Hei!

Voisiko se kevät jo tulla? Sohvani on verhoomossa, ja koska heitin pois suurimman osan muistakin huonekaluista, olen vetäytynyt määrittelemättömäksi ajanjaksoksi sänkyyni suuren tyynyläjän kanssa. Ikkunasta sitten tiirailen aina uusia lumipyryjä ja päätän, ettei maksa vaivaa lähteä ulos.

No, pian on pakko, sillä matkustan tyttäreni kanssa kotiseudulle pohjoiseen keskiviikkona. Viivymme siellä viikon ja siten varoittelenkin, etten ehdi ehkä kirjoitella normaaliin tahtiin. Tämäkin luku oli vaikea, ja pyörittelin sitä ties kuinka monta kertaa, vaikka lupasin itselleni, että Palkintovaimo on sellainen mutkaton stoori, jossa vain paneskellaan paljon. 😀 Kyllä tässäkin luvussa harrastetaan seksiä, mutta Elsin angsti valintojensa vuoksi alkaa kasvaa ja hän päätyy entistä syvemmälle petoksen tielle.

Ensi viikolla muuten (14.4.) nettikirjakauppoihin ja lukupalveluihin tulee Hymytyttö (linkki Adlibrikseen, ei välttis edullisin kauppa). Uusille lukijoille tiedoksi, että tarina kertoo vanhoillislestadioilaisuudesta irrottautuneesta Mariasta, joka ei vielä 25-vuotiaana ole uskaltautunut harrastamaan seksiä. Lomamatka Tunisiaan heittää hänet kuitenkin samaan hotelliin vanhan vihollisen kanssa, ja mitäs sitten tapahtuukaan…

Ekaan lukuun pääsee tutustumaan TÄSTÄ.

Nyt kuitenkin Palkintovaimoon ja Elsin kuvioihin. Mukavaa alkavaa viikkoa ja pääsiäistä, jos minusta ei muutoin kuulu.

t. Lilith

_________________________________

Kun pääsin takaisin taloon, ajelehdin sohvalle istumaan ja nojasin päätäni käsiini. Kun Ilmari ei ollut sekoittamassa ajatuksiani, häpeä tuli ja valoi raajani täyteen painavaa betonia.

Olin aina pitänyt itseäni ihmisenä, joka piti lupauksensa. Olin valmistunut ammattikorkeakoulusta, kuten olin itselleni luvannut. Pidin lupaukset vanhemmilleni, ystävilleni ja kollegoilleni. Saatoin valmiiksi tilaukset ja hoidin näyttelyt kunnialla tiukoillakin aikatauluilla. Olin luvannut miehilleni vain sen, mitä pystyin pitämään eli etten aikonut sitoutua, mutta että rakastin seksiä.

Tuurelle en näköjään pystynyt pitämään yksinkertaista lupausta. Ilmarin lähistöllä järjen ja lupausten ohi kiilasi säännöistä piittamaton olento, jolle mikään muu ei merkinnyt mitään kuin kahdenkeskisten hetkien varastaminen mieheltä, joka luuli minun leikkivän kanssaan pelkkää pitkästyneisyyttäni.

Kun viimeinen ajatus nousi pintaan, havahduin ajattelemaan. Mitä minä sitten tein, jos en leikkinyt? Leikkiminen olisi vielä ollut harkitsematonta hupsuutta. Enemmän haluaminen taas oli entistä suurempi petos.

Minut keskeytti porstuasta kuuluva kolina ja suoristin nopeasti ryhtini. Tuure asteli sisään punoittaen ja hikisen näköisenä, ja hänen ilmeensä oli synkeä. Vatsassani sukelsi. Ei kai hän ollut ollut jossain lähistöllä? Oliko Ilmari sanonut jotain? Miksi hän niin olisi tehnyt?

-Mä kävin kattoon hommien edistymistä navetassa, mies totesi viileästi ja käveli ohitseni keittiöön.

Kauhun terävät neulat alkoivat pistellä kurkussani, kun tajusin kuinka vähällä olin ollut jäädä kiinni.  Kysyin kuitenkin niin kevyesti kuin osasin:

-No miltä siellä näyttää?

Tuure tuli takaisin pirttiin suuri vesilasi kädessään ja tarkkaili minua silmät viiruina.

-Hyvältä kai siellä näyttää. Ilmari sanoi, että ateljee valmistuu etuajassa. Mutta kun mä kysyin, mikä tuohikori sillä siellä oli täynnä ruokaa, se sanoi, että sä olit tuonu.

Olin itse unohtanut jo koko korin. Epäröin hetken ja selitin sitten hauraalla äänellä:

-Mä kävin siellä. Mä pyysin sitä kertoon vaihtoehtoja, miten se navetta voitais toteuttaa.

-Siitähän on jo päätetty. Mitä sä safkaa sille kannoit? Sä et oo mikään piika tässä talossa. Sä oot mun vaimo.

Pelko ja jokin muu siivittivät minua puolustautumaan. Ääni täynnä pisteliästä suuttumusta kivahdin:

-Ilmari ei ollu syöny mitään! Kai mä nyt saan miehelle ruokaa viedä?

Tuuren ääni ei ollut enää viileä vaan kivikova, kun hän puhui.

-Mä pistän ton jätkän meneen minuutissa, jos sä haikailet sen perään. Siinä saa poika ihmetellä, mihin sen projekti katosi ja millä se maksaa palkat, kun mä keksin jonku keinon antaa sille potkut.

Mieleni teki kirkua, ettei Ilmari ollut mikään poika. Tuure oli jumalauta itse enemmän poika, varsinkin viimeisten sanojensa valossa. Mikä minä itse olin, sitä en halunnut ajatella.

-Mikä saa sut luulemaan, että mä haikailen…, aloitin uskomattoman vilpittömällä äänellä, mutta Tuure keskeytti minut.

-Sä et tarjonnu mulle, Sebille tai Henrikille ruokaa, kun me nussittiin sua koko yö. Et yöllä, kun me juotiin samppanjaa. Et aamulla, kun ne lähti. Mutta yhelle timpurille sä kannat kilokaupalla ruokaa ja keksit tekosyitä, että pääset esiintyyn sen eessä tissit paljaina.

Tuure mulkaisi merkitsevästi ohuen valkoisen kankaan alta kuultavia rintojani. En puuttunut epäreiluun kommenttiin. Tuurehan juuri minua oli rohkaissut pukeutumaan aina seksikkäästi. Muuhun sen sijaan en voinut olla puuttumatta.

-Mä oon sanonu sulle monta kertaa, että mä voin tehdä ruokaa! Tänne ei tarvi tilata aina valmista!, huusin vihaisena ja ja jo kuvottavan peloissani Ilmarin puolesta.

-Mä en haluu mitään hellapoliisia! Mä haluun seksikkään, näyttävän vaimon, joka pitää huolen itestään ja toimii niinku on sovittu! Mä luulin, että se on päivänselvää! Mee laittaan ittes. Sun tukka on takussa ja jalat likaiset.

Olin niin vihainen, että halusin karata Tuuren kimppuun, mutta painoin peukalonkynteni pikkusormeni ylintä niveltä vasten ja painoin niin lujaa kuin pystyin. Olin jostain joskus lukenut, että se auttoi ahdistukseen. En ollut varma, toimiko se kohdallani vain siksi, että olin opetellut uskomaan niin vai jostain muusta syystä, mutta ainakin kipu sai minut keskittymään yhteen kysymykseen, jota en ymmärtänyt.

-Kerro mulle ensin yks asia. Sulla ei oo mitään ongelmaa, jos mä harrastan seksiä jonku muun työntekijän kans, mutta Ilmari on kielletty sillä perusteella, että sillä on lukihäiriö. Vaikka me käytettäis kumia. Eihän siinä oo mitään järkeä. Siihen täytyy liittyä muutaki.

Tuure näytti niin pahantuuliselta, että epäilin, ettei hän vastaisi, mutta lopulta mies kertoi äreällä äänellä:

-Siitä on jo aikaa, mutta mä olin yhessä kerrostaloremontissa toimeksiantajana. Kariniemi oli vasta jotain vähän päälle parikymppinen, mutta sen piti ottaa asiakseen toisten palkoista huolehtiminen. Se homma oli kilpailutettu monelle eri firmalle ja siellä oli ulkomaalaista työvoimaa. Ne oli ruvennu vertaan palkkojaan ja tää yks kakara alkaa hoiteleen AVI:ia paikalle, kun puolalaiset ja baltit ei saa tarpeeksi fyffeä.

Vaarallinen ihastukseni uhkasi luisua entistä vaarallisemmaksi, kun ajattelin, miten paljon kanttia vaati alkaa selvittämään sellaista asiaa parikymppisenä työmiehenä, mutta pidin ääneni mahdollisimman kiihkottomana, kun kysyin:

-Mutta eikö se sitten yrittäny pomojen kans…tai sun kans…

-Se tuli mulle jotain selittään ja mä käskin sen sanoa asiasta omalle pomolleen. Siinä meni aikaa ja mä melkein unohdin koko jutun, mutta sitten ne ykskaks oli alkamassa istumalakkoon ja soittamassa aluhallintoa paikalle. Koko työmaa. En mä kaikkea ollu ehtiny käydä läpi, varsinkaan jotain rivimiehen palkkaa. Ja sitten Ilmari tulee heilutteleen mulle TES:iä – aivan kuin se itte sitä osais ees tavata.

Asia ei ollut minulle tuttu muutoin kuin lehtijutuista, mutta sen minäkin olin oppinut, että toimeksiantaja oli omalta osaltaan vastuussa palkoista. Totesin varomattomasti:

-Mutta eiks se ollu oikeassa? Kai niille piti maksaa sama palkka –

-Olis sitten tullu uudestaan mun puheille! Tuollaiset jutut tahraa maineen pitkäksi aikaa ja siitäki nousi sen verran hälyä, että mä sain tehdä helvetisti töitä vaimentaakseni sen! Se makso rahaa. Riihikuivaa rahaa ja paljon. Ja mun nuoren rakastajattaren. Mä vein sen samoihin aikoihin pienelle työmaakierrokselle ja eiköhän se treffaillu kohta Ilmaria.

Tuure miltei sylki viimeiset sanat suustaan, enkä tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Mieleni olisi tehnyt kysyä, miksei hän ollut korjannut asioita heti, jos hän oli ollut mainehaitasta huolissaan ja miksi hän oli rakastajattarensa vienyt työmaakierrokselle, mutta sen sijaan tiedustelin hieman ihmeissäni:

-Jos sä et tykkää Ilmarista, miksi sä annoit sille nyt töitä?

-Enhän mä nyt parasta työmiestä jätä ottamatta hommiin, jos siinä on kommarin tai naissankarin vikaa! Se on ollu monessa projektissa mukana, eikä sen työn jälkeä moiti kukaan. Mutta on eri asia antaa sen hoidella mun remontteja kuin mun vaimoa. Se tästä vielä puuttuis, että se pääsis siittään mun lapsenki!

Tuurella ei minusta ollut varaa paljon arvostella jotakuta naissankariksi, mutta hänen huolensa saattoi olla perusteltu. Jos hänen rakastajattarensa oli ollut yhtä surkeassa jamassa kuin minä, hän oli karannut Tuurelta yhtä nopeasti kuin telkkä pöntöstä. Huonosta omastatunnosta huolimatta en ollut ollenkaan varma, mitä tekisin, jos jäisin vielä maatilalle ja keksin ratkaisun, joka olisi paras kaikkien kannalta.

-Anteeksi. Mä en halua mitään Ilmarin kanssa. Ehkä mä oon vaan pitkästyny. Sähän sanoit, että me voitais lähteä Helsinkiin. Vietetään kuherruskuukautta sitten syksyllä. Sillä matkalla, sanoin hiljaa.

Valheet putosivat huuliltani vakuuttavina, koska sitä niiden oli oltava. Vakuuttavia. Muuten Tuure voisi helposti kostaa Ilmarille.

Minua miltei oksetti, kun sanoin viimeiset sanat, mutta Tuuren ilme pehmeni kuten olin toivonutkin ja hän vastasi:

-Se me kyllä voidaan tehdä. Mäkään en oo tottunu pitään pitkiä lomia. Ei riidellä enää rakas, mutta muista, että sun ei kuulu juoksennella palvelemassa ihmisiä, joiden pitää palvella sua.

Painoin pääni ja tuijotin lattiaa, jotten olisi leimahtanut uudestaan. Tuure oli ilmeisesti tyytyväinen reaktiooni, sillä hän sanoi hyvittelevällä äänellä:

-Ja hyvältä sä näytät noinki. Mä panisinki sua, mutta kello on nyt niin paljon, että mun pitää käydä suihkussa ja pelata parit pasianssit. Jos sä haluut tarjota mulle lounasta, sä saat tehdä niin.

Hullu nauru kutitti kurkussani ja silmiin pyrki kyyneleitä syistä, joita en aivan ymmärtänyt. Muistutin itseäni siitä, että olin harrastanut suojaamatonta seksiä nyt jo kolmen eri miehen kanssa, ja jos Tuure heittäisi minut ulos, olisin pian paitsi isätöntä lasta odottava nainen, taas myös monen työn loukussa. Harkitsin yleensä tekemiäni sitoumuksia tarkkaan, enkä tiennyt, miksi sopimus Tuuren kanssa olisi tänään yhtään huonompi kuin kuukausia aiemmin. Vilkaisin suurta timanttia sormessani ja nyökkäsin vaisusti.

-Okei.

-Ja mun puolesta me voidaan lähteä vaikka tänään. Me voitais järkätä vaikka juhlat sun kunniaksi. Esitellään siellä sun taidetta. Sä saat varmasti uusia tilauksia.

Yritin vakuutella itselleni, että jo taiteeni vuoksi minun kannattaisi paeta paikalta. Muuten maalaisin Ilmaria ja vain Ilmaria ja jäisin lopulta kiinni sitä kautta. Jokin sisälläni paiskoi tavaroita ja vastusteli kuin vihainen teini, mutta vastasin nöyrästi:

-Kuulostaa hyvältä. Mä alan pakkaamaan.

*****

Meidän piti lähteä Helsinkiin. Voitko sä laittaa pari kuvaa ateljeesta, kun se valmistuu? t. Elsi

Kävin kavereiden kans parilla viinilasillisella. Ihana ilma!

Taidehallissa on tosi hieno näyttely. Käy kattoon, jos ehdit.

Mikä suoratoistopalvelu olis paras? Mä en löydä mitään hyvää mistään!

Mä oon maalannu yötä päivää. 

Artikkeli ihmiskaupasta Hesarissa. Tuli paha olo.

Ostin silakkaa Kauppatorilta. Niin hyvää.

Loikoilin sohvalla salaisen paheeni parissa ja selasin levottomana whatsapp-viestejäni. Olimme olleet Helsingissä viikon, ja joka päivä olin lähettänyt Ilmarille yhden viestin. Ensimmäisen olin onnistunut naamioimaan kiinnostukseksi ateljeeta kohtaan. Seuraavana päivänä en ollut viitsinyt enää teeskennellä.

Jokaista viestiä edelsi jaakobinpaini terveen järjen ja selittämättömän, piinaavan tarpeen välillä. Olin jo oppinut, että terve järki hävisi aina. Tiesin, että tein väärin, mutta kun olin toistanut saman virheen useamman kerran, olin alkanut pitää itseäni sankarina jo siksi, etten lähettänyt useampaa viestiä päivässä.

Myönnettyäni päivittäisen tappioni ja heitettyäni järjen romukoppaan piilouduin jonnekin, missä sain laatia viestini rauhassa. Vessaan, kukkakauppaan, lähiterassille, ateljeehen. Sydämeni takoi kipeästi ja käteni hikosivat joka kerta, kun lähetin pienen, typerän, arkipäiväisen viestini, ja koko loppupäivän odotin säpsähdellen vastausta.

Sitä ei koskaan tullut.

Ilmari oli lukenut kyllä viestini. Ensimmäisen viestin pyyntöön hän oli reagoinut lähettämällä Tuurelle kuvia ateljeesta, mutta minulle henkilökohtaisesti hän ei vastannut. Se ei estänyt minua toivomasta. Ainakaan mies ei ollut estänyt yhteystietojani ja siten viestejäni, koska näin hänen profiilinsa ja sen, milloin hän oli ollut paikalla.

Poskiani poltteli jälleen nöyryytyksestä, kun havaitsin Ilmarin olleen paikalla vasta viisitoista minuuttia aikaisemmin. Tämänpäiväisen viestin olin lähettänyt jo aamulla torilta, ja koska Tuure oli päättänyt edellispäivänä palata täysipäiväisesti töihin ja oli paraikaakin toimistolla, pystyin vakoilemaan Ilmarin Whatsapp-läsnäoloa olohuoneen sohvalta käsin. Olin tehnyt tänään jo myös vakiokierrokseni Linkedinissä, Facebookissa ja miehen kotisivuilla.

En koskaan ollut ollut vastaavassa tilanteessa. Sellaiseen suohon en ollut ennen joutunut yhden miehen vuoksi, enkä toisaalta ollut kokenut moista radiohiljaisuutta. Nuorempanakin, kun arkailevat teinisuhteeni olivat rikkoutuneet, olin sentään saanut käsiteltyä asiat viestitse tai puhumalla, eikä kukaan ollut jättänyt minulle tahallaan vastaamatta.

Ilmari jätti. Kaikki se aika, joka kului naurettavan yksinkertaisen viestin laatimiseen, siihen liittyvä jännitys, pelko ja toivo – ja sitten odottaminen. Ne tekivät oloni miltei sairaaksi. Vihaiseksikin. Ja silti lähetin seuraavana päivänä uuden viestin.

Minulla oli kuitenkin toinenkin salaisuus. Sellainen, joka oli vastoin kaikkea, mitä olimme Tuuren kanssa ennen naimisiinmenoa sopineet, ja josta minun rehellisyyden nimissä olisi pitänyt olla enemmän huolissani kuin Ilmarille lähetetyistä viesteistä.

Kuukautiseni olivat alkaneet heti Helsinkiin saavuttuamme ja olin ollut niin suunnattoman helpottunut, että olin kävellyt suoraa päätä apteekkiin ja hakenut ehkäisypillerit. Koko viikon olin kerännyt rohkeutta kertoakseni Tuurelle, etten ollut vielä valmis yrittämään raskautta. Ja että jos sitä yritettäisiin, haluaisin tehdä sen klinikalla.

Niin syntiseltä ja kiihottavalta kuin seksi Tuuren lähipiirin miesten kanssa oli alussa tuntunutkin, en enää halunnut, että lapseni saisi alkunsa jossain likaisessa seksisessiossa. Seksisessioita vastaan minulla ei sinänsä ollut mitään, mutta en saanut itseäni heittäytymään niihinkään. Olin koko viikon keksinyt tekosyitä Sebille, Henrikille ja kerran Emilillekin, ja Tuuren kanssa olin alentunut johonkin, mihin en koskaan ennen ollut alentunut. Teeskentelemään nautintoa.

Nyt kuitenkin toivoin, että joku miehistä pääsisi vielä tänään ja saisi minut unohtamaan edes hetkeksi Ilmarin, viestit, häpeän. Ja valheet. Valheet, jotka olivat alkaneet kasaantua kuin jäte saastaisessa asunnossa.

Nousin sohvalta ja päätin lähteä käymään ateljeessani. Maalasin jatkuvasti ja hyvin, mutta inspiraationi kumpusi sellaisista lähteistä, että työskentelykään ei juuri rauhoittanut minua. Olin jo eteisessä tarkistamassa, että laukussani oli avaimet ja kaikki muu tarvittava, kun ovikello soi. En osannut edes ihmetellä asiaa. Pari päivää aiemmin huoltomies oli käynyt korjaamassa keittiön vuotavan hanan, ja yhtenä päivänä olin ottanut vastaan vaateostoksiani kotiinkuljetuksella.

Avasin oven, mutta siellä ei ollut huoltomies, postinjakaja tai kukaan tuttukaan. Vaalea, minua ehkä kymmenisen vuotta vanhempi, hoikka mies hymyili minulle häikäisevästi ja tervehti rennosti:

-Moi. Me ei ollakaan tavattu.

Siniset silmät, kallis vaalea kesäpuku, kapeat komeat kasvot. Emme todellakaan olleet tavanneet. Mies heilautti kädessään kantamaansa kangaskassia.

-Mä oon Lari. Mä toin Tuurelle pari vanhaa konjakkipulloa, jotka mä ostin Ranskasta tossa aiemmin. Kun te kuulemma järkkäätte jotkut kekkerit lähiaikoina.

Lari. Tuuren ex-poikapuoli, jonka kanssa tämä oli omien sanojensa mukaan jäänyt hyviin väleihin. Tuure oli toiminut isäpuolena lähes kaksikymmentäviisi vuotta Larille, jonka tämän entinen vaimo oli saanut ollessaan vasta 18-vuotias, ja tietääkseni Lari teki töitäkin it-firmassa, jonka hallituksessa Tuure istui. Olin kerran jo naimisiin mentyämme kysynyt Tuurelta, miksei hän pitänyt Laria mahdollisena perijänään, jos biologisella isällä ei ollut väliä. Jos olin rivien välistä oikein tulkinnut, Tuurea harmitti se, että Lari oli läheinen varsin varakkaan biologisen isänsä kanssa.

Hymyilin hiukan epävarmasti, sillä en ollut varma, mitä mieltä Lari minusta oli näennäisestä ystävällisyydestään huolimatta. Hän ei ollut tullut häihin, mutta sitä en kauheasti ollut jaksanut ihmetellä ottaen huomioon, kuka hänen äitinsä oli.

-Mä en aio laittaa sua ristikuulusteluun tai kiduttaa, mies heitti hetken hiljaisuuden jälkeen.

Naurahdin vaivautuneesti ja yritin heittää kevyesti:

-Hyvä.

-Enkä mä pystyis vaikka haluisinki. Sä tosiaan oot kaunis.

Nielaisin raskaasti, kun kohtasin flirttailevat siniset silmät.

-Hyvä, jos sua ei…hmm…häiritse meidän…

Lari heilautti kättään tavalla, josta mieleeni tuli Tuure ja hän vastasi:

-Mä oon aikuinen mies, eikä mun mutsi oo mikään sekopää. Tuuren ja sen ero oli oikein sivistyny ja sä tulit kuvioihin paljon myöhemmin.

Pidin Larin mutkattomasta suhtautumisesta ja flirttailevasta hymystä ja mielessäni alkoi poltella jotain todella tuhmaa, mikä varmasti tyhjentäisi pääni edes hetkeksi. Larin oli pakko olla sallittujen listalla. Tuure olisi varmasti kertonut, jos ei olisi ollut.

-Haluisitko sä kahvia tai jotain? Voitais vähän jutella, kun ei oo ennen tavattu, ehdotin kepeästi ja sujutin ääneeni annoksen kutsuvuutta.

Lari silmäili siniseen hellemekkoon puettua varttani melkoisen hitaasti ja nyökkäsi sitten hitaasti.

-Jotain kylmää. Nyt on liian kuuma kahville.

-Täällä on olutta ja tietysti kaikenlaista alkoholitonta, henkäisin hieman järkyttyneenä ajatusteni suunnasta, mutta kuuma odotus jo suonissa kiemurrellen.

Käännyin kävelemään edellä keittiöön ja työnsin takapuoltani taaksepäin, jotta Lari saisi mahdollisimman hyvät näkymät.

-Saksalaista jos on. Faijalla on yleensä weissbieriä, mies sanoi takaani.

Ilmeeni näytti epäilemättä yllättyneeltä ja Lari selitti:

-Mä olin vaan seitsemän, kun Tuure ja äiti meni naimisiin. Mun oikea isä on isä ja Tuurea mä kutsun faijaksi.

-Okei. Niin tietysti, nyökkäilin hieman hämmentyneenä ja otin esiin kaksi puolen litran pulloa.

Avasin pullot ja valutin vaalean, samean nesteen oikeaoppisesti korkeisiin laseihin, kuten Tuure oli opastanut. Kun nostin toisen lasin ja käännyin ojentamaan sitä Larille, mies seisoi yllättävän lähellä ja huomasin hänen katseensa käväisevän mekkoni kaula-aukossa.

-Sä oot kuulemma taiteilija, ja Tuure sanoi, että täällä on monta sun työtä. Esittelisitkö sä niitä mulle?

Olin helpottunut Larin minulle tarjoamasta tilaisuudesta puhua siitä, minkä tunsin perin juurin ja sanoin innokkaasti:

-Suurin työ on tossa olohuoneessa ja toinen melkein yhtä iso on työhuoneessa. Mutta on täällä muutaki.

Johdatin vieraani olohuoneeseen ja selitin, kuinka melkein väkivaltaiselta näyttävän punaisen ja ruskean sävyisen työn taustalla oli ollut minua syvästi järkyttänyt isän sydänkohtaus. Lari vaikutti kiinnostuneelta ja kyseli tekniikoistani ja opinnoistani, mutta kaiken aikaa hän kuulosti niin asialliselta, että aloin peruuttaa suunnitelmistani.

Joku tuttu mies varmasti pääsisi huomenna. Kyllähän minä nyt muutamasta viestistä yli pääsisin. Ja e-pillereistä voisin kertoa Tuurelle jo tänään. Palautin ajatukseni keskusteluumme, kun Lari kehui olohuoneen toisella puolella olevaa pienempää työtä. Päätin yrittää viettelyn sijaan kaupantekoa.

-Haluisitko säkin ostaa? Jos sä pääset niihin bileisiin, sä näät enemmän valikoimaa.

-Hmm. Mä harkitsen. Mä en oo niin rikas kuin faija.

Siemaisin olutta ja kallistin päätäni vain aavistuksen keimailevasti:

-Pienemmät työt ei maksa niin paljon. Ja mä voin antaa alennusta.

-Etkö sä anna ilmaiseksi? Kun me ollaan oikeestaan perhettä ja kaikkea?

Olin vetää olueni väärään kurkkuun, mutta sitten kurkustani karkasi kikatus.

-Sä oot näköjään oppinut faijaltas flirttailun jalon taidon.

-En mä varmaan niin hyvä oo. Kun en mä sun kaltaista saalista oo vielä löytäny.

-Hyi sua. Mähän oon käytännössä sun äitipuoli.

-Se onki mielenkiintoinen ajatus, Lari totesi ja virnisti niin pahankurisesti, että poskeni alkoivat hehkua.

Rupattelimme taiteesta ja kesän tapahtumista samalla, kun vein miestä maalaukselta toiselle. Lari oli Ranskan lisäksi viettänyt aikaa Ruotsissa, ja minä puolestani kertoilin häistä ja maatalolla viettämästäni ajasta.

-Mä kuulin, että Kariniemi on siellä remppaamassa, Lari heitti niin yhtäkkiä, että se vaikutti minuun kuin pommi.

Suutani kuivasi ja lävitseni kävi tuskallinen värähdys, mutta myönsin nopeasti:

-Joo. Se talo oli jo melkein valmis, mutta navettaan tehdään mulle ateljee.

-Mä tapasin sen muutaman kerran, kun se remontoi Espoon taloa. Se on hyvä. Ei faija olis keksiny ite, miten sen talon kylppärin saa niin isoksi ilman, että tilaa häviää juuri mistään tärkeästä.

Halusin epätoivoisesti siirtyä pois aiheesta Ilmari Kariniemi ja kiekaisin nopeasti:

-Mennäänkö kattoon se työhuoneen työ? Se on iso kans ja sinisävyinen. Sopii hienosti siihen turkoosiin divaaniin.

-Sopiihan se, Lari myönteli ja siirryimme Tuuren valtavaan työhuoneeseen.

Seisoimme hetken mustaksi lakatun työpöydän edessä ja katselimme työtä, jonka ostamisesta suhteeni Tuureen oli saanut alkunsa. Mainitsin sitten Larillekin, miten hitaasti maalaaminen oli keväällä edennyt, kun olin ollut niin kiinni muissa töissäni. Lari oli vaiennut ja äännähteli vain silloin tällöin myöntävästi, kunnes sanoin hieman nolona:

-Ehkä mä pitkästytän sua. Me voidaan mennä…

-Ei. Ei siitä oo kyse. Toi taulu on hieno, mutta oikeestaan mä ihailin just äsken jotain aivan muuta.

Vilkaisin sivulleni ja huomasin Larin kääntyneen puoliksi minuun päin. Miehen siniharmaat silmät olivat avoimen uteliaat, ja hän sanoi hitaasti:

-Tuure kertoi, että te yritätte lasta. Sä varmaan tiedät, että faija ei voi saada muksuja.

Olin niin yllättynyt, että olutlasini uhkasi kellahtaa ja Lari suoristi sen nopealla liikkeellä.

-Sori, mies nauroi ja lisäsi:

-Mä tiedän, että se on vaivannu Tuurea. Ja mä tiedän vähän muutakin. Jotain mitä mutsi joskus humalapäissään selitti. Ootko sä…tavallista vapaamielisempi tyttö, Elsi?

Häkeltyneisyyteni karisi osittain Larin avomielisen ja kiusoittelevan ilmeen ansiosta ja naurahdin.

-Mä en tosiaan osannu oottaa, että tää tulis puheeksi.

-Mä näin kuvia susta siinä hääpuvussa. Ei kai kukaan terve mies osaa ajatella muuta kuin seksiä sellaisen morsiamen nähdessään, Lari kehräsi pehmeästi.

Nielaisin, kun kiihko läikähti vatsanpohjassani. Olikohan tämä hyvä idea? Ei tietenkään ollut. Vai oliko? Lari oli Tuuren mielestä kaikin puolin fiksu ja hyvätapainen mies, mutta olisiko fiksu ja hyvätapainen mies ottanut puheeksi tällaisia asioita? Mies näki ilmeisesti hämmennykseni ja hän huokaisi.

-Älä pelkää. En mä raiskaa sua kuin joku hirviö. Mä oon pahoillaan, jos mä innostuin liikaa.

Ajatukset pyörivät villinä pyörteenä päässäni ja tunsin odottavan jyskytyksen käynnistyvän jalkovälissäni. Eihän Tuure ollut pahastunut Emilistäkään. Ja minä todella, todella kaipasin jotain, mikä piristäisi minua.

Siemaisin loput oluestani, joka kihelmöi jo mukavasti päässäni ja vastasin hieman haparoiden:

-Jos sun täytyy tietää, niin kyllä mä oon…hmm…aika vapaamielinen. Mutta eikö se olis vähän liikaa?

Larin huulille syttyi taas hymy, hän kohotti kulmiaan ja hipaisi paljasta olkapäätäni.

-Se kai riippuu siitä, onko se meistä liikaa?

Himo alkoi soittaa kellojaan sisälläni äänekkäämmin, ja laskin olutlasin työpöydälle Larin lasin viereen. Käännyin niin, että seisoin miestä vastapäätä ja katsahdin kapeisiin kasvoihin.

-Sähän voisit näyttää, mitä sulla on mielessä ja mä sanon sitten, onko se liikaa?, ehdotin houkuttelevan pehmeällä äänellä.

Miehen silmät tummuivat ja hän hymyili hitaasti. Hänen otteensa eivät kuitenkaan olleet hitaat. Hänen kätensä nousivat käsivarsilleni, liukuivat ylemmäs ja sitten hän hivutti mekkoni ohuet olkaimet alas niin, että vaate valahti alas ja paljasti rintani.

-Jumalauta, miten ihanaa, Lari henkäisi ja puristi toisen kätensä hieman epäröiden rinnalleni.

Vingahdin nautinnosta ja liikahdin lähemmäs, kun tunsin pilluni paisuvan ja kostuvan kevyistä hyväilyistä. Larin oli pakko olla sallittujen listalla. Se, etten tiennyt varmasti, lisäsi kiihkoani, mutta päätin, että se oli vain pieni synti verrattuna suurempiin petoksiini.

-Kun mä tiedän kaiken, minkä tiedän, sä et varmaan voi syyttää mua, jos mä oon haaveillu mun seksikkäästä äitipuolesta aika monta kertaa. Oisin varmaan haaveillu, vaikken mitään tietäiskään, Lari sanoi samalla, kun siveli hitaasti kämmenillään nopeasti kiristyviä kumpujani.

Hengitykseni kiihtyi ja painauduin lämpimiä sormia vasten. Tilanne, jonka keskelle olin päätynyt, tuntui niin sopimattomalta. Äitipuoli. Tuuren kasvattipoika. Tuuren tietämättä. Sanat singahtelivat tietoisuudessani, ja rintojani pitkin juoksevat mielihyvän väreet lujittivat päätöstäni.

Lari näki antautumisen kasvoiltani, ja hän kumartui painamaan suudelman olkapäälleni ja sitten kaulalleni. Nykäisin nopeasti miehen vyötä, sillä nyt kun olin päätökseni tehnyt, halusin Larin ottavan minut nopeasti. Nopeasti, rumasti ja räjähtävästi. Vielä räjähtävämmin, kuin eräs toinen mies oli minut ottanut.

Lari tuntui ymmärtävän, mitä halusin ja hän tempaisi mekkoni alas lanteiltani kovin ottein. Kun seisoin hänen edessään tummansinisissä pitsistringeissä, hän kuljetti käsiään taas rinnoillani, sitten vatsallani ja sujautti lopulta sormensa reisieni väliin. Värisin viileän ilman ja kuumaksi kasvaneen kiiman voimasta ja huokaisin.

-Koske muhun, kuiskasin ja tarrasin Larin mukavan leveisiin hartioihin, kun hän ujutti sormensa pitsin alle häpyhuulilleni.

-Koskenko mä nyt tarpeeksi?, mies murahti ja siveli kevyesti jo paljastavan liukkaita poimujani.

-Et, minä voihkaisin ja hieroin itseäni miehen sormia vasten.

-Tule, Lari kehotti ja talutti minut parin metrin päässä olevan divaanin ääreen, jossa oli näyttävä, kaareva pääty toisessa päässä, muttei muita nojia.

Hän asettui taakseni, siveli vatsaani ja kuljetti sormiaan pakaravaossani, kunnes huokaisi:

-Ihanan pyöreä perseki. Joko sulla on ollu kovasti vientiä?

Mies likisti minut itseään vasten ja alkoi hivuttaa pöksyjäni pois.

-Vähän. On ollu pari…

Lari naurahti tukahtuneesti, ja kun stringini putosivat nilkkoihini, hän tarttui rintoihini jo kovakouraisemmin ja supatti korvaani:

-Pari vai parikymmentä? Mun kai pitäis pelätä jotain tauteja, mutta mä en taida pelätä tarpeeksi.

Hän pyöritteli rintojani kovin sormin ja nauroi matalasti, kun hieroin takamustani puvunhousujen alla tuntuvaa kovaa kalua vasten.

-Okei, nyt mennään. Menisitkö sä polvilleen siihen divaanille. Kädet päätyä vasten. Mä haluun kattoa sua.

Huojahdin hiukan, mutta kiipesin divaanille, kuten käskettiin. Rintojani jomotti ja pilluni paisui niin nopeasti, että kaipasin jo kärsimättömästi toimintaa, mutta yritin asettautua lepotuolille mahdollisimman viettelevään asentoon. Nojasin päätyyn käsilläni ja kaarsin selkääni niin, että rintani törröttivät pystyssä ja takamukseni nousi tarjolle. Näin Larin silmien seuraavan jokaista liikettä ja avasin reisiäni ensin vähän ja sitten lisää.

Viileä ilma huokaili polttavan kuumaa vakoani vasten ja kysyin käheästi:

-Näinkö? Oonko mä nyt hyvä äitipuoli?

-Tosi hyvä. Itteensä tarjoava tuhma panopuu. Just sellanen, kuin mä oon unelmoinu.

Lari astahti luokseni, hänen kätensä vaelsi selälläni, ja kun hänen sormenpäänsä liukuivat taas jalkoväliini, hän mutisi:

-Ja niin saatanan märkä. Eihän suhun tarvi ees koskea.

Voihkin mielihyvästä, ja kun mies kurottautui nipistelemään nännejäni, uikutin malttamattomana:

-Ota mut jo.

-Ihan varmasti. Me ehditään tehdä tää toisenki kerran, ennen kuin faija tulee.

En löytänyt sanoja. Sana faija kohisi korvissani ja käänsin katseeni kohti riisuutuvaa miestä. Larilla oli voimakas, hoikka vartalo, ja kun hän riisui bokserinsa, näin paksun, suoran kullin seisovan ylpeästi ja tummanpunaisena vaalean karvoituksen keskellä. Minua varten.

-Mieti, jos mä saan pantua sut paksuksi. Helvetti mä sekoan, kun mä aattelen sitä, mies sanoi ja pyörähti viimein taakseni.

Se oli erittäin epätodennäköistä, mutta ajatus kiihotti minua silti. Tunsin kielen pakaroillani ja pakaravaossani, lipaisemassa kolostani tihkuvaa nestettä ja hieraisemassa peräaukkoani. Huulet kulkivat pitkin selkääni ylemmäs, sormet kaivautuivat lanteisiini ja sitten Lari painautui selkääni vasten. Hän kurottautui olkani yli katsomaan rintojani ja urahti:

-Enempää sä et esileikkejä saa, senki pikku narttu.

-Niin, minä vinkaisin ja huokaisin, kun Larin kalu painautui lihaani ja liukui häpyhuulieni välissä.

Keinutin lantiotani niin, että miehen kulli hieroi turpeita poimujani, mutta jäykistyin paikoilleni, kun mies runttasi elimensä pillunsuulleni ja ähkäisi:

-Mä en olis ikinä uskonu, että mä saan maistaa faijan herkkua. Ainakaan näin pian.

En olisi pystynyt vastaamaan, vaikka olisin halunnut ja odotin reidet vapisten, että mies työntyisi sisääni. Minä tosiaan tunsin itseni nartuksi. Likaiseksi lutkaksi, joka pani aviomiehen sukulaisia silmää räpäyttämättä. Tunsin paksun kullin liukuvan sisääni muutaman sentin ja valitin nautinnosta, kun pilluni supistui ja kiristyi Larin ympärille. Mies mutisi jotain käsittämätöntä, mutta jatkoi sitten ja puski sisälleni koko pituudeltaan.

-Kuuman äitipuolen tiukka vittu. Mä en helvetti keksi, mikä tuntuis paremmalta, mies supisi ja tunsin hänen tarttuvan toisella kädellään poninhäntääni.

Pilluni sykähteli jo lähes tuskallisesti ja rinnastani levisi tiukkoja mielihyvän iskuja ihoni alla. Ähkin vaimeasti, kun Lari pakotti minut odottamaan ja nautiskeli paikoillaan. Miehen vartalo vapisi hienoisesti, ja hän siveli toisella kädellään rintojani ja vatsaani raskaasti hengittäen.

Kun hän viimein alkoi naida, hän muuttui toiseksi ihmiseksi. Hän nykäisi minut divaanille niin, että ylävartaloni valahti alas ja takapuoleni sojotti pystyssä, ärähti kirosanan ja alkoi nussia kovin, nopein työnnöin, jotka saivat vartaloni nytkähtelemään ja divaanin allamme liikahtelemaan. Otsani painautui divaaniin, rintani viistivät pehmeää kangasta ja haukoin happea, kun Larin käsi kiertyi entistä tiukemmin hiuksiini.

Mies takoi minua kärsimättömästi ja juuri niin rumasti kuin olin halunnutkin, mutta kauhukseni vatsanpohjassani leimahdellut nautinto alkoi kuolla. Pumppasin lantionpohjanlihaksiani saadakseni jalkovälini innostumaan uudestaan ja yritin keskittyä kuuntelemaan rajun panemisen ääniä. Litinää ja maiskahduksia, vasta puoli tuntia aiemmin tapaamani miehen käheitä voihkaisuja, divaanin jalkojen kolahtelua lattiaa vasten. Pilluni sykähteli, mutta liian vaimeasti ja suustani karkasi:

-Kovempaa! Pane kovempaa.

-Helvetti, Lari huohotti ja tunsin hänen laskevan toisen jalkansa lattialle tueksi.

Mies työntyi entistä syvemmälle, kouri rintaani kovakouraisesti ja nykäisi minua sitten lujasti hiuksista. Nipistin silmäni kiinni ja vinkaisin.

-Kohta tulee, Lari ärisi ja minusta tuntui, että hänen kalunsa kovettui entisestään.

Tarjosin itseäni takamus pystyssä ja rinnat heiluen, tunsin yhä rajummiksi muuttuvat työnnöt, ja g-pisteeni alkoi kipinöidä vihdoin sinnikkäämmin, kun raotin silmiäni ja näin taideteokseni ja Tuuren työpöydän. Lari työnsi sormensa äkkiä peräaukkooni ja ärähti:

-Mä tuun saatana nussiin sua sittenki, kun sä oot maha pystyssä. Tuun varmasti.

Säädytön mielikuva räjähti aivoissani, pilluni lypsi Larin kalua jo tiukemmin, mutta olin auttamatta myöhässä. Pääni tömähti divaanin päätyyn, kun Lari porasi sisääni kuin jääkaira ja karjaisi nautinnosta. Mies romahti huohottaen päälleni ja henkäisi sitten:

-Helvetti, mitkä kyydit sulta saa.

Yritin antaa itseni rentoutua, mutta jo seksin aikana aivoihini pyrkinyt todellisuus pääsi pintaan ja minua kadutti. Mitä minä oikein yritin itselleni todistaa? Sitäkö, ettei elämässäni muhinut jotain, mitä en itsekään ymmärtänyt? Tyytymättömyyttä, epäilystä, kurottelua jotain sellaista kohti, mitä minulle ei edes oltu tarjottu. Tympeä ahdistus huuhtoi rintaani ja aloin miettiä, miten pääsisin Larista mahdollisimman nopeasti eroon.

Sitten kuulin ääntä keittiöstä. Puhelin. Minun puhelimeni. Se kilahti.

Voisiko se olla Ilmari? Ehkä hän halusi kommentoida jotain. Vaikka silakoita. Unohdin järjettömyyksissäni kaiken muun, ponnistin yhtenä raajojen sekamelskana Larin alta ja selitin hätäisesti:

-Mä ootan viestiä.

Juoksin ilkosen alastomana Tuuren työhuoneesta keittiöön, seksin jäljet vartaloani pitkin valuen ja otin jo vaienneen puhelimen hurjasti täriseviin käsiini. Tämä ei ole normaalia, päässäni tikitti, mutta ääni hukkui veren kohinaan korvissani.

Ja sitten näin sen. Saapuneen viestin. Se oli Ilmarilta.

Mulla on darra. Silkkaa maistuis.

Olin niin hehkuvan onnellinen, että auringonpaisteen huoneeseen levittämät säteet tuntuivat kietoutuvan ympärilleni ja lämmittävän minut päästä varpaisiin. Tuijotin viestiä virheineen ja silitin sormenpäälläni muutamaa pientä sanaa, jotka olivat tehneet minut onnellisemmaksi kuin mikään pitkään, pitkään aikaan. Sitten sain uuden viestin.

Helvetti. Silakka*

Tirskahdin ja aloin jo kirjoittaa uutta viestiä, kun kuulin takaani:

-Mitä sä ryntäilet?

Melkein heti tunsin miehen takanani. Larin käsivarsi kietoutui ympärilleni, mutta livahdin nopeasti karkuun puhelin kädessäni.

-Mulla on…tapaaminen. Sun pitää lähteä, henkäisin nopeasti.

-Joko sun huomiosta kilpailee joku toinenki?, Lari kysyi kevyesti.

Suutahdin ehkä hieman tekopyhästi.

-Mulla on menoa. Mä teen muutaki ku harrastan seksiä.

Lari perääntyi ja näytti hämilliseltä.

-Okei. Älä hermostu. Sä et aiemmin vaan vaikuttanu niin kiireiseltä.

-Mä huomasin just, miten paljon kello on, valehtelin sumeilematta.

Senhän minä nykyisellään jo osasin, ajattelin lievää itseinhoa tuntien. Lähdin kuitenkin päättäväisesti kohti kylpyhuonetta ja kuulin Larin sanovan:

-Mä soittelen.

Tuskin kuulin. Minulla oli niin paljon tekemistä. Kahden tekstiviestin tavaamisessa kuluisi varmasti koko ilta. Ja minun pitäisi suunnitella vastauskin.

Hei!

Tässä on ollu niin paljon äksöniä viikonloppuna, että tarinan jatko vähän viipyi, mutta tässä se nyt kumminkin on! Lopusta pääsee sitten ihmettelemään muitakin tarinoita yhden luvun verran, jos siltä tuntuu. 🙂

Oikin kivaa alkavaa uutta viikkoa!

t. Lilith

___________________________________

 

Emil lähti vasta paljon myöhemmin ja siihen mennessä koko pirtti lemusi seksiltä. Mies ei ollut juuri puhunut seksin lomassa. Hän oli vain kellistänyt minut milloin mihinkin ja nainut nautinnosta haukahdellen. Hän oli kyllä yrittänyt pitää huolen, että minäkin nautin, mutta pettymyksekseni kiihkoni oli lopahtanut nopeasti.

Olin kyllä lauennut vielä pari kertaa, mutta kun ensihuuma touhusta oli kadonnut, en enää ollut jaksanut innostua kuten ensimmäisellä kerralla. Yrittämisen puutteesta en kyllä itseäni voinut syyttää. Olin antanut Emilin pyöritellä minua mielensä mukaan, nipistänyt silmäni kiinni ja yrittänyt keskittyä. Valitettavasti ajatukseni vain harhailivat aina väärille urille. Kun yritin pakottaa itseni irti Ilmaria koskevista fantasioista, se vaati niin suuria ponnistuksia, että keskittymiseni seksiin herpaantui – niin rajua kuin se olikin. Kun Emil viimein pukeutui lähteäkseen, hän heitti minulle keinutuoliin jääneen vaaleanpunaisen aamutakkini ja sanoi:

-Soita, jos tuut kaupunkiin. Mä en saanu läheskään tarpeeksi.

Olin jo tuntikausien panemisesta puolihorteessa, mutta hymyilin Emilille.

-Okei.

Kun mies lähti, kietouduin läpikuultavaan, pieneen takkiini ja jäin sohvalle makaamaan. Minun olisi pitänyt tuulettaa, peseytyä ja pyyhkiä sohva, mutta en millään jaksanut. Venyttelin hajamielisesti käsivarsiani ja huomasin toivovani, että joku sallittu mies saapuisi seuraavanakin päivänä.

Ehkä voisin antaa Ilmarin elää omaa elämäänsä aivojeni pimeissä sopukoissa. Mitä pahaa mielikuvituksessa oli? Kun heittäytyisin seksiin, aikakin kuluisi huomattavasti nopeammin.

Viimeisin ajatus masensi minua vähäsen. Vietin kuherruskuukauttani. Eikö ajan olisi pitänyt suorastaan lentää? Kun otti huomioon, että minulla oli lupa pitää useita rakastajia, sen olisi luullut kiitävän kuin Concorde.

Kului tuskin varttituntia, kun kuulin auton ajavan pihaan ja jähmetyin paikoilleni. Kello oli jo kuusi, joten kukaan rakennusmies tuskin tuli tähän aikaan. Sen oli pakko olla Tuure.

Kun aviomieheni ilmestyi ovelle, nousin kyynärpääni varaan ja yritin näyttää salaperäiseltä. Näpelöin aamutakkini vyötä ja toivoin, että Tuure oli tarkoittanut, mitä oli veljestään sanonut. Miehen ilme näytti aluksi väsyneeltä, mutta hänen katseensa terävöityi, kun hän huomasi minut sohvalla.

-Emil kävi täällä, sanoin nopeasti tummalla äänellä ja lisäsin:

-Sillä vähän kesti.

Tuure silmäili minua päästä varpaisiin, tuli lähemmäs ja avasi takkini. Hän silmäili  punaisiksi purtuja ja imettyjä rintojani ja seksin jäljiltä liukasta vartaloani, istuutui viereeni ja hyrähti:

-Sähän olit nopea. Mä aattelin, että sen moraali kestää ees kuukauden.

Hänen silmänsä välähtivät ilmiselvästä innosta, ja hän sanoi:

-Panikohan se sut paksuksi?

Ajatus ei tuntunut niin innostavalta kuin olisi voinut, vaikka se seksin aikana oli kiihottanut minua. Heitin kuitenkin kevyesti:

-Ainaki yritys oli kova. Se haluu lisääki.

Tuure nosti toista säärtäni kuin olisin ollut jonkinlainen esine ja vihelsi.

-Ihana umpeen nussittu pikku Elsi. Mun pitää saada sut heti kans.

Mies ei vaivautunut riisumaan vaatteitaan – ei edes puvuntakkiaan. Hän otti vain kalunsa esille, painautui päälleni ja työntyi sisääni siinä. Makasin kyljelläni, puristin reisiäni yhteen ja inisin tuskasta ja nautinnosta, kun aviomieheni alkoi naida minua murahdellen ja tiukoin, nopein työnnöin. 

Hänen kiihkonsa oli aivan eri luokkaa kuin viime päivinä muutoin, ja kun hän tukisti hiuksiani ja aurasi turvonneen pilluni auki, kiihotuin siitä, miten eläimellisesti hän minua käsitteli. Kuten veljensäkin. Olin aiemmin ajatellut astutettavaa tammaa ja nyt jos koskaan tunsin sellainen olevani.

-Veljen siemenet sisällä. Voi jumalauta. Täällä se on pannu mun vaimoa mun selän takana. Tuntuiko hyvältä, kulta? Oliko ihanaa saada Emil hairahtuun?, Tuure huohotti katkonaisesti.

Läähätin myöntymystäni, kun kipeä orgasmi lepatteli vatsassani ja puhkesi sitten sykähtelemään jalkovälissäni. Tuure laukesi miltei saman tien ja vavahteli ilmiselvästi valtavasta kliimaksista. Hän lysähti päälleni ja huohotti hiuksiini, mutta äkkiä en halunnut häntä siihen. En päälleni enkä lähelleni. En kuitenkaan keksinyt syytä paeta oman mieheni alta, kun kerran olin maannut hänen veljensä alla puoli päivää, joten alistuin odottamaan ja puristin silmäni kiinni.

-Ehkä meidän pitäis lyhentää honeymoonia ja lähteä kaupunkiin. Siellä sulla on enemmän tarjontaa, Tuure kuiskasi.

Epämukava oloni paisui irrationaaliseksi kauhuksi.

-Ei! Mä…

Etsin mielestäni paniikissa sopivaa tekosyytä ja selitin:

-Mä pääsin just vauhtiin maalaamisen kans ja…ja mä haluun nähdä…ateljeen valmiina.

Tuure nousi päältäni ja läimäisi minua takapuoleen.

-Kunhan et innostu paneen jotain raksajätkiä, hän hörähti.

Nipistin suuni kiinni ja nousin horjuen seisomaan, mutta lopulta en malttanut pysyä hiljaa.

-Mitä vikaa niissä on? Onhan kondomit keksitty, kysyin mahdollisimman kevyeen äänensävyyn.

Tuure tuhahti.

-Kuka tahansa osaa naulata pari lautaa pystyyn tai porata lattian paskaksi. Ja kondomeihin ei oo mitään luottamista. Varsinkaan jonku himokkaan rakennusmiehen käsissä.

Sivuutin Tuuren kondomin käyttöä koskevat epäluulot.

-Osaisitko sä? Tehdä vaikka katon tai…tai ton yläkerran kylpyhuoneen?, minulta pääsi huolimattomasti.

Tuure siristi silmiään. Hän ei ollut tyhmä mies, eikä minun olisi kannattanut mennä haastamaan häntä sellaisessa asiassa.

-En tietenkään. Mutta kai sä tiedät, että vielä muutama vuosikymmen sitten joka mies rakensi oman mökkinsä kyläläiset apunaan.

Olisin halunnut hyökätä ja huomauttaa, että Tuuren punamultatalon remontointi sellaiseksi kuin se oli tai yläkerran spa tuskin olisi onnistunut keneltä tahansa eikä navetan edistyminenkään sellaista vauhtia kuin se edistyi. Mies näki ilmeestäni jotain ja lausui hitaasti:

-Ilmariako sä oot katellu? Sehän on just sitä lajia, johon naiset iskee silmänsä.

Pidin suuni kiinni, mutta silmäni kääntyivät syyllisinä katsomaan Tuuren sijasta seinää. Tuure veti vyönsä kiinni, nojautui sohvan selkänojaa vasten ja jatkoi viileästi:

-Se on ahkera poika ja sillä on taito rakentaa, mutta mä haluun mun lapselta vähän enemmän kuin jotain timpurigeenejä.

Minua ärsytti tapa, jolla Tuure kutsui Ilmaria pojaksi, kun tämä selvästi oli lähempänä kolmeakymmentä, mutta suorastaan ällötti, miten mies sanoi sanan timpurigeenejä. Rintaani kalvoi jokin voimakas tunne, enkä enää välittänyt, mitä sanoillani paljastin.

-Mulla on aika työläinen tausta itelläki. Eikä geenit lapsen tulevaisuutta määrää. Ilmari voi olla timpuri, mutta sillä on myös inssin tutkinto ja oma firma. Se on aika paljon se!

Ääneni soi pirtissa epätavallisen kiihkeänä ja vähältä piti, etten polkenut jalkaa sanojeni vahvistukseksi. Tuure pärskähti ylimielisesti viimeisille sanoilleni ja  tapitti minua katse jo avoimen vihamielisenä.

-Ja mistäs sä tän kaiken tiedät? Joko teillä on jo kovinki läheiset välit? Ilmari on varmaan halunnu tehä suhun vaikutuksen ja vähän liioitellu. Sillä on ollu luvut kesken kohta kymmenen vuotta. Geenit ei ehkä määrää kaikkea, mutta Ilmarilla on lukihäiriö. Ja jos sä et satu tietään, se vaiva periytyy helvetin helposti. Jätkä ei osaa vähääkään pitempää lausetta kirjottaa oikein, ja mähän en mun lapsesta sellasta tolvanaa halua. Jos sun on pakko panna raksajätkiä, pane kortsulla jotain muuta. Ilmariin et koske.

Tuure yritti varmaankin ampua alas Ilmaria kohtaan tuntemaani mielenkiintoa, mutta hän epäonnistui pahan kerran. Serkullani sattui olemaan lukihäiriö ja tiesin, miten raskasta sen kanssa oli elää. Heinille se oli tarkoittanut jatkuvia ponnisteluja läpi kouluajan ja keskeytyneitä sairaanhoitajaopintoja. Ilmarilla täytyi olla valtavasti tahtoa ja kunnianhimoa, jos hän oli valmistunut insinööriksi ja uskaltanut panna firman pystyyn. Ja mitä aviomieheeni tuli, hän kuulosti ensimmäistä kertaa halpamaiselta ääliöltä.

-Mun serkulla on lukihäiriö. Se on häiriö. Se ei tee ihmisestä tolvanaa, kajautin melko teräksiseen sävyyn kädet lanteilla.

-Ihan sama, mutta kyllähän säki tiedät, että sellanen ihminen ainaki vaikuttaa vähän vajaalta, Tuure kehtasi kinata ja hymyili sitten hyvittelevästi.

-Saat sä Ilmaria kattoa. Ei se multa oo pois. Jos meillä ei olis tätä meidän projektia, sä saisit pannaki sitä. Mutta ei nyt.

En muistanut, milloin viimeksi olin ollut niin vihainen, enkä ymmärtänyt aivan itsekään, mistä tunnemylläkkäni johtui. Miksi halusin puolustaa niin raivokkaasti miestä, joka ei ollut minusta kiinnostunut ja jolle merkitsin vain inhottavaa virhettä? Pelkkä seksuaalinen kiinnostus ei sitä selittänyt.

-Mä en oo katellu ketään muuta koko päivänä kuin Emiliä, valehtelin röyhkeästi ja tokaisin sitten:

-Mä meen pesulle.

Tuure ei seurannut ja sekin ärsytti minua. Minun olisi ollut paljon helpompi pitää hänestä ja ehkä jopa rakastaakin häntä, jos hän olisi tullut perääni, hellitellyt minua ja kertonut minulle vaikka päivästään tai että oli kaivannut minua. Ne olivat taas ajatuksia, joita ei päässäni yleensä liikkunut ja ärsyynnyin itseeni niin, että mottasin kaakeliseinää. Kaakelit toivat Ilmarin mieleeni, ja vaikka hän tuskin oli asentanut laattoja, hän oli todennäköisesti ollut mukana suunnittelemassa kylpyhuonetta ja…Mottasin seinää uudestaan. Raivoissani.

Ilmari ei halunnut minua. Miksi riidellä Tuuren kanssa sellaisesta, millä ei ollut mitään todellista vaikutusta elämääni? Pahimmassa tapauksessa Tuure ei enää luottaisi minuun ja alkaisi kaventaa valinnanvapauttani. Mielessäni käväisi, että ehkä minun olisi pitänyt tarttua Tuuren tarjoukseen Helsinkiin lähtemisestä. Siellä minulla varmasti olisi enemmän mahdollisuuksia…toteuttaa itseäni. Ja maalata taas turvallisesti töitä, jotka ammensivat inspiraationsa luonnosta ja kaupungista – ei yhdestä poninhäntäisestä rakennusmiehestä.

*****

Pari päivää meni kohtuullisen helposti. Se, että Ilmari ei ollut paikalla, auttoi huomattavasti. Tosin päähäni tuntui kasvaneen höyhenpuu, joka kutitti aivojani kiduttavasti kaiken aikaa ja yllytti käymään navetassa kysymässä, missä mies oli. Tai milloin hän taas tulisi käymään.

Se olisi tietysti läpinäkyvä ja naurettava siirto, kun voisin milloin tahansa soittaa Ilmarille ja kysyä itse. Hänen puhelinnumeronsa oli hänen firmansa sivuilla. Olin käynyt katsomassa. Eikähän minulla oikeasti ollut mitään asiaa. Halusin vain tietää, milloin mies taas olisi paikalla. Niin kovasti, että olin tulossa hulluksi.

Pyörähdin tympääntyneenä sängyssäni, kun kuulin Tuuren kolistelevan viereisessä huoneessa. Hän haki kiikareita, sillä hän oli päättänyt bongailla kävelyretkellään lintuja. En tiennyt, oliko hän aiemminkin harrastanut lintubongausta, eikä minua kiinnostanut. Halusin vain nukahtaa uudelleen.

Vajaan kymmenen minuutin kuluttua kuulin nopeat askeleet, tyytyväisen moi moin ja ovi paukahti kiinni. Henkäisin helpotuksesta, suljin silmäni ja yritin rauhoittua. Seksihetkemme oli ollut lyhyt ja kaavamainen, enkä ollut edes ehtinyt saamaan orgasmia. Sujautin käteni pöksyihini ja päätin jatkaa siitä, mihin olin jäänyt. Mielessäni väikkyivät Ilmarin tummat silmät ja suuret kädet ja…Havahduin haaveistani, kun kuulin auton ajavan pihamaalle.

Vilkaisin kelloa. Puoli seitsemän lauantaiaamuna. Kuka ihme tuli tähän aikaan? Rakennusmiehet olivat kyllä olleet paikalla viime lauantaina, mutta hekin olivat tulleet vasta yhdeksän aikoihin.

Livahdin sängystä ikkunan ääreen ja ihokarvani nousivat pystyyn, kun näin kolhuisen, mustan pick-upin parkkeeraavan navetan eteen. Ilmari nousi autosta terävin, nopein liikkein ja paiskasi oven niin lujasti kiinni, että pienempi auto olisi saattanut kellahtaa kumoon. Hän otti jotain lavalta ja harppoi kohti navettaa.

Halusin kirmata saman tien perään. Halusin, vaikka se oli järjetöntä.

Ajattelematta enempää kiskoin tukkani poninhännälle ja vedin alastoman vartaloni peitoksi lyhyen valkoisen hellemekon, jonka olin illalla pukenut päälleni ennen nukkumaanmenoa. Siinä oli pussittavat hihat ja lyhyt kellohelma, ja se oli Tuuren hyväksymästä valikoimasta yksi lempivaatteitani. Ehdottomasti myös epäkäytännöllinen pölyisessä navetassa, mutta en piitannut. En piitannut yhtään mistään.

En pukenut edes kenkiä. Komusin nopeasti porstuaan ja kun pääsin pihamaalle, pyrähdin juoksuun.

Ryntäsin paikalle sellaista vauhtia, että Ilmari kuuli tuloni. Hän oli ollut kumartuneena jonkin ääreen, mutta hän käännähti ympäri ilme huolestuneeksi valahtaneena.

-Mitä? Onko jotain sattunu?

Niin pehmeä, sorainen, matala ääni. Minusta tuntui kuin pikkuisia kiviä olisi vierinyt pitkin selkärankaani ja auoin hetken typerästi suutani. Tummat silmät kulkivat ylitseni, mutta palasivat nopeasti silmiini, eikä minulla ollut tarjota minkäänlaista selitystä.

-Mitä sä täällä näin aikaisin teet? Lauantaina, henkäisin sitten ja tunsin vaivaantuneisuuden punan kohoavan kasvoilleni.

Näytin varmasti kauhealta. Tukkani vaati paljon huolenpitoa, eikä minulla ollut meikin hiventäkään. Ja nyt kun ajattelin asuani…Olin mekkoni alla ilkosen alaston ja vilkaistessani alas näin nännieni kiristyneen paljastavasti ja kuultavan valkoisen kankaan läpi. Se olisi voinut johtua viileästä ilmasta, mutta ilma ei ollut viileä. Eikä minun kylmä. Ilmarin kasvot jähmettyivät kohteliaan muodollisiksi ja hän tokaisi:

-Anteeksi, jos mä herätin. Mulla on miesvajausta. Nikke venäytti eilen kätensä, enkä mä saanu tänne ketään tällasella aikataululla.

-Ei kai sulla niin kiire oo?, puuskutin onnellisena, kuin Niken käsivaivat olisivat olleet suurempikin riemun aihe.

-On. Tää projekti pitää saada loppuun, Ilmari vastasi synkästi.

Mies avasi äkäisen näköisenä pakkauksesta jotain, mikä näytti suurelta siveltimeltä, ja vaikka hän oli pukeutunut vain virttyneeseen harmaaseen t-paitaan ja parempiakin päiviä nähneisiin harmaisiin työhousuihin, en koskaan ollut nähnyt mitään haluttavampaa.

Vatsassani kiehui hirveä, tervainen himo, jota ei tainnuttaisi minkäänlainen seksisessio Tuuren tai hänen kavereidensa kanssa. Miksi Tuure ei tehnyt minulle mitään sellaista? Tai kukaan muukaan. Mieleni teki kävellä Ilmarin luo, riisua hänen vaatteensa ja hukkua hänen syliinsä ikuisiksi ajoiksi.

Tyydyin toiseksi parhaimpaan vaihtoehtoon. Seisoin ovella ja katselin.

Mies kiskoi sulkeutuneen näköisenä kannen suuren sangon päältä, upotti siveltimensä jonkinlaiseen mustaan mönjään ja katsahti minuun.

-Oliko sulla jotain asiaa?

Avasin taas suuni ja suljin sen, kuin olisin ollut vatsastapuhujan nukke ilman isäntää. Pääni oli tyhjä kaikista järkevistä ja järjettömistä tekosyistä, ja kun olin seisonut muutaman sekunnin tarkkailevan tumman katseen edessä, käteni alkoivat hapuilla mekkoni helmaa. Ilmarin katse käväisi lanteillani, mutta nousi nopeasti ylös.

-Saitteko te asiat kuntoon sun avovaimon kans?, kysyin lopulta tavallista kimeämmällä äänellä.

Ilmarin hartiat jännittyivät silmin nähden, ja hän kumartui nopeasti levittämään mönjäänsä betoniselle alueelle, jolta kohosi yksi navetan pylväistä.

-Älä sä siitä huolehdi.

-Mutta mä haluisin tietää, suustani pöllähti.

Totta kai minä halusin tietää, mutta en mitenkään myötätuntoisessa mielessä. Tauko avovaimon kanssa kelpaisi minulle. Halusin, että Ilmari olisi vapaa tekemään jotain. Jos vaikka saisin vain yhden suudelmankin. Tosin juuri sillä hetkellä mies näytti siltä, että minun suutelemiseni oli melko kaukana hänen mielestään.

Ilmari nousi niin äkillisellä liikkeellä, että hätkähdin. Hän nakkasi siveltimen metallisella työtasolla olevaan astiaan ja istahti samaiselle tasolle. Mies tarkkaili minua hetken silmät valppaina kuin olisi lukenut laskelmoivat, omaa etua tavoittelevat ajatukseni ja kohautti sitten olkapäitään.

-Se on ohi. Todennäköisesti.

Jotain valtavaa humahti lävitseni, kuin suuri, musta naakkaparvi syöksymässä kohti haaskaa.

-Mutta eihän se…eihän se…

En pystynyt muodostamaan järkevää lausetta ja lopetin heti alkuunsa. Ilmarin kasvot vääntyivät kummallisen pahaenteiseen hymyyn, ja hän sanoi viivytellen:

-Toisin ku sun, mun liitot ei oo epätavallisia. Koskaan. Joten se siitä.

Jokin miehen ilmeessä sai naakkaparven sisälläni raakkumaan miltei verenhimoisesti, ja keksin viimein jotain, mikä kuulosti asialliselta, vaikka olikin pelkkä tekosyy pysytellä Ilmarin läheisyydessä.

-Voisitko sä vähän esitellä mulle tän…suunnitelmia? Vaikka iltapäivällä, kysyin toiveikkaasti.

Ilmarin silmiin syttyi arvioiva kimallus, joka jollain kummalla tavalla sekä pelotti että kiihotti minua.

-Eikö Tuure oo kertonu niistä jo?, Ilmari kysyi hitaasti.

-Ihan vaan päällisin puolin. Mä kuulin, että tähän saa pienen esittelytilanki, kun tää on aika suuri ja…

-Kun mä saan ton bitumin laitettua, mä kärrään noi loput betoniromut helvettiin, että putkimies pääsee maanantaina hommiin. Jos sä haluut jostain puhua, me voidaan tehdä se yhtä hyvin nyt, kun mä en vielä oo yltä päältä paskanen.

Vilkaisin taakseni hiukan syyllisesti, mutta sitten muistin, että Tuure oli lintubongausretkellään.

-Okei, lupasin nopeasti, ennen kuin mies ehtisi ottaa sanansa takaisin.

Sitten keksin loistavan idean. Minusta se ainakin oli loistava.

-Haluutko sä jotain syötävää? Mä voin tuoda. Vaikka välipalaksi. Tai voidaan syödä samalla, kun jutellaan.

Äänestäni paistoi lähes lapsellinen toiveikkuus, ja värähdin, kun Ilmarin kasvoilla näytti käväisevän ivallinen hymy.  Mies katsahti kattoon ja sitten taas minuun sama selittämätön hohde silmissään.

-Selvä. Mä join vaan kahvia. Kiitos.

-Mistä sä tykkäät? Mulla on vaikka mitä. Sämpylöitä ja pullaa. Keitettyjä munia. Tai vispipuuroa! Mä tein sitä eilen.

Ääneni soi miltei falsetissa ja minua hävetti. Kuulostin hysteeriseltä kanaemolta enkä kiinnostavalta naiselta. Olisin halunnut vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka suhteemme sitten olisikin…asiallinen.

Ilmari kallisti päätään ja hänen katseensa tuntui kietoutuvan ympärilleni kuin köysi.

-Mä tykkään vispipuurosta maidon kans, hän myönsi säyseästi äänellä, joka ei sopinut lainkaan hänen ilmeeseensä ja lisäsi sitten:

-Tuo mitä haluut.

Seisoin paikoillani muutaman sekunnin, kunnes informaatio saavutti aivosoluni ja hymyilin innokkaasti.

-Okei. Mä tuon.

Palasin talolle, mutta kun vedin ulko-oven takanani kiinni, painauduin sitä vasten, päästin pitkän, kuuman puhalluksen leyhymään ympärilläni ja suljin silmäni. En tiennyt, mitä olin tekemässä, mutta kuten suuren inspiraation hetkellä, en ajatellut vaan toimin. Kävelin keittiöön ja aloin kasata pöydälle kaikenlaista.

Toisin kuin moni rakastajani oli kuvitellut, en ollut pelkkä itseään puunaava biletyttö. Maalaamisen lisäksi pidin kaikenlaisesta muustakin käsillä tekemisestä kuten neulomisesta ja askartelusta. Eniten pidin kuitenkin ruoanlaitosta. Olin maatalollakin ehtinyt jo tehdä itse sämpylöitä, vispipuuroa ja kotikaljaa. Äiti oli opettanut minut arvostamaan hyvää kotiruokaa, ja vaikka en mikään Michelin-kokki ollutkaan, osasin tehdä kaikkea siskonmakkarakeitosta beef Wellingtoniin.

Olin tarjoutunut tekemään ruokaa Tuurellekin, mutta mies istui mieluummin ravintoloissa.

-Musta on kiva esitellä sua ja mulla on varaa maksaa ravintolasta. Miksi mä panisin noi kauniit kädet pyöritteleen jotain lihapullia?, mieheni oli kommentoinut.

Heitin Tuuren ja hänen mielipiteensä nopeasti mielestäni ja sulatin mikrossa pakastimesta ottamani sämpylät. Täytin ne kinkulla ja viipaloidulla kananmunalla, salaatilla ja ohueksi siivutetulla kurkulla ja voitelin sämpylät voin lisäksi ohuesti sinapilla. Käteni suorastaan lensivät, kun pakkasin suuren astian vispipuuroa Tupperware-astiaan ja pilkoin banaania ja omenaa toiseen. Täytin pienemmän purkin mansikoilla ja sitten keksin tehdä vielä paksua, herkullista vadelmasmoothieta.

Kun katsoin pöydälle läjäämääni ruokavuorta, minua alkoi epäilyttää ja nolottaa. Nielaisin tuskallisesti, kun ajattelin, että Ilmari saattaisi nauraa. Kukaan mies ei yleensä nauranut minulle, ellen halunnut hänen nauravan, mutta Ilmari saattaisi hyvin tehdä niin.

Naurakoon, kivahdin itselleni mielessäni. Sitä helpommin pääsisin yli tästä kirouksesta. Otin keittiön nurkasta suuren, kauniin tuohikorin, jonka olin löytänyt hylättynä yhdestä vaatekaapista ja pakkasin sen ääriään myöten täyteen. Kahden litran kotikaljapullo minun piti kantaa toisessa kädessäni, mutta onnistuin pujottelemaan talosta ulos ja kantamaan kaiken navetan ovelle.

Ilmari oli saapuessani kumartunut sivelemään bitumiksi kutsumaansa ainetta toisen pylvään juureen, mutta hän nousi, kun saavuin kantamuksieni kanssa.

-Anteeksi, että kesti, sanoin kummallisen värisevällä äänellä ja lisäsin:

-Mä toin vähän kaikkea.

Ilmarin silmät osuivat kantamaani koriin ja kotikaljaan, ja olin tosiaankin näkevinäni huumorin välähdyksen miehen silmissä.

-Sä teet fyysistä työtä. Se kuluttaa, sanoin puolustevalla äänellä ja lisäsin:

-Tästä jää varmaan lounaalleki. Pidät kaiken vaan varjossa, ettei smoothie ja kalja lämpene. Vaikka nyt ei vielä oo kuuma tietenkään…

Vaikenin, kun tajusin lörpötteleväni.

-Smoothieta?, Ilmari kysyi melkein häkeltyneen näköisenä.

-Tota joo. Mä tein. Ja mä laitoin hedelmiä ja marjojaki mukaan. Ja täytettyjä sämpylöitä. Mä en tiedä, mistä sä tykkäät, mutta kun sä sanoit…

-Mä en oo nirso, mies keskeytti ja jatkoi:

-Mä oon alustavasti sopinu Tuuren kans, miten tää tila tehtäis, mutta jos sä haluut vaikuttaa…

-Syödään nyt ensin, ehdotin sydän tykyttäen ja vein korin työtasolle.

Ilmari katseli minua taas sama outo hehku silmissään kuin ennen keittiöön ryntäämistäni, ja minua vapisutti jostain syystä. Hän siirsi korin tason toiseen päähän ja istuutui itse sen viereen nostaen toisen jalkansa alempana olevalle askelmalle. Sitten hän alkoi kaivella korin sisältöä.

Katselin hetken Ilmarin liikkeitä, kuin niissä olisi ollut jotain vaarallista. Näin jännittyneen leukapielen, pitkän, tuiman rypyn kulmien välissä, rauhalliset, vakaat kädet, jotka nostelivat pakkaamiani tavaroita korista. Minua heikotti. Jos olisin tehnyt, kuten halusin, olisin kävellyt mieheen kiinni ja kaivanut kynteni niin syvälle, ettei hän olisi päässyt ikinä irti. Ikinä.

Mielipuoliset ajatukseni alkoivat pelottaa minua ja katkaisin niiden virran toiminnalla. Liu’uin lantio keinahdellen Ilmarin luo ja hypähdin melko korkealle tasolle istumaan. Vielä kun asettelin itseäni mukavaan asentoon, Ilmari liikahti lähemmäs ja hänen käsivartensa hipaisi omaani. Näkymättömät muurahaiset valtasivat jokaisen neliösentin vartalostani ja vilkaisin miestä nopeasti.

Hän oli ottanut esiin täytetyn sämpylän ja kysyi täydellisen tyynesti, näköjään tiedostamatta millaisessa myllerryksessä kehoni oli:

-Mitä sä haluut syödä?

Ponnistin jalallani tukea askelmasta ja onnistuin hivuttautumaan aavistuksen lähemmäs.

-Ihan sama. Vaikka sämpylän ja vähän smoothieta.

Ääneni oli tumma ja hiukan säikky, sillä vaikka kaikki vaikutti päällisin puolin normaalilta, ilmapiirissä oli jotain…nyrjähtänyttä.  Ilmari ojensi minulle sämpylää, ja katsoin sitä pari sekuntia kuin hyvän ja pahan tiedon puusta poimittua hedelmää. Otin leivän vasempaan käteeni ja annoin oikean käsivarteni painautua pariksi sekunniksi hänen käsivarttaan vasten. Se oli lämmin ja lihaksikas, ja puristin reisiäni mahdollisimman huomaamattomasti yhteen, kun ihomme liukuivat hetken toisiaan vasten. Ilmarin ripset laskeutuivat poskille aivan kuin hän olisi miettinyt jotain, mutta sitten hän nosti taas katseensa ja sanoi rauhallisesti:

-Musta sitä esittelytilaa ei oo mitään järkeä laittaa minnekään muualle kuin tohon sisäänkäynnin yhteyteen. Mutta minkä kokoinen tai mallinen siitä tilasta tulee – sen sä voit päättää.

Vilkaisin ympärilleni. Ilmari oli tietenkin oikeassa. Katselin vasta-asennettuja kattoikkunoita ja onnistuin kysymään:

-Saisko siitä esittelytilasta sen kokoisen, että siihen mahtuis pari kattoikkunaa?

Puraisin sämpylää ja kuuntelin, kun Ilmari selitti matalalla äänellään mittoja, jotain seinän paikasta, vaihtoehdoista. Ketä minä yritin huijata? Mies olisi minun puolestani voinut lukea bitumisankonsa ainesosaluetteloa ja minä olisin kuunnellut aivan yhtä hurmaantuneena. Päätin yrittää kiskoa Ilmarista jotain henkilökohtaista. Jotain, mikä ei koskisi navettaa tai remonttia.

-Mmm. Niin. Tosiaan. Mä luulen, että se on hyvä.

Nyökyttelin painavasti ja törmäsin tummanvihreään katseeseen.

-Mikä? Kumpi olis parempi?, Ilmari kysyi hieman venytellen.

-Toka. Toka olis oikein hyvä, vakuutin kiireesti, vaikka olin aivan ulalla siitä, mikä ero esitetyissä vaihtoehdoissa oli.

Siirryin kiireesti suunnitelmani uuteen vaiheeseen, ettei Ilmari alkaisi tentata minua ”tokan” vaihtoehdon ominaisuuksista enempää.

-Pidätkö sä mistään taiteista? Vaikka…elokuvista tai musasta?, kysyin aidon uteliaana.

Ilmari käänsi katseensa eteensä ja kuittasi ilkamoivalla äänellä:

-En mä aivan juntti oo. Kyllä kai kaikki tykkää jostain elokuvista tai musiikista. Mun äiti on töissä taidemuseossa. Ei mitään hienoa, ihan vaan valvojan hommissa se on, mutta se maalaa omaksi ilokseen ja raahas mut jo lapsena kaiken maailman museoihin. Historiallisiin, luonnontieteellisiin, kaikkiin mahdollisiin. Mutta enimmäkseen taidemuseoihin.

Tunsin silmieni pyöristyvän ja tiedustelin ehkä turhan innokkaasti:

-No onko sulla jotain lempparia? Tyyliä tai…tai taiteilijaa?

Ilmari pureskeli sämpyläänsä, silmäili minua pitkään ja vastasi ironisesti:

-Bauhaushan mun lemppari täytyy olla. Siinähän on sanat rakennus ja talo.

-Onko se oikeesti sun lemppari?, tivasin käheällä äänellä, sillä miehen käsi hipaisi taas kättäni.

-No ei. Vaikka se arkkitehtuuri kyllä on hienoa. Mutta kyllä mun maku vähän insinöörimäinen on. Mä tykkään Victor Vasarelystä ja Piet Mondrianista.

Nauroin niin hersyvästi, että mieleni teki painaa käsi suulleni. Niin oudolta ääni kuulosti korvissani. Annoin naurun kuitenkin tulla, kun näin, miten Ilmari katseli kasvojani.

-Kai sä tiedät, että Mondrian oli aika kaukana insinööristä? Abstrakti taide oli sille henkisyyden ilmentymä, kysyin lopulta leikillisen moittivasti.

Ehkä hieman flirttailevasti. Ehkä aika paljonkin flirttailevasti.

-Ja mä kun luulin, että ne laatikot oli jotain pohjapiirroksia, Ilmari vastasi haudanvakavana.

Sydämeni läpätti niin, että luulin pyörtyväni, ja näin taas sen saman väreilyn, jonka olin nähnyt aiemminkin. Ilma vääntyi ja kiertyi ympärillämme ja minusta näytti, että Ilmarikin näki sen. En halunnut pilata intiimiä tunnelmaa, joten vaihdoin aihetta ja vähän aikaa juttelimme museoista yleensä.

Ilmari oli todellakin käynyt museoissa. Hauskimmilta kuulostivat mekaanisen musiikin museo ja museo, jossa hän 18-vuotiaana oli joutunut kokemaan 1950-luvun koulupäivän – ja molemmat museot kuulemma sijaitsivat Suomessa. Miehen ääni velloi ympärilläni pehmeänä ja karheana ja hänen silmänsä hohtivat itseironiasta, kun hän selitti:

-Siinä mä veisasin aamulla virttä koulun avajaisiksi ja vitutti niin helvetisti. Mulla oli karmea krapula, mutta mä olin luvannu äidille viedä sen sinne Tervakoskelle, enkä mä oo vielä tänäkään päivänä varma, olinko mä ees ajokunnossa. Tuskin. Se museon opettaja avas taatusti luokan ikkunan siksi, että koko huone haisi vanhalle viinalle.

Nauroin taas ääneen. Minulla oli niin hyvä olla, että olin unohtanut kaiken paitsi Ilmarin. Siksi minusta tuntui täysin luonnolliselta painaa kämmeneni Ilmarin kädelle, joka lepäsi työtasoa vasten. Mies vaikeni ja katsoi alas käsiimme.

Puraisin huuleeni, kun suuret rystyset painautuivat sormiani vasten. Ilmarin sormet näyttivät käteni alla valtavan suurilta ja pitkiltä, ja liikahdin levottomasti. Mitä pitempään olimme jutelleet, sitä kärsimättömämmäksi vartaloni oli käynyt ja nyt se karjui vaatimuksiaan jo kuin leijona.

-Tästähän tässä koko ajan oli kysymys, eiks niin? Joko sä tarvit lisää huomiota, Elsi? Eikö Emil onnistunu pitään sua paria päivää pidempään tyytyväisenä?

Vähäksi aikaa hellittänyt ilmapiiri kiristyi jälleen niin pingottuneeksi, että korvissani siritti. Ilmarin pehmeän äänen alla oli vaarallinen terä, joka sai jalkovälini kiristymään suorastaan tuskallisesti, mutta sanoja en heti tajunnut. Katsoin kättäni miehen käden päällä ja nuolaisin huuliani, kun mies tarttui sormiini, käänsi kämmeneni näkyviin ja piirsi sille pienen ympyrän.

Huokaisin raskaasti ja seurasin silmäluomieni raoista, kun Ilmarin etusormi lähti seuraamaan käsivarteni ohuen ihon alta kuultavan verisuonen linjaa ja hivuttautumaan kohti kyynärtaivettani. Aivoni tuntuivat poksahtavan rikki ja reisieni välissä jyskytti, mutta jotenkin yksi sana onnistui uimaan tietoisuuteeni. Emil.

-Mitä? Mitä?, kysyin poissaolevalla äänellä ja nostin mitäännäkemättömät silmäni kohti Ilmarin kasvoja.

Miehen iirikset näyttivät lähes mustilta ja hänen kasvoillaan leikki pieni, pirullinen hymy.

-Halusitko sä taas vaihteeksi astua paremmista piireistä pari askelta alemmas? Leikkiä vähän työmiesten kans?

Ilmari nykäisi mekkoni hihaa ja paljasti olkapääni. Silmät yhä silmissäni hän sujautti sormensa kankaan alle ja veti, kunnes himosta turpea rintani pullahti esille.

-En mä…mun liitto on avoin, sopersin kieli paksuna, mutta hatara selitykseni keskeytyi, kun Ilmari puristi rintani käteensä.

Huuleni nipistyvät yhteen ja niiden välistä karkasi pieni ooh.

–No niin oli pirtin ja eteisen välinen oviki, kun mä kävin talossa vessassa. Ooksä jotenki sairas vai onks tää joku kieroutunu harrastus? Vokotella jokaista miestä, joka tielle sattuu?

Ilmarin ääni oli vihasta särmikäs, mutta samaan aikaan siinä kupli tulinen himo. Yritin koota ajatuksiani, mutta rintani oli mielihyvästä räjähtämäisillään, ja kun mies vei toisen kätensä kyselemättä reidelleni ja sujautti sen röyhkeästi helmani alle, sääreni avautuivat ja sormeni ampaisivat harmaan t-paidan rintamukselle.

-Ei mulle tarvi ruokaa kantaa, Ilmari kuiskasi.

Hänen peukalonsa hieroi rinnankärkeäni ja käsi helmani alla saavutti litimärkänä kituvan pilluni.

Miehen sormenpäät hipoivat liukkaita häpyhuuliani ja hieroivat kosteita sisäreisiäni pienin, pyörivin liikkein ja hänen huulensa koskettivat omiani, kun hän kehräsi hiljaa:

-Eikä mulle tarvi jutella mukaviakaan. 

Kujersin pehmeästi kuin kyyhkynen. Ilmari ujutti yhden sormensa vakooni, ja kun hän kosketti tiukkana nappulana tykyttävää klitoristani, silmäni sulkeutuivat ja kuulin papattien paukkuvan korvissani.

Mies nousi äkillisellä liikkellä seisomaan, silmäni rävähtivät taas auki ja anelin kuristuneella äänellä:

-Älä. Älä lopeta.

Ilmari painoi kasvonsa miltei kiinni omiini ja murisi hiljaa:

-En mä mitään oo lopettamassa. Mä hoidan loppuun sen, mikä multa viimeksi jäi kesken.

Nopealla liikkeellä hän osittain kieräytti ja osittain nosti minua niin, että päädyin selälleni työtasolle. Sydämeni tuntui täyttävän koko ylävartaloni ja se löi niin lujaa, että pelkäsin kylkiluideni murtuvan. Ilmari seisoi työtason päädyssä kuin tuomion enkeli, kaivoi kovat sormensa lantiooni, ja nykäisi minut aivan tason reunalle. Sitten hän sanoi silmät mustina kuin kaivot:

-Mä en ihan ottanu tosissaan niitä sun juttuja aiemmin. Mä aattelin, että sä tykkäät vaan härnätä. Mutta kun mä kuulin sut ottamassa munaa Emililtä, mä aattelin, että kyllä mulleki innokas pillu kelpaa.

Ilmarin matala ääni jyrisi ihoni alla kuin hävittäjäkone. Mies painautui reisieni väliin ja kumartui ylleni tummanvihreät silmät leimuten samalla, kun hän nykäisi mekkoni yläosan vyötärölle.

-Mun liitto…Tuure voi tulla…, sopersin hiljaa ja Ilmari virnisti kylmästi.

-Ahaa. Sun liitto ei sitten ookaan ihan avoin.

-On…mutta…se on…mutta Tuure ei tykkää…

En saanut mitään tolkkua sanoihini. Miehen karhea käsi vaelsi paljaalla vatsallani ja tuntui polttavan ihoni karrelle, kun toinen kiskoi valkoista kangasta vyötärölleni. Juuri kuten hääpäivänänikin.

Luovutin ja lopetin selitykset siihen. Navetan varjoissa viilennyt ilma puri himosta kipinöiviä nännejäni, ja kun Ilmari nipisti niitä silmät lukkiutuneina silmiini, naulitsin reiteni häpeilemättä hänen lanteisiinsa ja huohotin suu avoinna ja silmät tuskin raollaan. Tunsin Ilmarin työhousujen kankaan sisäreisilläni, kovat lihakset niiden alla ja vavahdin, kun mies kiskaisi kädet pääni päälle. Hän nappasi jotain taskustaan, painoi suunsa korvalleni ja mumisi:

-Tässä sulle vähän lisää työmaatunnelmaa.

Ranteeni painettiin yhteen ja Ilmari kiersi ne jollain näppärästi kiinni. Nippusiteellä, tajusin hämärästi. Pari nopeaa nykäisyä ja hän oli sitonut käteni toisella nippusiteellä työtasoon.

Hetkeksi Ilmari lakkasi liikkumasta. Hänen ylävartalonsa hipoi omaani, hänen sormensa puristivat ranteitani ja hänen suunsa puski kuumaa ilmaa korvalliselleni raskaina henkäyksinä. Pääni tyhjeni lopullisesti kaikesta muusta paitsi läheisyyden tuottamasta mielihyvästä ja vääntelehdin suurta vartaloa vasten hiljaa inahdellen. Miehen toinen käsi lähti kulkemaan pitkin käsivarttani, liukui kyljelleni, hyväili rintaani ja livahti jalkoväliini. Kun se painautui herkkänä ja uskomattoman valmiina supistelevaan pilluuni, kliimaksia ennakoivat leiskahdukset juoksivat pitkin jalkoväliäni ja pelkäsin räjähtäväni sillä siunaamalla.

Jäykistyin niin, että ylävartaloni nousi tasolta hiukan ja painautui tiukemmin Ilmarin vartaloa vasten. Mies nosti päätään, ja vaikka näin tuskin eteeni, Ilmarin silmät näin. Näin tummanvihreän myrskyn, painavat silmäluomet, raa’an himon, joka näytti yhtä hallitsemattomalta kuin omani. Ilmari painoi kasvonsa aivan lähelle kasvojani, tarkkaili minua hetken kuin suurennuslasin takaa ja sujautti sormensa sisälleni. Vartaloni jäykistyi ja nytkähti, huuliltani karkasi pitkä, nautinnollinen ääh ja lantioni ryhtyi tanssimaan.

Yritin pidätellä itseäni, vaikka orgasmi raastoi minua jo kynsin hampain kohti pudotusta. Miehen rinta hankautui kireitä rintojani vasten, hänen sormensa nussi minua niin nautinnollisesti, että aistimukset levisivät vartalossani kuin kulovalkea ja sopertelin epäselvästi:

-Nopeesti. Nopeesti ennen kuin Tuure tulee…

Ilmari nousi seisomaan, ja kun hän avasi housunsa, hänen kasvoilleen levisi pieni, kylmä hymy, joka sekin vain kiihotti minua. Näin vilaukselta pitkän, paksun kullin, mutta kun tunsin sen kärjen painautuvan klitoristani vasten ja alkavan hieroa minua, nipistin silmäni kiinni ja heittäydyin aistimuksiini. Orgasmi pyyhkäisi ylitseni miltei heti ehdottomana ja rankaisevana kuin piiskaniskut.

Suuni yritti huutaa, mutta Ilmarin suuri koura vaiensi minut. Pilluni supistui niin rajusti, että tunsin sen hiusjuurissani asti. Vatsani kiristyi kovaksi kuin teräs, kun ammuin vartalo tasolla vääntyillen nestettä kerran, toisen kerran, kolmannen. En pystynyt kohdentamaan katsettani siinä valtavassa kliimaksissa, mutta erotin tummanvaalean pään ja tunsin karhean, suuren kämmenen, joka oli painautunut huulilleni.

-Jumalauta, sä kastelet mun housut, kuulin Ilmarin sähisevän ja sitten:

-Nyt mä panen talon nuorta emäntää tykkäs Tuure tai ei.

Hän porasi varoittamatta sisälleni niin paksun ja pitkän kullin, että parkaisin Ilmarin kämmeneen. Ilmari oli miltei yhtä suuri kuin Seb ja tuntui sata kertaa paremmalta. Tuhat kertaa paremmalta. Hänen kalunsa ei tehnyt kipeää, vain mielettömän hyvää, ja kun se ahtautui täyttämään pilluni, temmoin sidottuja ranteitani ja kiemurtelin kuin ankerias saadakseni sen liikkeelle.

Miehen käsi puristui lujemmin suulleni ja näin miltei raivostuneina välkkyvät silmät.

-Suu. Kiinni.

Se tuntui mahdottomalta käskyltä, kun olin niin täynnä kaikkialla raatelevaa mielihyvää, mutta nyökkäsin. Ilmari vetäytyi nopeasti, työntyi uudestaan niin syvälle, että luulin halkeavani kahtia ja näin vihreiden silmien painuvan umpeen. Mies alkoi naida minua hitaasti ja pitkin työnnöin, hänen sieraimensa laajenivat ja suunsa puristui armottomaksi viivaksi, ja kun hän avasi taas silmänsä, ne katselivat minua niin kuin Emil, Seb ja kaikki muutkin katsoivat. Kuin tavaraa.

Ilmarin katse laskeutui rinnoilleni ja seurasi, kuinka ne tärähtelivät miehen poratessa sisälleni lujempaa. Se vaelsi vatsalleni ja tuijotti litisevää pilluani, johon mahtava kulli upposi kerta toisensa jälkeen. Se seurasi vartaloni hallitsematonta tärinää, kun se kiipesi vääjäämättä kohti uutta huippua.

Kohotin päätäni Ilmarin käsi suullani nähdäkseni vilahduksen paksusta, punoittavasta elimestä, joka nussi minua niin ihanasti, että kyyneleet vuotivat ohimoilleni, mutta pääni kolahti takaisin tasolle, kun mies kiihdytti tahtia. Kehoni tuntui repeilevän saumoista kuin vanha tilkkutäkki, miltei kuulin jyrinän ja paukkeen uuden orgasmin hankautuessa lähemmäs, ja kun pilluni leikkasi taas kiinni, koko vartaloni tuntui kiertyvän itsensä ympärille ja napsauttavan selkärankani kahtia.

Huippuni kohosi niin teräväksi, että aistin vain vartaloni vääntymisen ja valon, joka pamahti sokaisemaan minut sisältä päin kuin aurinko. Tunsin veren maun suussani, kun purin huultani, nyyhkin nautinnosta ja aistin Ilmarin vartalon vapisevan, kun hän porasi sisääni viimeiset kerrat, ennen kuin laukesi silmät ummessa ja suu äänettömästi liikkuen kuin rukouksessa.

Olisin voinut kellua siinä autuudessa loppuelämäni, mutta tunsin Ilmarin havahtuvan nopeasti liikkeelle ja kurottautuvan leikkaamaan nippusiteet irti ranteistani jonkinlaisella leikkurilla. Seurasin velttona, kun mies veti poskipäät palaen sepaluksensa kiinni ja teki jotain. Tajusin hämmentyneenä, että hän solmi kondomin kiinni ja nakkasi sen navetan lattialle.

Olimmeko me käyttäneet kondomia? Miksi minä en ollut huomannut? Yleensä minä huomasin.

-Ootko sä nyt tyytyväinen?, mies kysyi hengästyneellä mutta muutoin värittömällä äänellä.

Työnsin itseni pystyyn, kiskoin mekkoni peittämään itseäni ja yritin selittää.

-En mä tullu tänne tätä varten. Tai ehkä tulinki, mutta…mä tykkään susta. Ja mä tykkäsin, kun me juteltiin.

Ääneni heittelehti hätääntyneenä ylhäältä alas, enkä tiennyt itsekään, mitä yritin sanoa. Ilmarin silmissä käväisi jotain pehmeämpää, mutta se katosi nopeasti ja hän vastasi ilmeettömästi:

-Anna mä selvitän sun päätä. Sä oot naimisissa miehen kans, jolla on miljoonaomaisuus ja sä tiedät sen. Mulla on neljäsataa euroa tilillä ja niin helvetisti velkaa, että mä en uskalla ees aatella sitä summaa. Kun sä tarkemmin mietit, sä varmasti hoksaat, että sä tykkäät musta jo paljon vähemmän.

Kurkussani jomotti jotain kuumaa ja kuvottavaa, kun vastasin:

-En mä pelkkää rahaa ajattele.

-Et. Mun kokemuksen mukaan sä ajattelet yleensä seksiä. Rahaa sun ei tarvi ajatella. Ei enää. Mä ajattelen sitä joka päivä, Ilmari vastasi ja lisäsi:

-Ja rahan takia mä oon täälläki. Mun pitää alkaa töihin. Testaa seuraavaksi Nikkeä tai jotain muuta.

Hypähdin tasolta alas ja tunsin itseni likaisemmaksi kuin koskaan. Ilmarin ääni ei ollut loukkaava, vain tasainen ja toteava, mutta minusta tuntui silti kuin mies oli ampunut minua naulapyssyllä useamman kerran.

Silmissäni poltteli kyyneleitä ja suuri, kylmä nyrkki puristi sisimpääni. Mikään ei ollut mennyt niin kuin olin toivonut. Tai oli ja ei sittenkään. Olin luullut, että seksi Ilmarin kanssa ratkaisisi jotain, mutta se ja aiempi, niin lämpimältä tuntunut keskustelu olivat tehneet kaiken vain monimutkaisemmaksi.

Yritin ajatella Tuurea ja hänen miljooniaan, yhteistä projektiamme ja sitä tosiasiaa, että saatoin olla jo raskaana, mutta mikään mainituista asioista ei tuntunut liikuttavan minua suuntaan tai toiseen.

Se sai pelon naputtamaan takaraivossani ja tajusin, että olin unohtamassa sitoumukseni vain muutaman viikon naimisissaolon jälkeen. Että olin käytännössä pettänyt aviomiestäni sekaantumalla juuri siihen mieheen, jonka hän minulta oli kieltänyt.

Vilkaisin taas Ilmaria. Miehen ilme oli torjuva, ja hän kiersi bitumisangolle kaukaa kuin olisin vaarallinen villieläin. Pakotin raskailta tuntuvat raajani liikkeelle ja yritin kävellä ovelle ylpeästi ja sanomatta sanaakaan, mutta tietenkään se ei onnistunut. Juuri ennen ovea käännyin kohti Ilmaria ja sanoin nyyhkäys kurkussa pulputtaen:

-Mä tykkään susta silti. Vaikka sulla ei olis rahaa ja vaikka mä en sais. Mä en voi sille mitään. En oikeesti voi.

Ilmarin siveltimenvedot pysähtyivät hetkeksi ja hän jäykistyi paikoilleen. Sitten hän jatkoi päätään nostamatta töitään. Kuin minua ei olisi ollut olemassakaan.

 

www.eroottisiatarinoita.fi