Enpä sitten paremmin osannut sitä otsikossa kuvailla. Koko tarina tuli mieleen kesästä ja siitä, että tapahtuma-aikaan oli kuuma kesäilta.

Olen kertonut jo aiemmin, että heittäydyin noin 25-vuotiaana suhteeseen varakkaan unkarilaisen perheen vesan kanssa, koska olin päättänyt kerrankin järkeillä. Mies oli hyvännäköinen, kiltti ja rahaa riitti, ja minä olin kyllästynyt rikkomaan sydämeni. Ajattelin, että mukavat olosuhteet kyllä tasoittaisivat tunteiden puuttumista.

Pari vuotta meni miten kuten, mutta koko ajan tuli ilmi yhä enenevässä määrin asioita, jotka häiritsivät minua. Sellaisiakin, jotka laskelmoivan vaimokkeen olisi pitänyt niellä muina miehinä.

Pidin miehen huumorintajua lapsellisena. Inhosin sitä, kuinka riippuvainen hän oli äidistään ja tämän hyväksynnästä (hän esim. soitti tälle joka päivä ja jos äiti tuli lyhyellä varoitusajalla käymään, hän ryntäili siivoamaan asuntoa suorastaan hädissään). Hänen tapansa lipoa huuliaan oli vastenmielinen.

Luettelo kasvoi sitä pidemmäksi, mitä kauemmin olin hänen kanssaan yhdessä. Aloin juoda lähes joka ilta ja suunnitella pakoa Suomeen. Seksikerrat harvenivat harvenemistaan, ja aina silloin tällöin mies tivasi loukkaantuneena, miksi en halunnut enää edes suudella. No en tietenkään, sen kielen takia.

Koska vanhempani pitivät miehestä ja itsekin pidin häntä yhä järkevänä vaihtoehtona, pinnistelin parhaani mukaan. Annoin miehen rynkyttää päälläni samalla, kun itse katsoin televisiota. Kun jäin siitä kiinni, seurasi tunnepuhetta ja tunteiden kärttämistä, mikä sai minut vain inhoamaan häntä enemmän.

Viimeinen tikki tuli kuuman kesäpäivän iltana. Makuuhuoneestamme oli näkymä Budapestin linnakkeelle, jonka valot olivat jo syttyneet. Taivas oli syvän sininen. Minä avasin ikkunan ennen nukkumaanmenoa, koska siedän huonosti kuumuutta. Ilmastointia ei ollut.

Mies otti puheeksi suhteemme ja sen, että edellisestä seksikerrasta oli kulunut jo kuukausi. Hän halusi keskustella ja analysoida tilannetta, ja minä päätin selkä yhä häneen päin ottaa itseäni niskasta kiinni. Minulla oli asunto Budapestin keskustan parhaassa osoitteessa, anteliaat appivanhemmat ja helppo tulevaisuus. Mitä sitten, jos teeskentelisin vähän rakastuneempaa kuin olin?

Päätin yrittää heittäytyä. Riisuin vaatteet, pujahdin peiton alle ja aloin rakastella. Tai pikemminkin teeskennellä rakastelua. Hyväilin miehen käsivarsia ja niskaa, päästelin voihkintaa ja huokauksia ja kiitin luojaa jalkovälistäni, joka kostui helposti vähemmälläkin. En tuntenut oikein mitään, mutta suutelin ja esitin, kunnes mies laukesi.

Minua inhotti, totta kai, mutta minua oli inhottanut jo jonkin aikaa. Sinä iltana tuli kuitenkin se viimeinen niitti. Mies alkoi haltioituneena puhua jotenkin näin:

-Se oli ihanaa. Se tuntui oikealta rakastelulta ja luulen, etten koskaan ole kokenut mitään niin ihanaa. Siinä oli aitoa tunnetta ja läheisyyttä. Minusta tuntui niin hyvältä, että halusin ryömiä kohtuusi ja jäädä sinne loppuelämäkseni.

Kaikki muu lätinä meni kylmältä sydämeltäni ohi, mutta viimeiseen minä heräsin. Se oli ällöttävintä, mitä ikinä olin kuullut. Minusta tuntui, että mies sekoitti minut äitiinsä tai halusi minun olevan jonkinlainen äiti itselleen. Myötäilin ja yritin saada miestä lopettamaan vuodatuksensa, mutta kun sammutimme valot ja panimme nukkumaan, en saanut unta. Tiesin, että se, mitä mies oli sanonut, oli peruuttamatonta.

Ehkä joku pitää minua tämän kirjoituksen takia sydämettömänä, mutta siitä suhteesta opin, että missään suhteessa ei pidä olla vääristä syistä. Kyseinen mies on kaikin puolin menestynyt ja hyväsydäminen, mutta koska en rakastanut häntä, hänen heikkoutensa ja huonommat puolensa kasvoivat mielessäni suhteettoman suuriksi ja tekivät minusta itsestäni ihmisen, joka en halunnut olla. On varmasti naisia, jotka jopa nauttivat päästessään kakkosäidiksi tai holhoavaan rooliin, mutta minä en kuulu heihin.

Olen kokenut oman osani huonoa seksiä, mutta minulle tylsä, suoraviivainen paneminen tai humalainen sekoilu, jossa kondomi jää pilluun jumiin on parempi vaihtoehto kuin yhdyntä, jossa pitää teeskennellä rakastunutta ja kuunnella sitten, kuinka aikuinen mies haluaa tehdä pesän kohtuuni. Raiskausyritystä en laske seksiksi, se on väkivaltaa.

Nyt seksielämäni on ollut aika kuollutta jo taas kohta vuoden, mutta masturbointikin on hauskaa. Laukean joka kerta, eikä tarvitse jakaa teeskenneltyjä hyväilyjä. Se on oikeastaan aika paljon se.

Hyvää ja aidosti kuumaa kesän jatkoa toivotellen

Lilith

ps. Alla taas teosluettelo!

LILITH – TEOSLUETTELO

Nyt minä sen teen. Aion valittaa.

Olin Ranskassa ties monettako kertaa, mutta rakkauteni maahan ei ole väljähtynyt. Nizzassa jo pelkästään värien maailma tuntuu siltä kuin olisi astunut mustavalkoelokuvasta värilliseen. Puut ovat korkeita ja geometrisia, meri kuin häpeämättömän suuri jalokivi, ihmiset ja säännöt suurpiirteisiä, ylpeys ehdoton hyve.

Kävelimme jalkamme kipeiksi ja söimme kaikkea mustekaloista leivoksiin. Testasimme rantoja sekä kaupungissa että kaupungin ulkopuolella. Kävimme taidemuseoissa.

Marc Chagallin värit yhdistettynä kärsimyksen teemaan on kuin  mielenvikainen sirkus, Le Negresco rantabulevardilla itserakas, ajan kuluessa väljähtynyt supertähti. Mentonin kolmekymmentä vuotta sitten löytämäni autenttisuus oli rapautunut turismin alle, mutta kauneutta se ei ollut tuhonnut.

Kun kysyin kiinni menevän turistiravintolan tarjoilijalta, mistä löytyisi hyvää ruokaa hän vastasi ”Ei täältä” ja nimesi kauempana olevan ravintolan. Kun uskaltauduin käyttämään paljolti unohtamaani ranskaa, ihmiset huojentuivat ja hymyilivät – viis siitä, mikä osaamiseni taso. Kun pyysin ruokaan sopivaa viiniä, sain mitä toivoin. Erinomaista viiniä ilman viinilistan tihrustamista.

Kaiken lisäksi loma sujui melkein täysin ilman töyssyjä, vaikka olin matkalla ex-puolisoni ja tyttäreni kanssa. Pari kertaa rähähdimme miehen kanssa toisillemme vanhaan malliin, mutta ne olivat hyvin lyhyitä episodeja. Vähän samanlaisia kuin silloin, kun kiehahdan hetkellisesti sisarelleni. Väistämättömiä ja yhdentekeviä.

Kävelimme matkalla arkiliikuntalaskurini mukaan yli kuusikymmentä kilometriä ja monta kertaa jotain perkeleen kukkulaa ylös. Aika hyvä suoritus siis liikunnallisestikin. Tosin ruoka oli niin saatanallisen hyvää, että kiloja tuskin jätin yhtään Ranskaan – pari saatoin ottaa mukaani.

Valitukseni kohdistuu nyt vain siihen, että en halua olla täällä. Suomessa. Pohjolassa.

Viime yönä kotiin tultaessa lämmintä oli yksitoista astetta, ja kaikki – ihan kaikki – näytti ankealta. Olen aina arvostanut Suomea ja sitä, mikä meidän maassamme on hyvin, mutta tänään en haluaisi olla täällä. Joka paikka on täynnä synkän vihreää metsää. Suuria teitä ja pieniä kaupunkeja, joissa ei ole mitään nähtävää (mukaan lukien Helsinki). Inhoan uutisten asiantuntijoita ja terveyssuosituksia, iänikuisia sääntöjä ja niuhotusta. Viimeksi mainitusta sain vielä koneeseen siirtyessämme erinomaisen maistiaisen.

Kuljin ajatuksissani ja väsyneenä kohti porttia, kun epäilemättä samaten väsynyt, minua nuorempi nainen alkoi paasata minulle, kuinka olin etuillut jonossa. Olin aidosti hämmästynyt ja annoin muijan paahtaa takaisin sinne, missä hän kai oli ollut, mutta mietin vain, etten tunne mitään muuta kansaa, joka aidosti hampaat irvessä jonottaisi lentokoneeseen. Siis mitä sillä voittaa? Sen saman paikan kuin mikä on lätkäisty siihen boarding passiin? Lisäksi tämä samainen nainen jäi sitten touhuamaan lukemattomien käsimatkatavaroidensa kanssa lentokoneen ovelle, koska hänen piti osa pistääkin kai ruumaan ja minun oli – ikävä kyllä – pakko ohittaa hänet uudestaan.

Kun lähdimme sitten Suomen päässä ajamaan kohti Lahtea, eksäni tiivisti tunnelman tuskallisen osuvasti. Hän kuvaili nyrpeän paheksuvasti, miltä tuntuisi mennä ensimmäisen kerran suomalaiseen kahvilaan, kun on juuri tottunut Armandin leipomon suussasulaviin monikerroksisiin tuotteisiin. Hän kävi mielikuvituskeskustelua kahvilan työntekijän kanssa ja arvosteli liian karkeaa jauhoa kierrepullassa niin kirvelevästi, että räjähdin hohottamaan täysin holtittomasti. Paha vain, että minulla oli suussa aseman Alepasta ostettu smoothie. Se lensi tuulilasiin ja kojelaudalle ja samalla, kun nauroin, jynssäsin smoothieta auton pinnoista.

Kyllä se tästä vielä. Unohdan taas Välimeren viekoitukset ja seikkailun hurman. Onhan meillä sentään sauna. Ja niin helvetisti sitä metsää, että sinne voi mennä huutamaan, jos oikein vituttaa.

t. Lilith

ps. Uutta tarinaakin olen aloitellut, mutten kerro siitä nyt vielä mitään, kun pitää katsoa mihin se etenee. Alla Teosluettelo!

TEOSLUETTELO