi silmiään. Epäilin, että hän näki Ilmarin kahtena kappaleena.

-No okei, ei niissä ehkä mitään vikaa oo. Mutta mä muistan kyllä, millasta peliä sä Marjaanan kans pelasit ja nyt sä varmaan kuvittelet, että Elsiki on vapaata riistaa…

Olin siinä pisteessä, että halusin pillahtaa itkuun. Ihmiset ympärillämme vilkuilivat Tuurea jo hiukan halveksuvasti ja minä…minä olin tullut puheeksi jo toisen kerran sellaisessa valossa, että en antaisi ikinä Tuurelle anteeksi.

-Sitä ikivanhaa juttuako sä vielä muistelet?, Ilmari kysyi pehmeästi ja puisti sitten pahoittelevasti päätään.

Mies astahti lähemmäs ja laski ääntään niin, ettei kukaan ympärillämme kuullut.

-Luuleksä tosiaan, että mua sun vaimo kiinnostaa? Mä aattelen Elsiä vaan silloin, kun mun soittolista luukuttaa Gold Diggeriä, mies kehräsi suuret, tummat silmät pirullisesti hohtaen.

Kurkkuni täytti jokin suuri ja piikikäs, jota en pystynyt nielemään. Vilkaisin Tuurea, joka räpytteli poissaolevasti silmiään ja näytti hiukan huojuvan. Ilmari korotti ääntään vähäsen ja sanoi painavasti:

-Mä en oo kiinnostunu.

Minulla ei ollut koskaan ollut niin paha olo. Tuijotin hetken maahan ja sitten, välittämättä enää kenenkään reaktioista mitään, pyörähdin ympäri ja säntäsin sokeasti kohti vessoja. Tunsin kyyneleet poskillani ja yritin pyyhkäistä niitä huomaamattomasti pois samalla, kun pujottelin lähes täydessä tilassa kohti päämäärääni.

Minun oli päästävä Ilmarista yli, päässäni jyskytti. Miten minä olin lukenut hänen viestejään niin väärin? Kuinka makeasti mies olikaan mahtanut nauraa? Varmasti hän oli nauranut kavereilleenkin, kuinka rahaa nainut bimbo kirjoitteli hänelle kaipaavia viestejä.

Saavuin jonkinlaiseen vessojen edessä olevaan aulamaiseen tilaan ja seisahduin suuren peilin eteen. Kaivoin laukustani vimmatusti nenäliinaa, ja kun löysin sellaisen, laskin pääni ja annoin kyynelten imeytyä paperiin samalla, kun nyyhkytin niin hiljaa kuin ikinä osasin.

Kuulin takanani askeleita ja kiitin luojaa siitä, että oltiin Suomessa. Ihmisten annettiin itkeä rauhassa, eikä kukaan tunkenut tarjoamaan lohdutusta. Varsinkin, kun mikään maailmassa ei juuri nyt lohduttaisi minua.

Sitten tajusin jonkun seisovan takanani ja odotin pari sekuntia jonkinlaista huolestunutta tiedustelua. Nenääni kieri tuoksu, joka ei ollut tilassa leyhyvä jäänne eleganteista parfyymeistä tai partavesistä vaan sekoitus saippuaa, yrttejä ja sahanpurua. Tiesin vain yhden ihmisen, joka tuoksui niin hyvältä.

Kyyneleitä pursusi silmieni raoista niin, että nenäliina ei enää riittänyt ja peitin kasvoni, kun pyysin epäselvästi:

-Mee pois.

Ilmari ei totellut. Hänen sormensa puristuivat olkapäihini ja sokeana kuin lepakko minut kieräytettiin ympäri ja painettiin taivaallisen miehekästä vartaloa vasten. Eikä vain painettu. Ilmarin käsivarret puristuivat ympärilleni, ja tajusin äkkiä päässeeni lähemmäs kuin kertaakaan aiemmin. Lähemmäs kuin silloin, kun olimme harrastaneet seksiä. Sopersin tukahtuneella äänellä sitä, mikä päässäni pyöri niin nöyryyttävänä ja viiltävän kipeänä:

-Anteeksi. Anteeksi niistä viesteistä. Anteeksi, että mä oon ahdistellu sua, kun sä et selvästikään…et selvästikään…

Käteni ryömivät pitkin miehen puvuntakkia ja ankkuroivat itsensä takinliepeisiin, tunsin Ilmarin sormien pujottautuvan hiuksiini ja samalla, kun pyörähdimme jonnekin, hänen nenänsä hieraisi nenääni.

Se tuntui niin ihanalta, että varpaani kipristyivät, mutta kun miehen suu painautui suutani vasten, olin valmis kipristymään päästä varpaisiin. Silmissäni leiskahteli kipinöitä, vaikka ne painuivat kiinni ja huulillani pisteli maailman tulisin mauste, vaikken ollut syönyt mitään. Ilmari puraisi hellästi alahuultani ja suuni avautui. Tietysti se avautui. Kuin käskystä. Silmänräpäyksen verran tunsin miehen kielen painautuvan kieltäni vasten, lipaisevan huulteni sisäpintaa, kokeilevan hampaitani. Sisälläni kiihdytti jokin suuri moottori, vartaloni puski tiukasti vasten pitkää vartaloa, ja kun Ilmarin suu katosi ulottuviltani, kuulin oman anovan ääneni kaikuvan tilan kaakeleista.

-Ei. Älä.

Ympärilläni välähtivät valot, ja tajusin päätyneeni invavessaan. Ilmari painoi minua ovea vasten ja mutisi huuliani vasten:

-Anteeksi, että mä puhuin niin vittumaisesti. Se oli vaan Tuurea varten. Epäilysten hälventämistä. Ei mun ollu tarkotus saada sua itkemään.

Miehen suu liikkui suupieltäni vasten, kun hän puhui ja käteni rentoutuivat ja lipuivat Ilmarin takin alle. Ilmari nosti päätään ja tuijotin silmät harittaen tummanvihreisiin silmiin.

-Mutta sä laitoit viestin, että meidän pitää lopettaa. Ne viestit, mumisin keho raskaana mielihyvästä mutta mieli yhä epävarmana.

Ilmari nyökkäsi ja sanoi melkein viileästi:

-Niiden pitääki loppua, mutta mä kirjoitin sen viestin, ennen kuin mä näin sut täällä. Mä kuulin, kun Tuure meuhkas, että se on lähössä Italiaan. Kauanko se siellä on?

-Viikon, henkäisin melkein ennen kuin Ilmari lopetti lauseensa.

Mies työnsi minua vähän kauemmas kulmat yhteen vetäytyneinä.

-Mä en harrasta tällaista ja mä haluisin sanoa, että sä et kiinnosta mua piirun vertaa. Mutta sehän ei pidä ihan paikkansa. Jos sä tarjoat lisää seksiä, mä otan tarjouksen vastaan. Koska mä en piru vieköön pysty unohtaan sitä yhtä kertaa. Ja kun Tuure tulee takas, tää loppuu. Ei puheluita, ei viestejä, ei uusintaa.

Viikko tuntui todella pitkältä ajalta, kun olin vastikään luullut, etten voisi toivoa edes päivää. En uhrannut ajatustakaan sille, että olin taas pettämässä aviomiehelleni antamani lupauksen, kun henkäisin epäröimättä:

-Okei.

Ilmari painoi nopean suudelman huulilleni, hänen kätensä lipui niskaltani selkää pitkin takamukselle ja samalla, kun hänen huulensa kulkivat pitkin kaulaani, hän kuiskasi:

-Laita sitten taas viesti ja kerro, miten me tavataan.

Ennen kuin tajusin mistään mitään, mies oli avannut vessanoven ja kadonnut. Vähän aikaa tuijotin eteeni vartalo himon teräviä sirpaleita täynnä, mutta sitten heräsin kuumeiseen toimintaan. Lukitsin oven, pesin kyynelten tuhrimat kasvoni ja aloin laatia viestiä. Viestiä, jolla saisin Ilmarin itselleni jo vielä samana päivänä.

www.eroottisiatarinoita.fi